Publius Ovidius Naso: Muodonmuutoksia

Alkuteos: Metamorphoseon libri I-XV (ilm.)

Suomentaja: Alpo Rönty

Ilmestymisaika: 1997 (ko.painos)

Sivumäärä: 612

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-22149-X

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 21, 23, 32, 34, 38, 40, 44 ja 47

*”Kulkeminen suuressa eurooppalaisessa taidemuseossa on itse asiassa mahdotonta ilman että toisessa kädessä on Raamattu, toisessa Ovidiuksen Muodonmuutoksia.”

Publius Ovidius Naso (43 eKr - 18 jKr) 2000 vuotta sitten kirjoittama runoeepos Muodonmuutoksia on ilmestymisensä jälkeen ollut antiikin myyttien tuntemuksen perusteos länsimaisessa kulttuurissa.

Ovidius kuvaa mestarillisesti, joskus leikittelevän kevyesti ja parodioiden, joskus syvän lyyrisesti ja traagisesti, jumalten, nymfien, sankareiden ja ihmisten suhteita, jotka useimmiten päättyvät niin sotkuisesti, että jumala sotkun selvittääkseen muuttaa heikomman osapuolen jonkin luontokappaleen muotoon.

Muodonmuutoksia on suurta runoutta; paraskaan proosakäännös ei tee sille oikeutta.*

Jos kaipaa tutustumista klassikkoihin, niin voin mainiosti suositella Muodonmuutoksia sitä tarkoitusta varten. Tämä runoelma saattaa säikäyttää paksuudellaan, mutta pelko on turhaa. Ensinnäkin fontti on iso, toiseksi rivit eivät kata sivun koko leveyttä ja kolmanneksi lopussa on iso osa eri nimien selityksiä. Nämä siis tiedoksi heille, jotka haluavat mahdollisimman ohuen klassikon.

Se, miksi kuitenkin oikeasti haluan suositella kirjaa on sen hauskuus. Ovidiuksen teksti on ainakin tässä suomennoksessa hupaisaa ja ilmeikästä. Useamman kuin kerran pääsin nauramaan runojen tapahtumille vaikka ne melko vakavista aiheista saattoivatkin kertoa. Tarjolla kun on klassista jumalmytologiaa aviorikoksineen, murhineen, kostoineen ja kaikkine muine mukavuuksineen mihin jumaluudet aikoinaan tulivat syyllistyneiksi sotkeutuessaan enemmän tai vähemmän tavallisten kuolevaisten elämään. Tylsää ei siis lukiessa tule olemaan.

Teos on runomuotoinen, mutta sen ymmärtäminen ei sinällään ole vaikeaa. Teksti on aikalailla nykysuomea. Ymmärtämistä helpottamaan on tässä painoksessa kunkin kirjan eteen tehty vielä erikseen osio, jossa selitetään kirjan tapahtumat auki. Omaa lukemistani tämä helpotti merkittävästi. Paljon suuremman ongelman aiheutti minulle se, että jumaluudet on tässä esitetty roomalaisilla nimillään, kun suurimmalle osalle yleisöä taitavat kreikkalaiset nimet olla tutumpia. Onneksi jumaluuksien nimet on yleensä ensimmäisen esiintymiskerran yhteydessä selitetty. Niiden ja lukuisien muiden nimien muistaminen onkin sitten jo hankalampaa. Onneksi teos on jaettu kirjoihin, jotka muodostavat aina oman kokonaisuutensa. Kannattaakin siis lukea aina yksi kirja kerrallaan.

Nautin kovasti Muodonmuutoksista, sillä olen pienestä pitäen ollut mytologia-fani. Monet näistä myyteistä olivatkin ennestään tuttuja, mutta on mukana myös monia sellaisia, jotka olivat minulle vähemmän tuttuja. Myytteihin ei siis todellakaan tarvitse olla erityisen perehtynyt nauttiakseen runoelmasta. Riittää, kun haluaa vähäsen huumoria elämäänsä klassikon muodossa.

