sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Juhani Aho: Rautatie

Alkuteos: Rautatie : Eli kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä ennen nähneet (1884)
Ilmestymisaika: ? (ko.painos)
Sivumäärä: 72
Kustantaja: Elisa Kirja
ISBN: ?
Muoto: E-kirja (E-PUB)
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 5, 8, 42 ja 47

*Rautatie on Juhani Ahon vuonna 1884 ilmestynyt esikoisromaani. Sen tyylilajia on nimitetty kansalliseksi pienoisrealismiksi. Teos kuvaa korvessa elävän pariskunnan hiljaiseloa ja heidän yrityksiään kuvitella rautatien olemusta kuulopuheiden perusteella. Rautatie on suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, josta 2000-luvun alkuun mennessä on otettu useita kymmeniä painoksia. Sitä on kutsuttu myös Ahon ensimmäiseksi “taiteelliseksi täysosumaksi”.*



Välillä turhankin hitaasti etenevä teos kahden maalaisen matkasta katsomaan suurta ihmettä - rautatietä. Ukko ja akka ovat molemmat tietämättömiä ja jokseenkin jääräpäisiä. Kumpaistakin tuo ihme kiinnostaa, muttei sitä oikein kehtaisi toiselle tunnustaa. Lopulta sitten pitkien jahkailujen jälkeen päästään matkaan ja ihmettä katsomaan. Ja tietysti silloin käy vähän hupsusti…

Verkkaista ja hidasta tekstiä lukea. Vanhoja sanoja ja ilmauksia, jotka tuntuivat omaan silmään hassuilta. Eivätkä henkilöhahmotkaan oikein jaksa innostaa. Tunnustan, ei napannut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti