Eduard Verkin: Sahalinin saari

Alkuteos: Остров Сахалин [Ostrov Sahalin] (2018)

Kääntäjä: Kirsi Luoma

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Sivumäärä: 364

Kustantaja: Otava

ISBN: 9789511357056

Muoto: e-kirja (BookBeat)

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2020: 25. Kirjassa ollaan saarella (25/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 7, 9, 25, 28, 29, 30, 33 ja 34

*Paras venäläinen romaani 10 vuoteen!

Korean aloittama ydinsota oli ohi kolmessa päivässä, ja ainoastaan saarivaltio Japani on voimissaan. Muualla maailmassa riehuu ihmiset zombeiksi muuttava rabieksen muoto. Sahalinin saari on Japanin puskurivyöhyke, jonne sijoitetaan yhteiskuntakelvoton aines. Japanilainen tutkija Siren ja venäläinen opas Artjom ovat saarella tekemässä etnografista tutkimusta, kun maanjäristys jättää heidät oman onnensa nojaan.*

Tällä minäkertojaa hyödyntävällä teoksella on kaksi katsantoa. Toinen on Siren, nuori nainen, futurologi, joka tekee tutkimusmatkan Sahalinin saarelle, paikkaan jossa on monta vankilaa ja jossa tuomionsa kärsineet karkoitusrajoitteiset elävät lopun elämäänsä. Toinen on Artjom, hakaan kahlittu. Nuori mies, josta kovasti tulee mieleeni Metro-trilogian Artjom… Liekö mies saanut esikuvansa sieltä. Kertojina nämä kaksi nuorta ovat melko erilaisia. Tyylin vaihdoksen huomaa selvästi. Siren muistuttaa miltei matkaopasta, Artjom on paljon käytännönläheisempi.

Sahalinin saari on mielenkiintoinen kokonaisuus. Se kertoo maailmasta, jossa ei ole jäljellä paljoa mitään. Monet kansat ovat pyyhkiytyneet pois ja ihmisarvo on melko poikkeava. Elossa olevien tavat ovat muuttuneet ja normit vaihtuneet. Vallitsevasta kulttuurista saa jonkinlaisen kuvan, mutta melkoinen osa jää lukijan itsensä pääteltäväksi. Näin on esimerkiksi lukuisien johonkin kahlittujen laita. Uteliaisuus herää, mutta sitä ei täysin tyydytetä.

Kirjan tarina on jonkinlainen yhdistelmä matka- ja kasvukertomusta. Siren ja Artjom pyörivät ympäri saarta, näkevät ja kokevat paljon. Samalla erityisesti Siren kasvaa henkisesti. Artjomille elämä on paljon yksinkertaisempaa… Se on kiehtova kuvaus tuhotusta maailmasta, jossa on erilainen vankikulttuuri. Itse viehdyin siinä määrin kuvauksista saaren oloista, että mokoma pikaraivotauti tuntui jopa täysin turhalta sivujuonelta. Vaikka lisäsihän se tietysti jännitystä loppuakohden.

Mielenkiintoinen ja paikoitellen haastava lukukokemus, joka saattaa vaatia toisenkin lukukerran. Ainakin minulla itselläni menee myös hetki sulatellessa tätä teosta.