Alkuteos: Katkuhaud (2007)
Suomentaja: Kaisu Lahikainen
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 363
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-37949-3
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Aikamme kertojia
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 4, 8, 14, 16, 19, 24, 32, 33, 35 ja 46
*Kipeät lapsuusmuistot avaavat vaietun kauhujen ajan
Kun toinen maailmansota päättyi ja Neuvostoliitto miehitti Viron, tuhannet miehet piiloutuivat metsiin ja jatkoivat sissisotaa. Näiden metsäveljien sekä heidän läheistensä kohtalot ja kärsimykset ovat Viron vaiettua lähihistoriaa, mutta vainon aikoja on ollut aiemminkin.
Pieni tyttö, kertoja, jää tätinsä hoiviin isän ja äidin paetessa Stalinin kyydityksiä. Lapselle kerrotaan vanhempien kuolleen. Elämä on turvatonta ja rakkaudetonta, valheiden täyttämää. Lopulta täti vie tytön koulukotiin, jossa virolaislapsista kasvatetaan neuvostokansalaisia.
Kun Viro itsenäistyy, aikuiseksi varttunut tyttö ryhtyy tutkimaan menneisyyttää ja sukunsa vaiheita. Tätikin haluaa kuoleman lähestyessä tunnustaa osuutensa synkkiin tapahtumiin. Mutta totuuksia on useita - eikä mikään niistä ole miellyttävä. Äiti ei kuollutkaan, mutta ei liioin ollut syyttömänä vainottu isänmaanystävä. Katsoessaan kauas sukunsa menneisyyteen kertoja miettii, onko hän avannut kätketyn haudan, josta epäluulo ja häpeä, petos ja itsepetos leviävät vielä vuosikymmenten jälkeenkin ruttotartunnan tavoin.*
Tämä kirja on minusta hyvin vaikea ja monipolvinen lukea. En pitänyt sen kerronnasta, enkä oikein tahtonut päästä siihen sisälle. Minusta tapahtumia oli todella hankala seurata. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että kertoja jää epäselväksi ja jokseenkin tuntemattomaksi. Nainen hän on ja muistelee omaa elämäänsä ja vertaa sitä “haastateltaviensa” kertomuksiin. Hän koettaa selvittää omaa menneisyyttään.
Kirjassa ei varsinaista vuoropuhelua ei ole, mutta silti kirja on keskusteleva. Oikeastaan vain Enter-lyönti kertoo puhujan vaihtumisesta. Mitenkään muuten tätä ei ole huomioitu. Mutta kuka sanoi ja mitä. Se jää monesti epäselväksi.
Minulle jäi myös varsin vahva tunne siitä, etten päässyt perille kaikkien kirjassa mainittujen henkilöiden välisistä suhteistakaan. Kuka olikaan kenen tytär ja kuka oli kukin? Välillä äiti on äiti, välillä Sanna. Välillä Kaata on Kaata ja välillä täti. Ja äkkiä pohditaankin jotain historiallista tutkimusta. Sitten palataan taas takaisin henkilöiden välisiin perhesuhteisiin ja heidän elämiensä tapahtumiin. Mutta kuka olikaan naimisissa ja kenen kanssa? Ei joissain tapauksissa harmainta hajuakaan.
Harmittaa. Takakannen perusteella kirja vaikutti mielenkiintoiselta, mutta jo heti alusta alkanut epäselvyys ja sekavuus saivat minut hyppimään kirjan lävitse vailla kunnon keskittymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti