Sue Grafton: Q is for Quarry

Alkuteos: Q is for Quarry (2002)

Ilmestymisaika: 2003 (ko.painos)

Sivumäärä: 561

Kustantaja: Pan Books

ISBN: 0-330-48833-3

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Kinsey Millhone aakkosmurhat

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 15. Kirjan kansi on mielestäni ruma (1/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 9, 25 ja 44

*She was a ‘Jane Doe’, an unidentified white female whose decomposed body was discovered near a quarry off California’s Highway 1. The case fell to the Santa Teresa County Sheriff’s Department, but the detectives had little to go on. The woman was young, her hands were bound with a length of wire, there were multiple stab wounds, and her throat had been slashed. After months of investigation, the murder remained unsolved.

That was eighteen years ago. Now the two men who found the body, both nearing the end of long careers in law enforcement, want one last shot at the case… and they turn to Kinsey Millhone to help them find closure. Kinsey is intrigued and agrees to the job.

But revisiting the past can be a dangerous business, and what begins with the pursuit of Jane Doe’s real identity ends in a high-risk hunt for her killer.*

Tämä Gaftonin aakkosmurha-kirja eroaa aavistuksen normaalista tyylistä. Tai ainakin niistä, jotka olen tähän mennessä itse lukenut. Tällä kertaa nimittäin avataan normaalia enemmän Kinseyn vanhempien kuolemaa ja Kinseyn ja hänen jäljellä olevan sukunsa välejä. Normaalisti niihin vain viitataan, mutta tällä kertaa lukijalle paljastetaan huomattavasti enemmän. Tämä saa minut lukijana pohtimaan sitä, että pitäisikö kirjat sittenkin lukea järjestyksessä? Ainakin ne loput, mitä en ole lukenut tai joista en enää muista kovin paljoa. Mikäli tämä taustalla pyörivä tarina ei ole lukijasta niin tärkeä, voi kirjat tietenkin lukea sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Tämän kirjan tekee erikoiseksi myös se, että juoni perustuu todelliseen tapaukseen. Ainakin osittain. Minusta oli mukavaa, että Gafton oli ottanut tapauksen pohjaksi oikean Jane Doen, jonka tapaus kirjan kirjoitushetkellä oli vielä auki. Vaikka muuten kirja onkin fiktiivinen antaa todellinen pohja tarinalle oman kiinnostavan sävynsä.

Noita muutamaa huomattavaa eroa lukuunottamatta kyseessä on aika perinteinen aakkosmurha-kirja. Kinsey selvittelee tapausta ja alkuun tuntuu, ettei hän saa juuri mitään selville. Vähitellen palat kuitenkin alkavat loksahdella paikoilleen ja ratkaisu on enemmän tai vähemmän yllättävä. Itse ainakin olin haukkumassa ainakin osittain väärää puuta.

Kinseyn tovereina toimii tällä kertaa kaksi jo eläkeikään ehtinyttä poliisia, jotka ovat verrattaen mukavia tapauksia kohtalaisen epäterveellisine elämäntapoineen. Viinin sijasta tällä kertaa saattaa lukiessa iskeä roskaruuanhimo. Sen verran usein erilaisissa burgeripaikoissa vieraillaan.

Mukava, perinteinen ja rauhallisesti etenevä dekkari, jossa vauhti kiihtyy loppua kohden. Ei ehkä paras kirja aloittaa tätä sarjaa.

Andy Riley: Pupujen uusi itsemurhakirja

Alkuteos: Dawn of the Bunny Suicides (2010)

Suomentaja: Maija Paavilainen

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 156

Kustantaja: Bazar

ISBN: 978-952-5637-75-5

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Itsemurhapuput #4

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 11

*Sairaanhauskat itsemurhapuput palaavat ja päättävät päivänsä kymmenillä uusilla tavoilla. Aiemmin näihin itsetuhoisiin jänöjusseihin on voinut tutustua kirjoissa Pupujen itsemurhakirja, Itsemurhapupujen paluu ja Pupujen suuri itsemurhakirja.*

Riley on kasannut kokoon jo neljännen pupujen itsemurhakirjan. Kunnianarvoisa suoritus keksiä näitä erilaisia itsemurhatapoja näinkin paljon. Miehellä on mahtava musta huumori! Jälleen mukana on loistavia ja mielipuolisia tapoja tehdä itsemurha. Osa myöskin napannut ideansa elokuvista. Piirtojälki on totuttua selkeää linjaa. Mustan huumorin ystäville.

David Hewson: Mysteerien huvila

Alkuteos: The Villa of Mysteries (2003)

Suomentaja: Tuija Tuomaala

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 475

Kustantaja: Moreeni

ISBN: 978-952-254-051-5

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Nic Costa #2

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 17 ja 44

*Nuori roomalaispoliisi Nic Costa on toipunut ampumavälikohtauksessa saamastaan vammasta ja palannut kaduille partioimaan uuden työparinsa kanssa. Kun Tiberin rantatöyräältä löytyy nuoren naisen ruumis, rikospatologi Teresa Lupo uskoo saaneensa tutkittavakseen antiikinaikaisen pakanarituaalin uhrin, mutta ruumiin suusta löytyvä nykyaikainen kolikko kytkee vainajan kuudentoista vuoden takaiseen katoamistapaukseen.

Samoihin aikoihin amerikkalaisturistin teini-ikäinen tytär kaapataan keskellä kaupunkia. Tyttö on hätkähdyttävästi samannäköinen kuin rantamudasta kaivettu ruumis. Katoamiset näyttävät liittyvän toisiinsa ja johtavan hämäräperäisen Dionysos-kultin jäljille. Mafiapomo Emilio Nerin perhe tietää tapauksista enemmän kuin haluaa kertoa, mutta se ei ehkä ole ainoa syy, miksi antimafian yksikkö päättää sekaantua poliisitutkintaan.

Nic Costa -sarjan toinen osa on kiehtova seikkailu Rooman ikuisessa kaupungissa, jossa nykypäivä ja historia kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa.*

Hewsonin Nic Costa -sarjan toinen osa ei minusta yllä aivan samalle tasolle kuin ensimmäinen. Se on hyvin kirjoitettu ja kiinnostava, paljastellaanhan siinä mystistä kulttia ja eräällä tapaa myös vähän raapaistaan pintaa rooman mafiasta. Se ei kuitenkaan onnistu täysin tavoittamaan samaa tuntua ja rytmiä, joihin ihastuin sarjan ensimmäisessä osassa.

Vanhoja tuttuja hahmoja ei onneksi olla unohdettu. Patologi Hullu-Teresa ja Costan pomo Falcone ovat mukana. Heihin päästään tässä toisessa osassa pureutumaan enemmän. Nic Costa tuntuu jopa jäävän heidän varjoonsa. Lisäksi tarjolla on monia uusia tuttavuuksia, joista todennäköisesti Costan pariksi joutunut Gianni Peroni ja Teresan apulainen Silvio Di Capua saattavat esiintyä seuraavissa osissa. Näistä kahdesta ainakin Peroni vaikuttaa rusikoituinen kasvoineen oikein mielenkiintoiselta tapaukselta…

Tapahtumia päästään seurailemaan jälleen useiden hahmojen vinkkelistä. Costan itsensä, Teresan, mafiapomo Emilion… Onneksi siirtymät ovat selkeitä ja helposti hahmotettavia. Sen sijaan italian poliisin sisäinen rakenne oikein ei ole. Sitä onneksi selitellään lukijalle tarinan edetessä, joten täysin kuutamolle ei jouduta.

Menneisyyden tapahtumat punoutuvat kiintoisella tavalla nykyisyyteen tässä dekkarissa. Antiikinaikainen kultti on herätetty henkiin kuusitoistavuotta aikaisemmin ikävin seurauksin. Nämä seuraukset astuvat nyt päivän valoon ja salaisuudet ja vanhat kaunat alkavat paljastua. Useammalla kuin yhdellä on salaisuuksia, jotka he haluavat pitääkin salaisuuksina. Valitettavaa heille, että joku toinen on päättänyt toisin…

Kaunis ja kiinnostava Rooma, hyviä hahmoja ja vauhdikas tarina. Hyvää luettavaa, vaikken pidäkään siitä, kuinka Nic Costan tielle taas piti tuoda nainen, joka lopussa vain katoaa kuin tuhka tuuleen...

Ryan Gattis: Vihan kadut

Alkuteos: All Involved (2015)

Suomentaja: Ilkka Salmenpohja

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 332

Kustantaja: Like

ISBN: 978-952-01-1327-8

Muoto: E-kirja

Peukku: ^^b

Huom: Kiitos Elisa Kirja ja HelMetin Epos-elukupiiri

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 17, 26, 34 ja 44

*Los Angeles liekeissä

Kun valkoiset poliisit pahoinpitelivät mustan Rodney Kingin ja todettiin syyttömiksi vuonna 1992, Los Angeles ajautui kaaokseen. Jengit ottivat lähiöissä mittaa toisistaan, ja kuuden päivän aikana kaupungissa kuoli väkivaltaisuuksiin yli viisikymmentä ihmistä.

Ryan Gattisin ylistetty ja kunnianhimoinen romaani Vihan kadut päästää ääneen ja linkittää toisiinsa latinojengien jäsenet, palomiehet, sairaanhoitajat ja nuoret, joilla on vielä mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuutensa suuntaan.*

Gattisin kirjan alkuperäinen nimi All Involved on varsin kuvaava. Kirjassa kun vuoden 1992 mellakoiden tapahtumi seurataan viiden päivän aikana useiden eri henkilöiden kautta. Kaikki nämä henkilöt kuitenkin liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Jos eivät aivan suoraan, niin ainakin jonkun toisen kautta. Viiden päivän aikana useampi henkilö saa siis äänensä kuuluviin ja heidän tarinansa muodostavat eräänlaisen ketjun, joka kuvaa tapahtumia raa’an rehellisesti. Varsinkin parin ensimmäisen henkilön tarinat ovat melko raakoja. Sen ei kuitenkaan pidä antaa pelästyttää, sillä kaikki tarinat eivät ole sellaisia vaikka raakuuksia niihinkin sisältyy.

Vaihtamalla kertojaa Gattis on onnistunut luomaan uskomattoman läpileikkauksen tapahtumiin ja myös itse kertojiin. On jännittävää, miten lukija ensin ehtii muodostamaan jonkinlaisen käsityksen kustakin toisten kertoman perusteella ja sitten äkkiä onkin itse kulloisenkin henkilön pään sisässä. Tai miten erilailla kertomuksen varsinaisen osan aloittava Payasa näkyy muille… Hienoa on se, että tekstit tuntuvat todella kuvastavan kertojaansa. Heidän elämänsä ja taustansa näkyy kielestä ja heidän tyylistään kertoa asioita. Taitoa on myös kysynyt se, että hahmot on järjestetty oikein. Vaikka kertojia on paljon ja heillä on monia nimiä, pysyy lukija silti helposti kärryillä, sillä kerrontajärjestys on looginen. Linkit seuraavaan kertojaan löytyvät tekstistä. Vaatii taitoa järjestää tarinat uskottavaan ja selkeään järjestykseen.

Vaikka suurin osa henkilöistä on kiinnostavia ja osaa jää jopa kaipaamaan ja janoamaan enemmän tietoa heistä, on kirjassa myös pari henkilöä, jotka tuntuivat minusta hieman irrallisilta itse päätarinan kannalta. Ymmärrän kyllä miksi heidät tarinoineen on laitettu mukaan, sillä he valottavat joitain tapahtumia paremmin, mutta kuitenkin. Yksi tällaisista on nimetön sotilas. Muutenkin viidennen päivän kuvaukset ovat ehkä laimeimpia osia kirjasta, mikä on tietenkin ymmärrettävää kun myrsky on jo laantumassa.

Kirjan kieli on elävää ja nappaa mukaansa. Teksti on vaihtelevaa, mikä heijastaa kulloistakin tilannetta ja kertojaa. Mukana on paljon vierasperäisiä sanoja ja ilmauksia, mutta ne eivät lukiessa häiritse. Jos tarvetta on, kirjan lopussa on hyvä sanasto selityksineen. Näin lukija voi halutessaan käydä merkitykset tarkastamassa lukemisen lomassa.

Kun sain kirjan loppuun olin yllättynyt kahdesta asiasta. Siitä, että kirja loppui jo vaikka niin paljon olisi vielä ollut sanottavana ja kerrottavana ja niin moni tarina jäi kesken ja auki. Suurempi yllätys oli kuitenkin itselleni se, ettei mikään edellämainituista oikeastaan haittaa. Henkilöt jäävät elämään kukin omaa elämäänsä ja tavallaan lukija saa ainakin toivoa, että heille käy ehkä paremmin.

Tätä kirja itse en varmaankaan olisi ilman lukupiiriä lukenut. Nyt olen onnellinen, että se valikoitui luettavaksi sillä se on kiihkeä, kiinnostava ja täynnä elämää vaikkakin ehkä kuoleman kautta. Todella elähdyttävä lukukokemus, joka nappaa mukaansa eikä pitkäkään bussimatka tunnu ollenkaan niin pitkältä. Suosittelen ainakin kokeilemaan!

Juan Gómez-Jurado: Taivaspaikka

Alkuteos: Contrato al Paraíso (2007)

Suomentaja: Taina Aarne

Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)

Sivumäärä: 389

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-22969-8

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Anthony Fowler ja Andrea Otero #2

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 32, 42 ja 44

* Huippusalainen retkikunta uhkaa paljastaa salaisuuden, joka järisyttäisi tuntemaamme maailmanjärjestystä.

Espanjalainen journalisti Andrea Otero saa odottamattoman puhelinsoiton: häntä pyydetään mukaan amerikkalaisen miljardöörin rahoittamalle löytöretkelle. Ryhmä, johon kuuluu myös Vatikaanin vakoojien pappisjäsen Anthony Fowler, aikoo paljastaa kristikunnan tarkimmin vaalitun salaisuuden. Alkuperäiset Jumalan kymmenen käskyä sisältävä Raamatun liitonarkki on haudattu Jordanian aavikolle.

Liitonarkin löytyminen synnyttäisi uskonnollista kiihkoa Lähi-Idässä ja saattaisi johtaa juutalaiset ja muslimit täyteen uskonsotaan. Maailmanlaajuisen katastrofin välttämiseksi salaiset palvelut ottavat mittaa toisistaan Jordanian aavikolla. Ja kun Andrea ryhtyy tapahtumien polttopisteessä turhan uteliaaksi, hänkin joutuu todelliseen vaaraan.*

Kirjailijan toinen kirja, jossa seikkailevat isä Anthony Fowler ja reportteri Andrea Otero, jotka tulivat lukijoille tutuiksi hänen esikoistrilleristään Kuolinkellot. Taivaspaikka jatkaa eräällä lailla näiden kahden tarinaa. Se avaa Fowlerin historiaa enemmän ja paljastaa lukijalle uusia tietoja myös Andreasta, joka eräällälailla on kirjan päähenkilö vaikka lukija pääseekin seuraamaan tapahtumia useiden eri tahojen kautta. Tarjolla on niin terroristia kuin vakoiluyrityksen pomoakin.

Kirjassa on monia henkilöitä. Onneksi tarjolla on henkilölista, josta on nopea tarkastaa kuka on kukakin. Ja mainittakoon se, että hahmojen määrä tulee kyllä karisemaan kirjan edetessä… Mitä muutakaan voisi odottaa kun terroristit vaanivat tutkimusryhmää?

Kokoon on kasattu viihdyttävä ja monivaiheinen juoni, jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Useammallakin henkilöllä on omat suunnitelmansa tapahtumien kehityksen suhteen. Tarinaan punotaan mielenkiintoisesti historiaa ja syitä siihen, miksi oikein moisella tutkimusmatkalla ollaan.

Tarina lähtee liikkeelle verkkaisesti, mutta vauhti kiihtyy yllättävän nopeasti. Eikä sitten meinaa pysähtyä ollenkaan. Tuntuu kuin lukija saisi olla jopa vähän varpaillaan sen suhteen, mitä oikein tapahtuukaan seuraavaksi ja missä. Tapahtumia kun tosiaan seurataan niin Jordanian aavikolla kuin myös Amerikan mantereella.

Hyvä tarina, kiinnostavat henkilöhahmot, jännittäviä tapahtumia. Ja tämä kaikki vielä kirjoitettu kiinnostavalla tavalla. Dan Brownin ystäville voin lämpimästi suositella. Miksei muillekin, jos Liitonarkin perässä juoksentelu kiinnostaa.

Andy Riley: Itsemurhapupujen paluu

Alkuteos: Return of the Bunny Suicides (2004)

Suomentaja: Mervi Sainio

Ilmestymisaika: 2005 (ko.painos)

Sivumäärä: 90

Kustantaja: Bazar

ISBN: 951-9107-43-6

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Itsemurhapuput #2

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 11

Erittäin viihdyttävä sarjakuvakirja. Pupujen tavat tehdä itsemurha ovat välillä täysin naurettavia ja toisinaan taas mitä kekseliäimpiä. Itse pidin kovasti muutamista elokuviin viittaavista itsemurhatavoista. Aiheeseensa nähden varsin hilpeä ja “kevyt” sarjakuvakirja. Sopii mainiosti moneen makuun, mutta erityisesti mustan huumorin ystäville. Piirtojälki on sympaattinen ja selkeän yksinkertainen.

Agatha Christie: Poirotin lyhyet jutut

Alkuteos: Poirot’s Early Cases (1974)

Suomentajat: Aulis Rantasen johtama Kouvolan kieli-instituutin 2. kurssi 1975-76: Markku Endén, Marjatta Immonen, Anne Korpela, Eija Mäkipää, Marjukka Mölsä, Jorma Niklander, Merja Näränen, Ari Penttilä, Liisa Poikolainen, Sisko Ruusunen, Anne Saarnio, Leena Ukkola ja Vesa Vahvanen

Ilmestymisaika: 1985 (ko.painos)

Sivumäärä: 246

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-12972-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Poirot novelleja

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 41 ja 44

*Salapoliisikirjallisuuden kulta-aikana, 20- ja 30-luvuilla kirjoitettuja lyhyitä juttuja Hercule Poirotin voitoista ja ainakin yhdestä tappiosta. Tässä kirjassa Poirot tapaa ensi kerran operettimaisen venäläisen kreivittären Vera Rossakovin - ainoan rikollisen jota hän on varauksettomasti ihaillut!*

Kokoelma viihdyttäviä ja napakoita Poirot mysteerejä, joista suurimmassa osassa kertojana toimii kapteeni Hastings. Tapaukset eroavat varsin paljon toisistaan, joten lukija ei pääse pitkästymään. Ne ovat myös sopivan lyhyitä ja siksi mainioita luettavaksi vaikka ruokatauolla tai juuri ennen nukkumaan menoa. Christien tyyli ottaa lukijan jälleen omakseen ja näistä pienistä makupaloista on hyvä vaikka aloittaa tutustuminen Poirotin maailmaan.

Jos nyt oikein muistan, niin suurin osa näistä pienistä tarinoista myös myös jo filmatisoitu Poirotin oman televisiosarjan myötä. Se ei kuitenkaan todellakaan vähennä niiden viehätystä.