Charlotte Brontë: Shirley

Alkuteos: Shirley (1849)

Suomentaja: Kaarina Ruohtula

Ilmestymisaika: 1988 (ko.painos)

Sivumäärä: 676

Kustantaja: Karisto

ISBN: 951-23-2498-9

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

*Shirley on Kotiopettajatteren romaanin tekijän vaikuttava kuvaus kahdesta naiskohtalosta 1800-luvun alkupuolen Englannissa. Nimihenkilö Shirley Keeldar on eloisa ja itsenäinen, yllättävän modernin tuntuinen sankaritar, kun taas herkkä ja sävyisä Caroline Helstone on sovinnaisempi oman aikansa nuori nainen. Tapahtumat liikkuvat Charlotte Brontën kotiseudulla Yorkshiressä, jonne asti kantautui kaikuja Napoleonin sodista. Vaikuttavaan naiskuvaukseen tekijä on yhdistänyt mielenkiintoisia havaintoja ajan suurista yhteiskunnallisista muutoksista.*

Shirley ei saa samoin otteeseensa kuin Brontën aikaisempi teos. Vaikka kirjassa on samaa henkeä ja tyyliä, ei se kuitenkaan yllä samalle tasolle.

Nimihenkilö Shirley on minusta ailahtelevainen ja jokseenkin jopa kepeän oloinen sankaritar, joka ei kaikesta huolimatta onnistu varastamaan lukijan sydäntä itselleen. Siihen ei pysty myöskään Caroline, jota vaihtelevasti nimitetään myös Caryksi tai Linaksi. Hän tuntuu liian tavanomaiselta ja harmaalta, jopa tylsältä. Näiden kahden naisen luonteet ovat hyvin erilaisia, joten on kummallista, miten hyviksi ystäviksi he tulevat. Tosin, kyse on syrjäisestä seudusta, joten ehkei heillä ollut vaihtoehtoja…

Muita hahmoja vilisee tekstissä. Heitä kuvataan joskus hyvinkin paljon ja yksityiskohtaisesti, mikä on hieman hassua kun ottaa huomioon sen, että he vilahtavat hetken näyttämöllä ja katoavat. Osa tosin palaa takaisin paljon myöhemmin niin, ettei lukija tahdo aivan muistaa kuka tämä oikein olikaan. Sinällään on sääli, että kirjan ehkä yksi kiintoisimmista henkilöistä, miespäähenkilön Robert Mooren veli Louis on mukana vain varsin vähän aikaa. Häneen olisi ollut mielenkiintoista tutustua enemmänkin.

Tapahtumia kirjassa on melkoisesti. Niistä ei oikein tunnuta saavan otetta. Mukana on hiukan vaikeuksia ja draamaa Mooren kamppaillessa tehtaansa vaikeuksien kanssa ja Shirleyn sukulaisten koettaessa naittaa häntä useammallekin miehelle. Tietysti Carolinen täytyy särkeä sydämensä ja kärsiä toivottoman rakkautensa tähden ja kuitenkin lukijalle on aikalailla selvää, että tarina tulee saamaan onnellisen lopun ja sankarittaret sankarinsa.

Aika perinteinen, hitaasti ja jaarittelevasti etenevä kertomus, jossa kuitenkin hienosti kuvataan oman aikansa oloja ja elämää. En suosittelisi vauhdikkaampien tarinoiden ystäville, sillä itsekin välillä aloin jopa hieman pitkästyä. Verkkaisemmasta tahdista pitäville kuitenkin varmaan hyvä lukukokemus.

Jan Wallentin: Strindbergin tähti

Alkuteos: Strindbergs stjärna (2010)

Suomentaja: Päivi Kivelä

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 462

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-25561-1

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

*Salaperäinen risti ja tähti osoittavat yhdessä tien tuntemattomaan - kuka ehtii ensin?

Harrastelijasukeltaja löytää kaivoskuilusta oudon luolan, jossa lepää hyvin säilynyt ruumis sekä mystisin symbolein koristeltu egyptiläinen risti.

Symbolitutkija, historioitsija Don Titelman saapuu tutkimaan löytöä, mutta huomaa päässeensä vaarallisen salaisuuden jäljille. Hän ei ole ainoa, joka on kiinnostunut rististä: myös salainen järjestö havittelee arvoituksellista esinettä keinoja kaihtamatta.

Alkaa kilpajuoksu, joka johtaa matkalle halki Euroopan. Mitä sellaista ristiin liittyy, että ihmiset ovat valmiita tappamaan sen vuoksi? Ratkaistakseen arvoituksen Titelmanin on kaivauduttava syvälle Euroopan historian synkkiin salaisuuksiin - vaaralliset vastustajat koko ajan kannoillaan.*

Takakansi antaa tästä kirjasta jokseenkin virheellisen kuvan. Se huijaa luulemaan, että kirja olisi jotenkin Dan Brownin kirjojen kaltainen mutta sitä se ei todellakaan ole. Itse ainakin jouduin pettymään.

Don ja kirjassa hänen kumppaninaan matkaava Eva ovat ensinnäkin todella kaukana valovoimaisista ja kiinnostavista päähenkilöistä. Don napsii lääkkeitä urakalla ja hänellä tuntuu aina olevan rauhoittavia pienen apteekin verran mukanaan. Hänen juutalaistaustaansa vihjaillaan, mutta siihen ei oikein anneta riittävästi kunnollista tarttumapintaa. Eva taas pöllähtää tarinaan miltei tyhjästä ja jokseenkin hyödyttömän oloisena roikkuu mukana. Rehellinen ollakseni, eivät kirjan “pahiksetkaan” oikein sykäytä. Hahmot tuntuvat melko paperisilta.

Tapahtumien kiinnostavuus vaihtelee. Alkuun kirja tuntuu käynnistyvän kiinnostavasti ja jännittävästi. Varsin pian tapahtumien vauhti kuitenkin hiipuu ja ne lähes matelevat eteenpäin. Tietysti on hyvä, että taustoja avataan ja selitetään, mutta kuitenkin… Olisi sen voinut tehdä edes kiinnostavasti. Itse kuitenkin jouduin toteamaan lukuvauhtini hidastuvan ja hidastuvan… Mikään ei houkutellut tarttumaan kirjaan ja jatkamaan lukemista. Aivan liian verkkaisia tapahtumia hahmoille, jotka eivät oikein kiinnosta.

Surullisinta on, että kirjan idea on ainakin kohtalainen. Sääli vain, ettei se kunnolla koukuta lukijaa. Ehkä tässä oli liikaa pohdintaa ja syiden selittelyä ja kaivelua minun makuuni. Lisäksi loppu, jossa tapahtumien vauhti kyllä kiihtyy, tapahtuu yllättävänkin ripeästi. Ensin edetään hitaasti ja rauhallisesti ja sitten äkkiä boom, ja se oli siinä. Minulle jäi lukijana pettynyt olo.

Agatha Christie: Kohtalokas viikonloppu

Alkuteos: The Hollow (1946)

Suomentaja: Annikki Setälä

Ilmestymisaika: (ko.painos)

Sivumäärä: 262

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-01285-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: 21. Hercule Poirot -kirja

Peukku: ^^b

*Kuka tahansa olisi voinut olla murhaaja siitä seurueesta, joka oli tullut viettämään viikonloppua Hollowiin, Lucy ja Henry Angkatellin kartanoon. Mutta kenellä olisi ollut syytä vihata tohtori John Christowia? Hänen vaimonsa palvoi miestään, Henrietta, tunnettu kuvanveistäjä, rakasti häntä, sukulaiset pitivät hänestä. Silti tohtori Christow murhataan ja Hercule Poirot joutuu kesken lomanviettonsa seuraamaan mysteerin selvittelyä yllätykselliseen loppuratkaisuun saakka.*

Olenko sanonut, että Christie on yksi lempikirjailijoistani? Entä sitä, että Poirot on aivan mahtava hahmo? Uskoisin, että kuka hyvänsä on voinut nämä kaksi asiaa päätellä lukemieni kirjojen perusteella. Ja toistan nämä samat asiat yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes kaikki Hercule Poirot -kirjat on luettu.

