Alkuteos: The Host (2008)
Suomentaja: Pirkko Biström
Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)
Sivumäärä: 702
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-34712-6
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2016: 46. Alle 18-vuotiaan suosittelema (2/50)
*Pienet näkymättömät tunkeilijat ovat valloittaneet maapallon. Ne ovat asettuneet asumaan ihmisten pään sisään vieden ruumiilta heidän omat sielunsa. Suurin osa ihmiskuntaa on jo tuhoutunut, kun yksi viimeisimmistä jäljellä olevista ihmisistä, Melanie Stryder, napataan.
Tunkeutujaa, jolle annetaan Melanien vartalo, kutsutaan Vaeltajaksi. Hän on saanut nimensä siitä, että on ennen Melanieen siirtymistään asunut muilla planeetoilla ja ollut osa muita olioita. Häntä on varoitettu ihmisenä elämisen haasteista, tunnekuohuista ja muistoista. Uudessa kehossaan hän joutuu kuitenkin kohtaamaan odottamattomia vaikeuksia: hänen vartalonsa entinen omistaja kieltäytyy luovuttamasta mieltään tunkeilijalle ja haihtumasta pois.
Vaeltaja yrittää selailla Melanien ajatuksia toivoen pääsevänsä maapallolla vielä sinnittelevän ihmisten vasarintaliikkeen jäljille. Melanie kuitenkin täyttää päänsä kuvilla miehestä, jonka hän uskoo yhä elävän jossakin piileskellen. Vaeltaja ei enää voi erottaa itseään ruumiinsa haluista, joten hänkin alkaa kaivata miestä, joka sielujen pitäisi tuhota. Melaniesta ja Vaeltajasta tulee tahtomattaan liittolaiset, kun he lähtevät vaaroja uhmaten etsimään miestä, jota he kumpikin rakastavat.*
Pienillä varauksilla tartuin tähän kirjaan, sillä vaikka se onkin suunnattu aikuisille pelotteli miten hyvin kirjailija on osannut muuttaa tyyliään Twilighteista. Lopulta pelkoni osoittautui ainakin suurimmaksi osaksi turhaksi ja Vieras osoittautui luettavaksi ja jopa viihdyttäväksi lukukokemukseksi, jossa kuitenkin on joitain peruskliseitä.
Vaeltajan, tai Vaelin, ja Melanien välinen “taistelu” on miellyttävää seurattavaa. Se, miten kaksi melkoisen erilaista persoonaa kuitenkin oppii jakamaan ja selviytymään yhdessä on kuvattu mukavasti ja kummastakin persoonasta pitää. He kumpikin todella ovat oman elämänsä arvoisia. Se, mitä kuitenkin kritisoin on rakkaus. Ymmärrän, että jos päähäsi syötetään voimakkaita tunteita sisältäviä muistoja, pakko sinunkin on alkaa tuntea edes jotain. Mutta miksi Vaelin silti piti rakastua niin voimakkaasti myös Jarediin? Onneksi maailma ja kohtalo (ja kirjailija) päättivät toisin ja Vaelille varattiin toinen rakkaus. Yllättävää kyllä Vaelin ja Ianin ennalta arvattu rakkaustarina osoittautui melkoisen koskettavaksi ja liikuttavaksi. Alkuun muistan huokailleeni, että oliko taas pakko. Tarinan edetessä huomasin kuitenkin Ianin hahmon saavan niin rutkasti enemmän syvyyttä, että häneen omalla tavallaan rakastui. Sitten tietenkin alkoi jo toivomaan onnellista loppua heillekin. Onhan nyt sentään sen verran upeaa se, että toinen on elänyt monta elämää ilman ketään, ketä haluaisi seurata ja sitten miltei kaikkein raaimpien ja lyhytikäisimpien keskuudesta löytääkin sukulaissielun...
Paitsi päähenkilöt, kirja pitää sisällään myös koko joukon muita mielenkiintoisia hahmoja. Melanien veli Jamie on hellyyttävä nuori ja heidän setänsä Jeb taas varsin erikoinen tapaus. Tunnonvaivojensa kanssa taistelevaa tohtoria ei tietenkään saa unohtaa. Eikä niitä muutamia poikkeuksellisia sieluja, joita kirjassa esiintyy.
Tarina etenee hyvin ja alun pienen kankeuden jälkeen se alkaa kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Minuun itseeni ei oikein napannut sielujen turvallisen tylsä elämä, mutta heti kun Vael ja Melanie lähtivät niin sanotusti litomaan, muuttui tarinakin. Mukaan tuli vaaraa ja riskiä ja uutta toivoa. Lukija saa seurata useiden ihmisten (ja sielun) kasvua ja muutosta. Sitä, kuinka erilaisuutta voi rakastaa ja sen kanssa tulla toimeen. Ja kuinka samankaltaisuutta voi löytää mitä kummallisimmista paikoista.
Huolimatta kliseistä ja selvästä viihteellisyydestä, pidin kirjasta. Sen onnistui koskettaa minua pintaa syvemmältä. Nyt pohdin, uskallanko katsoa elokuvan joka on tehty kirjan pohjalta. Ja mitä seuraavaksi tapahtuu? Nyt kirjan loppu päättää kyllä yhden vaiheen Vaelin ja Melanien elämästä, mutta samalla se avaa oven uuteen. Lisäksi satuin huomaamaan, että Meyer ilmeisesti on suunnitellut vielä kahta kirjaa jatkoksi… Niitä odotellessa osittain toivon, että hän olisi malttanut jättää tarinan tähän ja toisaalta taas minua kiinnostaa tietää kuinka hyvin asiat lopulta tulevatkaan olemaan.
Vierasta kannattaa kokeilla jos kaipaa tutkimusmatkaa erilaisuuden ja yhteisymmärryksen välimaastoon eikä kavahda erilajisten välistä rakkautta.