Jean-Christophe Grangé: Purppuravirrat

Alkuteos: Les Rivières pourpres (1998)

Suomentaja: Ville Keynäs

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 349

Kustantaja: WSOY

ISBN: 952-459-067-0

Muoto: Nid.

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2017: 1. Kirjan nimi on mielestäni kaunis (5/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 11, 15, 23, 24, 32, 44 ja 47

*Pierre on kovaotteinen pariisilainen rikoskomisario, Karim taas nuori poliisi, joka on oppinut ammatistaan vähintään yhtä paljon rikollisjengissä kuin myöhemmin poliisikoulussa.

Pierre komennetaan Alppien juurella sijaitsevaan yliopistokaupunkiin. Jäätikön läheltä on löytynyt silvottu ruumis, ja raaka surma tuntuu viittaavan mielipuoleen tappajaan. Samaan aikaan Karim selvittää lapsen haudan häpäisyä. Rikokset tuntuvat ensin erillisiltä, mutta tutkimusten edetessä Pierre ja Karim yhdistävät voimansa. Lakia ja oikeaoppisia työtapoja ei kovinkaan noudateta, kun kaksikko suunnistaa tappajan jäljille - tappajan, jolle yksi verityö ei riitä.*

Olen katsonut elokuvan joskus vuosia sitten. En edes tiennyt, että se pohjautui kirjaan. Nyt minulle sitten tuli hinku katsoa elokuva uudestaan, sillä muistaakseni se on melko hyvä toteutus kirjasta. Tietyin poikkeuksin. Esimerkiksi elokuvassa Karimilla ei ole metrisiä rastoja päässään. Mutta tiivis ja kiihkeä tunnelma on molemmissa.

Pidin kirjasta. Se on jännittävä ja etenee hyvin. Kertomusta seurataan kahden hyvin erilaisen, mutta yhtä kiihkeän poliisin näkökulmista. Toinen on kokenut ja karaistu veteraani omine rikkeinen, toinen taas intomielinen ja vähäsen väärinymmärretty noviisi. Nämä kaksi toimivat hyvin yhteen ja vuorottelu pitää mielenkiintoa yllä. Ensin irtonaiset palaset loksahtelevat vähitellen kohdilleen ja kaiken takana oleva mysteeri tuntuu todella hyytävältä. Mistä moinen juoni on voinut juolahtaa mieleen? Pelottavaa on se, että tuollaista voisi hyvin tapahtua.

Jännäri sopii vauhdikkuudesta pitäville, mutta siinä on myös oma persoonallinen leimansa, sillä tapahtumapaikkana on pikkuinen eristäytynyt kylä, yliopistokaupunki vuoriston juurella. Näin ollen luonnolla ja jäätiköllä on oma merkityksensä tapahtumien selvittelyssä.

Ps. Kirjoittaja on ranskalainen elokuvaohjaaja ja toimittaja.Tämä selitykseksi Lukuhaastetta suorittajille.

Juhani Aho: Rautatie

Alkuteos: Rautatie : Eli kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä ennen nähneet (1884)

Ilmestymisaika: ? (ko.painos)

Sivumäärä: 72

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: ?

Muoto: E-kirja (E-PUB)

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 5, 8, 42 ja 47

*Rautatie on Juhani Ahon vuonna 1884 ilmestynyt esikoisromaani. Sen tyylilajia on nimitetty kansalliseksi pienoisrealismiksi. Teos kuvaa korvessa elävän pariskunnan hiljaiseloa ja heidän yrityksiään kuvitella rautatien olemusta kuulopuheiden perusteella. Rautatie on suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, josta 2000-luvun alkuun mennessä on otettu useita kymmeniä painoksia. Sitä on kutsuttu myös Ahon ensimmäiseksi “taiteelliseksi täysosumaksi”.*

Välillä turhankin hitaasti etenevä teos kahden maalaisen matkasta katsomaan suurta ihmettä - rautatietä. Ukko ja akka ovat molemmat tietämättömiä ja jokseenkin jääräpäisiä. Kumpaistakin tuo ihme kiinnostaa, muttei sitä oikein kehtaisi toiselle tunnustaa. Lopulta sitten pitkien jahkailujen jälkeen päästään matkaan ja ihmettä katsomaan. Ja tietysti silloin käy vähän hupsusti…

Verkkaista ja hidasta tekstiä lukea. Vanhoja sanoja ja ilmauksia, jotka tuntuivat omaan silmään hassuilta. Eivätkä henkilöhahmotkaan oikein jaksa innostaa. Tunnustan, ei napannut.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Alkuteos: L’amica geniale (2011)

Suomentaja: Helinä Kangas

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 362

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-41469-9

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Napoli-tetralogia #1

Peukku: ^^b

Lukuhaaste 2017: 39. Ikääntymisestä kertova kirja (4/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 7, 23, 34, 38 ja 47

*Lila on jo lapsena peloton, uhmakas ja huippuälykäs, Elena taas epävarma tarkkailija. Mutta yhdessä tytöistä on voimaa selvitä sodanjälkeisen Napolin kurjuudessa, jossa naiset taistelevat tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä. Tyttöjen keskinäinen kilpailu ja kateus potkii heitä tahoillaan sosiaaliseen nousuun, mutta luja yhteenkuuluvuus ei horju koskaan.

Ystävysten kautta Ferrante kuvaa koko sodanjälkeistä Italiaa ja yhteiskunnan rajua muutosta, mutta erityisesti ihmispsyyken ristiriitaisuutta ja monimutkaisuutta.

Loistava ystäväni on kansainväliseksi ilmiöksi nousseen napolilaissarjan ensimmäinen osa.*

Kirjan tapahtumat kerrotaan muistelmina kun toinen jo kypsään ikään ehtineistä ystävättäristä alkaa kirjoittamaan ylös heidän tarinaansa jottei toinen kokonaan katoaisi maailmasta. Näin ollen tapahtumat kuvaavat paitsi kahden tyttölapsen kasvua nuoriksi naisiksi myös heidän lähi korttelinsa muiden asukkaiden elämää yhden ihmisen näkökulmasta. Elenan kertomus on värikästä ja kuvaavaa, mutta silti itse huomasin pohtivani mitä kaikkea jää hänen tietonsa ulkopuolelle.

Kirjan henkilöhahmot ovat persoonallisia ja erilaisia. Monet sivuhenkilöt ovat hyvin mielenkiintoisia ja tuovat omaa väriään tyttöjen elämään. Tunnustan, että kirjassa on muutama hyvin kliseinen ja kulunut juonen käänne, jotka saivat minut repimään hiuksiani. Niiden puuttuminen olisi minusta tehnyt kirjasta huomattavasti mielenkiintoisemman. Mielenkiintoinen se on nimittäin nytkin kaikesta huolimatta.

Ferranten kirja on rikas kurkistus sodan jälkeiseen Napoliin ja sen nuorten asukkaiden elämään. Se avaa lukijan eteen karun kauniin maailman iloineen, suruineen ja pelkoineen. Tähän maailmaan on lukijan helppo upota.

Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy

Alkuteos: Hickory Dickory Dock (1955)

Suomentaja: Eila Pennanen

Ilmestymisaika: 1985 (ko.painos)

Sivumäärä: 273

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-12964-X

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot #26

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 23, 24, 32, 34, 37 ja 47

*Kreikkalaisen rouva Nicoletisin ylioppilasasuntola Lontoossa. Kansainvälisiä nuoria. Rakkautta, ystävyyttä, vihaa ja kateutta. Ja kaiken keskellä touhuaa äidillinen rouva Hubbard, ylioppilaskodin hoitaja. Onneksi hän on neiti Leminin sisar ja onneksi neiti Lemon on Hercule Poirot’n sihteeri. Onneksi - sillä rouva Hubbardin viattomassa laumassa on susi, joka on pukeutunut lammasten vaatteisiin.*

Tällä kertaa Poirot on mukana kertomuksen alusta asti. Neiti Lemonin sisar asettaa etsivän eteen kiintoisan tapauksen, johon sekoittuu paljon muutakin. Useallakin pienen ylioppilaskodin asukkaista on jotain salattavaa ja Poirot pääsee käyttelemään pieniä harmaita solujaan melkoisen paljon ennen kuin tapaus alkaa selviämään.

Olen todella nauttinut tästä pienestä Poirot-putkesta. Christien tyyli on rento ja nappaa minut kerta toisensa jälkeen mukaansa. On hauska koettaa ratkoa mysteeriä annettujen vihjeiden pohjalta. Eikä yleensä haittaa, vaikka oma päättely olisikin mennyt päin honkia. Ihanan rentouttavaa lukemista kaiken kiireen keskellä. Tykkään.

Agatha Christie: Kissa kyyhkyslakassa

Alkuteos: Cat Among the Pigeons (1959)

Suomentaja: Anna-Liisa Laine

Ilmestymisaika: 1985 (ko.painos)

Sivumäärä: 286

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-12950-X

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot #28

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 23, 24, 34, 37 ja 47

*Jännitysnäytelmä Meadowbankin kunnianarvoisassa tyttökoulussa, arvoitusten ratkaisijana verraton Hercule Poirot. Korkeajännitys on taattu dekkarissa, jonka väkivaltaisten tapahtumien syyt juontavat kaukaa Keski-Idästä, ja tarinassa on myös eksoottisen romantiikan tenhoa.*

Tämäkin Poirot-kirja on kerrottu ulkopuolisen kertojan kautta ja armas salapoliisimme on mukana oikeastaan melko vähän. Suurin osa kirjasta kuluu seuraillessa tapahtumia koulussa ja muualla ja Poirot itse astuu mukaan vasta lähes loppumetreillä. Se ei kuitenkaan vähennä kirjan viihdyttävyyttä. Juoni on mainio, hahmot kiintoisia ja yllättäviä sattumuksia on melkoisesti. Muihin Poirot-kirjoihin verraten tämä on aika “verinen” sillä tapahtuvat murhat ovat sieltä raaemmasta päästä eivätkä perinteisiä myrkyttämisiä. Omaa lukemistani tämä ei kuitenkaan haittaa.

Dame Christie on jälleen kerran taattua lukemista, jonka parissa aika kuluu kuin siivillä. Itse ainakin upposin kirjaan siihen malliin, että se tuli lukaistua läpi parissa päivässä.

Agatha Christie: Teetä kolmelle

Alkuteos: Sad Cypress (1933)

Suomentaja: Anna-Liisa Laine

Ilmestymisaika: 1985 (ko.painos)

Sivumäärä: 233

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-12969-0

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot #19

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 23, 24, 32, 34, 37 ja 47

*Mary Gerrard oli villiruusumainen vaaleaverikkö, josta kartanon rouva Laura Wellman oli kouluttanut hienon naisen. Vaikea oli kuvitella häntä vastenmielisen ja äreän portinvartijan tyttäreksi, vielä vaikeampi uskoa jonkun tuputtavan tyttöparalle kuolettavan annoksen morfiinia. Maryn murha kutsuu paikalle Hercule Poirot’n, joka huomaa joutuneensa selvittämään tavallista visaisempaa juttua.*

Teetä kolmelle on erittäin luettavasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu dekkari, jossa tapahtumia piisaa. Useita sattumuksia ja monia henkilöitä, jotka kovasti koettavat huijata Hercule Poiro’ta siinä lopulta kuitenkaan onnistumatta. Varsinaista vihjeiden ja salaperäisyyksien juhlaa!

Kirjan tapahtumia seurataan melkolailla kokonaan ulkopuolisen kertojan silmin. Tosin välillä päästään tutkailemaan asioita hieman murhasta syytetyn Elinorin kantilta. Se antaa tapahtumiin kieltämättä varsin mielenkiintoisen säväyksen. Voisin jopa sanoa, että Teetä kolmelle lukeutuu yksiin suosikeistani kirjoina, mitä belgialaisetsivän seikkailuihin tulee.