maanantai 5. marraskuuta 2018

Helmet lukuhaaste 2018 - toinen kierros

Sain lukuhaasteen ensimmäisen kierroksen valmiiksi hyvissä ajoin, joten päätin tehdä toisen kierroksen omien lukulistojeni ja omien kirjahyllyjeni sisältöjä käyttäen. Pariin kohtaan päädyin kuitenkin ottamaan viimeaikaisen kirjasuosituksen, joita en laskenut kuuluviksi varsinaisiin lukulistoihini. Lisäksi jotkut kohdat ovat saattaneet mennä vähän kevyemmällä kohdan tulkinnalla kuin mitä ensimmäisen kierroksen kohdalla. Tässä toisen kierroksen lista:



1. Kirjassa muutetaan = Kate Atkinson: Elämä elämältä
2. Kotimainen runokirja = Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
3. Kirja aloittaa sarjan = Jens Henrik Jensen: Hirtetyt koirat
4. Kirjan nimessä on jokin paikka = Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit = Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa = Leo Tolstoi: Sota ja rauha (osat: I, II, III ja IV)
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan = Anna Kaija: Maan mahti
8. Balttialaisen kirjailijan kirjoittama kirja = Ene Mihkelson: Ruttohauta
9. Kirjan kansi on yksivärinen = Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä
10. Ystävän/perheenjäsenen valitsema kirja = S. J. Bolton: Dead Scared
11. Kirjassa käy hyvin = Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
12. Sarjakuvaromaani = Stefano Raffaele: Loving dead
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa = August Strindberg: Neiti Julie
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan = Stephen King: Kolme korttia pakasta
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja = Ane Riel: Pihka
16. Kirjassa luetaan kirjaa = Stephen King: Joutomaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa = Arvid Järnefelt: Maaemon lapsia
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä = William Boyd: The Vanishing Game
19. Kirja kertoo vanhemmuudesta = William Shakespeare: Titus Andronicus
20. Taiteilijaelämäkerta = Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi = Anni Swan: Iris rukka
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin = Stephen King: Callan sudet
23. Kirjassa on mukana meri = Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
24. Surullinen kirja = William Shakespeare: Troilus ja Cressida
25. Novellikokoelma = Alice Munro: Nuoruudenystävä
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole ikinä käynyt = Sir Walter Scott: Waverley
27. Kirjassa on sateenkaariperhe/samaa sukupuolta oleva pariskunta = Timo Sandberg: Kalmankokko
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä = Agatha Christie: Hautajaisten jälkeen
29. Kirjassa on lohikäärme = Sir James Knowles: The Legend of King Arthur and His Knights
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan = Heidi Köngäs: Sandra
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa = F. E. Sillanpää: Nuorena nukkunut
32. Kirjassa käydään koulua/opiskellaan = Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat
33. Selviytymistarina = Karin Slaughter: Last Breath
34. Kirjassa syntyy/luodaan jotain uutta = Charles Dickens: Saiturin joulu
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja = Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa= Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi = Lauri Viita: Moreeni
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo = Melissa F. Miller: Irreparable Harm
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama = Snorri Sturluson: Norjan kuningassaagoja
40. Kirjassa on lemmikkieläin = Stephen King: Velho
41. Sattumanvaraisesti valittu kirja = Bandi: Syytös
42. Kirjan nimessä on adjektiivi = Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle = Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
44. Kirja liittyy johonkin peliin = Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
45. Palkittu tietokirja = Marjatta Levanto & Julia Vuori: Leonardo oikealta vasemmalle
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana = Molière: Ihmisvihaaja
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta = Tuula Nyström & Laila Nevakivi: Piikkipallo ihan pihalla
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö = Richard K. Morgan: Muuntohiili
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja = Kevin Frazier & Arto Halonen: The Guardian Angel
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja = Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti