Alkuteos: Marina (2014)
Kääntäjä: Antero Tiittula
Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)
Sivumäärä: 282
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-26475-0
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 6, 9, 15, 16, 18, 29 ja 35
Lukulistalta: 56
*Livahdettuaan eräänä päivänä sisäoppilaitoksesta harhailemaan Barcelonan kaduille Óscar Drai tutustuu Marinaan ja tämän erakkomaiseen isään. Óscar rakastuu Marinaan korviaan myöten, mutta tytöllä ja tämän isällä on synkkä salaisuus.
Marina vie Óscarin vanhalle hautausmaalle, jonka nimettömällä haudalla vierailee säännöllisesti salaperäinen, mustiin verhoutunut nainen. Nuoret seuraavat naista, joka johdattaa heidät Barcelonan unohdettuihin kortteleihin ja historiaan hautautuneen mysteerin jäljille. Óscarin ja Marinan yksitoikkoinen elämä muuttuu vaaralliseksi seikkailuksi.*
Marina ei mielestäni aivan yllä Ruiz Zafónin toisten teosten tasolle. Sen tarina on mielikuvituksekas, kekseliäs ja jännittävä. Sen kieli on rikasta ja kuvailevaa ja lukijasta tuntuu kuin vanha Barcelona heräisi eloon. Mutta. Jokin puuttuu. Marina ja Óscar tuntuvat jäävän hieman etäisiksi. Näin kävi ainakin minulle. En valitettavasti oikein syttynyt heidän rakkaustarinalleen.
Marina on kertomus, jossa useampikin rakkaustarina päättyy onnettomasti. Se kertoo paitsi rakkaudesta toiseen ihmiseen myös rakkaudesta itse elämään. Siinä on oma pimeä vivahteensa, sillä rakkautta on monenlaista ja myös rakkaus voi vääristyä tai jopa vääristää asioita. Se on taidokas kertomus, jossa vanhan kaupungin salaisuudet heräävät eloon ja lukija alkaa helposti kaipailemaan kirjan maisemiin. Marina yllättää, mutta toisaalta siinä on myös muutama aivan liian ennalta arvattava klisee, jotka voivat vähäsen latistaa lukukokemusta.
Kaunis, kiinnostava. Taattua Ruis Zafónia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti