Alkuteos: I Let You Go (2014)
Kääntäjä: Päivi Pouttu-Delière
Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)
Sivumäärä: 360
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 978-951-24-0687-6
Muoto: e-kirja (EPUB)
Peukku: q^^
Huom: Hankittu Elisa Kirjan kautta
Lukuhaaste 2019: 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan (5/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 11, 12, 15, 18, 29, 35 ja 36
Hyllynlämmittäjä: 1
*”Otetaan kisa, äiti!” Poika on aina liikkeellä, täynnä energiaa heräämisestä aina siihen saakka, kun hänen päänsä illalla painuu tyynylle. Hyppii ja juoksee koko ajan. “Tule nyt!” Se tapahtuu silmänräpäyksessä. Nainen tuntee tyhjän tilan rinnallaan.”
Kaikkien osallisten elämä muuttuu silmänräpäyksessä, kun 5-vuotias poika jää auton alle ja kuolee. Kuski pakenee paikalta ja tapaus jää kalvamaan rikoskomisario Ray Stevensiä, joka ryhtyy hakemaan oikeutta jokaisen vanhemman pahinta painajaista elävälle äidille. Hinnalla millä hyvänsä.
Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolla. Hän haluaa epätoivoisesti jättää koko entisen elämänsä taakseen. Mutta menneisyys ja muistot hirvittävästä marraskuisesta illasta palaavat vainoamaan häntä. Järkyttävin seurauksin.
Huikeat arvostelut saanut piinaava psykologinen trilleri menee ihon alle naulaten lukijan tuoliinsa. Varaudu tyrmäävään juonenkäänteeseen, jota on kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen nerokkaimmista.
Clare Mackintosh työskenteli 12 vuotta poliisina ennen ryhtymistään päätoimiseksi kirjailijaksi. Annoin sinun mennä on saanut innoituksensa todellisesta rikostapauksesta, jota kirjailija tutki työskennellessään vielä poliisina. Myyntilistojen kärkeen ampaissut romaani on tehnyt Mackintoshista kertaheitolla psykologisen trillerin uuden kansainvälisen tähden.*
Minulla oli kovat odotukset tämän kirjan suhteen. Sen verran paljon tätä on nimittäin hehkutettu ja kehuttu. Ehkä tässä on syy siihen, että itse päädyin lopulta hivenen pettymään…
OK. Kirja on hyvin kirjoitettu. Teksti on luettavaa ja sujuvaa. Kirjailija osaa pitää jännitystä yllä ja paljastaa asioita suhteellisen hyvällä tahdilla. Lukija ei ehdi pitkästymään. Kirjailija osaa tasapainoilla erilaisten kerrontatapojen välillä. Toisinaan seurataa tapahtumia Rayn ja etsivien kantilta, tällöin ollaan ulkopuolisessa kertojassa. Toisinaan taas seurataan Jennaa. Silloin ollaan minä-kertojassa. Oivallinen keino rakentaa tunnelmaa ja tuoda tapahtumia lähemmäksi lukijaa. Mutta… Minuun se ei iskenyt. Ray ja muut etsivät ovat hyviä tyyppejä ongelmineen kaikkineen. Jenna sen sijaan.... Hänestä en pitänyt ollenkaan. En alussa, en keskellä enkä lopussa. Hänen osuuksiensa lukeminen oli minulle työlästä, mikä osittain ehkä vaikuttaa siihen että… No, tuo “tyrmäävä juonenkäänne” menee kohdallani hukkaan. Se on kyllä yllättävä, mutta ei minun tapauksessani niin järisyttävä.
Juoni on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin rakennettu. Se yllättää ja jopa järkyttää. Toki tässä on omat kliseensä ja monet turhat ja ehkä jopa hieman typerätkin ratkaisunsa, mutta uskon tämän vahvasti purevan moneen dekkaristiin. Aihe on järkyttävä ja osoittaa, että joistain asioista aina vain vaietaan vaikkei pitäisi. Kannattaa kokeilla. Ehkä itsekin kokeilen jossain vaiheessa kirjailijalta toisen teoksen.
