Alkuteos: Sarasvatin hiekkaa (2005)
Lukija: Jarmo Mäkinen
Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)
Kesto: 10h 42min (9 CD-levyä)
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-3617-8
Muoto: äänikirja, CD
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2019: 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja (6/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 18 ja 22
Lukulistalta: 2
*Vuoden pelottavimmaksi sekä tärkeimmäksi kirjaksi kuvailtu egologinen trilleri, joka teki vaikutuksen myös Finlandia-palkintoraatiin.
Venäläinen tutkija Segej yrittää yhdessä intialaisen tutkijayhteisön ja kollegansa Amritan kanssa selvittää Cambaynlahdesta meren alta löytyneen kaupungin arvoitusta. Samaan aikaan suomalainen Kari Alanen yrittää toisaalla kehittää ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan. Jäätiköitä tutkii myös Grönlannissa tukikohtaansa pitävä tutkimusyksikkö ja filippiiniläissyntyinen erakko Susan Chang. Tutkimuslinjat yllättäen kohtaavat toisensa ja paljastavat ihmiskunnan tulevaisuuden olevan vaarassa. Mutta pystyvätkö vallankäyttäjät kyllin nopeisiin ja oikeisiin päätöksiin? Vai onko jo liian myöhäistä?*
Isomäen kirjan loppuun kirjoittama selvitys kirjan synnystä ja sen faktojen todenperäisyydestä oli minulle kirjan vaikuttavinta antia. Olin jotenkin olettanut, että paljon suurempi osa olisi ollut fiktiota. Tässä kirjassa pelottavinta onkin se, että sen tapahtumat ovat oikeastaan melko mahdollisia.
Sarasvatin hiekkaa ei ole mikään nopeatempoinen jännäri, vaikka on siinä omat vauhdikkaammat ja jännittävämmät hetkensä. Enemmän kirja keskittyy jokseenkin arkisiin tapahtumiin, jotka kätkevät taakseen suurempia asioita. Arkipäiväisyydet jopa piilottavat olemassa olevat vaarat ja inhimillisiä väärinkäsityksiä ja vääriä arvioita tapahtuu. Niillä vain on tällä kertaa melkoisen kohtalokkaat seuraukset…
Henkilöhahmot jäivät itselleni etäisiksi. Heidän seurassaan kyllä viihtyy, mutta mukaan laitettuja ihmisten välisiä jännitteitä ei ehkä ole osattu kuvata kaikkein romanttisimmalla tavalla. Joskaan se ei varmastikaan ole ollut tämän kirjan ideanakaan. Tärkeämpi on sanoma siitä, että meidän tulisi herätä. Ennen kuin megatsunami todella iskee.
Lukijana Mäkinen on rauhallinen. Hänen ääntään kuuntelee mielellään. Se on sopivalla tavalla rouhean karhea. Toisinaan tosin hänen tasainen äänensä hankaloittaa repliikkien ymmärtämistä. Kuka sanoi ja mitä? Kyllä tähänkin tottuu, mutta alkuun se oli hankalahkoa.
Edelleen ajankohtainen kirja, jolle kannattaa antaa mahdollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti