keskiviikko 20. marraskuuta 2019

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

Alkuteos: Lilla stjärna (2010)
Kääntäjä: Jaana Nikula
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 575
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 978-951-20-8400-5
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 11, 15, 16, 18, 29, 31, 35, 36, 40 ja 43
Lukulistalta: 68

*Kaikilla on oikeastaan jokin aivan toinen nimi.

Kultatukkainen tyttö löydetään parin viikon ikäisenä avoimesta haudasta metsässä. Hän kasvaa yksin kellariin teljettynä seuranaan vain kasettisoitin ja kasvattivanhempiensa vierailut. Tytöllä on ainutlaatuinen kyky laulaa täysin puhtaasti ja jäljitellä mitä tahansa musiikkia, mutta häneltä puuttuu kokonaan kyky tuntea.

Samaan aikaan toinen, aivan tavallinen tyttö kasvaa tavallisessa perheessä. Hän on samanlainen kuin kaikki muutkin, mutta ehkä vähän oudompi, vähän yksinäisempi.

Tytöt kohtaavat 14-vuotiaina, ja heidän välilleen syntyy erikoinen ystävyys, josta kasvaa jotain täydellisen kauheaa. Nyt he eivät ole enää yksin, ja yhdessä he ovat voimakkaampia kuin kukaan muu.*



Lindqvist on mielenkiintoinen kirjailija. Hän osaa kyhätä kiinnostavan tarinan, mielenkiintoisia henkilöitä ja luoda tunnelman, joka laittaa odottamaan ja jännittämään. Ja silti minulle jää jotenkin sellainen tunne, että jotain puuttuu. Jään odottamaan lisää jotain, mitä ei tule tai mitä en huomaa.

Kultatukka, tähtönen on eräänlainen pelottava ylistys musiikille ja sen sekä myös runojen voimalle. Musiikki ja laulu yhdistävät tarinassa ihmisiä, auttavat heitä löytämään voimansa ja se tekee heistä myös erilaisia ja erikoisia. Samalla se kuitenkin myös erottaa ihmiset toisistaan…  Paitsi musiikista, kirja kertoo myös ystävyydestä ja pukee sanoiksi myös kasvavan nuoren kipuilun maailmassa, jossa ei erilaisuutta hyväksytä.

Kirjan tunnelma on hyvä, joskin tapahtumat etenevät todella hitaasti ja välillä tuntuu siltä, etteivät tapahtumat oikein liity toisiinsa. Pienoisten etsintä retkien jälkeen kaikki langat kuitenkin päätyvät samaan pisteeseen ja tarina saa arvoisensa lopun.

Verkkaista kauhua, ei liian suuria tunnerysäyksiä. Jonkin verran julmuutta ja verta. Ei ehkä herkimmille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti