sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Leo Tolstoi: Sota ja rauha I

Alkuteos: Война и мир [Voina i mir] (1865-1869)
Suomentaja: Iivari Wallenius
Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)
Sivumäärä: 344
Kustantaja: Elisa Kirja
ISBN: 978-952-282-921-4
Muoto: e-kirja (EPUB)
Sarjamerkintä: Sota ja rauha #1
Peukku: q^^
Huom: Elisa Kirjan ilmainen klassikko, jaettu 4 osaan
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 14, 19 ja 32
Hyllynlämmittäjä: 28
Lukulistalta: 32

*Leo Tolstoin Sota ja rauha on eräs maailmankirjallisuuden suurista klassikoista. 1800-luvulle sijoittuva kirja kuvaa Venäjän ja Napoleonin välistä sotaa ja sen keskelle joutuneita ihmisiä. Teoksen keskiössä ovat viisi aatelisperhettä, mutta kirja on samalla läpileikaus koko 1800-luvun venäläisestä yhteiskunnasta.*



Vanha suomennos on kohtalaisen helppoa luettavaa. Hassuja ilmauksia kuitenkin on melkoisesti, joskin se tuntuu tavallaan sopivan vanhaan tyyliin, jolla kirjan henkilöt puhuvat. Lähes kaikki kun ovat toisilleen “rakkaita” tai jotain vastaavaa… Henkilöhahmoja kirjassa onkin sitten muutama… Venäläiset nimet ja lempinimet tahtovat mennä sekaisin. Joskus joutuu todella pohtimaan kenestä nyt oikein puhutaan ja kenen toimia seurataan. Jonkinlainen henkilöhakemisto helpottaisi, joskin sen selaaminen e-kirjana on aina yhtä työtä ja tuskaa.

Tämä kirjan osa pitää sisällään todella paljon vieraskielisiä lausahduksia ja niihin laitettuja selityksiä. Jotka tietenkin löytyvät sitten vasta lopusta. Muutamat ensimmäiset jaksoin lukea, mutta sitten into lopahti kesken. Tässä versiossa tekstissä olevasta viitteestä pääsee kyllä lopun luetteloon, mutta ei mitenkään näppärästi takaisin itse kirjan pariin. Lisäksi lukuisat kirjoitusvirheet häiritsevät omaa lukukokemusta melkoisesti.

Sota ja rauha alkaa jokseenkin verkkaisissa tunnelmissa. Hahmoja esitellään ja perheisiin tutustutaan. Lukijalle annetaan vinkkejä jännitteistä, joita hahmojen välillä on. Ensimmäinen osa on jaettu vielä muutamiin pienempiin osiin, joissa on oma rytmityksensä: yhdessä seurataan seurapiirielämää ja sen koukeroita. Toisessa ollaan äkkiä ruhtinas Andrein mukana rintamalla. Kolmas osa seikkailee seurapiirien ja rintaman välillä. Muutamia avioliittoja järjestellään ja osa nuorukaisista hankkii itselleen sotilaskokemusta lisää. Sodan ja rauhan ensimmäinen osa on jokseenkin rauhaisaa menoa, vaikka sodassa ollaankin.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Ane Riel: Pihka

Alkuteos: Harpiks (2015)
Suomentaja: Katriina Huttunen
Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)
Sivumäärä: 248
Kustantaja: Aula & Co
ISBN: 978-952-7190-67-8
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 15, 19, 23, 24, 33, 40, 46 ja 47


*Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isäni tappoi isoäidin. Minä olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut.”

Näin alkaa tarina Livistä, joka kasvaa pienellä saarella isänsä ja äitinsä kanssa. Elämä on rauhallista ja rakkauden täyttämää. Kaikki on Livistä normaalia, vaikka äiti on niin lihava, ettei pääse pois makuuhuoneesta, isä täyttää kotitalon romulla ja ilmoittaa elävän tyttärensä kuolleeksi. Arkeen kuuluu sekin, että isä murhaa äitinsä ja se, ettei Liv saa puhua kenenkään kanssa ja joutuu piileskelemään vanhassa kontissa. Hetkeäkään hän ei epäile, etteikö isä rakastaisi häntä. Mutta mitä tapahtuu hyvälle ihmiselle, jota kohtaa menetys toisensa jälkeen, kunnes hän ei enää kestä edes ajatusta uusista menetyksistä?

Pihka on kaunis kertomus rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolehtimisesta. Samaan aikaan se on hyytävä tarina menettämisen ja luopumisen pelosta, vainoharhoista sekä vahingossa syntyvästä pahuudesta.*




Pihka pitää sen mitä lupaa. Se kuvaa uskottavasti sitä, miten vaietut salaisuudet ja luopumisen pelko voivat vaikuttaa ihmiseen ja lopulta muuttaa tätä niin, ettei paluuta entiseen ole. Samalla se kertoo rakkaudesta, joskin minun mielestäni hyvin vääristyneestä sellaisesta.

Kirjan tapahtumia seurataan muutaman kirjan hahmon kautta. Liv itse kertoo elämästään lapsen näkökulmasta. Hänen käsityksensä, tietämyksensä ja ymmärtämyksensä maailmasta on vaillinainen, siitä värittyy läpi hänen syrjässä vietetty lapsuutensa. Erikoislaatuisuudessaan Liv on kiintoisa persoona, joka pitää osan salaisuuksistaan itsellään. Livin isä Jens näyttää myös omaa maailmaansa ja hänen kauttaan lukijalle paljastuu jotain tapahtumien nykytilaan johtaneista asioista. Krouvin pitäjä Roald tuo tapahtumiin ulkopuolisen näkökulman. Kiintoisan kuvan antavat myös Livin äidin Marian kirjoittamat kirjeet, jotka toisaalta valottavat tilannetta, toisaalta taas hämäävät.

Pihka voi olla lukijalle ahdistava kokemus. Se käsittelee vakavaa aihetta ja vie sen raadollisen lähelle. Kertojien vaihtuvuus ja etenkin Marian kirjeet ja Livin oma kerronta vetävät tarinan lukijan iholle. Sitä ei pääse karkuun. Minua itseäni kuitenkin häiritsi hivenen kirjan kerronnan tyyli. En tiedä johtuuko se suomennoksesta, mutta kieli tuntui töksähtelevältä koko kirjan ajan. En päässyt kunnolla kiinni tunnelmaan, mikä välttämättä ei ole huono asia ottaen huomioon sen, miten ahdistavasta aiheesta kirjassa on kyse.

Kiinnostava, ajatuksia herättävä ja jopa ahdistava lukukokemus. En suosittele herkemmille lukijoille, mutta erilaista ja iholle menevää luettavaa kaipaaville varmasti tutustumisen arvoinen.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Stephen King: Kolme korttia pakasta

Alkuteos: The Drawing of the Three. The Dark Tower II (1987)
Suomentaja: Kari Salminen
Ilmestymisaika: 1993 (ko.painos)
Sivumäärä: 500
Kustantaja: book studio
ISBN: 951-611-545-4
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Musta torni #2
Peukku: ^^b
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 7, 14, 33 ja 34
Hyllynlämmittäjä: 27
Lukulistalta: 31


*Musta torni vie sinut pitkälle, salaperäiselle matkalle: kyseessä on Kingin kauan suunnitteleman sarjan toinen osa, jonka voi myös lukea itsenäisenä teoksena.*




Sarjan toisessa osassa Roland avaa kolme ovea, jotka vievät hänet New Yorkiin kolmena eri aikana. Vuodesta 1987 hän löytää heroiinikoukussa olevan Eddie Deanin. Vuodesta 1964 mukaan lähtee nainen, joka onkin kaksi naista: Odetta Susannah Holmes ja Detta Walker. Vuodesta 1977 Roland löytää psykopaattisen Jack Mortin. Saamansa ennustuksen mukaan Roland kohtaa Vangin, Varjojen Leidin ja Kuoleman. Ovatko nämä kolme he?

Kolme korttia pakasta on vauhdikkaampi ja selkeämpi kokonaisuus kuin sarjan aloittanut Revolverimies. Yksitellen Roland kohtaa uudet tuttavuutensa astumalla oven läpi heidän maailmaansa, heihin. Kukin näistä kolmesta suhtautuu luonnollisestikin “vierailijaan” omalla tavallaan ja astuttuaan ovesta, ottavat he oman paikkansa myös Rolandin maailmassa ja tarinassa. Se, millainen osa kullakin on, on tietenkin jälleen täysin yksilöllistä.

Kirja ja tarina etenevät ja saavat odottamaan jatkoa. Mitä tapahtuu seuraavaksi kun ranta hummeri-olentoineen on viimein jäänyt taakse?

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kevin Frazier ja Arto Halonen: The Guardian Angel: suojelusenkeli

Alkuteos: The Guardian Angel (2018)
Suomentaja: Tero Valkonen
Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)
Sivumäärä: 307
Kustantaja: WSOY
ISBN: 951-978-0-39748-0
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 33 ja 49
Lukulistalta: 30


*>>Sinä siis ammuit kaksi viatonta ihmistä saadaksesi rahaa visiollesi tasa-arvosta?>>
Kysymys hätkähdytti Hardrupia.
>>He eivät totelleet käskyjä.>> Hän sanoi sen kuin itsestäänselvyyden, kuin lapselleen liikennesääntöjä opettava isä. >>Jos en olisi ampunut, olisin pettänyt Jumalan ja Hänen tahtonsa. Olisin toiminut yhteiskuntaa ja ihmisyyttä vastaan.>>
Hän nojautui eteenpäin. Hän sanoi sen kärsivällisesti, kuin oppitunnin päättäen: >>Olisin toiminut Suojelusenkeliä vastaan.>>

Vuonna 1951 Palle Hardrup kävelee Kööpenhaminassa pankkiin, ampuu kaksi virkailijaa ja pakenee rahojen kanssa. Tapauksen silminnäkijät sanovat hänen käyttäytyneen kuin hän olisi jonkinlaisessa transsissa.

Tapausta tutkiva Anders Olsen saa selville, että Hardrup on istunut vankilassa samassa sellissä karismaattisen Björn Nielsenin kanssa - ja Olsen alkaa asteittain epäillä, että Nielsen on hypnotisoinut Hardrupin ryöstämään pankin. Että Nielsen on salaperäinen Suojelusenkeli, jonka Hardrup väittää välittävän hänelle viestejä Jumalalta. Olsen on ajautumassa maailmaan, jossa mikään ei ole miltä näyttää eikä mihinkään voi luottaa. Ei edes omaan mieleen.*




Kirjan aihe on mielenkiintoinen. Voiko toisen ihmisen hypnoosin avulla oikeasti laittaa tekemään murhan? Kuinka moista tapausta voidaan edes tutkia? Näistä lähtökohdista päästään mukaan poliisitutkimuksiin, joissa ei epäröidä käyttää myöskään vähän likaisempia keinoja...

The Guardian Angelissa on joukko mielenkiintoisia hahmoja, joiden taustoja ei availla liikaa. Poliisien ja konnien menneisyydestä kerrotaan vähän, juuri sen verran että lukija kiinnostuu. Eniten tietysti vihjaillaan Andersin ja tämän vaimon Marien menneisyyksistä. Varsinkin Andersin kohdalla nämä vihjailut jäävät jokseenkin epämääräisiksi, niin että kokonaisuus rakentuu vähitellen eikä lopussakaan lukija voi olla täysin varma siitä, mitä todella on tapahtunut.

Kerronta pyrkii luomaan hahmojen ympärille jonkinlaisen mystisen salaisuuksien verhon, joka samalla sävyttää koko tarinaa. Tämä passaa mainiosti, onhan kirjan aihekin enemmän tai vähemmän mystinen ja epävarma. Tunnelma on hyvä ja tekstiä lukee mielellään. Olkoonkin, että itseäni Marie - kirjan ainoa täysin keksitty hahmo - alkoi ennen pitkää ärsyttämään todella.

Hieman erilainen menneisiin vuosiin sijoittuva jännäri. Uskon, että uppoaa monenlaisiin lukijoihin. Elokuvaversio voisi olla mielenkiintoista katsoa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Charles Dickens: Saiturin joulu

Alkuteos: A Christmas Carol (1843)
Suomentaja: Waldemar Churberg
Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)
Sivumäärä: 78
Kustantaja: Elisa Kirja
ISBN: 978-952-282-587-2
Muoto: e-kirja (EPUP)
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 11, 17, 24 ja 34
Hyllynlämmittäjä: 26


*Itsekäs ja läpeensä saita Ebenezer Scrooge ajattelee joulunkin lähestyessä vain rahaa. Jouluaattona hän saa vieraakseen menneiden, nykyisten ja tulevien joulujen haamut, jotka yksi kerrallaan saavat joulua inhoavan miehen puntaroimaan elämänarvojaan. Millaisena jouluaamu valkenee, voittaako joulun taika paatuneen saiturin itsekkyyden?


Charles Dickens (1812-1870) oli englantilainen kirjailija. Hän oli aikansa tuotteliaimpia viihdekirjailijoita ja häntä pidetään yleisesti viktoriaanisen kauden suurimpana romaanikirjailijana.*



Aikuisten joulusatu, joka minun oli pakko lukea keskellä kesää… Klassikko, joka kertoo siitä, kuinka ihminen voi muuttua “joulun ihmeen” ansiosta. Kuvaava, elävä ja myös viihdyttävä tarina, jonka idea lienee monille tuttu ainakin elokuvasovituksista. Tarina toimii edelleen, eikä tämä vanha suomennos ole ollenkaan hassumpi vaikka joitakin nykylukijalle hassuja sanoja ja ilmauksia löytyykin. Helposti luettavissa yhdelläkin istumalla.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle

Alkuteos: Uppo-Nalle (1977)
Lukija: Tytti Paavolainen
Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)
Kesto: 3 CD-äänilevyä, 2h 53min
Kustantaja: WSOY
ISBN: 951-0-29539-6
Muoto: äänikirja, CD
Sarjamerkintä: Uppo-Nalle #1
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 6, 11, 23, 34, 36 ja 40
Lukulistalta: 29


*Kokonaisen vuoden ui Uppo-Nalle maailman meriä. Se toivoo löytävänsä rauhallisen sataman, jossa on valkeaa hiekkaa ja joku ystävällinen mikä tahansa odottamassa.

Reeta on pieni tyttö valkealla hiekkarannalla. Hänen kotonaan on Laulava Lintukoira, villi ja menevä otus, mutta Reeta toivoo ikiomaa ystävää, jota voi helliä ja pitää sylissä.

Silloin kelluu rantaan likomärkä Uppo-Nalle. Se pelkää peipposia, mutta kertoo hurjia tarinoita maailman meriltä, ajaa veturia, lähtee seikkailemaan katujyrällä ja rakastaa syvämietteisiä keskusteluja. Ja se on nokkela runoniekka. Uppo-Nallen suuri haave on oma runokirja Uponneen kansan lauluja.*



Muistan, etten lapsena pitänyt Uppo-Nallesta. Koetin joskus lukea muutamia kirjoja, mutta ne jäivät aina kesken syystä tai toisesta. Näin aikuisena päätin antaa Uppo-Nallelle, Reetalle ja Laulavalle Lintukoiralle uuden mahdollisuuden. Se ei vain oikein onnistunut.

Yhä edelleen pidän Uppo-Nallea höpöttävänä kerskailijana, joka hermostuu ja suutahtelee ihan turhista. Se ei ole edes kaksinen runoilija vaikka kuinka muuta kuvittelee. Reeta on myös hivenen hassu ja typerä. Tosin nyt ehkä ymmärrän hänen yksinäisyyttään paremmin. Laulava Lintukoira taas… No se loikkii ja loilottaa menemään. Muutkin kirjan hahmot ovat paikoitellen lapsellisen höpsöjä, mikä tosin lienee tarkoituksin. Onhan kyseessä lastenkirja, joka on alkujaan suunniteltu piristämään sairaan lapsen päiviä. Varmasti sellaisessa tilanteessa hahmot ja kirjan tapahtumat vaikuttavat aivan erilaisilta. Muuten ne ovat sitä mitä ovat. Lapsellisen höpsöjä.

Jokseenkin negatiiviseen suhtautumiseeni vaikuttanee varmasti myös lukija. En erityisemmin pitänyt Tytti Paavolaisen lukusuorituksesta. Onhan se elävä ja kukin hahmoista saa oman persoonallisen äänensä, mutta… Minun korvaani hänen äänensä on turhan ohut ja voimaton. Aivan liian usein hän kuulostaa hengästyneeltä ja tuntuu välillä jopa nielevän joitain sanoja.

Kaikkiaan uskon Uppo-Nallen ja kumppaneiden purevan paremmin lapsiin kuin aikuisiin. Ehkä olen itse hieman liian tosikko ja kaipaan kirjoilta muutakin kuin hassuja tarinoita ja höpsöjä runoja ja lauluja.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat

Alkuteos: Waking Gods - Book Two of the Themis Files (2017)
Suomentaja: Niina Kainulainen
Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)
Sivumäärä: 389
Kustantaja: Like
ISBN: 978-952-01-1729-0
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Themis-kansioiden toinen kirja
Peukku: ^^b
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 7, 14, 19, 23, 28, 32, 33 ja 49
Lukulistalta: 28


*Ihmiskunta voittamattomien konejättiläisten armoilla


Pahimmista painajaisistamme on tulossa totta. Rose Franklin tiimeineen on tutkinut vuosikymmenen ajan valtavan avaruusrobotti Themiksen arvoitusta. Ratkaisun aika on käsillä, kun toinen, entistäkin suurempi robotti hyökkää Maahan. Uuden uhkan edessä Themis on ihmisten viimeinen toivo. Rosen ja kumppaneiden on paljastettava vieraan ja kuolettavan teknologian salaisuudet ennen kuin on liian myöhäistä.*





Tätä uutukaista odottelin kovasti. Ja kyllä kannatti. Neuvel jatkaa samaa hengästyttävän upeaa kerrontaa, joka nappaa lukijan mukaansa ja iskee tämän kasvoille tarinan, joka on uskomattomuudessaan jännittävä ja paikoitellen jopa pelottava.

Kuten sarjan ensimmäinenkin osa, on Heräilevät jumalat kerrottu erilaisten tallenteiden kautta. Mukana on päiväkirjamerkintöjä, harjoitusten tallenteita ja niin edelleen. Kaikki kuvaillaan ihmisten kertoman mukaan, joten lukijan käsitys ympäröivästä maailmasta ja tapahtumista jää aina kulloisenkin “todistajan” varaan. Ja heidän kerrontatavoissaan on melkoisia poikkeuksia. Mikä on hyvä, sillä hahmojen persoonallisuudet pääsevät näin mainiosti esiin.

Lukija törmää kirjan sivuilla vanhoihin tuttuihin hahmoihin ja pääsee heidän matkaansa helposti. Pientä vaikeutta kirjassa esiintyy siinä mielessä että edellisen osan tapahtumista on kulunut noin 10 vuotta. Sitä, mitä näiden kuluneiden kymmenen vuoden aikana oikein on tapahtunut, ei kunnolla käydä lävitse. Ehkei mitään sen kummempaa ole tapahtunut, ehkä on paljonkin. Lukija joutuu päättelemään asioita rivien välistä ja tallenteiden teksteistä. Tämä puute on kuitenkin pieni ja kirjan omat tapahtumat varastavat varsin äkkiä huomion itseensä.

Heräilevät jumalat on kiinnostava, erilainen ja jotenkin jopa pelottavan läheisen tuntuinen tieteiskirjallisuuden teos. Koska tapahtumat sijoittuvat Maahan eivätkä kaukaisiin galakseihin, tuo se kaiken lähemmäksi lukijaa. Lähemmäksi meitä. Tässä ei lennellä suurilla aluksilla vaan tutkitaan inhimillisen ymmärryksen varassa sitä, mitä saattaa ehkä olla tuolla jossain tähtien joukossa. Ehkä joku tai jotkut tarkkailevat meitä ja odottavat, että olisimme valmiita. Ehkä.