H. P. Lovecraft - August Derleth: Kauhun kynnys

Alkuteos: The Lurker at the Treshold (1945)

Suomentaja: Ilkka Äärelä

Ilmestymisaika: 1993 (ko.painos)

Sivumäärä: 191

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-18761-5

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Fan-sarja

Peukku: ^^b

*Ikivanha Billingtonin kartano Massachusettsin takametsissä on seissyt autiona jo sadan vuoden ajan, kun Ambrose Dewart päättää muuttaa sinne. Kartano on täynnä outoja arvoituksia: värillinen lasi-ikkuna tarjoaa Dewartille helvetillisiä välähdyksiä vieraista ulottuvuuksista, ja kirjasto on pullollaan mustaa magiaa käsitteleviä teoksia.

Dewart ei kuitenkaan vähästä säikähdä vaan jatkaa kartanon menneisyyden penkomista. Pian hänelle selviää, että Billingtonin kartanon alueelle on teljetty äärimmäinen pahuus, joka on jo pitkään odottanut vapauttajaansa. Dewartin vastentahtoisella avustuksella muinaiset voimat ovat ravistelemassa ajan ja paikan kahleita yltään…

Kauhun kynnys on hyytävä kauhuromaani, jonka August Derleth viimeisteli kuolleen oppi-isänsä H.P. Lovecraftin keskenjääneestä käsikirjoituksesta. Lovecraftin ja Derlethin tyyli on kuin jäänyrkki, joka hiljalleen vangitsee lukijan hyiseen puristukseensa.*

Kauhun kynnys ei todellakaan ole kauhua, joka mässäilisi verellä ja julmilla yksityiskohdilla. Toki ruumiita kertyy muutamia ja niitä on kohdeltu mitä julmimmilla tavoilla, mutta se ei ole pääasia. Uhrit, kuten heidän kohtalonsakin ovat vain faktoja, totuuksia, jotka kirjoittajat tuovat esille. Tämän kirjan hyytävyys johtuu tunnelmasta. Siitä, miten kertojat kuljettavat tarinaa vuorollaan eteenpäin.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisen kertoja on herra Dewart, joka selostaa saapumisensa ja tutustumisensa Billingtonin kartanoon. Hän myös kertoo tutkimuksistaan ja löydöistään. Toinen kertoja on edellisen serkku, jonka tämä kutsui avukseen. Stephen kuvailee paikkaa ja tapahtumia erilaiselta kannalta kuin Dewart ja paljastaa uusia asioita niin talosta kuin herra Dewartista. Kolmannen osan on kirjoittanut Arkhamissa asuvan tutkijan apulainen, joka opettajansa rinnalla pääsi seuraamaan tapahtumien loppuratkaisua. Kolme miestä, kolme erilaista kertojaa. Ja jokainen heistä tuo omia piirteitään tähän tarinaan.

Lovecraftin tyyli kirjoittaa on piinaavaa. Se pitää otteessaan ja väliin todella hyytää, mutta se ei ehkä ole kaikkein helpoimmin luettavia. Pitkät ja monipolviset virkkeet kun saattavat helposti saada lukijan hämilleen. Toisinaan saattaa jopa joutua lukemaan saman virkkeen muutamaankin kertaan ennen kuin sen koko merkityksen hahmottaa. Itseäni se ei kuitenkaan haitannut. Sen verran mielenkiintoista teksti on.

Lovecraftin maailma on vertaansa vailla. Kaikki oma mystinen mytologia, henkilöhahmot… Kaikki. Nautin suunnattomasti ihmisten puhetyyleistä, joita kirjassa on kuvailtu. Ne tuovat tekstiin eloa. Ja ainakin ne kohdat on helppo ymmärtää. Muutenhan kirjassa on hyvin paljon vihjailua, uhkailua ja pelottelua. Kauhun kerroin perustuu siihen, ettei koskaan kaikkea paljasteta vaan lukijalle näytetään vain silaus pintaa.

Pakko sanoa, että pidin tästä teoksesta huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin lukemastani novellikokoelmasta. En sitten ole varma siitä, onko syynä kertomuksen pidempi muoto vaiko se, että sen on viimeistellyt joku toinen. Pitänee taas jossain vaiheessa kokeilla Lovecraftia myöhemmin.

