Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira

Alkuteos: Дядя Фёдор, пёс и кот [Djadja Fjodor, pjos i kot] (1974)

Suomentaja: Martti Anhava

Lukija: Antti Virmavirta

Ilmestymisaika: 2004 (ko.painos)

Kesto: 3 CD-levyä, 2h 50min

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-19702-9

Muoto: äänikirja, CD

Sarjamerkintä: Fedja-setä #1

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 6, 11, 34, 35, 40 ja 47

Lukulistalta: 58

*Unohtumaton kertomus lastenkirjallisuuden suosikkihahmon Fedja-sedän touhuista.

Isällä ja äidillä oli poika. Vaikka hän oli vasta kuusivuotias, häntä sanottiin Fedja-sedäksi, sillä hän oli aina ollut hyvin totinen lapsi. Hän oppi lukemaan nelivuotiaana ja jo kuusivuotiaana hän keitti itselleen keittoa.

Kaikki olisi ollut hyvin, mutta äiti ei pitänyt pojan eläimistä. Ja niin Fedja-setä muutti pois kotoa Matroskin-kissan ja Musti-koiran kanssa. He asettuivat Prostokvashino-nimiseen maalaiskylään asumaan ja hankkivat Mirri-lehmän sekä iloisen traktorin, joka toimii ruoalla.*

Olin todella pihalla siitä, millainen tämä kirja olisi sisällöltään. Nimen perusteella ajattelin tietenkin, että kyseessä on ukko, siis setä. Mielessäni ei käynyt ollenkaan, että kirjan setä olisikin pieni poika. Ja vieläpä alle kouluikäinen… Tämä käy mainiosti järkeen kun ajatellaan, että kyseessä on lasten satukirja. Minulle sen sijaan taas juoni alkoi menemään jokseenkin epäuskottavaksi. Puhuvan kissa ja koiran olisin vielä ehkä hyväksynyt, mutta että noin 6-vuotias poika tuosta noin vain ottaa ja lähtee maalle asumaan eläinten kanssa. Se alkoi olemaan jo hieman liikaa. Ei kukaan NYKY 6-vuotiaista lähde maalle missä ei ole telkkaria ja muita kaupungin mukavuuksia.

Fedja-setä on mukavan oloinen satu, jossa eläimet puhuvat ja pikkupoika voi hyvin olla setä ja kirjoitella haluavansa traktorin, joka kuluttaa tavallista vähemmän, mutta menee kovempaa. Se on miellyttävä ja hupaisa, jos siis jaksaa kissan ja koiran alituista piirileikkiä. Pienessä talossa sattuu ja tapahtuu vaikka mitä. Lukija tai kuuntelija pääsee yllättymään ja huvittumaan. Monet tarinoista ovat nimittäin oikein hupaisia ja oivaltavia.

Lukijana Virmavirta on OK. Hän on  mukavan kuuloinen ja eläytyy hyvin. Puheista tunnistaa kuka on kukin ja äänet jotenkin tuntuvat sopivan hahmoilleen. Olkoonkin, että Mustin (koiran) ääni ärsyttää minua. No, niin ärsyttää Musti hahmonakin, joten se ei haittaa.

Vaikka Fedja-sedässä suurin juoni on siinä, että pikkupoika lähtee kotoa elämään maalla ilman vanhempia, ei se täytä koko kirjaa. Suurin osa tarinoista on lyhyitä, mukavia sattumuksia Fedja-sedän elämästä kissan ja koiran kanssa. Nämä tarinat kuuntelee helposti pienissä pätkissä. Mukava kun luvut on laitettu aina yksi ääniraitaansa kohti ja luvun numero vielä sanottu alussa. Kestää paremmin perillä.