torstai 20. heinäkuuta 2017

Colin Thompson: Uusi Eeden

Alkuteos: Future Eden (1999)
Suomentaja: Jaana Kapari
Ilmestymisaika: 2002 (ko.painos)
Sivumäärä: 279
Kustantaja: Tammi
ISBN: 951-31-2034-1
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja (48/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 9, 23, 34, 35, 37, 38, 41 ja 47

*On vuosi 2287 ja ihmiskunta on häviämässä sukupuuttoon. Jiin elämä on olosuhteisiin nähden mukavaa, mutta yksinäistä. Hän päättää jättää turvallisen kattohuoneistonsa ja selvittää, mitä maailmassa oikein tapahtuu. Silloin hänen lemmikkikanansa puhkeaa puhumaan ja paljastaa todellisen henkilöllisyytensä. Ethel-kana onkin muukalainen kaukaisesta galaksista. Jii hyppää Ethelin matkaan ja tutustuu myös Oraakkeliin eli Pörröön, Douglasiin Merliniin, Sokeaan Pianonvirittäjään sekä Koohon, Jiin sieluntoveriin ja kumppaniin. Heillä seitsemällä on mahdollisuus johdattaa ihmiskunta pois tuhon partaalta ja kenties Uuteen Eedeniin.

Uusi Eeden on hengästyttävä hyppy tulevaisuuteen. Se on oivallusten ilotulitusta ja visioiden virtaa sekä havahduttava näkemys siitä, mihin maailma voi olla menossa, jos ihmiskunta jatkaa nykyiseen malliin. Tämän kirjan luettuaan katsoo maailmaa uusin silmin, varsinkin kanoja.

Lontoossa syntynyt, sittemmin Australiaan asettunut Colin Thompson on toiminut mm. Graafisena suunnittelijana ja näyttämömestarina. Kirjailijanuransa hän aloitti vuonna 1991 Ethel-kanasta kertovalla lastenkirjalla. Uusi Eeden on Colin Thompsonin ensimmäinen suomeksi julkaistu teos.*



Uusi Eeden on hauskaa ja välillä hyvinkin erikoista huumoria sisältävä teos, jonka parissa ainakin itse pääsin hihittelemään useampaankin kertaan. Se sisältää loistavaa tilannekomiikkaa, hienoja ja mieleenpainuvia vuoropuheluja ja mitä mielenkiintoisimpia henkilöhahmoja. Se on mainio sekoitus tulevaa ja mennyttä, sillä sen tarina ja hahmot ammentavat itseensä sisältöä nii Camelotista, muinaisista taruista kuin miksei vaikka Men in Black -elokuvastakin. Tähän päälle se itse esittää villejä ajatuksia siitä, mitä maailmalle voi tällä menolla käydä…

Vaikka Thompsonin teos onkin suunnattu lapsille ja nuorille, uppoaa se huumorinsa puolesta kevyempänä lukemisena aikuiseenkin makuun. Se on hyvä kokeilu, jos haluaa tutustua scifiin, joka ei ota kaikkea turhan vakavasti.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

Alkuteos: The White Tiger (2008)
Suomentaja: Tarja Teva
Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)
Sivumäärä: 345
Kustantaja: BTJ Kustannus
ISBN: 978-951-692-734-6
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 33. Kirja kertoo Intiasta (47/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 12, 16, 23, 38, 39, 42, 44 ja 47

*Seitsemän yön kuluessa köyhän riksakuskin pika Balram Halwai kertoo ravistelevan ja vangitsevan menestystarinansa. Jo kouluaikoina hänet nimettiin valkoiseski tiikeriksi, viidakon harvinaisimmaksi olennoksi, jollainen syntyy vain kerran sukupolvessa.

Rikkaan miehen autokuskina Balram pääsee ensi kertaa Delhiin. Torakoiden, puhelinfirmojen, 36 miljoonan jumalan, slummien, temppeleiden ja liikenneruuhkien kaupungissa Balram oppii nopeasti uuden Intian pelisäännöt. Yhteiskunnan portaiden kapuaminen vaatii uhrauksia.

Valkoinen tiikeri on kertomus kahdesta Intiasta, pimeästä ja valoisasta. Matka maaseudun kurjuudesta yritysmaailman komeetaksi on yhtä aikaa hellyttävä, tyly ja unohtumaton romaanidebyytti.*



Tämä kirja on mielenkiintoinen tuttavuus. Se on viesti, yksinpuhelua vieraan maan pääministerille, yhden miehen totuus Intiasta, joka halutaan antaa virheellisten kuvien välttämiseksi. Sillä tietystihän poliitikot näyttävät toisilleen vain maan kiillotetun kuvan, jota vierasmaalaiset voivat ihailla ja jonka taakse he eivät edes ymmärrä vilkuilla.

Alkuun kertojan ääni ja poukkoilu tarinassa tuntuu hassulta ja minun oli vaikea päästä siitä kiinni. Mutta sitten nappasi. Ajauduin mukaan tarinaan ja suorastaan ahmin koko kirjan yhdeltä istumalta. Rehellisyys, avoimuus ja maalla kasvaneen yksinkertaisen mutta tavoitteellisen miehen tarina otti omakseen. Oli uskomatonta lukea miten hän ja muut antavat kohdella itseään, koska se on oikein. Koska se on heidän paikkansa. Kastilaitoksella on vielä oma suuri valtansa Intiassa, tuossa kiehtovassa perinteiden maassa, johon tämä kirja sukeltaa silmät avaavalla tavalla.

Vaikuttava teos. Mielenkiintoinen ja omalla tavallaan raikas. Perinteistä kerrontaa rikkova ja piristävä. Eikä missään muotoa liian raskas, vaikka kirjan aiheet ovatkin melko poliittisia toisinaan. Tämä kirja voi hyvin olla nykypäiväisen Intian kuvaus.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ildefonso Falcones: Meren katedraali

Alkuteos: La catedral del mar (2006)
Suomentaja: Satu Ekman
Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)
Sivumäärä: 647
Kustantaja: Bazar
ISBN: 978-952-5637-04-5
Muoto: Nid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema (46/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 6, 9, 12, 16, 23, 26, 34, 38, 39, 40, 42, 44 ja 47

*Meren katedraali on historiallinen romaani keskiaikaisesta Barcelonasta ja yhden miehen kohtalosta, joka kietoutuu yhteen Santa Maria del Marin kirkon vuosikymmeniä kestävien rakennustöiden kanssa. Kirjan päähenkilö Arnau Estanyol syntyy maaorjan poikana ja pakenee isänsä kanssa Barcelonaan. Kaupungissa riehuvat sota ja inkvisitio. Kun mahtava katedraali kurottautuu kohti taivasta, saamme seurata Arnaun dramaattista tietä köyhyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta kohti vapautta ja yhteiskunnallista arvostusta. Mutta lopulta Arnaun kohtalo on inkvisiittorien käsissä…

Meren katedraali on riipaiseva tarina vapaudenkaipuusta ja rakkaudesta, joka ei tunne rajoja. Romaani on elävä kuvaus suuruudenajan Barcelonasta, tärkeästä kauppa- ja merenkulkukaupungista, jota leimaavat yhteiskunnalliset vääryydet ja uskonnon järkkymätön valta.

Meren katedraali voitti vuonna 2007 arvostetun Boccaccio-kirjallisuuspalkinnon ulkomaisessa sarjassa ja Qué Leer -palkinnon parhaasta romaanista.*



Meren katedraali on massiivinen ja syvälle historiaan uppoava teos, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Se kertoo uskottavasti ja vakuuttavasti historian tapahtumista, elämästä ja antaa varsin karun kuvan siitä, millaista elämä muinaisessa Barcelonassa oli. Se kokoaa yhteen vuosikymmenien ajan ja useammankin ihmisen kohtalot. Nuoren Arnaun, tämän kasvinveljen, vaimojen ja ystävien… Mukaan mahtuu niin onnea, rakkautta, surua, tuskaa, kostoa kuin monia muitakin sivujuonteita. Ja koko ajan taustalla rakennetaan kirkkoa…

Vaikka pidänkin historiallisista romaaneista, takkusi tämän lukeminen. Historiaa oli upea lukea, mutta nyt nyppivät henkilöhahmot. Arnau itse on liian täydellinen. Hän on kunnollinen, onnekas, komea ja lähes kaikki tuntuvat pitävän hänestä. Lumoavan kauniit naiset rakastuvat häneen ja ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa hänen puolestaan. Onnen ja sattuman kautta hän saa lisää menestystä ja vaikutusvaltaisia ystäviä. Toki hänenkin tielleen sattuu vastuksia, mutta niistä selvitään ja lähes aina kaikki sattuu parhain päin. Ainakin lopussa.

Muutkaan hahmot eivät oikein innosta. Naishahmot ovat jotenkin liian yksioikoisia, nättejä ja jotenkin lähes “pakkomielteisiä” ihastuksessaan tai vihassaan Arnauta kohtaan. Onneksi edes mieshahmoissa on jotain vaihtelua. Joskin monesta heistä olisi kaivannut enemmänkin tietoa.

Arnaun elämän olisi saanut tiivistettyä lyhyemmäksikin, enkä usko että se olisi siitä huonontunut. Lukijana olisin jaksanut paremmin pysyä perässä ja innostua. Nyt pitkät tapahtumat ja ainainen “vaikeuksien kautta voittoon ja suurempaan onneen” alkoi jo tulemaan korvista ulos. Suosittelenkin tätä kirjaa vain todellisille historian ystäville, joita hitaat käänteet ja jaarittelut eivät haittaa. Pitkän linjan nautiskelijoille.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Raila Leppäkoski: Sakset, kivi, paperi

Alkuteos: Sakset, kivi, paperi (2007)
Ilmestymisaika: 2007 (ko.painos)
Sivumäärä: 71
Kustantaja: Kirja kerrallaan
ISBN: 978-852-480-061-7
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Kirja kerrallaan näytelmät # 114
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017:  19. Yhdenpäivänromaani (45/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 25, 26, 45, 47

*Sakset, kivi, paperi on tragikoominen näytelmä perheestä, joka kolmen sukupolven voimin matkaa kesämökille ja kohtaa perheensisäiset tutut tunteet: vihan, itsesäälin ja rakkauden. Yhteisymmärrys ja toistensa hyväksyminen on kuitenkin mahdollista. Yhteen vuorokauteen mahtuu monta mielentilaa, joita kauempaa katsoessa ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.*



Tämä yhteen päivään (vuorokauteen) sijoittuva näytelmä sattui käteeni vahingossa, mutta oli vaihteeksi erilaisuudellaan mukavaa (ja nopeaa) luettavaa.

Näytelmä on jaettu kolmeen näytökseen, joista jokaisen aikana sen hahmot tuntuvat muuttuvan. Jokaista näytöstä hallitsee eri elementti. Kun porukka saapuu mökille, ovat kaikki vihaisia ja suutuksissa. Yöllä itsesääli, suru ja menneisyys hiipivät esille. Aamulla taas kaikki on hyvin ja tuntuu, kuin rakkaus alkaisi säteillä kaikkialla. Miten ihmiset voivatkaa muuttua niin paljon vajaassa vuorokaudessa? Onko se mökin rauhoittava ja taianomainen ilmapiiri? Aika ajatella?

Näytelmä etenee nopeasti ja sen taustalla vilahtavat menneet ja tulevat. Se on tasapainoilua elävässä elämässä, jossa ihmiset riitelevät, mutta sitten taas sopivat. Varsin elämän makuinen ja tuntuinen. Itse en kyllä oikein nauranut, pikemminkin vain ihmettelin näytelmän henkilöiden aivoituksia.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja

Alkuteos: Suuri suomalainen kummituskirja : kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen (2016)
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 240
Kustantaja: Minerva
ISBN: 978-952-312-281-9
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 8. Kirja kertoo Suomen historiasta (44/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 34, 36 ja 47

*Ihmisiä ovat aina kiinnostaneet tarinat toisesta todellisuudesta, näkymättömästä maailmasta, jonka asukkaat joskus vierailevat keskuudessamme. Yliluonnolliset ilmiöt ja kummitukset elävät edelleen vahvasti suomalaisessa kertomusperinteessä.

Hyvistä tarinoista on monenlaisia versioita. Näihin kohtaamisiin on kuitenkin perinteisesti liittynyt tunne siitä, että “tässä paikassa on jotain selittämätöntä”, “täällä on joku muukin kuin minä”. Tavallisesti tarinoiden keskushahmona on kuollut ihminen, joka jostain syystä ja jossain muodossa on jäänyt elävien keskelle. Kummitus voi olla joku hyvin tiedossa oleva henkilö, kuten talon entinen asukas tai muuten tiettyyn paikkaan sidoksissa oleva persoona. Usein kummitus liittyy jollain tavalla selvittämättömiin asioihin, rikokseen tai muuten äkkinäiseen kuolemaan.

Mellastelevat, räyhäävät ja pelottavat kummitukset ovat oma lajinsa, mutta monesti kummittelu loppuu siihen, kun sen taustalla oleva selvittämätön asia on saatu jollain tavalla kuntoon.

