Alkuteos: The Taste of Fear (2012)
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 459
Kustantaja: ?
ISBN: 978-0-9937646-1-5
Muoto: e-kirja (kindle)
Peukku: q^^
Hyllynlämmittäjä: 2
*In the jungle no one can hear you scream - American movie star Scarlett Cox and her husband, hotel tycoon Salvador Brazza, head to Africa to get away and resuscitate their ailing marriage. When robbed of their money and passports, they seek help from the U.S. Embassy in Dar es Salaam on the very day Al Qaeda chooses to bomb it. In an eyeblink they are taken hostage and whisked across the border deep into the Congo, one of the last truly wild places left on earth.
Battling terrorists, deadly wildlife, and cannibalistic rebels, Scarlett and Sal must find a way to survive in a violent, primeval world. And the only person who may be able to save them is the assassin sent to kill them.*
Tämä jännäri on itselleni ristiriitainen tapaus. Toisaalta se on erittäin luettava; teksti on sujuvaa ja etenee mukavaa tahtia. Koko ajan tapahtuu, eikä lukija ehdi pitkästymään. Toisaalta taas sen henkilöt jäävät todella ohuiksi, osa toimii hyvin kummallisesti ja osa tapahtumista tuntuu pakottaen mukaan otetuilta.
Kaunis Scarlett ja tämän aviomies Sal koettavat pelastaa avioliittoaan matkalla. Aluksi vaikuttaa siltä, että kirjailija todella haluaa saada heidän välinsä kuntoon ja antaa heille uuden mahdollisuuden. Vaikka matka asettaakin siihen omia haasteitaan. Mukaan kun astuvat sekä terroristit, salamurhaaja ja mukava aussimies Thunder. En tiedä, napsahtaako vangeiksi joutuneilla päästä, mutta Sal alkaa toimimaan täysin järjettömästi. Samoin kuin hänen armeijakoulutuksen saanut ykkösmiehensä Dannykin. Thunderin omituisuudet voin laskea sen varaan, että hän on aussi. Heillä on aina omat kujeensa (love you mates!). Eniten kuitenkin olin menettää hermoni salamurhaajan kanssa… Alkuun hän on cool ja järkevä. Seuraavassa hetkessä tappamassa oikeastaan ilman mitään syytä. Ja kohta taas cool ja kohta pelastamassa maailmaa aiheutettuaan ensin kaaosta. Eikö salamurhaajien pitäisi vielä nykyäänkin pyrkiä olemaan huomaamattomia?
Pitkä purkaus koettaa siis lyhyesti sanoa, ettei tämän kirjan henkilöistä kannata odottaa liikoja. Heistä jää parhaimmillaankin jotenkin keskeneräinen kuva.
Juoni. Terroristi-iskut ovat nykypäivää ja ymmärrän hyvin, miten niistä saa kiintoisia juonia ja kuvioita. Sitä en tajua, miksi mukaan piti sotkea vielä salamurhakin. Mutta juu, kyllä siitä viihdettä saa aikaiseksi. Sen sijaan ne miljoonat “vaarallinen eläin hyökkää kimppuumme” -kohdat alkavat jossain vaiheessa tulemaan ulos korvista… Okei, onhan Afrikka vaarallinen maa, mutta silti. Lisätään tähän vielä yllätysselviämiset ja joukko kapinallisia, niin ollaan jo aika pitkällä.
Kaikkiaan The Taste of Fear ei ole mikään henkilökuvauksen tai juonen riemuvoitto, mutta mukavana ja keveän viihdyttävänä lukupakettina se kyllä menee. Tekstin luettavuus jätti minut pohtimaan, viihtyisinkö paremmin kirjailijan World’s Scariest Places -sarjan parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti