Kati Hiekkapelto: Kolibri

Alkuteos: Kolibri (2013)

Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)

Sivumäärä: 376

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-27985-3

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

*Murha lenkkipolulla. Uhri nuori nainen, taskussa atsteekkijumalaa esittävä riipus. Murha-ase: haulikko.

Toinen murha: sama ympäristö, sama tekotapa, samanlainen koru. Millä perusteella murhaaja valikoi uhrinsa? Liittyvätkö korut salaiseen kultiin? Kuka kuolee seuraavana?*

Kolibrista on kohistu jonkin verran viimevuosina. Sitä on kehuttu. Itse tartuinkin siihen melko suurin odotuksin ja jäin aavistuksen verran tyhjäksi.

Anna Fekete on kiintoisan oloinen hahmo. Nuori, maahanmuuttajapoliisi, joka on jollain mystisellä tavalla kuitenkin jotenkin juurtunut Suomeen. Hänestä ripotellaan kirjan mittaan tietoja, mutta eräällä tavalla hän jää silti hieman etäisen oloiseksi. Häneen kuitenkin haluaa tutustua enemmän ja paremmin. Siihen vain ei anneta mahdollisuutta.

Myös muut kirjan poliisit ja henkilöhahmot ovat lähestyttäviä, mutta pitävät lukijan pienen matkan päässä itsestään. Piirteet ja kerrokset avautuvat vähitellen, mutta osa pystyy ja osaa siitäkin huolimatta yllättää vielä loppumetreilläkin. Eräällä tapaa tulee mieleen, että lukijaa on viilattu linssiin aivan alusta alkaen.

Kirja on rakennettu hyvin. Tapahtumat eivät hötkyä eteenpäin liialla kiireellä vaan aikaa jätetään muuhunkin. Ehditään istua tuopillisella ja käydä lenkillä. Näytetään, että poliisin työ on muutakin kuin rikospaikalla oloa. Kirjassa on monta hyvää kuulustelukohtausta ja poliisien keskinäistä keskustelua. Vaikka on hyvä, että kirja aukeaa useammallekin taholle, tuntuu, että siihen on koetettu ahtaa vähän liian paljon liian pienelle sivumäärälle. Pääosassa olevien murhien lisäksi kun seuraillaan Dijar-tytön perheongelmia ja naispoliisien saamia ahdistavia tekstiviestejä. Lopussa kaikki kolme ratkeavat miltei yhdessä suuressa rymäyksessä. Loppu tulee aivan liian äkkiä.

Hiekkapelto osaa kirjoittaa. Teksti on luettavaa ja persoonallista. Kerronta soljuu eteenpäin helppolukuisesti. Tekstissä on eloa. Puhe ja kerronta saavat omat persoonalliset merkityksensä. Kaikki eivät mongerra suomea samalla tavalla, vaan ihmisen persoona ja kulttuuritausta näkyvät hänen puheestaan. Oikein luettavaa tekstiä siis.

Hyvä ja vaikuttava esikoisteos. Kannattaa kokeilla jos pitää suomalaisista dekkareista. Ehdottomasti tulevaisuuden nimiä. Näin ainakin itse uskon. Pitää itsekin lukaista lisää.

Michael Crichton: Aikamatka

Alkuteos: Timeline (1999)

Suomentaja: Kari Salminen

Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)

Sivumäärä: 592

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-16783-9

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

*Opiskelijaryhmä tutkii keskiaikaisen linnoituksen raunioita Ranskassa. Heidän hämmästyksellään ei ole rajoja, kun he löytävät satoja vuosia vanhan pergamentin, jossa lukee heidän professorinsa käsialalla: “Auttakaa”.

Tutkimusta rahoittavan jättiyhtiön johtaja pyytää neljän opiskelijan ryhmää välittömästi yhtiön tutkimuslaitoksille Uuteen Meksikoon. Näyttää siltä, että professori on siirtynyt aikakoneella 1300-luvun Ranskaan, ritarien maailmaan. Opiskelijoiden tehtävänä on hakea hänet ehjänä takaisin.

Michael Crichton on onnistunut yhdistämään miekkojen kalskeen, kvanttifysiikan ja vankan historiantuntemuksen. Lopputuloksena on läkähdyttävä seikkailu, jota on mahdoton jättää kesken.*

Crichtonilla on taito punoa futuristisia(ko) asioita, faktoja ja historiaa jännittävällä tavalla yhteen. Tämä kirja mahdollistaa lukijan pääsyn nykyajasta keskiaikaan. Kiinnostavaksi ja mieleenpainuvaksi teoksen tekee se, että siinä on hyödynnetty uusia tietoja, jotka ovat muuttaneet käsitystämme keskiajasta. Kuin huomaamatta lukija saa siis itselleen uutta ja kenties todempaa tietoa noista kaukaisista ajoista.

Henkilöhahmoja tarinassa on melko monta. Heistä jokaisesta saa aika hyvän kuvan. Löytyy se perus nörtti, tyttö (joka tällä kertaa ei aina olekaan pulassa), professori, keskiaika fani ja nätti-poika. Myös oikeamieliset, mutta “pahiksen” alle joutuneet kätyrit ovat mukana tarinassa. Näihin hahmoihin tykästyy ja heidän parissaan viihtyy. Heidän valintansa ovat uskottavia ja toimintansa sopivaa. Hyvää hahmonkehitystä siis.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle melko verkkaista tahtia. Lukijalle esitetään ensin ongelma, jota kohti lähdetään lipumaan ja etenemään vähitellen. Kirjassa ehditäänkin kulkea jo melkoinen tovi, ennen kuin tapahtumat varsinaisesti pyörähtävät liikkeelle. Sen jälkeen juna liikkuukin kiihtyvällä vauhdilla ja pysähtelemättä kohti loppua. Mikään tuosta ei kuitenkaan haittaa. Tarinan kehittelyä on upea seurata ja se pitää otteessaan alusta loppuun.

Tässä kiintoisa ja koukuttava kirja, jossa on lähes jokaiselle jotain. Jännitystä, vauhtia, romantiikkaa ja rutkasti seikkailua.

J. M. Barrie: Peter Pan

Alkuteos: Peter Pan and Wendy (1911)

Ilmestymisaika: 1993 (ko.painos)

Sivumäärä:176

Kustantaja: Wordsworth Editions Limited

ISBN: 1-85326-120-3

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Wordsworth Classics

Peukku: q^^

Huom: Ilmestynyt Peter Pan -nimisenä näytelmänä jo 1904

*The magical Peter Pan comes to the night nursery of the Darling children, Wendy, John and Michael. He teaches them to fly, then takes them through the sky to Never-Never Land, where they find Red Indians, wolves, Mermaids and… Pirates.

The leader of the pirates is the sinister Captain Hook. His hand was bitten off by a crocodile, who, as Captain Hook explains ‘liked me arm so much that he has followed me ever since, licking his lips for the rest of me’. After lots of adventures, the story reaches its exciting climax as Peter, Wendy and the children do battle with Captain Hook and his band.*

Miksei muka aikuinenkin voisi nauttia saduista? Itselle tarina on tuttu vain Disneyn piirretystä, joten oli jo korkea aika tutustua tarinaan kunnolla.

Peter Pan on satuna ihastuttava. Siinä on huumoria, seikkailua ja monia tilanteita jotka lapset ja lapsenmieliset ymmärtävät. Sitä ei missään nimessä ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Se on vain sinnepäin realistinen. Ovathan keijut, merenneidot, intiaanit ja piraatit merkittävässä osassa. Niin ja tietenkin Nana-koira lastenhoitajana.

Kirja on tarinaltaan varmaan kaikille melko tuttu. Sisarukset, joita Nana-koira vahtii, ovat nukkumassa kun Peter ja Helinä-keiju (Tinkerbell) tulevat käymään. Peter menettää varjonsa, jonka Leena (Wendy) sitten ompelee kiinni. Peter opettaa lapset lentämään ja vie heidät Mikä-Mikä-Maahan, jossa tapahtuu vaikka mitä.

Miellyttävä satu, josta aikuinenkin voi nauttia. Itse ainakin pidin, olkoonkin että Peter henkilönä onkin mitä raivostuttavin. Mutta jos hänen persoonaansa kestää, niin ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Eikä ainakaan tämä klassikkojen versio ollut edes kamalan vaikeaa englantia, joten sopii hyvin myös kielen harjoittamiseen.

Anne Fine: The Genie Trilogy

Alkuteos: The Genie Trilogy (1992)

Kuvittaja: David Higham

Ilmestymisaika: 1993 (ko.painos)

Sivumäärä:

Kustantaja: Mammoth

ISBN: 0-7497-1629-0

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Huom: Tarinat ilmestyneet alkujaan erillisinä. A Sudden Puff of Glittering Smoke (1989), A Sudden Swirl of Icy Wind (1990) ja A Sudden Glow of Gold (1991)

*Three genie stories in one magical volume by the award-winning author of Bill’s New Frock.

A Sudden Puff of Glittering Smoke - The disgruntled genie who appears on her desk seems to be the answer to Jeanie’s problems - whatever she wishes, he will command. But Jeanie quickly discovers that she and her genie have different views of the world.

A Sudden Swirl of Icy Wind - Sent up to the junk room for being rude, William accidentally releases Mustapha, the genie of the bottle. Mustapha’s tale of the bold Captain Flook helps William understand how unhappy he has made his Granny. In turn, he is able to help Mustapha in a very special way.

A Sudden Glow of Gold - When his mother demands that he clears out his bedroom, Toby can’t even remember why he wanted some things so badly. Dustin off an old brass lamp, Toby releases a genie who helps him to understand what wanting and needing really mean.*

Vaihtohyllyjen aarteita. Pieneksi ja mukavaksi välipalaksi todettu kirja, jonka helposti lukee vaikka yhdeltä istumalta tai sopivasti kolmessa osassa. Helppoa englantia, joten sopii mainiosti myös kielen harjoitteluun.

Ensimmäinen tarinoista on minusta kolmikon heikoin. Se yrittää olla koominen, sillä aina kun Jeanie sanoo nimensä ilmestyy henki (genie) toteuttamaan toivomuksia. Valitettavasti toivomuksien toteuttaminen ei mene aivan kuten Jeanie olisi toivonut… Henki kun tuntuu olevan hiukan liian kirjaimellinen…

Toinen tarina on selvästi parempi. Henki Mustapha kertoo William pojalle opettavaisen tarinan, josta itse kukin voi ottaa oppia.

Kolmas tarina on kuitenkin suosikkini. Sen henki on hahmo, josta pitää ja jota miltei säälii tämän kohtalon takia. Onneksi tämäkin tarina on opettavainen ja Toby kuin huomaamattaan oppii läksynsä.

D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

Alkuteos: Lady Chatterley’s Lover (1928)

Suomentaja: Marja Alopaeus

Ilmestymisaika: 1989 (ko.painos)

Sivumäärä: 336

Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho

ISBN: 951-643-296-4

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

*Lady Chatterley kuuluu maailman kiehtovimpien naisten joukkoon - naisten, jotka noudattivat sydämensä ääntä seurauksista piittaamatta. Kuten Anna Karenina, kuten Kamelianainen… Lady Chatterleyn rakastaja onkin ilmestymisestään saakka leimattu vaaralliseksi, kielletyksi kirjaksi, jota oikeusjutut ja julkaisukiellot ovat saatelleet kaikkialla missä se on ilmestynyt - ja juuri siksi siitä tuli maailman kuuluisin eroottinen klassikko…

D.H. Lawrence kirjoitti kaikkiaan kolme eri versiota Lady Chatterleyn rakastajasta ennen kuin oli tyytyväinen tulokseen. Tämä romaani - kuten D.H. Lawrencen kaikki teokset on syvästi omaelämänkerrallinen ja tunnustuksellinen.

Teoksen miehinen päähenkilö, riistanvartija Mellors on kirjailijan omakuva kypsyysvuosilta. Seksuaalisuus nousee romaanissa keskeiseksi alkuvoimaksi, mysteeriksi, joka syvimmin yhdistää miehen ja naisen antaen elämälle tarkoituksen ja täyttymyksen. D.H. Lawrence itse sanoo skandaaliromaanistaan: >>Olen aina halunnut kuvata seksisuhdetta kallisarvoisena enkä häpeällisenä asiana ja tässä romaanissa olen vienyt näkemykseni pisimmälle.>>

Romaani on todellinen ylistyslaulu phallokselle, hedelmällisyydelle ja luovuudelle - impotenssin ja tunnekylmyyden vastakohtana. Alussa tapaamme onnettoman, kuihtuvan Lady Chatterleyn, jonka sotavammainen mies istuu halvaantuneena rullatuolissa.

Puhkeavan kevään, kukkaloiston ja luonnon heräämisen myötä Lady Chatterley kohtaa Paninsa - kartanon riistanvartijan ja kuin vastustamattoman luonnonvoiman yhteensaattamana heissä puhekeaa aistillisuuden hurma, intohimo joka johtaa vääjäämättä yhä syvenevään täyttymykseen…*

Lawrencen tyyli kirjoittaa on aika intensiivinen. Tekstiä tulee hengästyttävällä vauhdilla ja toisinaan pohditaan asioita melko syvällisessäkin hengessä. Miehen ja naisen välinen suhde tulee todellakin ruodittua tässä teoksessa melkolailla läpikotaisin.

Tärkeitä henkilöhahmoja kirjassa ei ole kovinkaan montaa, mutta lukija tulee todennäköisesti suhtautumaan heihin ristiriitaisesti. Niin hahmotkin tekevät. Esimerkiksi itsensä Lady Chatterleyn ajatukset ja tunteet miestään kohtaan muuttuvat todella radikaalisti kirjan alusta kohti sen loppua. Eikä hän ole ainoa, jonka mielipiteet muuttuvat. Kirjan edetessä kun paljastuu yhtä sun toista hahmoista ja heidän luonteistaan ja lisäksi lady itse alkaa puhjeta kukkaan.

Vaikka kirja onkin kirjoitettu kiinnostavasti, tuntuu se toisinaan raskaalta ja aavistuksen hankalatajuiselta. Ehkä nuo aikaisemmin mainitsemani pohdinnot menevät aivan omiin ulottuvuuksiinsa ja sotkevat lukijaa. Minulle ainakin tuli sellainen tunne, että jotkut pohdinnoista olisi voinut jättää mainiosti poiskin tarinan siitä mitenkään kärsimättä. Niillä kuitenkin ehkä halutaan eräällä lailla pohjustaa tapahtumia ja selitellä muutoksia. Pieni ja selvempi rytmitys tapahtumien kohdalla olisi myöskin ollut toivottavaa. Nyt samaan lukuun on ängetty paljon tapahtumia, jotka eivät aina täysin liity toisiinsa. Myös selvempi kappalejako olisi toivottavaa. Se helpottaisi lukemista, tekisi siitä vähän kevyempää. Nyt teksti on melko raskaslukuista jo ihan asettelullisista syistä.

Tunnustan, etten lopulta pitänyt kirjasta kovinkaan paljoa. Mellorsin ja ladyn väliset kohtaukset ovat minusta teennäisiä, liian rakennettuja ruumiinosien nimeämisineen ja kukittamisineen. Enkä lopulta oikein tahtonut ottaa Mellorsista selvää. Hän jää liian etäiseksi. Lisäksi kirjan loppu jää omaan makuuni aivan liian avonaiseksi.

Aki Raatikainen: Kristallikuningas

Alkuteos: Kristallikuningas (2012)

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 526

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-38488-6

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

*Huikea historiallinen seikkailuromaani kuohuvalta 1600-luvulta.

Ristiriitojen ja musketinkuulan repimä suomalainen ratsumies toipuu vammoistaan Breitenfeldissä, Leipzigin pohjoispuolella vuonna 1631. Axel Tystlåten on yksi heistä, joita me kutsumme hakkapeliitoiksi.

Myötätuntoisen kuulijansa avittamana hän riipii kokoon sen, mitä häpeänpolttamasta sielusta on vielä jäljellä. Synnistä toiseen kulkee Axel Tystlåten, mutta aina kepein askelin, ja kätkee kiivaan sydämensä jäätävän rauhallisen pinnan alle. Hänelle varattu tie on kivetty kuolemalla, murheilla ja katumuksella.

Ratsumies Tystlåtenin polku vie halki kahtiajakautuneen, 30-vuotisen sodan runteleman Euroopan, uskon, ystävyyden, juonien ja ennustusten maailmassa - hurmeisten taistelukenttien kuolinparkaisuista hovin lemmenleikkien huokailuihin.

Aki Raatikaisen säihkyvä esikoisromaani Kristallikuningas vetoaa niin historian, romantiikan kuin vauhdikkaiden juonenkäänteiden ystäviin.*

Raatikaisen tyyliä kirjoittaa on kehuttava. Se on miellyttävää ja helppolukuista. Tekstiin pääsee todella helposti sisälle. Hänellä on myös mainio tapa “pysyä” asiassa. Turhuuksiin ei tuhlata aikaa, vaan tapahtumat etenevät ja kaikella on merkityksensä.

Edellämainittu taas jättää sitten ehkä hahmot hieman pintapuolisiksi. Kirjassa on aika vaihtuva hahmokatras, kulkevathan tapahtumat läpi useamman vuosikymmenen. Näin kaikkiin hahmoihin ei todellakaan pääse tutustumaan kunnolla. Se ei tosin ole tarpeenkaan. Tärkeimmät tulevat kyllä riittävän tutuiksi ja osa pääsee jopa ehkä yllättämäänkin jos lukija ei ole tarkkana.

Juoni on kiintoisa ja historialliset tapahtumat todella pitävät mielenkiintoa yllä. Tapahtumia on jonkin verran muuteltu, tietenkin, mutta hyvän tarinan ollessa kyseessä se ei haittaa. Olkoonkin, että muutamat näistä muutoksista ovat aika isoa luokkaa. Muistakaamme kuitenkin kirjailijan vapaus tässä kohtaa.

Esikoisteokseksi kirja on vaikuttava. Se on hieno lukukokemus, jonka uskon soveltuvan myös mainiosti vähemmän lukeneille. Eikä tuota romantiikkaa todellakaan ole liikaa, jos se miespuolisia lukijoita häiritsee. Vastaavasti taas taistelukenttäkohtauksetkaan eivät ole liian rajuja. Uskon Kristallikuninkaan miellyttävän siis hyvinkin monenlaisia lukijoita.

Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa

Alkuteos: Murder in Mesopotamia (1936)

Suomentaja: Eero Ahmavaara

Ilmestymisaika: 1990 (ko.painos)

Sivumäärä: 295

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-12951-8

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: 13. Hercule Poirot -kirja

Peukku: ^^b

*Agatha Christie oli kuten tunnettua arkeologin vaimo. Hän mainitsikin tästä olevan silkkaa etua: mitä enemmän hän vanhenee, sitä arvokkaammaksi hän tulee…

Mesopotamiassa arkeologisia kaivauksia johtavan muinaistutkijan, tohtori Leidnerin vaimo ei sen sijaan ehdi vanheta, sillä hänet murhataan. Tapausta tutkii Hercule Poirot apurinaan retkikuntaan kuuluva sairaanhoitaja Amy Leatheran, tavattoman tervejärkinen neiti-ihminen.*

Tämän tarinan kertojahahmo on neiti Amy Leatheran. Hän kertoo tapahtumat siten kuin ne koki niiden tapahtuessa. Kyseessä on siis jälkeenpäin tapahtunut muistiin merkitseminen, mikä sopii kyllä kertomuksen luonteeseen erinomaisesti. Hänen tapansa esittää asiat on kiintoisa ja tarkka. Yksityiskohdat ja vihjeet on piilotettu sinne taitavasti.

Murha Mesopotamiassa on erinomainen Poirot-dekkari. Ratkaisun avaimet tiputellaan hyvin lukijan nähtäville, joskin Poirotille tyypilliseen tapaan, osa merkittävistä uutisista ja varmistuksista saadaan sähkeiden välityksellä. Epäilyt kuitenkin on herätetty jo aikaisemmin, varmistus vain tulee juuri ennen loppukokousta.

Loistava ja valloittava. Perinteistä salapoliisikirjallisuutta parhaimmillaan. Taattua ja viihdyttävää Dame Christietä. <3