Kohtalokkaassa viikonlopussa Poirot ei ole niin keskeisessä asemassa kuin yleensä. Tapahtumia seurataan enemmän Angkatellin perheenjäsenten ja vieraiden kautta ja tapahtumat kerrotaan ulkopuolisen kertojan silmin. Näin lukija ei pääse ihan liian lähelle ketään. Se on kuitenkin vain hyvä asia. Tarkkailtavaa kun on aivan riittämiin näinkin.

Christie kuljettaa totuttuun tyyliinsä tarinaa rauhallisesti ja verkkaisesti. Minnekään ei ole kiire ja ruokailujakin ehditään mainiosti pohtia. Kaiken tämän sinällään merkityksettömän joukkoon on kuitenkin piilotettu jälleen kerran erittäin taitavasti kaikki tämän mysteerin avaimet. Aivan kaikkea ei kerrota suoraan, mutta sen kaiken pystyy päättelemään. Ainakin jos osaa yhdistää ihmisten kertomat palaset toisiinsa.

Tunnelmaltaan kirja on leppoisa ja rauhallinen. Hahmoista välittää tai ainakin heihin osaa suhtautua erilailla. Toisista pitää, toisista ei niinkään ja joitakin miltei säälii. Ja Poirotistahan ei voi olla pitämättä.

Taattua ja turvallista Christietä. Jos kaipaa hyvää dekkaria, niin tässä on jälleen yksi erittäin loistava vaihtoehto.

Sue Grafton: I niin kuin ilkimys

Alkuteos: I is for Innocent (1992)

Suomentaja: Annika Eräpuro

Ilmestymisaika: 1994 (ko.painos)

Sivumäärä: 306

Kustantaja: Book Studio

ISBN: 951-611-702-3

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Kinsey Millhone -mysteeri

Peukku: ^^b

*Maailman suosituin ja jäljitellyin naispuolinen yksityisetsivä Kinsey Millhone on yhdeksännessä aakkosdekkarissaan jälleen kerran kiperän pulman edessä. Tällä kertaa hän joutuu selvittämään vuosia aiemmin kuolleen naisen kohtaloa. Itsemurha vai murha... Kinsey päätyy ensimmäiseen vaihtoehtoon, kunnes on itsekin vähällä päästä hengestään.*

Pidän Graftonin kirjoista todella. Niissä on aina se ihana kiireettömyyden tuntu. Etsivällä on aikaa nauttia lasi viiniä tai parikin. Ja sivuhahmot ovat mielenkiintoisia kuten aina. Ehkä hieman lukukokemuksia häiritsee se, etten ole sarjaa lukenut mitenkään järjestyksessä vaan sieltä ja täältä aina sen mukaan mitä olen löytänyt. Jotkut asiat nimittäin tuntuvat ainakin itselle jäävän vähän epäselviksi.

Takakansi johtaa kyllä tässä kirjassa melkoisesti sivuun itse kirjan juonesta, mutta sen ei pidä antaa häiritä. Tarina on nautittava ja juoni erinomainen. Tästä kirjasta todella nauttii sitä lukiessa. Kaikki ei nimittäin todellakaan ole sieltä helpoimmasta päästä selvittää ja useammalla kuin yhdellä on jotain salattavaa.

Paulo Coelho: Like the Flowing River

Alkuteos: Like the Flowing River (2006)

Englannistaja: Margaret Jull Costa

Ilmestymisaika: 2007 (ko.painos)

Sivumäärä: 245

Kustantaja: HarperCollinsPublishers

ISBN: 978-0-00-723581-0

Muoto: Nid.

Peukku: ^^b

Huom: Kokoomateos, jonka alkuperäiset osat julkaistu 1998-2005.

*Like the Flowing River is an intimate collection of Paulo Coelho’s reflections and short stories, written from 1998 to 2005. These are powerful tales of living and dying, of destiny and choice, of love lost and found. Sometimes humorous, sometimes serious, but always profound, this book, like all of Coelho’s work, explores what it means to be truly alive.*

Tässä kokoomateoksessa on joukko hyvin valittuja tekstejä, joiden aiheet vaihtelevat. Löytyy opettavaista tarinaa, tositapahtumia ajatuksia, heijastuksia elämästä… On uskomatonta, miten Coelho on onnistunut näihin yhdestä kolmeen sivun mittaisiin juttuihin saamaan samaa taikaa kuin mihin olen tottunut hänen pitempien kirjojensa kohdalla. Valinnat tehnyt taho on onnistunut. Lukijan mielenkiinto pysyy hyvin yllä, sillä jutut ovat riittävän vaihtelevia.

Itse huomasin kuitenkin, että koska kyseessä on kokoomateos aikaisemmin julkaistuista jutuista, voi niiden ajallinen järjestys aiheuttaa pientä kummastusta. Olisi ehkä ollut hyvä, jos alkuperäinen julkaisuajankohta olisi esillä. Nyt itse ainakin hämmästyin, kun yhdessä jutussa Coelho koettaa kovasti salailla myllynsä sijaintia ja myöhemmissä taas hän on senkin suhteen melko avoin. Ajatukset siis muuttuvat.

Pidin kovasti näistä lyhyistä jutuista. Ne on melko helppo ahmia parilla lukemakeralla, mutta toisaalta voi myös lukea yhden jutun päivässä. Niistä nimittäin saa takuuvarmasti pohdittavaa päiväksi. Uskoisin, että Coelhoa aikaisemmin lukemattomien olisi helppo kokeilla tätä.

Rebecca James: Ystävä hyvä

Alkuteos: Beautiful Malice (2010)

Suomentaja: Peikko Pitkänen

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Sivumäärä: 301

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-24567-4

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

*Kylmäävää psykologista jännitystä.

“Olin ikionnellinen, kun ystävystyimme. Olin imarreltu, koska Alice oli niin hauska ja suosittu. Hän olisi saanut ystäväkseen kenet tahansa. Ja Rachelin kuoleman jälkeen olin ollut kauan yksin. Taisin olla yksinäinen. Minä ja Robbie jouduimme kumpikin Alicen lumoihin.”

Katherine on vaihtanut kaupunkia ja nimeä saadakseen etäisyyttä menneisyytensä synkkään tragediaan. Hurmaavan Alicen ja tämän poikaystävän seurassa hän tuntee viimein jotakin onnen kaltaista, eikä suostu kuuntelemaan sisimmässään voimistuvaa varoitusääntä.

Kun Katherine viimein ymmärtää, ettei ystävystyminen ole sattumaa, Alice on jo vetänyt hänet mukaan sairaaseen leikkiinsä.

Australialainen Rebecca Jamesin (s.1970) esikoisromaanin käännösoikeudet on myyty jo yli kolmeenkymmeneen maahan.*

Jamesilla on miellyttävä tyyli kirjoittaa. Hänen tekstinsä on suoraa ja rehellistä, tarttuvaa. Kertomuksessa tapahtumat soljuvat eteenpäin sujuvasti ja välillä kiusaavasti. Menneen tapahtumia kun paljastetaan aina vähän kerrallaan…

Tarina liikkuu kolmella tasolla. Yhdellä tasolla seurataan Katherinen elämää nykyhetkessä, muutamia vuosia Alicen jälkeen. Toisella tasolla seurataan tapahtumia Alicen aikaan ja kolmas taso valottaa menneisyyttä ja Rachelin kuolemaa. Nämä kolme tasoa on saatu sovitettua hyvin yhteen. Vaihdokset on sijoitettu hyvin, joten lukija pysyy jännityksessä. Tähän ehkä vaikuttavat kerrontatavan muutokset. Välillä tekstissä on minä-kertoja, välillä seurataan tapahtumia ulkopuolisen kertojan kautta ja muutamissa kohdissa taas kertoja puhuu suoraan lukijalle, kuin tämä olisi itse tapahtumien keskellä.

Henkilöhahmot eivät mene kovin syvällisiksi, mutta suurimmasta osasta pitää luonnostaan. Robbie ja Katharine ovat sympaattisia, heistä ei oikeastaan voi olla pitämättä. Katherinen vanhemmat vaikuttavat aluksi kylmiltä, mutta pääsevät yllättämään. Myös monet muut hahmot ovat raikkaita ja persoonallisia. Alice sen sijaan ärsytti minua aivan alusta asti. Liian täydellinen ja liian täynnä itseään. Sitä en voi ymmärtää, kuinka kukaan voi haluta ihailla häntä.