Donald Spoto: Marilyn Monroe

Alkuteos: Marilyn Monroe. The Biography (1993)

Suomentajat: Raija Mattila (luvut 1-10) ja Jaana Lahtinen (luvut 11-24)

Ilmestymisaika: 1993 (ko.painos)

Sivumäärä: 511

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-31-0318-8

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

*Aiemmin lukon takana olleihin yksityisiin arkistoihin päässyt arvostettu elämäkertakirjailija Doland Spoto on puhkaissut myyttikuplat ja hälventänyt valheet Marilyn Monroen ympäriltä. Tässä jännittävässä ja järkyttävässä elämäkerrassa on lopultakin totuus vuosisatamme suurimman tähden elämästä ja kuolemasta.*

Ajattelin, että tämä kirja voisi olla kiinnostava. Ainakin jos Marilynin legendaa ajattelee. Olihan se mielenkiintoista lukea faktoja hänestä ja hänen urastaan, mutta valitettavasti kirja itsessään on melko kuiva. Spoton tyyli on kuivan asiallinen. Hän esittää faktoja faktojen perään, toisinaan lainauksia haastatteluista tai kirjeistä. Hän kestää asiassa. Kuiva asiatyyli on hidasta, joskus jopa vähän tuskastuttavaa luettavaa. Tunnustan, että saatoin sortua lukemaan kirjaa hieman hyppien…

Kevyttä iltalukemista tämä kirja ei ole, mutta asiallinen ja rehellinen teos kaikille, joita Marilyn kiinnostaa. Se antaa nimittäin aika hyvän kuvan hänestä ja ainakin itselleni avasi uuden käsityksen tähän tähtöseen. Mutta minä olinkin elänyt pelkästään huhujen pohjalla. Kannattaa lueskella jotain kevyempää kaverina! Itse ainakin tein niin.

Sue Grafton: K niin kuin kuolema

Alkuteos: K is for Killer (1994)

Suomentaja: S-L. Sjöblom

Ilmestymisaika: 1995 (ko.painos)

Sivumäärä: 320

Kustantaja: book studio

ISBN: 951-611-741-4

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Kinsey Millhone aakkosmurhat #11

Peukku: ^^b

*Maailman suosituin ja jäljitellyin naisyksityisetsivä Kinsey Millhone penkoo yhdennessätoista aakkosdekkarissaan miltei vuoden takaista kuolemantapausta. Osa-aikainen sihteeri Lorna Kepler on löydetty kuolleena mökistään, mutta kukaan ei osaa varmuudella sanoa, liittyykö asiaan rikosta. Tytön äiti on kuitenkin vakuuttunut, että Lorna murhattiin. Kinsey päättää tehdä pintapuolisen tutkimuksen asiasta, vaikkapa vain rauhoittaakseen äitiä. Lornasta paljastuukin heti kättelyssä yllättäviä asioita: vaatimattomasti eläneellä, sulkeutuneella, miltei erakkomaisella nuorella naisella onkin kaksi elämää, eikä toinen niistä siedä päivänvaloa… Alkaa Kinseyn kilpajuoksu kuoleman kanssa.*

Pidän kovasti Graftonin tyylistä hänen dekkareissaan. Ne ovat kiireettömiä ja rauhallisesti eteneviä. Niissä keskitytään kuvailemaan myös etsivän elämää eikä pelkästään ratkomaan käsillä olevaa tapausta. Aina tuntuu olevan aikaa viinilasilliselle tai hyvälle keskustelulle.

Hahmona Kinsey on mukava. Nainen, jolla on periaatteet ja arvot, ja joista hän silti voi tarvittaessa luistaa. Hän on nainen, josta voi pitää ja jota voi kunnioittaa.

Aakkosmurhat ovat oikein miellyttävää ajankulua. Vaikka kirjat ovatkin ilmestyneet tietyssä järjestyksessä ja ovat selkeästi sarja, pystyy yksittäisen tapauksen napsaisemaan helposti mistä välistä vain. Tärkeisiin aikaisempiin tapauksiin viitataan toisinaan, mutta niitä myös valotetaan sen verran, että lukija kestää mukana vaikkei olisikaan kyseistä kirjaa lukenut. Viittaukset ovat myös sen verran pieniä, että ne eivät pilaa aikaisempien osien lukemista spoilaamalla liikaa.

Graftonin ehdoton vahvuus on siinä, että hän kuljettaa juonta eteenpäin hyvällä dialogilla. Keskustelut ovat Aakkosmurhissa miltei tärkeämpiä kuin paikkojen kuvailu. Niistä monesti löytyvät ratkaisun avaimet. Ei kuitenkaan pidä unohtaa Kinseyn pohdintoja ja havaintoja, jotka hän esittää lukijalle omintakeisella tyylillään.

Tämän kertaisen kirjan lopussa minua jäi häiritsemään yksi paljastumaton juonenkäänne. Sellaiseksi se selvästi on tarkoitettu, mutta kun olisi ollut niin kiva tietää kuka olikaan tämän kyseisen käänteen takana. Mistä pääsenkin siihen, että Graftonin kirjoissa suurin heikkous on ehkä lopuissa muutenkin. Kirjat etenevät niin verkkaiseen tahtiin, että monesti loppu pääsee yllättämään ja siinä vaiheessa tapahtumat sinkoilevat eteenpäin.

Suosittelen kuitenkin Aakkosmurhia dekkaristeille, jotka arvostavat perinteistä salapoliisityötä eivätkä niinkään villiä räiskintää sinne tänne ja tuonne.

R. A. Salvatore: Valoa kohti

Alkuteos: Sojourn (1991)

Suomentaja: Mika Renvall

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 328

Kustantaja: Jalava

ISBN: 951-887-077-2

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Musta haltia -trilogia #3 / Forgotten Realms -kirja

Peukku: ^^b
Huom: Forgotten Realms -sarjan lukeminen kannattaa aloittaa tästä trilogiasta.

*Uumenenalan armottomien syvyyksien yläpuolella Drizzt Do’Urden kamppailee selviytyäkseen hengissä Torilin pinnan ankarissa olosuhteissa. Nuori drow vaeltaa läpi maailman, joka on kokonaan erilainen kuin hänen omansa. Samalla hänen on paettava menneisyytensä varjoja. Hän alkaa ymmärtää uutta kotimaataan ja sen asukkaita, mutta harva maanpinnan asukas haluaa ymmärtää häntä.*

Koko Musta haltia -trilogiaa vaivaa se, että sinällään vähäiseen sivumäärään on sullottu vuosikymmeniä ja lukuisia tapahtumia. Vasta tämän kolmannen osa lopussa selviää, että niin todella on tarkoituskin. Nämä kolme kirjaa nimittäin ovat Drizztin itsensä kertomus omasta tarinastaan ja matkastaan maan pinnalle niiltä osin, mitä hän itse on valmis kertomaan. Näin ollen herää tietenkin kysymys siitä, mitä kaikkea hän jättääkään kertomatta? Tämä tiivistetyn kerronnan ajatus olisi kannattanut tuoda esille jo ensimmäisen kirjan alussa, niin lukija olisi selvinnyt vähän helpommalla.

Trilogian kolmannessa osassa Drizzt joutuu kohtaamaan maan pinnan haasteet. Vuodenaikojen vaihtelut, eläinten ja ihmisten epäluulot… Matkallaan hän kohtaa niin hyviä kuin pahojakin olentoja ja joutuu taistelemaan paikastaan olla. Lisäksi hän joutuu tekemään matkan sisimpäänsä ja tutkailemaan omaa sydäntään. Onneksi tälle matkalle hän saa viisaan opastajan ja ystävän.

Kannattaa ottaa huomioon se, että osa tässäkin kirjassa esiintyvistä paikannimistä on myöhemmin suomennettu. Tässä kirjassa (kuin koko trilogiassa) osa nimistä esiintyy vielä englanninkielisessä ulkoasussaan, esimerkkinä Waterdeep, joka myöhemmin on suomennettu Syvävedeksi. Kaikeksi onneksi nimet on helppo yhdistää toisiinsa.

Ylipäätään on hienoa saada selvyyttä siihen, miten ja miksi Drizzt oikein päätyikään mannunvartijaksi ja Jäätuulen laaksoon. Tämä trilogia todella antaa vastauksia, mutta samalla myös herättää kysymyksiä. Ennen kaikkea se viihdyttää. Miekka ja magia tyylisen fantasian ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua!

R.A. Salvatore: Maanpaossa

Alkuteos: Exile (1990)

Suomentaja: Mika Renvall

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 311

Kustantaja: Jalava

ISBN: 951-887-071-3

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Musta haltia -trilogia #2 / Forgotten Realms - kirja

Peukku: ^^b

Huom: Forgotten Realms -sarjan lukeminen kannattaa aloittaa tästä trilogiasta.

