Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Alkuteos: Hallowe’en party (1969)
Suomentaja: Anna-Liisa Laine
Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)
Sivumäärä: 227
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-952-459-428-8
Muoto: Pokkari
Sarjamerkintä: 31. Hercule Poirot –kirja

*Terävä yksityisetsivä Hercule Poirot taas vauhdissa.

Kurpitsajuhla vie keskelle Pyhäinpäivän viettoa, jonka aikana eräs pikkutyttö murhataan. Joku painoi hänen päänsä vesiämpäriin ja hukutti hänet keskellä lasten iloista kurpitsajuhlaa. Hercule Poirotin ystävä, touhukas dekkarikirjailija rouva Oliver oli mukana kutsuilla, mutta ei huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tieteellisen tarkasta ja analyyttisestä ajattelustaan ylpeä Poirot laittaa jälleen kuuluisat harmaat aivosolunsa töihin. Murhaajalla on etumatkaa, mutta kuinka kauan. Kuka halusi surmata tuon lihavahkon, liioitteluun taipuvaisen Joyce-tyttösen?*



Kaikki etenee niin mukavan rauhallisesti Christien kirjoissa. Ei tunnu olevan kiire minnekään. Ihmisten kanssa ehditään juttelemaan ja Poirotilla on jopa aikaa ”manailla” ainaisia kiiltonahkakenkiään. Mutta eihän nyt tyylistään voi luopua!

Loistavaa kerrontaa. Loistava juoni. Kerrassaan mukavaa luettavaa!

Sophie Danson: Intohimon kutsu

Alkuteos: Web of Desire (1993)
Suomentaja: ?
Ilmestymisaika: 1994 (ko.painos)
Sivumäärä: 230
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 951-20-4552-4
Muoto: Pokkari

*Marcie luulee olevansa onnellinen. Sitten jotain outoa, melkein pelottavaa tapahtuu: hänen tietokoneensa näyttöön alkaa ilmestyä viestejä, jotka johtavat pian tapaamiseen tuntemattoman miehen kanssa. Marcie alkaa saada mieheltä kiihottavia lahjoja, esineitä, jotka tuottavat seksuaalista nautintoa. Voimatta – tai haluamatta – vastustaa Marcie liukuu vähitellen maailmaan, jossa ei ole salaisuuksia ja jossa hänen jokainen seksuaalinen toiveensa täytetään.*



Monikohan niistä, jotka kohisivat Fifty Shades of Greystä on lukenut tämän kirjan? Tässä jokseenkin samanlaista seksuaalista kanssakäymistä kuvataan paljon estottomammin ja avoimemmin, paljon realistisemmalla otteella. Ellei jälleen oteta huomioon, että pääosassa oleva nainen on aivan unelma ja täydellinen ja kaikki haluavat vain päästä hänen pöksyihinsä… Käsissä on taas kerran perus kliseet sisältävä teos, jossa siirrytään melko mutkattomasti seksikohtauksesta toiseen ilman sen kummempia moraalisia tuskia. Ehkä järkyttävintä oli lopussa huomata, että Marcie reppana oli todellisuudessa kaikkien, jopa itsensä pettämä.

T. S. Eliot: Neljä kvartettoa - Four Quartets

Alkuteos: Four Quartets (1943)
Suomentaja: Juha Silvo
Ilmestymisaika: 2007 (ko.painos)
Sivumäärä: 123
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-32840-8
Muoto: Pokkari

*Sanojen kätkemää kuulumatonta musiikkia.

Amerikkalais-englantilainen runoilija, näytelmäkirjailija ja kriitikko Thomas Stearns Eliot (1888-1965) oli 1900-luvun kenties tärkein kirjallinen vaikuttaja anglosaksisessa maailmassa. Vuonna 1948 Eliot sai elämäntyöstään Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hänen Autio maansa tunnetaan modernismin radikaalina merkkiteoksena, mutta Eliot itse piti päätyönään vuonna 1943 julkaistua Four Quartets –kokoelmaa, jonka osat olivat alun perin ilmestyneet itsenäisinä runoina vuosina 1936-1942.

Neljän kvarteton uuden suomennoksen tekijä Juha Silvo lukee jälkisanoissaan teosta 1900-luvun modernin mystiikan ilmentymänä. Kuten Saarnaaja, Ristin Johannes, Blaise Pascal tai itämaiset mestarit, Eliot lähtee pelottomalle tutkimusmatkalle kielen ja ilmaisun rajaseuduille, missä sanat voivat avata korvamme hiljaisuuden musiikille.

Teos julkaistaan kaksikielisenä laitoksena.*



Eliotin tyyli kirjoittaa on mukaansatempaava ja intohimoinen. Rakastan hänen melankolista sävyään ja pohdintoja, jotka tuntuvat menevän pintaa syvemmälle. Sanoissa on rytmiä, joka antaa niille oman elämän. Mielestäni myös teoksen suomennokset ovat oikein onnistuneita ja antavat alkuperäisrunoille sen arvon, minkä ne ansaitsevatkin. Tietysti on ymmärrettävää, ettei täysi ja täsmällinen käännös ole koskaan mahdollista, mutta Silvo on onnistunut käännöksissään säilyttämään mainiosti Eliotin runojen hengen.

Robert van Gulik: Kummitusluostari

Alkuteos: The Haunted Monastery (1961)
Suomentaja: Eila Pennanen
Ilmestymisaika: 1988 (ko.painos)
Sivumäärä: 195
Kustantaja: Werner Söderstrom Oy
ISBN: 951-0-14836-9
Muoto: Kirja
Sarjamerkintä: Tuomari Dee:stä kertova sarja

*Han-yuanin piirikunnan tuomari Dee seurueineen joutuu pakenemaan myrskyä vuoristossa sijaitsevaan vanhaan taolaiseen luostariin. Vuosi sitten siellä on sattunut outoja kuolemantapauksia. Heti hän joutuu merkillisen näyn todistajaksi. Tuuli repäisee ikkunaluukun auki, vastapäisessä muurissa hämärästi valaistussa huoneessa kypäräpäinen mies syleilee alastonta naista. Salaperäisten käytävien loputtomassa labyrintissä tapahtuu mystillisiä asioita.

Tämä taitavasti rakennettu tarina tarjoaa salapoliisiromaanien ystäville nautittavaa vaihtelua: vuosisatojen takaisen jännittävän kiinalaisen maailman.*



Pidin tästä Dee-kirjasta. Sen juoni on yhtenäinen ja selkeä ja se on ovela. Saa pohtia ja pohtia ja silti tuntuu, ettei oikein tahdo kestää kaikessa mukana. Miellyttävää huomata, että löytyy yllätyksiä ja paljon. Todellakin piristävää vaihtelua nykyaikaisiin dekkareihin! Tähän kannattaa ehdottomasti tutustua, jos ei anna väliin hassunkuuloisten puhuttelujen yms. häiritä itseään. Tunnelma nimittäin on perin vanhoilliskiinalainen. Joskus itseäni häiritsi hieman se, että ei tunne kulttuuria (ainakaan sen aikaista) niin hyvin, että jotkut vinkit saattavat sen takia jäädä huomaamatta…

Damien Boyd: As the Crow Flies

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)
Sivumäärä: 181
Kustantaja: Cox Publishing
ISBN: 978-1-484-00270-4
Muoto: Kindle e-kirja
Sarjamerkintä: The DI Nick Dixon Crime Series

* Rock climbing is now a blood sport...

Detective Inspector Nick Dixon's former climbing partner, Jake Fayter, is dead. Killed in a fall whilst practising a new route on High Rock, Cheddar Gorge. Convinced that Jake would not have made such a simple mistake, Nick Dixon starts digging and uncovers a web of intrigue and criminal activity that will rock the sleepy seaside town of Burnham-on-Sea to its core.

As the body count rises, Dixon is forced to break every rule in the book and put his own life on the line to bring the killer out into the open.*



Mielenkiintoinen ja mukaansatempaava dekkari. Nick Dixon on miellyttävän oloinen etsivä, mies joka välittää ja haluaa toimia oikein ja kunniallisesti mutta sopivissa suhteissa osaa mennä myös hämärämmällekin alueelle. Muutkin mukana olleet hahmot vaikuttavat kiinnostavilta, vaikka Dixonin poliisikumppaneihin ei vielä ainakaan tällä kertaa paneuduttu sen perusteellisemmin.

Juoni toimii ja se on miellyttävässä määrin erilainen. Itse en ainakaan ole kovinkaan moneen vuorikiipeilystä liikkeelle lähtevään kirjaan törmännyt. Tässä kohtaa se toimi, vaikka hieman omaa lukukokemusta häiritsikin se, ettei kaikkia hienoja kiipeilytermejä hallitse. Niiden käyttö kuitenkin tuo kirjaan ammattimaisen otteen.


Suosittelen oikein lämpimästi tätä kirjaa kaikille hyvien dekkarien ystäville. Toimi ainakin omalla kohdallani mainiosti e-kirjana Kindlen kautta. Luvut ovat nimittäin sopivan mittaisia ja lukujen sisälläkin on jaksotusta, johon on helppo keskeyttää lukeminen.

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus

Alkuteos: Murder on the orient express (1937)
Suomentaja: ?
Ilmestymisaika: 1975 (ko.painos)
Sivumäärä: 217
Kustantaja: WSOY
ISBN: 951-643-082-1
Muoto: Kirja
Sarjamerkintä: 8. Hercule Poirot –kirja

*Maailman kuulu mestarietsivä Hercule Poirot saa sattumalta selvitettäväkseen käsittämättömän murhan.

Lontooseen menevän Idän pikajunan Istanbul-Calais – vaunu on yllättäen tulvahtanut täyteen matkustajia niin ettei Hercule Poitot’lle tahdo löytyä vapaata osastoa. Viimein kaikki kuitenkin järjestyy ja kohtalokas matka alkaa.

Jugoslaviassa Vincovcin ja Brodin välillä kaukana ihmisten ilmoilta juna juuttuu lumikinokseen. Samana yönä tapahtuu kaamea murha. Amerikkalainen matkustaja Ratchett löydetään vuoteestaan kuolleena kaksitoista pistohaavaa ruumiissaan. Hercule Poirot’n velvollisuus on ottaa rikosjuttu hoidettavakseen. Välittömästi hän aloittaa tutkimukset ja kuulustelee kaikkia vaunun matkustajia.

Tehtävä tuntuu ylivoimaiselta. Vaikuttaa siltä että surmatyön tekijä on ollut yht’aikaa mies ja nainen, heikko ja voimakas. Mystinen henkilö joka on vilahtanut junan käytävällä – pukeutuneena lohikäärmekuvioiseen aamutakkiin ja turbaaniin, on salaperäisesti kadonnut lumen saartamaan yöhän. Kaikki matkustajat vaikuttavat vilpittömän hämmästyneiltä ja viattomilta. Kaikilla on pitävä alibi esitettävänään. Hercule Poirot löytää kuitenkin merkittävän johtolangan – surmattu Ratchett on ilmeisesti sotkeutunut vuosikymmenen kohutuimpaan lapsenryöstöjuttuun.

Mutta kuka on murhaaja? Höpsähtänyt hyväsydäminen amerikkalainen isoäiti? Ruotsalainen lähetyskoulun emännöitsijä? – Suloinen italialainen kreivitär? Jäykkä englantilainen eversti tai kopea punatukkainen kotiopettajatar? Vanha venäläinen ruhtinatar tai hänen lempeä saksalainen seuraneitinsä? Ja miksi kaikki nämä erisäätyiset ja erikieliset ihmiset ovat ahtautuneet samaan vaunuun, vaikka muissa vaunuissa on runsaasti tilaa? Siinäpä Poirot’lla onkin visainen pähkinä purtavanaan…*



Klassinen Poirot –romaani, jossa vihjeet on ripoteltu esiin, mutta se onkin kokonaan toinen juttu, huomaako lukija niitä ja osaako hän yhdistää annetut johtolangat toisiinsa. Tällä kertaa onnekseni ja ylpeydekseni itse osasin ainakin osan vihjeistä yhdistellä toisiinsa ja päädyin onnellisesti ratkaisuun. Christie on kyllä mestarillinen taituri punomaan juonia, jotka pitävät lukijan mielenkiinnon yllä. Idän pikajunassa kannattaa todella kiinnittää huomiota siihen, mitä kukin sanoo!

Alexandre Dumas: Bragelonnen varakreivi

Alkuteos: Le vicomte de Bragelonne (1847)
Suomentaja: Marjatta Salonen
Ilmestymisaika: 1966 (ko.painos)
Sivumäärä: yht. 1 475
Kustantaja: Dovre
Muoto: Kirja
Sarjamerkintä: Alexandre Dumas –sarja, osat XVII - XXIV

*Bragelonnen varakreivi saattaa päätökseen muskettisoturien vauhdikkaan tarinan, joka on kiehtonut jo lukemattomia lukijapolvia.

Alexandre Dumas’n romaani vie lukijan 1600-luvun loisteliaaseen Ranskaan, sen kuninkaalliseen hoviin, jossa uljaat miekkamiehet ovat aina valmiit taistelemaan kuninkaansa puolesta.

Dumas’n kuolemattomassa tarinassa on rehevän värikkäitä juonenkäänteitä, mukaansatempaavaa jännitystä, urheita miehiä ja kauniita naisia – se on historiallista viihdettä parhaimmillaan.*



Jälleen on Dumas’n kirjalle annettu monia eri nimiä ja se saattaa esiintyä moneenkin osaan jaettuna. Itse jatkan lukemista Dovren-sarjan 8 osaan jaetulla versiolla, joka tunnetaan myös nimellä Muskettisoturien viimeiset urotyöt.


Hautaholvi (s.186) esittelee nuoren Ludvig XIV:sta ja tämän serkun, Englannin Kaarle II:n ja kertoo nopeasti näiden kumpaisenkin ongelmista. Toinen on kuningas ilman maata, toinen valtaa. Tapaamme muskettisotureista d’Artagnanin ja Athoksen, joista toinen lähtee täyttämään lupausta, jonka antoi 10 vuotta aikaisemmin ja toinen taas päättää viimeinkin alkaa olemaan oma herransa.

Toteuttaessaan suunnitelmaansa d’Artagnan koettaa löytää ystävänsä, jotka kaikki ovat kuitenkin matkoilla jossain. Näin ollen hän päätyykin suunnitelmineen entisen palvelijansa Planchetin luo ja lähtee liikesuhteeseen tämän kanssa.

Lopulta päädytään taas Englannin maaperälle, jossa sotkeudutaan jälleen enemmän tai vähemmän sattumalta tämän sateisen maan politiikkaan…


Salakuljetusta (s.187) paljastaa miten herrat Athos ja d’Artagnan tulevat pistäneeksi tietämättään lusikkansa samaan soppaan ja kuinka tämä kimurantiksi menevä tilanne lopulta oikein ratkeaakaan. Kumpainenkin saa palkintonsa ja näyttää lopulta siltä, että kerrankin myös d’Artagnanille paistaisi aurinko menestyksen suhteen.

Muskettisoturien pitkäaikainen vihollinen kardinaali Mazarin menehtyy viimein jättäen täten vallan viimeinkin nuoren Ludvig XIV:sta käsiin.


Timanttisormus (s.184) availee yli-indententti Fouquetin ja kuninkaan palvelukseen Mazarinin kuoleman jälkeen siirtyneen Colbertin välistä kinaa, johon enemmän tai vähemmän d’Artagnankin joutuu osalliseksi virkansa kautta.

D’Artagnan saa kuninkaalta tehtävän, joka johdattaa hänet kuin sattuman kautta matkalle, jolla hän törmää ensin Porthokseen ja sitten Aramikseen, joiden viimeaikaisia toimia avataan hiukan.

Lisäjuonta tuodaan johtamalla Raoulin tielle parjaajia, jotka ovat katkeria menneisyyden tapahtumista.


Kuninkaan illallinen (s.183) aloittaa kertomalla, kuinka Raoulin ja hänen ihastuksensa/rakkautensa Louise la Valliere suhtautuvat toisiinsa ja siirtävät viehättävän neidon hoviin. Muutenkin nuorten tarinaa availlaan jonkin verran ja kerrotaan mm. miten Athos ja kuningas asiaan suhtautuvat… Ja mitä näistä suhtautumisista seuraakaan.

