tiistai 25. huhtikuuta 2017

Chevy Stevens: Kadonnut

Alkuteos: Still Missing (2010)
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 362
Kustantaja: Bazar
ISBN: 978-952-5637-53-3
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 42. Esikoisteos (23/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 17, 20, 21, 23, 24, 47 ja 50

*Sen piti olla ihan tavallinen asuntonäyttö. Taloa katsomaan tullut mies oli charmantti ja luotettavan oloinen. Siitä kuitenkin alkoi painajainen, jonka karmivuudella ei ole rajaa.

Annie O’Sullivan on menestyvä kolmikymppinen kiinteistönvälittäjä, jolla on hurmaava poikaystävä, kaunis koti ja kiltti koira. Annien elämä suistuu raiteiltaan, kun asuntonäyttöön tullut mies sieppaa hänet. Mies pitää Annieta vankina syrjäisessä vuoristomökissä ja pakottaa tämän toteuttamaan kieroutuneita fantasioitaan. Väkivallan ja nöyryytyksen täyttämät päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, eikä apua kuulu. Annien painajainen on vasta alkanut.

Kadonnut on hyytävä psykologinen trilleri, joka puistattaa ja koukuttaa. Ei heikkohermoisille.*






Kadonnut yllättää positiivisesti. Se on kerrottu muistelmana, jossa Annie itse avautuu kokemuksistaan nimettömäksi ja muutenkin melko persoonattomaksi jäävälle terapeutilleen. Hän kertaa rehellisen suorasti tapahtumia sieppauksestaan, ajastaan mökissä kuin myös ajasta vapauduttuaan. Hän kertoo kuinka elämä lähtee hitaanlaisesti käyntiin järkyttävien kokemusten jälkeen. Tämä terapeutille avautuminen luo kirjaan hyvän jännitteen, se on erilaista ja viehättävää kerrontaa. Olkoonkin, että jotkut Annien käyttämät ilmaukset alkoivat jossain vaiheessa tulemaan korvistani ulos. Niin paljon hän niitä käytti. Toisaalta tekstin puheenomaisuus on luontevaa ja raikasta.

Kirjan henkilöistä saa aika yksipuoliset kuvat, mutta se johtuu vain Annien rajoittuneesta tietämyksestä. Hän kertoo asiat kuten ne itse näkee ja kokee. Näin ollen ihmisetkin ovat sellaisia, millaisiksi Annie ne kuvailee. Kirjan keskiössä onkin siksi juuri Annie itse. Se, millainen ihminen hän oli ja millaiseksi hän sieppauksen ja vankeuden aikana muuttui. Mutta myös se, millaiseksi ihmiseksi hän on vähitellen muuttumassa tapahtumien vähitellen selvitessä…

Kirjana Kadonnut on koukuttava ja järkyttävä. Se käsittelee todella vaikeaa aihetta antaen siihen inhimillisen ja lähestyttävän näkökannan. Annieta on helppo ymmärtää. Kirjassa on muutama yllättävä käänne, jotka tekevät siitä vielä julmemman kuin mitä aihe itsessään jo on. Tämä kirja ei todellakaan sovellu kaikkein herkimmille lukijoille. Sen verran se menee ihon alle ja pintaa syvemmälle. Muille suosittelen tätä esikoisteosta todella lämpimästi. Minut se nappasi mukaansa ja piti otteessaan loppuun asti.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Taru & Tarmo Väyrynen: Tuulien koti

Alkuteos: Tuulien koti (2016)
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 262
Kustantaja: e-kirja omakustanteena
ISBN: 978-952-7191-08-8
Muoto: e-kirja (EPUB)
Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #8
Peukku: ^^b
Huom: sarja oli alkujaan trilogia, joka on sittemmin laajentunut
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 12, 21, 31, 44 ja 47

*Isosaari on karu pohjoinen saari, jonka asukkailla on vaihtoehtoina merirosvous tai köyhyys. Sitä sanotaan Tuulien kodiksi, jossa myrskyt jäävät ihmissydämiin asumaan. Dotar, Ake ja entinen merirosvopäällikkö Vasama lähtevät Isosaarelle tarjoamaan rosvoretkien vaihtoehdoksi kauppasuhteita, mutta perillä he joutuvat mukaan käynnissä olevaan valtataisteluun.*





Oi Ake ja Dotar. Te kaksi olette antaneet minulle hyvin paljon. Opetitte minulle jo aikoinaan monia ajatuksia, kun luin teistä ensimmäisiä kertoja nuorena. Ja nyt, olette jälleen vanginneet sydämeni ja ajatukseni näin vanhempana ja saaneet minut pohtimaan asioita. Ehkä olen jopa käsittänyt ja oppinutkin jotain.

Aken ja Dotarin lisäksi tarinan keskiössä on Vasama, sekä pieni joukko uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Talvi sateista tutut Tregi ja Lili ovat mukana ja kasvavat hyvää vauhtia kohti aikuisuutta ja kunnioitusta. Lisäksi mielenkiinnon varastaa Vasaman entinen kilpakumppani Rigo, josta paljastuu yhtä ja toista kapinahengen lisäksi. Enkä halua unohtaa vanhaa ystävää Leonia, joka on aina valmis astumaan mukaan seikkailuun. Ja tarjoaa loppu pientä yllättävääkin vierailua…

Tuulien koti on minusta ylistyslaulu pohjoiselle. Karussa maassa on kauneutta jos sitä osaa katsoa. Kovakin maa antaa elämän ja mahdollisuuden, mutta se vain on raskaamman työn takana. Ja ihmisten olisi kyettävä tekemään yhteistyötä, sillä kukaan ei selviä yksin. Vanhat vihat, riidat ja kiistat olisi syytä unohtaa. Olisi hyvä rakentaa yhteinen tulevaisuus, sillä yhteistyöstä hyötyvät kaikki ja siinä on voimaa voittaa vaikeatkin olosuhteet. Mutta pohjoisen ihmiset ovat karuja, kuten sen luontokin. Aina välillä tarvitaan jotain, joka muistuttaa elämän pienistä totuuksista. Olkoon se vaikka etelästä tullut noita.

Kirja myös osoittaa sen, että myös muiden tulisi auttaa vaikeista oloista kärsiviä. Jos ihmisillä on vaikeaa kotimaassaan, jos eläminen siellä on hankalaa, toki he pyrkivät parantamaan olojaan miten taitavat. Se voi aiheuttaa ongelmia. Olisikin hyvä, jos me oikeassakin maailmassa muistaisimme tämän ja toimittaisimme apua suoraan sinne missä sitä tarvitaan. Kunnia ja oikean arvoinen palkkio sille kelle se kuuluu, ei välikäsille.

Väyryset ovat Tuulien kodissa nostaneet esille kaksi tärkeää yhteiskunnallista asiaa. Ensinnäkään ihmisiä ei saa “ryöstää” koska heillä on vaikeaa ja he siksi tyytyvät vähään. Tämä on suoraan ajateltavissa Reilun kaupan (Fairtrade) tuotteiksi ja yleiseksi käsityötaidon arvostukseksi ja kunnioitukseksi. Tehdystä työstä tulee saada ansaittu ja reilu palkka. Toiseksi, apu kannattaa viedä sinne missä sitä tarvitaan. Ihmisille pitää antaa mahdollisuus ansaita rehellisesti elantonsa. Silloin ongelmatkin yleensä vähenevät. Parempiosaisten ja menestyneiden tulisi pyrkiä auttamaan muita, eikä vain rikastuttaa itseään. Olisipa tämä yhtä yksinkertaista kuin kirjoissa...

Yksi lukuprojektini on nyt tiensä päässä. Ainakin tällä hetkellä. Onneksi luvassa on vielä jatkoa ainakin yhden kirjan verran. Sarjan 9. osa Raudanluja on nimittäin lupailtu julkaistavaksi kuluvan vuoden (2017) syksyllä. Sitä jään odottelemaan!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

Alkuteos: Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two (2016)
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 444
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-9276-1
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Harry Potter #8 / J. K. Rowling’s Wizarding World
Peukku: ^^b
Huom: J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne ovat yhdessä luoneet tarinan, Thorne kirjoitti sen näytelmäksi
Lukuhaaste 2017: 18. Nimessä vähintään neljä sanaa (22/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 21, 23, 26, 31, 35, 39 ja 47

*Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin.

Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.*





Siitä on aikaa kun luin Harry Potterit. Onneksi tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat niin kaukaiseen aikaan, ettei se vaikuta lukemiseen. Niihin tapahtumiin, jotka ovat tämän näytelmän kannalta olennaisia, viitataan riittävästi, että lukija pysyy kärryillä. Joskin itse aloin muistelemaan miten tapahtumat oli kuvattu kirjoissa. Oliko niissä sittenkin jotain eroja? Vai tekeekö oma muistini kepposia? Tunnustettava on, että pikkuisen alkoi tehdä mieli lukea Potterit uudestaan…

Näytelmän juonta Rowling on ollut mukana ideoimassa, mutta tähän kirjalliseen muotoon sen on saattanut Jack Thorne, joka on minusta tehnyt erinomaista työtä. Teksti on vetävää ja vauhdikasta ja äärimmäisen kiintoisaa. Vanhoissa tutuissa hahmoissa on potkua ja heidät pystyy tunnistamaan heidän käyttämästään kielestä. Myös nuoret sankarit Albus ja Scorpius ovat mukavia tuttavuuksia. Olkoonkin, että Albus muistuttaa isäänsä tämän pahimmissa angsteissa aivan liikaa… Scorpius taas onnistui nappaamaan minun sydämeni omalla vilpittömyydellään ja järkevyydellään. Tosin en vain voi kuin kummastella jälleen heidän vanhempiensa nimivalintoja…

Kirjan juoni toimii näytelmänä oivallisesti. Se pitää otteessaan ja on hyvin kuvattu. Lukijalle (tai katselijalle) jää mielikuvitusta ja olisi varmaan upea nähdä tämä joskus näyttämöllä. Koska kyseessä on näytelmä, ei hahmoille ja heidän välisilleen suhteille jää luonnollisestikaan tilaa kasvaa samalla tavalla kuin “oikeissa” kirjoissa. Silti asioissa on uskottavuutta ja ne tuntuvat luonnollisilta. Toki juonessa on omat kliseensä ja ennalta-arvattavuutensa, mutta ne antaa helposti anteeksi. Ainakin minä annoin. Pinnassa käväisi vain pientä turhautumista, ennen kuin tarina nappasi taas mukaansa.

Loistava, viihdyttävä ja nostalginen. Oli ihana palata jälleen Tylypahkaan. Ainakin osittain. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille Pottereiden ystäville.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Orhan Pamuk: My name is Red

Alkuteos: Benim Adim Kirmizi (1998)
Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)
Sivumäärä: 671
Kustantaja: faber and faber
ISBN: 978-0-571-26883-2
Muoto: Nid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 6. Kirjassa on monta kertojaa (21/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 15, 16, 17, 18, 24, 34, 35, 38, 40, 44 ja 47

*In Istanbul, in the late 1590s, the Sultan secretly commissions a great book: a celebration of his life and his empire, to be illuminated by the best artists of the day. But when one of the miniaturists is murdered, their master has to seek outside help. Did the dead painter fall victim to professional rivalry, romantic jealousy or religious terror?

A thrilling murder mystery, My name is Red is also a stunning meditation on love, artistic devotion and the tensions between East and West.*





My name is Red on kauniisti ja moniäänisesti kerrottu tarina Istanbulista ja islamilaisten miniatyyrimaalareiden maailmasta. Miniatyristit ovat lähes kuin oma uskontonsa islamilaisessa maailmassa, jossa kuvan esittämiseen on omat tarkat ohjeensa. Kirja, vaikka onkin eräänlainen murhamysteeri, antaa hienon ja elävän kuvauksen islamilaisesta maailmasta ja sen suhteesta kuvaan.

Kirjan kerronta on elävää ja salaperäistä. Siitä pitävät huolen sen kertojat. Ääneen pääsee pitkältä matkaltaan palannut Kara, hänen nuoruutensa rakastettu ja rakastetun isä. Sekä kirjeitä välittävä juutalaisnainen Ester, että joukko miniatyristejä. Sekä tietenkin itse murhaaja, joka on yksi heistä piiloutuneena “salanimen” taakse. Kukin kertojista etenee omalla tavallaan, avaten maailmaa ja tapausta. Osa heistä on rehellisempiä kuin toiset, osa jopa myöntää huijaavansa tai piilottavansa asioita. Näistä kertomuksista on lukijan yhdessä Karan kanssa rakennettava tapaus ja selvitettävä se, kuka oikein onkaan murhaaja.

Englanninnos on onnistunut ja pitää otteessaan. Kieli on kaunista ja tunnelmallista. Siitä värittyy esiin erilainen maailma ja erilaiset ihmiset. Kertojiin syntyy väistämättä eräänlaisia tunnesiteitä. Etenkin kun ensin kuulee jonkun olevan itse äänessä ja kohta joku toinen piirtääkin hänestä aivan erilaista kuvaa. Mikä onkaan siis totuus? Esimerkiksi Kara rakentelee nuoruutensa rakkaudesta ihanteellisen ja hyveellisen kuvan, kun taas Ester ja Seküre itse antavat naisesta ihan toisen kuvan. Hän paljastuu miltei laskelmoivaksi ja jopa kylmäksi tapaukseksi. Itse tunnustan alkaneeni inhota Sekürea aina vain enemmän ja enemmän.

Historian ja todella erilaisen murhamysteerin ystäville suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Se avaa upean ja värikylläisen maailman, josta voi oppia paljon. Jos englanninkieli pelottaa, kannattaa tarttua kirjan suomennokseen: Nimeni on Punainen.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Taru & Tarmo Väyrynen: Talvisateet

Alkuteos: Talvisateet (2016)
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 313
Kustantaja: e-kirja omakustanteena
ISBN: 978-952-93-6615-6
Muoto: e-kirja (EPUB)
Sarjamerkintä: Vuorileijonan varjo #7
Peukku: ^^b
Huom: sarja oli alkujaan trilogia, mutta on sittemmin laajentunut
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 12, 20, 21, 31, 39, 44 ja 47


*Sirpin saarivaltion vieraanvaraisuus joutuu koetukselle, kun Sirpiin tulee suuri joukko pakolaisia. Verraka järjestää pakolaisille hätämajoitusta ja sovittelee ristiriitoja, ja joutuu myös ratkaisemaan, miten suhtautua viisitoistavuotiaaseen poikaan, joka tulee kertomaan, että Verraka on hänen isänsä.*




Talvisateet on yksi Vuorileijonan varjo -sarjan poliittisimmista kirjoista ja se on suunnattu vähän varttuneemmille lukijoille. Siitä näkee selvästi, että alun nuoret sankarit ovat todella kasvaneet aikuisiksi ja heidän edessään ovat suuret ongelmat ja vastuut. Lukija on toivottavasti tähän mennessä saanut kasvaa yhdessä Aken ja Dotarin ja muiden kanssa ja on oppinut heidän taipaleistaan melkoisesti. Itse huomasin lukiessani kaipaavani sitä, että ihmiset todella hyväksyisivät toisensa yksilöinä, eivätkä vain osana jotain tiettyä ryhmää tai antaisi ennakkoluulojen ja kuulopuheiden määrätä käsityksiään.


Ilmestyessään kirja oli todella ajankohtainen ja käsitteli teemoja, jotka ovat edelleen arkipäivää. Kirjan ajankohtaisuus ei ole kadonnut minnekään, vaikka ehkä kaikkein terävin kärki todellisesta maailmasta on aavistuksen hioutunut pois. Ainakin toivottavasti.


Pakolaiset pienessä maassa, jossa on omat tapansa ja lakinsa. Luvassa on siis paljon kulttuurien, tapojen ja jopa uskontojen välisiä kohtaamisia ja törmäyksiä. Ei ole helppoa saada omaan kulttuuriinsa ja uskontoonsa vahvasti sitoutuneita ihmisiä “luopumaan” omastaan ja sopeutumaan uuteen. Varsinkin, jos taustalla on vielä kansanryhmien sisäisiä ristiriitoja ja kiistoja. Ne lisäävät  helposti hankaluuksia myös suhteissa alkuperäisväestöön, jos ennakkoluulojen annetaan levitä eikä totuuksia selvitetä heti alkuunsa.


Talvisateet kertoo kauniisti ja rehellisesti siitä, miten pakolaisten kohtaaminen voi mennä. Se näyttää kulttuurien välisen törmäyksen suoraan, viljelee epäluuloa ja luottamusta ja yllättää lukijan tarkoilla pohdinnoilla ihmisten välisistä eroista. Ennakkoluulot ja niiden vaikutukset piirretään esiin hyvin ja itseäni ainakin pelotti ajatella, miten todentuntuisilta kirjan tapahtumat vaikuttivat. Aivan hyvin voimme olettaa ihmisten olevan sellaisia ja käyttäytyvän niin. Ja vaikka kuinka selitetään uudet säännöt ja ohjeet, ei niistä vanhoista perinteistä olekaan niin helppo luopua…


Paitsi kansanryhmien ja kansojen, myös muutamien erilaisten ihmisten välisiä kohtaamisia on luvassa. Monestikaan se, mitä kuulemme toisesta ihmisestä ei ole lähelläkään koko totuutta kuten useampikin kirjan sankareista saa huomata. Menneisyytemme ja maineemme antaa meistä tietyn kuvan, mutta se kuva voi olla hyvinkin pintapuolinen ja pelottava. Erilaisten julkisuuskuvien takana voi olla kaksi hyvinkin samanlaista ihannetta kohti pyrkivää ihmistä. Jos vain maltamme katsoa ulkokuoren taakse ja syvemmälle.


Ei pidä antaa ennakkoluulojen tai toisten puheiden hämätä. On parempi olla itse rehellinen ja avoin ja ottaa asioista selvää. Yllättävältä taholta voi löytyä samankaltaisuutta ja yhtäläisyyttä.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Tuula Kallioniemi: Reuhurinteen alakoulu

Alkuteos: Reuhurinteen ala-aste (1997)
Kuvittaja: Sami Toivonen ja Aino Havukainen
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 94
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-30781-5
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Reuhurinne
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 22, 25, 37 ja 47

*Reuhurinteen alakoulussa arkisimmistakin pikkuasioista saattaa paisua uskomaton soppa. Ei ihme, sillä samaan luokkaan mahtuvat kaikki oppilaat ekaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin.

Kaverukset Vippe ja Ötö jahtaavat roistoksi epäilemäänsä sijaisopettajaa, Kippari hankkii maksalaatikkopäiväksi itselleen sijaisen kouluun. Tihru pakoilee pelottavaa tiekarhua, ja Kamu munii peiton alle kolikon. Reuhurinteen veijareiden kanssa koulupäivät ovat yhtä teikkilua myös opettaja Aapeli Käelle.*



Reuhurinnettä on kehuttu hyväksi vaihtoehdoksi heille, jotka osaavat jo lukea, mutta kaipaavat jotain innostavaa lukemisinnon kasvattamiseksi. Ymmärrän kyllä miksi.

Reuhurinteen kouluun mahtuu monenmoista oppilasta. Sieltä löytää helposti oman suosikkinsa. Ketään koulun oppilaista ei ainakaan tässä kirjassa nostettu muita tärkeämpään asemaan, vaan jokainen tuntui saavan mukavasti tilaa. Persoonalliset ja erilaiset oppilaat vetävät kyllä hyvin nuomiota itseensä.

Kirja on kirjoitettu mukavasti. Tapahtumia ja huumoria löytyy. Teksti on hivenen haastavampaa ja vaatii enemmän keskittymistä kuin vaikkapa Ella-kirjoissa. Luvutkin ovat vähän pidempiä. Ne on kuitenkin kirjoitettu myös tyylillä ja niin, että lukija voi lukea kirjaa yhden luvun kerrallaan.

Omakohtaisen pitkän miinuksen annan kirjan kuvituksesta, josta en henkilökohtaisesti pidä ollenkaan. Se aiheuttaa minulle huonoja muistoja...

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Timo Parvela: Ella ja kaverit luokkaretkellä

Alkuteos: Ella luokkaretkellä (1997)
Kuvittaja: Mervi Lindman
Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)
Sivumäärä: 63
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-8545-9
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Ella-sarja
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 18, 22, 25, 35, 37 ja 47

*”Minä olen Ella. Me olimme luokkaretkellä. Se oli kaikista hurjan hauskaa, vaikka opettajaa vähän harmitti, kun hän unohti kassinsa ja kaikki rahat koulun pihalle. Onneksi opettaja ja hänen vaimonsa löysivät kuitenkin lisää rahaa spagettikastikkeesta. Museossa me näimme elävän muumion ja hänen miehensä faaraon, joka oli tosi kohtelias ja opettavainen.”

Ellan ja kavereiden matkassa tapahtuu aina jotakin hassua. Haluaisitko sinä olla heidän kanssaan samalla luokalla?*



Minun oli jo korkea aika tutustua Ellaan ja hänen kavereihinsa. Sen verran tätä sarjaa on kehuttu. Nyt ymmärrän miksi.

Ella ja hänen kaverinsa ovat hahmoina persoonallisia ja kiinnostavia. Heissä on suloista viattomuutta ja heidän huumorinsa on hyvää. Aivan varmasti se iskee lapsiin. Iskeehän se aikuisiinkin, joskin ei ehkä ihan yhtä hyvin. Liian tosissaan kirjojen tapahtumia ei pidä ottaa. Se vie vain lukemisesta hauskuuden.

Kirjan tapahtumat on rakennettu ja jaettu hyvin. Luvut ovat tiiviitä ja tapahtumarikkaita. Eivätkä ne ole liian pitkiä. Lukija voi helposti lukea useamman tai vain yhden luvun. Lisäksi kirjan teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Tapahtumissa pysyy hyvin kärryillä.

Ella ja kaverit sopiikin mainiosti lukemiseen totutteleville, jotka jo osaavat lukea. Huumoria ja vauhtia on tarjolla.