*Uumenenalan käytävät, joiden synkkiä vaaroja maanpinnan asukas osaisi tuskin kuvitella, haastavat jokaisen, joka niissä vaeltaa. Drizzt Do’Urden ja hänen maaginen kissansa Guenhwyvar kuuluvat noihin vainottuihin. Paettuaan kotimaastaan Drizztin on nyt vallattava itselleen uusi koti tuosta valottomasta labyrintista. Samaan aikaan hänen on varottava takaa-ajajia, sillä mustien haltioiden tapoihin ei kuulu antaa anteeksi.*

Maanpaossa jatkaa Drizztin tarinaa hänen Menzoberranzanista lähtönsä jälkeen. Aikaa on kulunut kymmenkunta vuotta, jotka nuori drow on viettänyt yksin (rakasta pantteriaan Guenhwyvaria lukuunottamatta) syvyyksissä ajautuen eräällä tavalla lähelle inhimillisyyden rajaa…

Kirjan edetessä Drizzt tapaa uusia ystäviä ja oppii uutta ystävyydestä ja elämästä. Hän joutuu myös kohtaamaan menneisyytensä seurauksia, sillä perhe, jonka hän hylkäsi ei noin vain ole valmis unohtamaan… Saamme siis nauttia myös Drizztin ihanista ja kamalista sukulaisista! Lisäksi yksi suosikki hahmoistani - Jarlaxle, Bregan D’aerthen johtaja - pääsee astumaan mukaan näyttämölle palkkasotureineen.

Tälläkin kerralla kirjaan on sisällytetty paljon tapahtumia ja tuntu voi olla kiireisen oloinen. Sitä paikkaa kuitenkin hyvin kerronnan vauhdikkuus ja kiinnostavuus. Sekä tietenkin hyvät taistelut. Drizztin tarina etenee vauhdilla kohti yhden vaiheen päätöstä, jonka lukija jo aavistaa: on aika suunnata kohti valoa...

R.A. Salvatore: Kotimaa

Alkuteos: Homeland (1990)

Suomentaja: Mika Renvall

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 322

Kustantaja: Jalava

ISBN: 951-887-057-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Musta haltia -trilogia #1 / Forgotten Realms -kirja

Peukku: ^^b
Huom: Forgotten Realms -sarjan lukeminen kannattaa aloittaa tästä trilogiasta.

*Outo ja eksoottinen Menzoberranzan on drow-haltioiden mahtava kaupunki. Nämä mustat haltiat elävät maassa, jossa perheet taistelevat keskenään ja satumaiset hirviöt nousevat valottomista syvyyksistä.

Mustia haltioita yhdistää häikäilemätön vallanhimo. Nuori puhdassydäminen ylimys Drizzt Do’Urden joutuu miettimään kuinka elää kunniattoman kansansa keskuudessa.

Kotimaa on ensimmäinen osa nyt suomeksi ilmestyvästä Musta haltia -trilogiasta. Tarina sijoittuu pelinäkin tunnettuun FORGOTTEN REALMS maailmaan.*

Musta haltia -trilogian ensimmäinen osa käsittelee nuoren Drizztin elämää hänen syntymästään alkaen aina siihen hetkeen asti kun hän päättää hylätä kotikaupunkinsa ja vanhan elämänsä. Kyseessä on siis kirja, johon on mahdutettu noin viidenkymmenen vuoden aika. Omasta mielestäni kirja olisi voinut olla paksumpikin, sillä nyt lukijalle voi jäädä vähän kiireinen tuntu.

Salvatore on avannut jonkin verran drowien elämää, tapoja ja kulttuuria. Hän kertoo nuorten koulutuksesta ja kasvatuksesta. Näin ollen asioita on helpompi ymmärtää ja ehkä kannattaakin aloittaa ennemmin tästä trilogiasta ja siirtyä vasta sitten Jäätuulen laakso -trilogiaan, joka ajallisesti tapahtuu tämän trilogian jälkeen.

Kirja vilisee hahmoja. Lukijalle esitellään Drizztin koko perhe: äiti, veljet, sisaret ja  tietenkin isä… Esille pääsevät myös matriarkka Baenre ja muutamat muut hahmot, jotka tulevat tutuksi myöhemmin Drizztin vaiheiden edetessä. Harmillista on se, ettei vielä tässä vaiheessa oikein kenellekään anneta tilaa kasvaa suuremmaksi. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hahmot nimittäin jäävät varsin kepeän oloisiksi. Eikä edes Drizztiä suuremmin syväluodata. Ehkä Salvatore olettaa hahmon olevan jo lukijalle tuttu?

Kaikesta huolimatta tarjolla on mainiota fantasiaa, jossa riittää tapahtumia: tarjolla on niin juonittelua kuin upeita taisteluitakin. Unohtamatta tietenkään ystävyyttä. Kirjaan on todella helppo päästä sisään ja se on minusta nopealukuista. Uskon vähemmän lukeneenkin lämpiävän tälle.

David Hewson: Kuoleman vuodenaika

Alkuteos: A Season for the Dead (2003)

Suomentaja: Anna Jalonen

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Sivumäärä: 473

Kustantaja: Moreeni

ISBN: 978-952-254-030-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Nic Costa -sarja #1

Peukku: ^^b

*Nuori roomalaispoliisi Nic Costa on uuden työparinsa Luca Rossin kanssa tavanomaisella valvontakierroksellaan Pietarinkirkon aukiolla, kun poliisiradion kautta ilmoitettu ampumistapaus hälyttää heidät Vatikaanin kirjastoon.

Kirjaston lukusalissa sattunut verinen välikohtaus on vain alkusoittoa raakojen murhien sarjalle, jota tutkiessaan Nic Costa joutuu tekemisiin viehättävän mutta salaperäisen yliopisto-opettajan Sara Farnesen kanssa. Costan johtolankoina ovat murhaajan viehtymys varhaiskristillisiin marttyyrilegendoihin sekä uhrien yhteys Vatikaanin muurien suojissa piileskelevään kardinaaliin, mutta suurin arvoitus tuntuu kuitenkin kätkeytyvän Sara Farneseen.

Historiallinen Rooma, Caravaggion maalaustaide ja Vatikaanin muurien takana käytävät juonittelut ovat oleellisessa roolissa tässä kiehtovassa ja viihdyttävässä rikosromaanissa, joka aloittaa David Hewsonin suositun Nic Costa -sarjan.*

Hewson onnistui nappaamaan minut mukaansa. Hänen tyylinsä kirjoittaa on miellyttävä ja luettava. Tapahtumat etenevät eivätkä polje paikoillaan. Vaikka tapahtumasta toiseen ei aina välttämättä singahdetakaan suoraan, ovat myös nämä “suvanto” kohdat hyvin rakennettuja. Ne pohjustavat juonta tai avaavan hahmojen välisiä suhteita tai hahmojen ajatuksia paremmin. Kirjan rytmi on onnistuttu jaksottamaan hyvin ja kiinnostavasti.

Kirjan hahmot ovat kiinnostavia. Nic Costa itse vaikuttaa alkuun melko pojan klopilta, mutta vähitellen hän alkaa kasvaa ja aikuistua. Tajuta, ettei maailma olekaan ihan niin kaunis ja puhtoinen. Muita tärkeitä hahmoja ovat Nicin isä Marco, heidän ystävänsä Bea, Nicin pari Luca, patologi Hullu-Teresa… Ja tietysti ihastuttava Sara ja kirjan “pahempana” puolena toimivat henkilöt. Kuten sanoin, hahmot ovat kiinnostavia ja heistä paljastetaan mukavassa tahdissa uusia asioita. Kuitenkaan kaikkien kanssa ei pääse sinuiksi ja varsinkin Sara ärsyttää itseäni suunnattomasti naishahmona. Ehkä osa hahmoista olisi kaivannut vielä vähän enemmän kehittelyä? Etenkin kun ottaa sen huomioon, että joissain kohdin (minun mielestäni) viikate leikkelee vähän yllättäviä tahoja...

Juonellisesti kirja on minun makuuni. Tapahtumien näyttämönä kaunis Rooma, taustalla katolisen kirkon sisällä kytevät asiat ja tietyllä tapaa usko ja uskonto. Plus tietty se dramaattisuus, jolla murhat toteutetaan. Poliittiset juonittelut ovat lähellä sydäntäni. Tällä kertaa mukaan on sotkettu myös finanssimaailmaa ja korruptiota, mikä ei sinänsä yllätä kun kyse on italialaisista… Näistä aineksista on punottu monivaiheinen verkko, jossa kaikki ei ole ihan niin yksiselitteistä kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Yllätyksiä on luvassa. Niitä myös onneksi valotetaan lukijalle lähellä loppua, jos tämä ei ole aikaisemmin ollut riittävän tarkkana.

Myönnän, että monia parempiakin dekkareita kuin Kuoleman vuodenaika on tullut luettua ja että kirjalla on heikkoutensa, mutta siitäkin huolimatta nostan sille hattua. Se on viihdyttävä lukukokemus, joka onnistuu viimeistään aivan lopussa yllättämään lukijan ja jättää tämän pohtimaan, mitä seuraava kirja tuokaan tullessaan.