Tapaamme vanhan tutun menneisyydestä. Herra Baisemeauxin, josta on tullut Bastiljin kuvernööri. Hän päätyy tekemisiin niin d’Artagnanin kuin Aramiksenkin kanssa. Joskin nämä tuttavuudet johtavat myöhemmin hieman erilaisille urille…

Lopultakin lukijalle paljastuu, miksi Aramis oikein onkaan aina niin kovin salamyhkäinen toimissaan!


Kilpailijat (s.185) tuntuu keskittyvän kahteen ”taisteluun”. Toinen on eräänlainen kolmiodraama kuninkaan, Louisen ja Raoulin välillä, joka jää kuitenkin melko laimeaksi. Ellei oteta huomioon siitä syntyvää angstin määrää Raoulin taholta… Toinen taistelu taas on enemmän poliittinen ja sitä käydään useammallakin eritaholla. Jälleen muskettisoturit tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän eripuolilla tässä taistossa.


Yö Bastiljissa (s.181) keskittyy Aramikseen ja hänen suunnitelmiinsa Ranskan ja sen kruunun hyväksi. Tässä paljastetaan miten Aramiksen onnistui vapauttaa vanki numero 2 ja mitä tämän nuoren miehen oli tarkoitus oikein tehdä.  Valitettavasti kaikki ei kuitenkaan tunnu menevän kuin elokuvissa, vaan saamme huomata, että joidenkin kunniallisuus menee ylitse muiden…


Hopealautanen (s.184) selvittää kuninkaan vaihdon paljastumisen ja sen jälkiseuraamuksia. Se johdattaa Raoulin ja Athoksen tuon kruununsalaisuuden jäljille, josta toiset olivat jo enemmän tai vähemmän selvillä. Näitä kahta se ei kuitenkaan juuri koske, muutoin kuin että d’Artagnan pelastaa heidän henkensä oveluutensa ansiosta. Raoul siirtyykin varsin pian sotaretkelle Afrikkaan Beaufortin adjutanttina. Lopulta d’Artagnan joutuu kuninkaan käskystä miltei taisteluun Belle-Islelle paenneita Aramista ja Porthosta vastaan.


Kuoleman enkeli (s.185) viitannee moneen eritahoon. Lopun lähestyessä saamme heittää hyvästit useammallekin rakkaalle ystävälle. Yksi toisensa jälkeen he sortuvat joko mahdottoman tehtävän edessä, suuressa murheessa tai sotakentällä. Mutta ainakin Ranska säilytti mahtinsa ja oikean kuninkaansa.



En ollut ennen lukenut näitä muskettisoturien seikkailuja. Nähnyt vain elokuvia, jotka todella ovat hyvin kaukana kirjan todellisesta maailmasta. Itse niin mielelläni antaisin prinssi Filipin päätyä hallitsemaan veljensä sijasta, onhan se niin kovin paljon romanttisempaa kuin totuus. Sen sijaan kirjaan sivujuoneksi ängetty rakkausjuttu Ludvigin ja Louisen välillä on ärsyttävä. Samoin Raoulin ”hän on elämäni rakkaus, enkä halua elää ilman häntä” –mentaliteetti. Näköjään jo tuohon aikaan kirjoitettiin moisia elämää suurempia rakkaustarinoita, joskaan ei ihan samaan tapaan kuin nykyään. En kyllä yleensä pidä niistä nykyisistäkään.

Dumas’in tuttuun tyyliin tapahtumat etenevät vauhdikkaasti. Joskus miltei jopa liiankin vauhdikkaasti. Välillä tuntui, ettei oikein kestänyt mukana kaikessa mitä tapahtui ja miksi. Ihmiset vaihtoivat puolia ja toimivat välillä lähes ristiriitaisesti. Ainakin Ludvig-kuningas olisi hyvinkin voinut vaihtua veljeensä. Niin monta kertaa hänen luonteensa muuttui kirjan aikana.

Lämpimästi suosittelen kuitenkin tutustumaan tähänkin teokseen sen lämminhenkisyyden takia.