Mutta kummitus voi olla myös sanansaattaja, enkeli tai pelkkä ennakkoaavistus, joka ilmoittaa jostain tulevasta tapahtumasta tai varoittaa etukäteen vaarasta. Joskus näkymättömät kädet ovat viimehetkellä pelastaneet onnettomuudelta tai johdattaneet turvaan.*



Tässä on kattava kokoelma erilaisia Suomessa kerrottuja kummitustarinoita, sekä myös pohdintoja siitä, miten ja miksi ne ovat ehkä saaneet alkunsa. Tunnustan, että itse petyin. Odotin jotain suuria ja jännittäviä kummitustarinoita, mutta suurin osa kertomuksista on lyhyitä, vain muutamien rivien mittaisia toteamuksia siitä, mitä joku on jossain kokenut. Näin ollen kummitustarinat ovat aikamoista silppua.

En myöskään pitänyt kirjan rakenteen suunnittelusta. Ojasen tekstit ja hänen kokoamansa kertomukset ovat sekaisin ja välistä niiden erottaminen toisistaan on hankalaa. Olisin kaivannut jonkinlaista selvempää eroa “faktojen” ja “fiktioiden” väliin. Muuten ihan kiintoisaa luettavaa.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Tuomas Hoppu: Sisällissodan naiskaartit

Alkuteos: Sisällissodan naiskaartit : suomalaisnaiset aseissa 1918 (2017)
Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)
Sivumäärä: 315
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 978-951-24-0559-6
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja (43/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 8, 11, 12, 22, 34, 47, 48 ja 49

*”Naiskaartilaisuus yhdistyi ennen kaikkea nuoriin naimattomiin naisiin.”

Suomen sisällissodassa 2 600 naista tarttui aseisiin. Muutamat heistä taistelivat valkoisten puolella. Varsinaiset naiskomppaniat syntyivät kuitenkin punakaartien yhteyteen. Osa naisista ryhtyi sotimaan Venäjällä syntyneiden naissotilaspataljoonien esimerkistä, osa solidaarisuudesta työväenasiaa kohtaan. Naiskaartit olivat osoitus siitä, että naisen yhteiskunnallinen asema oli muuttumassa.

Sisällissodan naiskaarteissa tutkija Tuomas Hoppu käy läpi aseistettujen naisten sisällissodan vahvalla historiantutkijan auktoriteetilla. Kirja on kattavin naiskaarteista tehty teos. Sen lopussa on myös listaus kaikista noin kolmestakymmenestä sisällissodan naiskaartista.*



Vahvalla asiantuntemuksella kirjoitettu teos, joka käy naiskaartien vaiheet läpi alusta loppuun. Teos vilisee mainintoja ja viittauksia taisteluihin ja muihin tapahtumiin, joten jonkinlainen yleistietämys on hyväksi ja helpottaa hahmottamista. Välillä teksti menee pikkutarkkuuksiin, välillä asioita käsitellään laajemmin. Tunnustan, että itselläni ei aina mielenkiinto tahtonut riittää, joten lukeminen eteni hitaasti pätkä kerrallaan. Uskon kuitenkin vahvasti, että historiasta kiinnostuneille tämä on todella mielenkiintoinen teos. Itselleni se antoi aivan uuden näkökulman.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Pekka Matilainen: Muutoksen tekijät

Alkuteos: Muutoksen tekijät : Renessanssin synty ja perintö (2016)
Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)
Sivumäärä: 270
Kustantaja: Antena
ISBN: 978-952-300-238-8
Muoto: Sid.
Peukku:  ^^b
Lukuhaaste 2017: 48. Kirja aiheesta, josta tiedän hyvin vähän (42/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 22, 25 ja 47

*Euroopan historiassa on kausia, jolloin henkinen ilmapiiri on keväinen ja ilmava kuin Botticellin maalaus: optimismi vallitsee, uudet ideat sinkoilevat ja toimeliaisuus on huipussaan. Tämä on tuttu kuva renessanssista.

Muutoksen tekijöissä Pekka Matilainen tutkii renessanssin juuria ja perintöä. Mikä 1400-luvun Italian kulttuurielämässä antoi renessanssin ajattelutavalle sysäyksen? Onko renessanssin käsite oikeutettu vai olivatko mullistukset nähtävissä jo keskiajalla? Miten keskiajan kuvataiteen siveät pyhimykset vaihtuivat David-patsaan kaltaisiin alastomiin anatomiatutkielmiin? Mistä syntyi tieteen kehitykseen johtanut ajatus maailman tutkimisesta? Miten antiikin kulttuuriperintö näkyy nykyaikana?

Muutoksen tekijät matkustaa läpi eurooppalaisen kulttuurin historian antiikista nykypäivään ja muistuttaa, että dialogi menneisyyden kanssa on avain tulevaisuuteen.


Pekka Matilainen (s.1946) on työskennellyt Yliopisto-lehden päätoimittajana ja opiskellut klassillista filologiaa. Palkittu kirjailija on tutkinut renessanssin Firenzeä myös kiitetyssä esikoisromaanissaan Kupoli.*



Persoonallisella ja rennolla otteella kirjoitettu tietokirja, josta aiheen rakkaus ja siihen perehtyminen näkyy ja kuuluu. Tekstiä lukee mielellään ja siihen on helppo upota. Mukana on paljon asiatietoa, sekä myös miellyttäviä pieniä faktoja. Koko aiheesta saa laajan kuvan. Itseäni jäi tosin harmittamaan se, ettei mitään suoria ja lopullisia vastauksia annettu - eihän se kylläkään ole mahdollistakaan. Kirja kuitenkin avartaa lukijan käsitystä ja esittää hyviä analyysejä ja ajatuksia mahdollisiksi vastauksiksi antamiinsa kysymyksiin. Se johdattaa lukijan pohdintojen tielle.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Pertti Ehrnrooth: Viha

Alkuteos: Viha (2006)
Ilmestymisaika: 2006 (ko.painos)
Sivumäärä: 113
Kustantaja: Pertti Ehrnrooth & Ilias Oy
ISBN: 952-5679-02-0
Muoto: Nid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 30. Kirjan nimessä on tunne (41/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 15, 39, 47

*Viha-romaani on pelkistetty kuvaus kostosta. Se on hyvin latautunut, raiskatun ja murhatun tyttärensä puolesta kostavan isän päiväkirjanomainen tilitys, joka sisältää paljon syväsukellusta ja iholle menemistä. Päähenkilönä kirjassa on oikeastaan viha, joka on pyyhkäissyt surunkin tieltään ja antanut isälle, minäkertojalle syyn elää. Tämä viha saavuttaa lukijan koskettavasti.

Kerronnassa liikutaan enimmäkseen kertojan pään sisällä, romaanissa ei ole ainuttakaan dialogia. Lähtökohta on trillerimäinen: romaanin minä on valmis tekemään kaikkensa toteuttaakseen kostonsa.*



Kirjan kieli on todella yksinkertaista. Kertojana toimii raiskatun ja murhatun tytön isä, jonka elämä on mennyt täysin puihin tapahtuman jälkeen. Työpaikka sentään vielä on, mutta vaimo on lähtenyt koston viedessä miehen kaikki ajatukset. Koko kirja on kuin miehen kirjeitä tyttärelle, päiväkirjaa, jota hän kirjoittaa sekä itselleen että tytölleen.

Kirja herättää ajatuksia. Viekö kosto todella ajatukset näin kokonaisvaltaisesti? Onko ihminen oikeasti valmis tekemään noin paljon ja näkemään niin paljon vaivaa totetuttaakseen kostonsa? Onko sen toteuttaminen Suomessa noin helppoa? Ja eikö silloin jos kosto on tärkeintä, riitä itse kosto? Nyt mies toimii jotenkin ristiriitaisesti vaikka koko ajan vakuuttaa koston olevan tärkeintä. Eikö silloin, jos haluaa kostaa, ole tärkeintä päästä kostamaan? Vaikka sitten ei ihan sillä halutulla tavalla. Jotenkin kirjan juoni menee tässä kohdassa minusta “ylitse” ja kadottaa sen todellisuuden rippeensä.

Kosto on mielenkiintoinen aihe. Sääli vain, että tässä kirjassa saadaan siitä esiin vain pintaa ja mielipuolisuutta. Isä kyllä vakuuttaa haluavansa kostaa ja tekee paljon kostonsa eteen. Juoni vain ei tunnu oikein uskottavalta. Eivätkä “päiväkirjamerkinnät” oikein nappaa mukaansa. Ne ovat usein epäselviä ja hätäisiä, eikä kaikkea oleellista paljasteta. Lukija joutuu arvailemaan melkoisesti ja olemaan pimennossa. Tämä häiritsi itseäni sen verran, että lukunautintoa ei oikein päässyt syntymään. Ohuena kirjana tämän kuitenkin lukaisi lävitse.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

André Brink: Katson pimeään

Alkuteos: Kennis van die aand (1973)
Suomentaja: Seppo Lopponen
Ilmestymisaika: 1985 (ko.painos)
Sivumäärä: 363
Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho
ISBN: 951-643-226-3
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 34. Kertoo ajasta, jota en ole elänyt (40/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 12, 15, 23, 37, 38, 39, 40, 47, 48 ja 50

*Katson pimeään on rakastetun Brinkin pääteos, joka julistettiin kotimaassaan Etelä-Afrikassa pannaan heti ilmestyttyään vuonna 1973.

Se kertoo mustan miehen ja valkoisen naisen kielletyn rakkaustarinan - huikaisevan kauniisti, polttavan aistillisesti ja riipaisevan traagisesti.

Se kertoo järkyttävän rehellisesti tuhoavasta rotuvihasta, terrorista, murhista, verenmakuisista kidutuksista, mustan Afrikan loputtomista kärsimyksistä.

Joseph Malan on värillinen näyttelijä. Hän istuu kuolemansellissä Kapkaupungissa ja tilittää teloitusta odottaessaan elämäänsä: sukunsa historiaa, suurta unelmaansa korjata teatterin avulla yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisuuksia ja rakkaussuhdettaan, joka ajetaan väistämättömään murhenäytelmään…*



Takakannen viimeinen kappale on ehkä osuvin. Joseph nimittäin todella tilittää. Ja tilittää. Ja tilittää. Hän käy läpi sukunsa vaiheet ja oman historiansa hyvinkin yksityiskohtaisesti kaikkine mahdollisine sattumuksineen. Jopa niinkin tarkkaan, että oikeastaan hänen romanssinsa Jessican kanssa jää hyvin pieneksi osaksi koko kirjaa. Takakansi siis huijasi ja ihan kunnolla.

Brinkin tyyli on vakuuttava. Teksti puree, sillä se käsittelee rehellisesti vaikeita asioita ja kuvaus on suoraa ja joskus jopa armotonta. Lukiessa saattaa helposti tulla paha mieli sen takia, että asiat ovat joskus olleet (ja ovat yhä jossain määrin) aivan kamalalla tolalla. Ikävä vain, että kirjan hahmot Josephin kertomina jäävät lukijalle etäisiksi. Itse en tuntunut saavan kunnon otetta edes kertojasta itsestään. Aivan kuin Joseph pitäisi jopa kirjoituksissaan itsensä irti ympäristöstään, aivan kuin piti itsensä erillään muista myös elämässään. Siinä mielessä loistavasti onnistunut kerronta.


Vaikeasta aiheesta kirjoitettu mielenkiintoinen ja hyvä kirja. Joka todella voi olla raskas lukea. Itse ainakin kaipaan nyt jotain huomattavasti piristävämpää tämän vakavahenkisen teoksen jälkeen. Noista ajoista kun ei ole vielä niin kovin kauan…

lauantai 1. heinäkuuta 2017

William Shakespeare: Macbeth

Alkuteos: Macbeth (1605-08)
Suomentaja: Paavo Cajander
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 53
Kustantaja: Elisa Kirja
ISBN: 978-952-282-064-8
Muoto: e-kirja (EPUB)
Peukku: q^^
Huom: saatavana ilmaiseksi Elisa Kirja -palvelusta
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 12, 23, 32, 34, 35, 37, 47

*Hurja tragedia vallanhimon turmelemasta kuninkaasta on paitsi tekijänsä näytelmistä lyhin ja verisin , myös yksi suosituimmista. Sen ripeä tarinankerronta ja kuuluisat monologit tarjoavat ensiluokkaiset puitteet näyttämöllepanoon. Toisaalta sitä pidetään teatteripiireissä kirottuna ja taikauskoisimmat puhuvat 'skotlantilaisesta näytelmästä' välttyäkseen lausumasta sen nimeä ääneen.*


Macbeth on todellakin varsin tiivis näytelmä. Siinä tapahtuu koko ajan ja aika ja paikat vaihtuvat tiuhaan. Tiivis kerronta pitää hyvin tunnelman yllä ja lukija tempautuu helposti mukaan välillä kiihkeiksikin käyviin puheisiin. Tämän näytelmän maailmaan on helppo uppoutua.