Tarina alkaa todella hyvin. Se kiinnostaa ja tapahtumia on jännittävä seurata. Jossain vaiheessa asiat alkavat kuitenkin vähä vähältä mureta. Loppu tulee jotenkin aivan liian äkkiä. Se on kuin rysähdys, jota ei kaikista varoituksista huolimatta osannut odottaa. Ja silti se olisi saanut olla jotain vähän enemmän. Se viimeinen niitti jää uupumaan…

Hienosti kirjoitettu esikoisteos Ystävä hyvä kuitenkin on. Se herättää ajatuksia ja tunteita, laittaa pohtimaan sitä, miten perhe oikeastaan voi reagoida kun toinen lapsista kuolee ja toinen selviytyy. Miten tapahtumat oikeasti vaikuttavat perheeseen ja elämään. Tutustumisen arvoinen nuortenkirja.

Juan Gómez-Jurado: Kuolinkellot

Alkuteos: Espía de Dios (2005)

Suomentaja: Taina Aarne

Ilmestymisaika: 2008 (ko.painos)

Sivumäärä: 333

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-21890-6

Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Anthony Fowler ja Andrea Otero #1

Peukku: ^^b

*Jos pidit Dan Brownista, rakastut Juan Gómez-Juradoon! Best seller -listoille ympäri maailmaa noussut Kuolinkellot vie Sinut takaisin paavinvaalien kulissien taakse hurmaavaan Roomaan!

Viktor Karoski, hämäriin rikoksiin syyllistynyt pappi, karkaa vartioidusta yksityisestä hoitolaitoksesta ja ottaa Jumalan valtuudet omiin käsiinsä.

Paavi Johannes Paavali II on kuollut. Tuhannet surevat ihmiset tungeksivat Rooman kaduilla, kun Santa Marian kirkosta löydetään murhattu kardinaali. Pian huomataan, että jokainen Vatikaaniin Paavin konklaaviin saapuneista 116:sta kardinaalista on hengenvaarassa. Vatikaanin poliisilaitos asettaa kardinaalit erikoissuojeluun, mutta tappaja uhoaa löytävänsä tiensä sinnekin.

Nuori profiloija Paola Dicanti saa selvittääkseen uransa suurimman mysteerin. Sarjamurhaajan nimi on tiedossa, mutta ongelmana onkin, missä Karoski lymyilee. Dicantin avuksi lähetetään yhdysvaltalainen pappi, Anthony Fowler. Käy ilmi, että Fowlerin menneisyyteen kuuluvat suuret rahavirrat ja salaiset tehtävät CIA:ssa. Hän kuitenkin tietää Karoskista enemmän kuin kukaan muu.

Juan Gómez-Jurado loikkasi ensimmäisellä romaanillaan best seller -listojen kärkieliittiin. Kuolinkellot-teoksen on sanottu yhdistävän Dan Brownin Da Vinci -koodia sekä Thomas Harrisin Uhrilampaita mielikuvituksellisen ärhäkkäästi.*

Pidän Brownin kirjoista. Ja pidin tästäkin.

Tyyliltään kirja on vauhdikas ja menevä. Teksti nappaa mukaansa ja pitää otteessaan. Vaikka syyllinen tiedetään oikeastaan alusta asti, ei se haittaa. On jännittävää koittaa pysyä hänen perässään ja koettaa saada selville hänen motiiviaan.

Kirjassa on mielenkiintoisia faktoja, joten näkee että kirjailija on perehtynyt materiaaliinsa hyvin. Se lisäsi ainakin omaa kiinnostustani kirjaa kohtaan. Mukava lisä on sekin, että tapahtumien joukkoon on livauteltu Karoskin ja häntä hoitaneen psykologin keskusteluja aikaisemmilta vuosilta. Niihinkin on piilotettu mitä mainioimpia vihjeitä.

Henkilöhahmot ovat kiintoisia. Heillä on omaa keskinäistä taustaansa ja sitä tulee sotkemaan muutama ulkopuolinen tapaus. Jännitteet hahmojen välillä ovat enemmän kuin maukkaita. Niitä lukija pääsee kuorimaan vähän kerrallaan ja osa paljastuvista asioista yllättää aidosti.

Koukuttava ja hyvä kirja. Vauhtia ja upea Rooma. Kunnon dekkarien ystäville taattua lukemista.