sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Reijo Mäki: Jäätynyt enkeli

 

Alkuteos: Jäätynyt enkeli (1990)

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 214

Kustantaja: Otava

ISBN: 9789511250647

Muoto: e-kirja (BookBeat)

Sarjamerkintä: Vares #5

Peukku: q^^

*Porissa sattuu nuoren naisen kuolintapaus, jonka tutkimuksiin Vares joutuu mukaan tuttavankauppana. Jutun takaa alkaa paljastua syvälle ja pitkälle ulottuva verkosto, jolla isot pojat Porin kaupungissa panevat asiat hoitumaan. Vareksen tutkimukset vievät sameisiin vesiin - pohjalle niin sosiaaliryhmien asteikolla kuin Mäntyluodon satama-altaassa.*








Naisia, naisia antautuvaisia…” alkaa väkisinkin soimaan päässä. Sillä vaikka Vareksen elämä ei aina olekaan ruusuilla tanssimista, niin naisia siinä ainakin piisaa lämmittämään vilpoisia vuodenvaihteen päiviä ja öitä. Kumma, miten tämä karu, viinaksiin menevä mies onnistuukin aina viehättämään kauniimpaa sukupuolta.

Porin kaupunkiin sijoittuvat tällä kertaa tapahtumat. Ja pakkasen paukkuessa Vares tutkii nuoren naisen kuolemaa, joka ei olekaan sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Ei tahdo löytyä selvää motiivia, mutta sitten kuitenkin tuntuu siltä, että tapaus kiinnostaa (tai ei kiinnosta) tiettyjä tahoja… Joutuupa Vares jopa itse epäiltyjen penkille. Joskin erään toisen kuolemantapauksen suhteen. 

Perinteistä jalkatyötä, sattumia sekä kovia linnassa istuneita kavereita. Perus Vares.

lauantai 27. helmikuuta 2021

Inger Frimansson: Tyttö ja kissa

 

Alkuteos: En yxa åt Alice (2014)

Kääntäjä: Taina Rönkkö

Lukija: Karoliina Kudjoi

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Kesto: 13h 24min

Kustantaja: StorySide FI

ISBN: 9789177615941

Muoto: e-äänikirja (BookBeat)

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2021: 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa (14/50)

Sopisi lukuhaasteeseen 2021 ainakin: 4, 19, 29, 31, 33, 36, 45 ja 46

*Evelina on aina ollut isän tyttö. Jurona, pulskana ja esimurrosikäisenä hän on kaukana nätistä pikkutytöstä, josta hänen äitinsä oli haaveillut. Ja juuri isälle, pankinjohtajalle, soitetaan, kun Evelina on kidnapattu.

Roland Järnek haluaa koskaa pankkimiehen hänelle tekemän vääryyden. Tytön vapauden hinta on isän kuolema.

Evelinalla on salaisuuksia, joista vanhemmat eivät tiedä. Yksi niistä on suhde syöpään kuolevaan tyttöön Aliceen ja valkoinen kissa Cox. Tilanteen kiristyessä vanhempien välit tulehtuvat ennennäkemättömällä tavalla ja kaapeista kävelee luuranko toisensa jälkeen. Kaikki juttuun sekaantuneet liikkuvat miinakentällä, jolla yksikin harha-askel voi johtaa katastrofiin. Lamauttava pelko tekee virheistä väistämättömiä, ja jännitys on sietämätöntä alusta loppuun.*



En pitänyt tästä jännäristä. Se lähti käyntiin hitaasti ja tahmeasti. Sen henkilöhahmot olivat melko mielenkiinnottomia ja tapahtumat hyppelivät sinne ja tänne. Ja vasta lopussa tapahtuu. Suurin osa kirjasta on sen kertaamista, miten ja miksi aluksi esitettyyn tilanteeseen on oikein päädytty. Eniten puidaan likapyykkiä itse kunkin taholta… Sillä tietenkään kenelläkään ei ole täysin puhtaita jauhoja pussissa.

Kerronta seuraa niin Rolandia, Eveliinaa, Alicea kuin myös paria muutakin hahmoa. Tapahtumat linkittyvät toisiinsa ja niissä on jonkinlainen “aikajärjestys”. Joskus tosin se selviää vasta pitkän ajan kuluttua. Mutta selviää kuitenkin.

Tapahtumat ovat nihkeästi eteneviä. Kaikki ottaa aikaa ja monesti ote alkaa herpaantumaan. Lisäksi itselleni kävi niin, että mitä pitemmälle kirjaa kuuntelin, sitä enemmän vain inhosin kaikkia hahmoja. Kukaan ei onnistunut herättämään minun sympatioitani.

Hidas ja tahmea. Jotenkin sekava. En itse laittaisi jatkoon ja hieman kirjailijakin tämän kokemuksen jälkeen epäilyttää vaikka pikaisesti katsottuna hänellä tuntuu olevan oma lukijakuntansa...

perjantai 26. helmikuuta 2021

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

 

Alkuteos: Gone Girl (2012)

Kääntäjä: Terhi Kuusisto

Lukija: Krista Putkonen-Örn & Antti Jaakola

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Kesto: 17h 5min

Kustantaja: WSOY

ISBN: 9789510429792

Muoto: e-äänikirja (BookBeat)

Peukku: q^^

*Kuinka hyvin tunnet puolisosi?

On Nickin ja Amyn viides vuosipäivä, ja Amy on kadonnut. Lattialla on verijälkiä. Nick jää kiinni ensin yhdestä, sitten toisesta valheesta. Pian kuulemme Amyn version tapahtumista. On luettava viimeiseen sivuun, viimeiseen pisteeseen, jotta totuus Amystä, Nickistä ja heidän suhteestaan paljastuu.

Kiltti tyttö on harvinainen tapaus, älyllisesti viihdyttävä kirja, jonka vetovoima tuntuu ylittäneen kaikki ikä-, sukupuoli- ja genremieltymysten rajat. Se on paitsi tiivis ja kylmäävä trilleri myös paljastava, hauska ja tarkkanököinen kuvaus parisuhteesta.

Jo aiemmilla kirjoillaan Gillian Flynn nosti rikoskirjallisuuden rimaa pari piirua ylöspäin. Kiltti tyttö osoittaa, millaista jälkeä voi syntyä, kun laatuviihde otetaan vakavissaan.*



Todellakin, kuinka hyvin tunnemme toisemme? Jopa läheisemme. Tiedämmekö heistä kaiken, tunnemmeko heidät tosiaan? Kiinnitämmekö heihin riittävästi huomiota ja uskallammeko olla heidän seurassaan sellaisia kuin todella olemme? Siinä pari kysymystä, joihin tämä kirja pureutuu varsin karmaisevalla tavalla.

Kirja on jaettu muutamaan osaan. Ensimmäisessä osassa Nick kertoo mitä tapahtuu kun hänen vaimonsa Amy on kadonnut heidän hääpäivänään. Mies joutuu keskelle melkoista pyöritystä, sillä Amyn katoaminen ei vaikuta täysin normaalilta ja poliisilla on omat epäilyksensä asioiden suhteen… Samalla lukija/kuuntelija pääsee myös seuraamaan Amyn kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä. Toisessa osassa tapahtumien vauhti kiihtyy. Nickille alkaa selvitä, että hänen täydellinen vaimonsa ei ehkä sittenkään ollut niin sinisilmäinen ja ihastuttava kuin miltä on aina vaikuttanut… Ja kolmannesta osasta ei voikkaan sitten puhua ilman kunnon spoilereita. Sanotaan nyt vaikka niin, että aloittaessani lukemaan kirjaa en todellakaan voinut kuvitella sen päättyvän siten kuin se sitten päättyi.

Kirjan juoni on mieltä kutkuttava. Sellainen, mitä ei tahdo uskoa todeksi vaikka kaiken järjen mukaan se on mahdollista. Joskin erittäin, erittäin epätodennäköistä. Loistavaa pallottelua miehen ja naisen välillä. Kilpasilla oloa ja salaisuuksia salaisuuksien perään.

Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja jännittäviä. Heitä vuorotellen vihaa ja rakastaa. Ehkä kuitenkin itse eniten päädyin lopulta säälimään Nickiä ja inhoamaan Amyä. Toisaalta taas nämä kaksi ovat enemmän kuin ansainneet toisensa. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Kiltti tyttö on kirja, joka pitää otteessaan ja onnistuu yllättämään kerta toisensa jälkeen. Se on mielikuvituksellinen ehkä jopa liiallisuuksiin asti. Loppu ainakin minusta hieman lässähti.

Lukijoina Jaakola ja Putkonen-Örn ovat loistava ja hyvin yhteentoimiva pari. Tekstiä kuuntelee mielellään ja pidin kovasti siitä, että tällä kirjalla oli kaksi lukijaa. Näin Nickiin ja Amyyn syntyi aivan erilainen suhden kuin jos lukijoita olisi ollut vain yksi.

torstai 25. helmikuuta 2021

Troll: Mestarietsivä Peppunen : Rauniotemppelin arvoitus

 

Alkuteos: おしり たんてい いせき から のSOS [Oshiri tantei iseki kara no sos ] (2017)

Kääntäjä: Mayu Saaritsa

Kuvittaja: Masahide Fukasawa

Teksti: Yōko Tanaka

Ilmestymisaika: 2020(ko.painos)

Sivumäärä: 87

Kustantaja: Nemo

ISBN: 9789511387947

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Mestarietsivä Peppunen #5

Peukku: ^^b

*Kuka on salaperäinen toimeksiantaja, joka kutsuu Peppusen ja Brownin syvälle viidakkoon?

Tämänkin tapauksen Peppunen ratkaisee yhdessä pöräyksessä!

Ratkaistaanpa tällä kertaa nämä arvoitukset:

Rauniotemppelin arvoitus

Epäilyttävä vieras*




Kirjan nimikkotarina on pidempi ja melkoisen jännittävä. Siinä on paljon Indiana Jones -meininkiä. Seikkaillaanhan siinä viidakossa ja ollaan aarteen jäljillä. Melkoinen yllätys on luvassa.

Toinen tarina liittyy mukavasti edelliseen ja on kiva pieni pähkinä purtavaksi.

Kokonaisuutena sarjan viides kirja toimii. Hyvät ja vauhdikkaat tarina. Mukavasti yllätyksiä ja sopivan haastavat pähkinät. Kuvitus on hauskaa katsottavaa ja pienten peppujen etsiminen yhtä viihdyttävää kuin ennenkin.

Suosittelen lapsille ja lapsenmielisille.

Paulo Coelho: Vakooja

 

Alkuteos: A Espiã (2016)

Kääntäjä: Sanna Pernu & Jarna Piippo

Lukija: Sanna Majuri

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Kesto: 3h 54min

Kustantaja: Bazar

ISBN: 9789522794338

Muoto: e-äänikirja (BookBeat)

Peukku: q^^

*Paulo Coelho kertoo historian kuuluisimman vakoojan Mata Harin tarinan. Romaani kuvaa Mata Harin eksoottisen elämän vaiheet, jotka sisälsivät runsaasti koettelemuksia ja kärsimystä mutta myös ainutlaatuisia hetkiä, joista tuli osa historiaa.

Näyttelijä, tanssija, kurtisaani ja Pariisin elegantein nainen - Mata Hari (1876-1917) oli tätä kaikkea. Hän tapasi Sigmund Freudin, seurusteli Pablo Picasson ja Amadeo Modiglianin kanssa ja koki traagisen kohtalon ensimmäisen maailmansodan pyörteissä.

Mata Hari etsi omaa totuuttaan, identiteettiään ja halusi rikkoa sovinnaisuuden rajoja, eikä hän suostu tarinan mukaan katumaan tekojaan vaan toteaa: “En tiedä muistetaanko minut joskus tulevaisuudessa, mutta jos niin käy, en halua että minua koskaan pidetään uhrina vaan ihmisenä, joka astui rohkeasti eteenpäin ja maksoi siitä vaaditun hinnan pelotta.”*



Hienosti koottu päiväkirjamainen kertomus yhden naisen elämästä. Kaunista ja rehellisen tuntuista tekstiä, joka herättää henkiin mystisen naisen. Näin kaikki olisi voinut tapahtua. Tämä voisi olla totuus. Sitä oikeaa totuutta tuskin kuitenkaan koskaan saamme tietää. Menneisyys on haudannut omansa ja yhteiskunta tehnyt omat päätelmänsä.

Kiinnostava ja eläväntuntuinen teos. Lukijana Majuri onnistuu hyvin herättämään henkiin tämän legendaarisen naisen.

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Debbie Tung: Happily ever after & everything in between

 

Alkuteos: Happily ever after & everything in between (2020)

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Sivumäärä: 142

Kustantaja: Andrews McMeel Publishing

ISBN: 9781524850661

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

*From the bestselling author of Quiet Girl in a Noisy World and Book Love comes a funny and adorable collection of comics about married life. From choosing a movie and sharing (or not sharing) dessert to snoring (naturally) and knowing when someone needs a cup of tea and a cozy blanket, Happily Ever After is the perfect gift for anyone in a relationship.*







Tässä on loistava sarjakuva kaikille parisuhteessa eläville! Mainioita huomioita yhteisen elämän arjesta. Itse nauroin välillä kippurassa ja tunnistin monet kohdat omasta elämästäni. Aluksi ajattelin, että merkkaan sopivimmat kohdat ylös ja pistän puolison lukemaan ne. Lopulta päädyin vain laittamaan koko kirjan päälle lapun, että LUE! Niitä meidän elämäämme natsaavia totuuksia oli yksinkertaisesti ihan liikaa.

Loistavat huomiot. Hyvä ja toimiva järjestys ja ihana kuvitus. Tykkäsin! Pitänee lueskella muitakin Tungin teoksia, sillä hänen huumorinsa tuntui purevan aikasta hyvin.

Marjorie Liu: Monstress. Volume three, Haven

 

Alkuteos: Monstress. Volume three, Haven (2018)

Kuvittaja: Sana Takeda

Teksti: Marjorie Liu

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 166

Kustantaja: Image Comics

ISBN: 9781534306912

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Monstress #3

Peukku: ^^b

*Maika Halfwolf has begun to unlock the mysteries of her past - but the challenges of the present are only growing. In this third volume of MONSTRESS, collecting issues 13-18, Maika’s journey takes her to the neutral city of Pontus, where she hopes to find temporary refuge from her pursuers. Unfortunately, Pontus may not be as safe as Maika and her allies had hoped.

As the impending war between humans and Arcanics creeps ever closer, and powerful players fight for the chance to control her future, Maika finds she must work with Zinn, the Monstrum that lives inside her, in order to ensure their mutual survival. But even that alliance might not be enough to prepare Maika for the horrors to come.*



Olen aina vain ihastuneempi tämän sarjakuvan kuvitukseen. Se on ilmeikäs ja persoonallinen, värikäs ja erittäin toiminnallinen. Tällä kertaa myös leikitellään ruutujaolla hieman enemmän kuin sarjan aikaisemmissa osissa. Kaunista katsottavaa. Mielikuvitusta piisaa.

Tarinassa on jonkin verran enemmän politikointia kuin aikaisemmin. Juonitteluja yms. alkaa paljastua enemmän ja enemmän. Muutamia yllätyksiäkin ilmaantuu, sekä vanhoja tuttuja. Tapahtumissa alkaa olemaan vauhtia sen verran, että välillä pitää pysähtyä hengähtämään. Se ei haittaa, sillä kaikki mitä tapahtuu, on mielenkiintoista. Tarina pitää hyvin otteessaan ja siitä haluaa tietää lisää. Pidän kovasti myös kissojen “maailmanhistorian kertauksesta”.

Tome & Janry: Luvattomat lukuhetket

 

Alkuteos: C’est pas de ton age! (2000)

Kääntäjä: Kaija Rekola-Salo

Kuvittaja: Tome

Teksti: Janry

Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)

Sivumäärä: 46

Kustantaja: Egmont

ISBN: 9518767750

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Pikku Piko seikkailee #9

Peukku: q^^

*Ennen kuin Pikosta tuli iso, hän oli pieni ja asui vanhempiensa kanssa pienessä maaseutukaupungissa. Hänen suuri rakkautensa oli pikkutyttö nimeltä Sussu, ja hänen paras kaverinsa oli Pehko. Yhdessä he tekivät elämän vaikeaksi isä Angelossille, liikunnanopettaja Jämälle, valvoja Härkäpäälle ja kaikille muille tyhmille aikuisille, jotka olivat unohtaneet olleensa kerran itsekin lapsia.*





Kieroa pikku hubaa koulun opettajien merkeissä. Erityisesti pilaillaan herra Jämän kustannuksella, mutta myös iso-isän rakkausseikkailut saavat oman osansa. Pidemmässä tarinassa kolme rohkeaa poikaa kohtaa ihmissyöjän. Vai kohtaavatko sittenkään? Mukava kun huumori ei ole pelkkiä p*mppi ja p*ppeli juttuja.

tiistai 23. helmikuuta 2021

Jeff VanderMeer: Hallinta

 

Alkuteos: Authority (2014)

Kääntäjä: Einari Aaltonen

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 243

Kustantaja: Otava

ISBN: 9789520113117

Muoto: e-kirja (BookBeat)

Sarjamerkintä: Eteläraja-trilogia #2

Peukku: q^^

*Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia on ollut vuonna 2014 arvostelu- sekä myyntimenestys Amerikassa. Kauhua, paranoiatrilleriä ja tieteiskirjallisuutta yhdistelevä kokonaisuus vie lukijansa aivan uudenlaisiin maisemiin, jotka ovat kuitenkin oudolla tavalla tuttuja. Näissä kirjoissa Lost kohtaa Lovecraftin ja le Carrén.*







Trilogian kakkososassa seuraillaan Etelärajan, joka siis on eräänlainen salainen “tutkimuskeskus” elämää. Osasto/virasto on päässyt jo rappeutumaan maineensa päivistä ja sen johtoon lähetetään uusi mies, John - tai siis Control. Kirja seuraa Controllin tekemisiä ja toimia, joissa hän koettaa tutustua Etelärajaan, jotta saisi kaiken taas raiteilleen. Mutta paikassa tapahtuu kaikkea omituista ja henkilökunta on varsin… öh, kiintoisaa. Lisäksi Controlia ohjailee salaperäinen Ääni…

Jotenkin juoni menee sekavammaksi ja sekavammaksi. Tapahtumat vyöryvät päälle ja välillä tuntuu kuin jotain hypättäisiin yli. Ihan kuin aivan kaikkea ei kerrottaisi vaan melkoinen osa jätettäisiin vielä epäselväksi tarkoituksella. Arvaa, jos arvaat, mutta vielä et saa tietää totuutta.

Henkilöhahmot ovat sekalainen katras, joissa ei tahdo pysyä perillä. Lähinnä he kaikki vaikuttavat oudoilta ja kummallisilta. Heillä tuntuu olevan oma agendansa, jota he eivät halua paljastaa.

Lukukokemusta hankaloittaa myös tekstin laatu. Pitkät ja monipolviset virkkeet (tutut jo ensimmäisestä osasta) jatkuvat. Yhdistettynä varsin kiihkeään rytmiin ja etenemiseen, lukeminen on varsin hengästyttävä kokemus.

Tunnustan, että olen hieman pihalla nyt. Mutta katsotaan selviääkö Etelärajan mysteeri trilogian viimeisessä osassa.

maanantai 22. helmikuuta 2021

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

 

Alkuteos: Tuhkaan piirretty maa (2020)

Lukija: Toni Kamula

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Kesto: 8h 31min

Kustantaja: Otava

ISBN: 9789511367802

Muoto: e-äänikirja (BookBeat)

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2021: 1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa (13/50)

Sopisi lukuhaasteeseen 2021 ainakin: 3, 4, 8, 29, 33, 36 ja 45

*Karunkaunis esikoisromaani Lapin jälleenrakennuksesta ja vankileirien salaisuuksista on päihdyttävä lukuelämys.

Inari, 1944. Olavi Heiskanen työskentelee saksalaisten johtamalla vankileirillä, jossa paitsi vangit myös vartijat joutuvat työskentelemään säilyttääkseen ihmisyytensä. Rauhan koittaessa osa rikoksista haudataan syvälle.

Enontekiö, 1947. Toimittaja Inkeri Lindqvist muuttaa pohjoiseen kirjoittaakseen reportaasisarjan sodasta toipuvasta Lapista. Samalla hän aikoo selvittää sodan aikana kadonneen aviomiehensä kohtaloa.

Kun Inkeri saa Olavin vuokralaisekseen, alkavat salaisuudet keriytyä auki.*




Kirja leikittelee kerronnalla. Välillä se on selvästi päiväkirjamerkintöjä, välillä muistoja ja välillä eletään kirjan nykyaikaa. Tyyli vaihtelee aina hieman sen mukaan, mitä keinoa käytetään. Lukeminen/kuunteleminen vaatii pientä tarkkuutta. Kuunnellessa ainakin itse huomasin, että nopeasti vaihtuvat paikat ja ajat vaativat tarkkaavuutta.

Kirjan tempo on melko hidas. Omaan makuuni ehkä liiankin hidas. Ajatukseni alkoi lipsumaan ja epäilen, että jotain tärkeää on voinut mennä ohi korvieni. Tarina kehkeytyy hitaasti, eivätkä henkilöhahmotkaan avaudu hetkessä. Heihin joutuu tutustumaan vähä vähältä. Eivätkä he ainakaan alkuun ole kovinkaan mielenkiintoisia (minusta). Harmillisesti kirjan tarina alkoi kiinnostamaan vasta vähän ennen loppua.

Historian ystävät varmasti löytävät tästä itselleen jotain lämmikettä. Kauniin kielen takia kannattaa muidenkin ehkä vilkaista. Äänikirjojen ystäville suosittelen jo Kamulan kuunneltavan äänen takia.

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Andrew MacLean: Apocalyptigirl : An Aria for the End Times

 

Alkuteos: Apocalyptigirl : An Aria for the End Times (2020)

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Sivumäärä: 115

Kustantaja: Dark Horse Book

ISBN: 9781506714646

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

*A sci-fi epic about a postapocalyptic life (and cat ownership)!

Alone at the end of the world, Aria is on a mission! This postapocalyptic science fiction tale is the story of a woman in search of an ancient relic with immeasurable power. Traipsing through an overgrown city with a cat named Jelly Beans, Aria’s search seems endless, until a violent run-in with a young hunter sets her on a path to complete her quest. She’ll face death in the hopes of claiming her prize.

The premiere graphic novel from the indie comics sensation Andrew MacLean (Head Lopper), ApocalyptiGirl: An Aria for the End Times is an action-packed exploration of the extremes of humanity and our desire for the extremes of humanity and our desire for a home in a world beyond repair.*



Vauhdikkaasti piirretty sarjakuva, josta ei puutu toimintaa. Ruudut etenevät vauhdilla, mutta mukaan on saatu myös seesteisempiä hetkiä jotka kertovat kauniisti siitä, millaista Arian elämä on tukikohdassaan. Vähitellen paljastuu myös se, mikä on nuoren naisen tehtävä pallolla, jolla hän elelee…

Jännittävä kokonaisuus, jonka syvintä sanomaa tuntuu olevan se, että ei ole väliä sillä mistä olemme lähtöisin. Voimme tehdä kotimme juuri sinne minne haluamme. Lopulta emme tarvitse kovinkaan paljoa ollaksemme onnellisia.

Peter Kuper: Joseph Conrad’s Heart of darkness

 

Alkuteos: Joseph Conrad’s Heart of darkness (2020)

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Sivumäärä: 160

Kustantaja: W. W. Norton & Company

ISBN: 9780393635645 

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Huom: sarjakuvaversion perustana Joseph Conradin teos Heart of Darkness

*Heart of Darkness has unsettled generations of readers with its haunting portrait of colonialism in Africa. Acclaimed illustrator Peter Kuper delivers a visually immersive and profound interpretation of this controversial classic, evoking the danger and suspense at the heart of this brutal story. Longtime admirers of the novella will appreciate his innovative interpretations, while new readers will discover a brilliant introduction to a canonical work of twentieth-century literature.*






Tunnustan, en ole vielä lukenut kirjaa vaikka se on roikkunut lukulistoillani jo vuosia. Tämän sarjakuvan jälkeen olen hieman epävarma siitä, haluanko lukea sitä enää ollenkaan…

Tarina on vetävä ja julma. Se kertoo matkasta syvälle Afrikan viidakkoon, jossa orjuus ja kurjuus vallitsevat. Ja valkoinen mies koettaa vetää isoimmat rahat itselleen toisten kustannuksella. Se on kertomus matkasta ihmismielen syövereihin… 

Kuvitus toimii. Se on kiintoisa ja jotenkin niukka. Tarinan “tosi” osuudet ja kertomus, jotka toiset kuuntelevat eroavat kuvituksistaan. Toinen on enemmän graafinen ja toinen taas jotenkin lyijykynämäinen. Kiintoisa toteutus.

Tome & Janry: Pappia kyydissä

 

Alkuteos: Demande a ton pere (1997)

Kääntäjä: Kaija Rekola-Salo

Kuvittaja: Tome

Teksti: Janry

Ilmestymisaika: 1999 (ko.painos)

Sivumäärä: 46

Kustantaja: Egmont

ISBN: 9518766053

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Pikku Piko seikkailee #7

Peukku: q^^

*Ennen kuin Pikosta tuli iso, hän oli pieni ja asui vanhempiensa kanssa pienessä maaseutukaupungissa. Hänen suuri rakkautensa oli pikkutyttö nimeltä Sussu, ja hänen paras kaverinsa oli Pehko. Yhdessä he tekivät elämän vaikeaksi isä Angelossille, liikunnanopettaja Jämälle, valvoja Härkäpäälle ja kaikille muille tyhmille aikuisille, jotka olivat unohtaneet olleensa kerran itsekin lapsia.*




Tässä huumoroidaan enemmän opettajien kustannuksella ja vähemmän “pervosti” kuin parissa Suomessa aikaisemmin julkaistussa albumissa. Myös iso-isä on isommassa roolissa. Albumin hieman pitemmässä tarinassa Pikku Piko joutuu luopumaan osasta pehmoleluistaan, mutta päätöksen tekeminen ei ole naskalille kovinkaan helppoa hommaa.

lauantai 20. helmikuuta 2021

Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen lapset

 

Alkuteos: Vedenpaisumuksen lapset (2020)

Lukija: Aku Laitinen

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Kesto: 13h 21min

Kustantaja: Into Kustannus

ISBN: 9789523514041

Muoto: e-äänikirja (BookBeat)

Sarjamerkintä: itsenäinen jatko-osa kirjailijan teokselle Sarasvatin hiekkaa

Peukku: q^^

*6600-luku eKr. Kalastaja Manno Ann kohtaa salaperäisen, mereltä tulleen naisen, juuri ennen kuin koko hänen maailmansa mullistuu. Alkaa seikkailu, joka johtaa Manno Annin unohtumattomille tutkimusretkille.

Oma lähitulevaisuutemme, Grönlanti. Ilmastonmuutoksesta johtuva tapahtumien vyöry uhkaa tuhota kaiken sen, minkä varaan ihmiskunta on elämänsä rakentanut. Ihmiskunnan kohtalo on jäätutkija Susan Chengin, toimittaja Pierre Chamberlainin ja muiden jäänmurtaja Polar Princessille pelastuneiden ihmisten varassa. He yrittävät toteuttaa äärimmäisen vaarallisen operaation veden alle jääneessä ja jäävuorien saartamassa New Yorkissa.

Risto Isomäen huikea ekologinen trilleri on itsenäinen jatko-osa hänen tunnetuimmalle kirjalleen Sarasvatin hiekkaa. Kylmäävän todentuntuisen katastrofin rinnalla kulkee kertomus merenneidosta ja kalastaja Manno Annista, johon perustuvat myöhemmät kertomukset kristittyjen Nooasta, hindujen Manusta ja sumerilaisten Oanneksesta.

Vedenpaisumuksen lapset on paitsi monitahoinen jännityskertomus, myös vangitsevan kaunis ja kauhistuttava kuvaus jäätiköistä ja luonnonvoimista. Myyttiset tarinat yhdistyvät eloonjäämiskamppailuun luonnonkatastrofin keskellä.*



Painavaa sanaa ilmastonmuutoksesta ja sen mahdollisista seuraamuksista. Sekä miellyttävä ja kaunis tarina menneisyydestä. Nämä kaksi kertomusta yhdistyvät toisiinsa mutkattomasti ja kiinnostavasti. Oikeastaan on hyvä, että lukija/kuuntelija pääsee seuraamaan kahta eri tarinaa yhtä aikaa. Sen verran rajua ja jopa kauhistuttavaa tekstiä ovat ne osat, jotka käsittelevät “meidän aikaamme”. Ne kuvat, joita Isomäki maalailee ovat pelottavia. Ne voisivat olla aivan liian helposti totta… Manno Ann on mielenkiintoinen oma lisänsä tarinaan. Ja hänen vaiheitaan on rauhoittava seurata.

Pelottavan ajankohtainen ja kiinnostava kirja, jossa jatkuvat esimerkiksi Susanin ja Pierren tarinat. Kirjan lopusta löytyvät Isomäen itsensä kirjoittamat jälkisanat, jotka avaavat kirjan tieteellistä puolta. Se on hyvä, sillä osa kirjan tieteellisyyksistä menee ja meni ainakin itseltäni yli hilseen… Onneksi lopun selvitys hieman valotti asioita.

Suosittelen lukemaan Sarasvatin hiekkaa teoksen jälkeen, sillä silloin tapahtumat vaikuttavat “järkevämmiltä”.

Lukijana Laitinen alkaa kuulumaan yksiin suosikeistani. Hän lukee varmasti ja hänen äänensä on mukavaa kuunneltavaa.