Alkuteos: City of Ashes (2008)
Kääntäjä: Terhi Leskinen
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 399
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-25768-4
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Varjojen kaupungit #2
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2019: 42. Kirjailijan nimi viehättää sinua (39/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 9, 16, 29, 30 ja 31
Hyllynlämmittäjä: 22
*Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä.
Varjojen kaupungit -trilogia on vahva haastaja Stephanie Meyerin menestyneelle Houkutus-sarjalle. Nuoren newyorkilaiskirjailijan Cassandra Claren esikoistrilogian kaksi ensimmäistä osaa nousivat heti ilmestyttyään New York Timesin bestseller-listalle.*
Vauhdikkuus jatkuu tässä trilogian toisessa osassa. Kaikki tuntuu tapahtuvan lähes hengästyttävällä vauhdilla. Lukija saa sinnitellä pysyäkseen perässä näissä tapahtumissa ja yllätyksissä, joita tuntuu hyppivän esiin jokaisen mutkan takaa.
Tuhkakaupunki on kirjoitettu samalla mukaansatempaavalla tyylillä ja innolla kuin sarjan avannut Luukaupunki. Mutta. Tässä osassa sarjan pienet puutteet alkoivat näkymään uutuuden viehätyksen vähitellen karistessa. Miksi Claryn pitää koko ajan pähkäillä Simonin ja Jacen välillä? Moinen “tyttö pallottelee kahden pojan välillä” -juttu on jo aika kulunut. Kysynkin, miksi pitää leikkiä tällä “paras ystäväni on rakastunut minuun, ehkä rakastan häntä vielä joku päivä” ja “unelmieni mies on tuossa, mutta suhteemme on epäsopiva koska..” -jutuilla? Sitä odotellessa koska paljastuukin, etteivät Clary ja Jace oikeasti olekaan veli ja sisko…
En myöskään ymmärrä sitä, miksi Simonista piti väen vängällä tehdä vampyyri. Ja miksi poikien pitää koko ajan kinata keskenään. Ärsyttävää kukkotappelua. Ensimmäisessä kirjassa ihastuttaneet asiat alkavat tässä vähitellen näyttäytymään vain huonostikasvatettujen teinien oikkuiluna ja lapsellisena käytöksenä. Mistä pääsemmekin sitten itse kasvattajiin…
Varjometsästäjät tuntuvat aika huonoilta järjestelemään asioitaan. Kun ottaa huomioon, että keskenkasvuiset pennut pärjäävät paremmin tässä taistelussa kuin kokeneet aikuiset… Ehkä siihen on syynsä, että Valentine haluaa uudistaa koko järjestelmän.
Jos pääsee ylitse kirjan lapsellisuuksista, on kyseessä viihdyttävä nuortenkirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti