Alkuteos: 2012 (ilm.)
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 268
Kustantaja: Johnny Kniga Publishing
ISBN: 978-951-0-38429-9
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
*Suomi on ajautunut umpikujaan. Maa on jakautunut rikkaaseen Etelään ja köyhään Pohjoiseen. Kuntarajat on vedelty miten sattuu, palvelut puristettu kaskukeskuksiin ja maaltamuutolle pantu piste hallituksen päätöksellä. Helsinki ei enää halua maalaisia vaivoikseen. Lopulta lappilaisten kuksa menee nurin ja korvesta nousee nyrkki. Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi. Alkaa sisällissota.
Oula on poromiesten päällikkö, Saamen vapautusrintaman komentaja. Johtaessaan joukkojaan kohti Etelän kaupunkeja hän saa osakseen valtamedian pelonsekaista palvontaa.
Helsinkiläistynyt alikersantti Jesse Purola on päättänyt näyttää maalaisille, mistä katukiveys alkaa. Hänellä on vastassaan Pohjoisen moottorikelkkasoturit, alaisinaan tositeeveen kasvattamat lähiöjermut.
Kun pöly laskeutuu, tapahtumat ovat jättäneet jälkensä koko kansakuntaan.
Terveiset Kutturasta on täsmäkirja kuntauudistuksen kourissa kiemurtelevaan maahan. Se on syrjäseutujen sotahuuto, mutta terveiset sattuvat niin metropoliin kuin maalaispitäjään.*
Idealtaan kirja on aivan loistava. Ymmärrän hyvin mistä idea kumpuaa ja miksi tämän tyyppiselle kirjalle on ollut tarvetta. Itselle kuitenkin kirja oli kaikesta huolimatta hienoinen pettymys.
Pidän ja en pidä Heikkisen tyylistä kirjoittaa. Toisaalta on ihanaa, miten hän tuo kielelliset erot esiin - lappalaiset solkkaavat ihastuttavasti murteella, mutta vastapainoksi on myös reippaasti slangia. Juuri slangi, ärsyttävästi kirjoitetut sanaväännökset jurpivat. Samoin kuin yhden hahmon jatkuva "nigga" -asenne. Myös jokin Heikkisen käyttämässä ilmaisussa nyppii. Hänen lauseissaan ja sanojen asettelussaan. Välillä tuntuu, että teksti tökkii pahasti. Se ei luista hyvin vaan voitelu on epäonnistunut.
Henkilöhahmoissa on esillä kiintoisa katras. Poromies Oula on hauska supliikkimies, jossa on asennetta. Morottaja saamelainen, joka ihailee räppäreitä ja mustaihoisia, Aino Riski kunnianhimoinen toimittaja, Jesse Purola wanna-be-Koskela Tuntemattomasta ja Abdi somali, joka haluaa päästä rauhaan asumaan. Heitä on paljon ja heissä on aineksia, mutta jotenkin he tuntuvat jäävän vähäsen tyhjiksi. Pintaa syvemmälle ei tunnu pääsevän.
Rakenteellisesti kirja toimii. Tapahtumia seurataan useamman henkilön kannalta ja jokainen heistä antaa oman panoksensa kertomukseen. Väliin on isketty "uutispläjäyksiä" elävöittämään tunnelmaa. Toisinaan hahmoja avataan muistojen kautta, toisinaan vain vinkkaillaan heidän motiiveihinsa.
Vaikka idea todella on kiintoisa, itselle jää tuntu, että siitä olisi voinut repiä enemmänkin irti. Tapahtumiin paneutua syvemmin. Kaikeksi onneksi alun hitaan takeltelun jälkeen lukeminenkin sujui, vaikkakin pienemmissä erissä.
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 268
Kustantaja: Johnny Kniga Publishing
ISBN: 978-951-0-38429-9
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
*Suomi on ajautunut umpikujaan. Maa on jakautunut rikkaaseen Etelään ja köyhään Pohjoiseen. Kuntarajat on vedelty miten sattuu, palvelut puristettu kaskukeskuksiin ja maaltamuutolle pantu piste hallituksen päätöksellä. Helsinki ei enää halua maalaisia vaivoikseen. Lopulta lappilaisten kuksa menee nurin ja korvesta nousee nyrkki. Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi. Alkaa sisällissota.
Oula on poromiesten päällikkö, Saamen vapautusrintaman komentaja. Johtaessaan joukkojaan kohti Etelän kaupunkeja hän saa osakseen valtamedian pelonsekaista palvontaa.
Helsinkiläistynyt alikersantti Jesse Purola on päättänyt näyttää maalaisille, mistä katukiveys alkaa. Hänellä on vastassaan Pohjoisen moottorikelkkasoturit, alaisinaan tositeeveen kasvattamat lähiöjermut.
Kun pöly laskeutuu, tapahtumat ovat jättäneet jälkensä koko kansakuntaan.
Terveiset Kutturasta on täsmäkirja kuntauudistuksen kourissa kiemurtelevaan maahan. Se on syrjäseutujen sotahuuto, mutta terveiset sattuvat niin metropoliin kuin maalaispitäjään.*
Idealtaan kirja on aivan loistava. Ymmärrän hyvin mistä idea kumpuaa ja miksi tämän tyyppiselle kirjalle on ollut tarvetta. Itselle kuitenkin kirja oli kaikesta huolimatta hienoinen pettymys.
Pidän ja en pidä Heikkisen tyylistä kirjoittaa. Toisaalta on ihanaa, miten hän tuo kielelliset erot esiin - lappalaiset solkkaavat ihastuttavasti murteella, mutta vastapainoksi on myös reippaasti slangia. Juuri slangi, ärsyttävästi kirjoitetut sanaväännökset jurpivat. Samoin kuin yhden hahmon jatkuva "nigga" -asenne. Myös jokin Heikkisen käyttämässä ilmaisussa nyppii. Hänen lauseissaan ja sanojen asettelussaan. Välillä tuntuu, että teksti tökkii pahasti. Se ei luista hyvin vaan voitelu on epäonnistunut.
Henkilöhahmoissa on esillä kiintoisa katras. Poromies Oula on hauska supliikkimies, jossa on asennetta. Morottaja saamelainen, joka ihailee räppäreitä ja mustaihoisia, Aino Riski kunnianhimoinen toimittaja, Jesse Purola wanna-be-Koskela Tuntemattomasta ja Abdi somali, joka haluaa päästä rauhaan asumaan. Heitä on paljon ja heissä on aineksia, mutta jotenkin he tuntuvat jäävän vähäsen tyhjiksi. Pintaa syvemmälle ei tunnu pääsevän.
Rakenteellisesti kirja toimii. Tapahtumia seurataan useamman henkilön kannalta ja jokainen heistä antaa oman panoksensa kertomukseen. Väliin on isketty "uutispläjäyksiä" elävöittämään tunnelmaa. Toisinaan hahmoja avataan muistojen kautta, toisinaan vain vinkkaillaan heidän motiiveihinsa.
Vaikka idea todella on kiintoisa, itselle jää tuntu, että siitä olisi voinut repiä enemmänkin irti. Tapahtumiin paneutua syvemmin. Kaikeksi onneksi alun hitaan takeltelun jälkeen lukeminenkin sujui, vaikkakin pienemmissä erissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti