tiistai 31. lokakuuta 2017

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

Alkuteos: Brave New World (1932)
Suomentaja: I. H. Orras
Ilmestymisaika: 2002 (ko.painos)
Sivumäärä: 260
Kustantaja: Tammi
ISBN: 951-31-2438-X
Muoto: Nid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja (2: 43/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 6, 17, 23, 32, 34, 39, 47, 50

*Aldous Huxleyn laajan ja monipuolisen tuotannon tunnetuin teos, 1932 ilmestynyt Uljas uusi maailma, oli George Orwellin romaanin Vuonna 1984 rinnalla 1900-luvun tieteiskirjallisuuden perusteoksia. Biotekniikan uudet aluevaltaukset, jotka jo mahdollistavat ihmisyksilönkin kloonauksen, ovat tehneet siitä jälleen kutkuttavan ajankohtaisen.

Romaani kertoo tasapainon vuosista n. 600 jälkeen herramme Fordin, ajasta jolloin konekulttuuri on kehittynyt niin pitkälle, että ihmisen elämä syntymästä kuolemaan on tieteen keinoin valmiiksi kartoitettu. Lapset synnytetään koeputkissa, ja heti syntymästä heidät jaetaan eri luokkiin, joista kukin toteuttaa sille määrättyä tarkoitusta ja elintapaa. Kaikki on niin koneistettua ja tarkoin suunniteltua, ettei minkäänlaisia häiriöitä voi syntyä eikä liioin minkäänlaista kehityksen tarvetta ilmene. Jos tyytymättömyys jostain syystä sattuisi heräämään, palauttaa varta vasten kehitetty onnellisuushuume oitis tasapainon.

Jossakin tämän maailman kolkassa elää kuitenkin intiaaniheimo, jolle elämäntaistelu, syntymä ja kuolema ovat yhä todellisuutta. Heidän luokseen karkotetaan nuori nainen, jonka ansiosta muuan ihmisenalku on päässyt syntymään melkeinpä barbaarisen luonnollisesti. Tämä “Villi”, hänen standardista poikkeava suhtautumisensa, onnistuu herättämään uljaissa uusissa ihmisissä outoja ajatuksia, outoa kaipuuta.*



Tämän klassikon kerronta on melkoisen sekavaa. Minulla ainakin oli välillä hankaluuksia hahmottaa sitä, kuka puhuu ja milloin. Muistoja ynnä muita ei ole kunnolla erotettu reaaliaikaisesta kerronnasta, joten aikaerot ovat välillä selviä. Kyllä tästä selviää, eikä hankaluus ole onneksi kuin pieni osa. Teksti itse nimittäin on oikein hienoa ja kuvailevaa. Lukeminen sujuu kuin itsestään vaikka kirjan maailmaan pääseminen vaatiikin oman aikansa. Sen verran “keskelle” tarinaa ja tapahtumia lukija heitetään.

Huxleyn luoma maailma on mielenkiintoinen ja pelottavan kauhistuttava. Se on ylitsepursuava kulutusyhteiskunta, mistä oikeastaan kaikki muu tunnutaan kitkeneen pois. Osta, kuluta, heitä pois ja osta uutta. Elä oman kastisi mukaan, muu on turhaa. Lapset kasvatetaan koeputkissa kohti tiettyä elämän tarkoitusta ja aivopestään jo pieninä ajattelemaan halutulla tavalla. Kuluttaminen ja aivopesu ovat oikeastaan luoneet pelottavan uskonnon kaltaisen olotilan. Maailma on luotu valmiiksi, eikä poikkeavia ajatuksia suvaita.

Kirjan henkilöhahmot saivat minut ärsyyntymään. Lenina vaikuttaa aluksi kiintoisalta ja erilaiselta, mutta osoittautuu sitten melko samanlaiseksi massassaeläjäksi kuin kaikki muutkin. Hänestä ei ole vastustamaan koneistoa. Eikä ole Bernardistakaan, joka alkuun kuvittelee itsensä muista selvästi erilaiseksi. Lopulta hänkin haluaa vain suosiota. Entäpä sitten “Villi” tai siis John? Hän on kirjan merkittävistä hahmoista ainoa, joka on saanut “normaalin” kasvatuksen ja se on saanut hänet liian uskonnolliseksi, liikaa perinteisiä kristillisiä arvoja toteuttavaksi. Hän näkee uuden maailman elämän pelkkänä syntisenä paheena, ei elämisen arvoisena. Ovatko muka maailman vaihtoehdot vain kulutus ja moraalittomuus vastaan ylikristilliset arvot ja yksinkertainen elämä?

Varmasti edelleen ajatuksia herättävä tieteiskirjallisuuden klassikko, joka antaa lukijalleen haasteita.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Donna Leon: Kuolema oopperassa

Alkuteos: Death at La Fenice  (1992)
Suomentaja: Titia Schuurman
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 272
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-26893-2
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Guido Brunetti #1
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 42. Esikoisteos (2: 42/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 23, 24, 25, ja 47

*Karismaattinen venetsialaiskomisario Guido Brunetti sukeltaa oopperan kulisseihin.

La Fenicen oopperataloon kerääntynyt Venetsian kerma on ällikällä lyöty. Maailmankuulu saksalainen kapellimestari on myrkytetty väliajalla.

Jututtaessaan henkilökuntaa komisario Brunetti toteaa kiivasluontoisen kapellimestarin ehtineen saada elämänsä aikana monia vihollisia. Neroudella on ollut kääntöpuolensa.

Tapahtumien taustana on lumoava Venetsia ihmisineen, kanaaleineen ja palatseineen.

Kuolema oopperassa on Venetsiaan kotiutuneen yhdysvaltalaisen Donna Leonin ensimmäinen Guido Brunetti-jännäri.*



Leonin kirjat ovat sellaisia, että ne herättävät keskustelua. Näin ainakin minun tuttavapiirissäni. Osan mielestä ne ovat tylsiä, toiset taas rakastavat niitä. Itse lukeudun näiden kahden ääripään väliin. Nautin näiden lukemisesta tietyssä mielialassa. Brunetti kirjoissa on nimittäin mitä rauhallisin ja verkkaisin tunnelma. Ne kuvaavat hienosti Venetsiaa ja italialaista elämää. Minusta tuntuu kuin voisin itsekin elää tuossa kaupungissa hahmojen kanssa.

Mutta hahmot sitten. Niitä on ehkä hivenen liikaa. Mahdollisia epäiltyjä tässä on muutamia, poliiseja sitäkin enemmän. Eivätkä kaikki poliiseista todellakaan ole tarpeellisia juonen kannalta. Ymmärrän, että kyseessä on sarjan ensimmäinen osa, jossa selvästi pohjustetaan tulossa olevaa pitkää sarjaa, mutta silti. Pieni karsinta ei olisi ollut pahitteeksi.

Jos jotain pitäisi moittia, niin se on Brunettin tuttavapiirin hyödyllisyys. Tuntuu, että aina kun hän tarvitsee tietoja tai apua, niin kappas vain, sellainen henkilö löytyy hänen tutuistaan. Tai ainakin tutuilla on sitten tiedossaan joku, jolta asiaa voi kysellä. Toisaalta taas kontaktit ovat oikeassakin elämässä todella tarpeellisia. Ei kai Brunettia voi lopulta moittia hyödyllisten henkilöiden tuntemisesta… Ainakaan kokonaan.

Tässä ensimmäisessä Brunetti-kirjassa loppuratkaisu tulee aika puskasta. Ehdin lukiessa jo pohtimaan vaikka mitä muita vaihtoehtoja aina kaksoisolennosta jos minkälaiseen huijaukseen, mutta kaikki osoittautuivat sitten vääriksi. Tätä ratkaisua en olisi osannut arvata tarjolla olleen tiedon perusteella. Siitä pisteet. Toisaalta taas pohdin, oliko loppu liiankin yllättävä.

Brunettin seurassa viihtyy hyvin, jos kaipaa verkkaisesti eteneviä perinteisempiä dekkareita, joissa ei ole liikaa väkivaltaa. Tunnelma ja tarinoinnit ovat olennainen osa näitä kirjoja.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Fred Hoyle: Musta pilvi

Alkuteos: The Black Cloud (1957)
Suomentaja: Mirja Tolsa
Ilmestymisaika: 1985 (ko.painos)
Sivumäärä: 348
Kustantaja: Karisto
ISBN: 951-23-2197-1
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 41. Kirjan lukemista olen suunnitellut pidempään (2: 41/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 11, 12, 15, 17, 23, 34 ja 47

*Musta pilvi on tieteisromaanien suuria klassikoita: vaikuttava tulevaisuudennäkymä orwellilaisessa hengessä, loistava jännitysromaani ja pureva yhteiskuntasatiiri.

Musta pilvi on huikea tarina suunnattomasta kaasupallosta, joka lähestyessään aurinkokuntaa avaruudesta uhkaa pimittää auringon ja saattaa maapallon lopullisen tuhon partaalle.

Kaikki alkoi eräänä tammikuun iltana, jolloin norjalainen tähtitieteilijä teleskooppeineen näki merkillisen mustan täplän Orionin tähtikuvion suunnalla…

Englantilainen Fred Hoyle (s. 1915) on maailman kuulu tähtitieteilijä, joka loistavan tiedemiesuransa ohella tunnetaan merkittävänä tieteisromaanin kehittäjänä.*



Tämä klassikko on aikamoista tykitystä niin scifin kuin politikoinninkin osalta. Se kuvaa menneisyyteen sijoittuvan kertomuksen kautta tapahtumia, joiden aikana Maa oli melkoisessa kiipelissä. Kummallinen pilvi ilmestyi avaruudesta ja sai aikaan tiedemiesten ja poliitikkojen kesken melkoisen “selkkauksen”. Kirjan todellisuus, aika jolloin tuo mennyttä kuvaava tapahtuma saapuu lukijalleen on vuosi 2022. Melkoisen lähellä siis ollaan.

Vaikuttavaa ja asiapitoista tekstiä. Tätä kertomusta on hankala pitää vain fiktiona. Lähinnä ehkä siksi, että perustelut ja vakuuttelut on esitetty todella vakuuttavasti. Mikä ei ole ihmekään, kun otetaan huomioon se, että kirjoittaja on ihan oikea tiedemies. Tosin, siinä on kirjan suurin puute. Teksti on sen verran vakuuttavaa ja sen verran tiedemies-tyyliin kirjoitettu, että se vaatii lukijalta keskittymistä ja tarkkuutta. Osa kirjan henkilöhahmojen jutustelusta oli mennä täysin yli hilseen, mutta onneksi mukana on muutamia tavallisia ihmisiä, joille asiat pitää vääntää rautalangasta. Näin lukijakin pääsee useimmiten takaisin kärryille.

Ei mitään kevyttä luettavaa, mutta omaan maailmaamme sijoittuvan scifin ystäville tutustumisen arvoinen teos.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Marianne Curley: Muinainen taika

Alkuteos: Old Magic (2000)
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Ilmestymisaika: 2002 (ko.painos)
Sivumäärä: 308
Kustantaja: Tammi
ISBN: 951-31-2039-2
Muoto: Nid.
Peukku:  ^^b
Lukuhaaste 2017: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa (2: 40/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 15, 17, 21, 23, 26, 29, 31, 40, 46 ja 47

*Katen luokalle on tullut uusi poika, Jarrod. Luokan tytöt kiinnittävät huomiota hyvännäköiseen tulokkaaseen, mutta Kate näkee myös pinnan alle: hän huomaa, että Jarrodilla on hyvin harvinaislaatuinen kyky. Jarrod saa suuttuessaan aikaan säätilan muutoksia.

Jarrodin mielestä katen puheet ovat järjettömiä. Hän ei usko mihinkään yliluonnolliseen. Mutta kun Jarrodin perhettä vainoavat onnettomuudet seuraavat toisiaan, on Jarrodin uskallettava kuunnella, mitä Kate yrittää hänelle kertoa. Kate on oivaltanut, että Jarrodin suvun vastoinkäymisten syynä on vuosisatoja sitten langetettu kirous. Katen isoäidin avulla Jarrod ja Kate päätyvät lopulta hurjalle matkalle menneeseen aikaan, muinaisen kirouksen alkulähteille. Matkalla Jarrod joutuu hyväksymään omat voimansa ja käyttämään niitä taistelussa, jonka lopputulos vaikuttaa monen sukupolven elämään.

Australialaisen Marianne Curleyn Muinainen taika on jännittävä kertomus kahdesta nuoresta, jotka matkaavat nykypäivän Australiasta keskiajan Englantiin.*



Luettavasti ja kiinnostavasti kirjoitettu nuortenkirja, joka passaa mainiosti aikuisempaankin makuun. Jos lukija jaksaa noin 16-vuotiaiden nuorten elämien ongelmia ihastumisineen, toiveineen ja ulkopuolisuuden tunteineen. Niin, ja huonoa itsetuntoa ja syyllisyyden tunteita ei tietenkään saa unohtaa. Muinaisessa taiassa on tiiviissä paketissa normaalin nuortenkirjan ainekset, siihen on vain laitettu mukaan aimo ripaus muinaista kirousta.

Kate ja Jarrod ovat hahmoina mukiinmeneviä. Kate on päällepäsmäri, joka tietää (tai ainakin kuvittelee tietävänsä) paljon ja on se “vakaampi” osapuoli. Ainakin enemmin aikaa. Jarrod taas on itsesääliin ja huonoon omanarvontuntoon taipuvainen nuorukainen, josta nopeasti kuitenkin lopussa kuoriutuu selkärangallinen olento. Kaksikko toimii hyvin yhteen, vaikka heidän päätöksensä ja ajatuksen kulkunsa eivät aina ole ihan täysin uskottavia. Tosin, he ovat vielä nuoria, joten sen antaa anteeksi.

Pidän siitä, että kirjan nykyaikaiset tapahtumat sijoittuvat Australiaan, eivätkä perinteisiin Englantiin tai Amerikkaan. Se on raikas tuulahdus ja antaa koulumaailmaan hieman erilaisen kuvakulman. Myös aikamatka keskiaikaiseen Englantiin on piristävää ja jotain sellaista, mihin ei aina törmää. Jos ei liikaa nipota, niin kumpainenkin osuus menee lukiessa niin sanotusti täydestä, eikä pieniin yksityiskohtiin ala puuttumaan.

Kaikkiaan Muinainen taika on viihdyttävä, perinteisestä eroava ja mukava lukukokemus.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Erika Vik: Seleesian näkijä

Alkuteos: Seleesian näkijä (2017)
Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)
Sivumäärä: 613
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 978-951-24-0551-0
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Kaksosauringot-trilogia #2
Peukku:  ^^b
Lukuhaaste 2017: 29. Päähenkilö osaa jotain, mitä haluaisin oppia (2: 39/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 5, 6, 12, 20, 21, 26, 31, 47 ja 49

*”Sinä, parahin neiti Aleia, olet kuin koteloitunut perhosen toukka. Olento sisälläsi on yhtä kanssasi samalla lailla kuin varjosi. Sinua se ei vahingoita. Ongelma on, että me emme tiedä millainen perhonen sinusta lopulta kuoriutuu ja koska se tapahtuu.”

Corildon ja Aleia ovat saapuneet Seleesiaan selvittääkseen, kuinka Aleiassa olevan lumouksen saisi murrettua. Corildonin menneisyys ei jätä miestä rauhaan. Tapahtumia varjostaa Seleesian sisäpoliittinen kuohunta, sillä villit huhut kuiskivat tulilinnuista, jotka karkotettiin puoli vuosisataa sitten. Ihmisten maailmassa valmistellaan suunnitelmia, jotka asettavat koko Seleesian tulevaisuuden vaakalaudalle.

Kaiken tämän keskellä on Aleia, joka vaistoaa seleesien toisen pulssin. Mitä tapahtuu, jos lumouksen saakin murrettua? Voiko hän olla uhka seleeseille?

Seleesian näkijä on mukaansatempaava fantasiaromaani viholliskuvien murtamisesta, vaikutusvaltaisten vastuusta, syyllisyydestä ja anteeksiannosta. Kaksosauringot-trilogian toinen osa tarjoaa jälleen seikkailua ja ruudinsavua sekä tappavaa tulta ja syvältä kumpuavaa taikuutta.*



Seleesian näkijä lähtee käyntiin hitaanlaisesti. Sillä ei tunnu olevan kiire minnekään, vaan ensin makustellaan uuden maailman mukanaan tuomista ihmeistä ja yllätyksistä. Samalla rakennetaan tehokkaasti jännitettä hahmojen välille. Sitten kun todella alkaa tapahtua, niin sitten todellakin tapahtuu. Lukija oppii Aleian mukana paljon uutta ja rakastuu moniin uusiin henkilöihin. Olkoonkin, että mukana on muutamia, jotka ainakin vielä tässä vaiheessa tuntuvat aavistuksen turhilta. Sen sijaan on hyvä, ettei vanhojakaan tuttuja olla täysin unohdettu, vaan heidänkin elämästään saadaan ainakin pieniä maistiaisia.

Kirjan tapahtumat laajenevat nopeasti pienistä piireistä isompiin ja lukija huomaa olevansa keskellä todella isoja tapahtumia. Juoni on rakennettu kiinnostavasti ja vauhtiin päästyään se nappaa mukaansa. Olkoonkin, että osa juonikuvioista on jokseenkin ennalta arvattavia ja kovin helppoja keksiä. Osa taas, niihin vihjaillaan ja niistä vihjaillaan, mutta mitään ei lopultakaan paljasteta kokonaan. Lukijan korvaan kuin kuiskitaan, mutta totuutta tai edes osaa siitä ei hänelle kerrota.

Vik kirjoittaa sujuvasti ja helppolukuisesti. Teksti on vauhdikasta ja vuoropuhelut ilmeikkäitä. Havaittavissa on ehkä vielä pientä kankeutta, mutta se ei menoa haittaa. Varsinkaan kun taustalla on kaunis, kiinnostava ja erilainen maailma johon todella haluaa tutustua.

Seleesian näkijä on vakuuttava jatko tähän trilogiaan. Tuskin maltan odottaa sitä kolmatta osaa!

torstai 19. lokakuuta 2017

Sheri S. Tepper: Portti naisten maahan

Alkuteos: The Gate to Women’s Country (1988)
Suomentaja: Jukka Jääskeläinen
Ilmestymisaika: 1990 (ko.painos)
Sivumäärä: 336
Kustantaja: Karisto
ISBN: 951-23-2707-4
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta (2: 38/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 4, 6, 12, 23, 26, 31, 34, 39, 47 ja 50

*Portti naisten maahan kertoo nykyisen kulttuurin raunioille nousseesta futuristisesta yhteiskunnasta, jossa miesten ja naisten kulttuurit kehittyvät erilaisina ja erillään.

Vertauskuvallinen tarina asettaa kyseenalaisiksi nykymaailmaa hallitsevat miehiset myytit ja esittää vakuuttavasti, miten toisenlainen olisi naisten inhimillisemmillä ehdoilla toimiva yhteiskunta.

Tepperin feministinen näkemys sukupuolten rooleista on mielenkiintoinen lisä moni-ilmeiseen tieteiskirjallisuuteen.*



Portti naisten maahan on kirja, jota ystäväni suositteli minulle. Eikä suotta. Alun hitaan käynnistymisen jälkeen maltoin tuskin laskea sitä kädestäni ja halusin vain päästä eteenpäin ja tietää, miten oikein lopulta kaikille kävikään.

Kirja ei oikein avaa sitä, miten nykyiseen tilanteeseen ollaan jouduttu. Vasta lopussa menneisyyttä valotetaan enemmän ja asioita selvitellään. Muuten lukija joutuu kasvamaan ja elämään samanlaisessa uskossa ja tiedossa kuin päähenkilö Slavia. Slavia taas elää ja kasvaa menestyneen äitinsä ja oikukkaan isosisarensa varjossa, sekä tietenkin naisten historian, jota mukana kulkeva näytelmä hienosti kuvastaa.

Tarina on kerrottu kahdella tasolla. Toisaalla eletään nykypäivää; Slavia on jo aikuinen ja hänellä on aikuisuuden pelot, toiveet ja haaveet. Hän tietää jo totuuden. Toisaalla taas kerrotaan nuoresta Slaviasta ja hänen varttumisestaan kohti aikuisuutta. Kolmannen palan kirjaan antaa näytelmä vuorosanoineen.

Naisten maan maailma on meille jokseenkin tuttu. Se noudattelee antiikkisia tapoja ja perinteitä, paljon tietoa ja taitoa on kadonnut. Mutta vastapainoksi heillä on jotain, mitä meillä ei ole. Maailma on selvästi melko mustavalkoinen, paljoa harmaata siellä ei ole. Ainakin näin aatteellisessa mielessä, mutta ei siellä tarvitsekaan olla. Yksi katsantokanta maailmaan, jollainen siitä voisi joskus tulla. Tämä laittoi ajattelemaan, mutta samalla viihdytti. Pidin tästä tulkinnasta.

tiistai 17. lokakuuta 2017

John Brosnan: The Fall of the Sky Lords

Alkuteos: The Fall of the Sky Lords (1991)
Ilmestymisaika:  2013 (ko.painos)
Sivumäärä: 284
Kustantaja: Gollancz
ISBN: 978-0-575-09480-2
Muoto: e-kirja (kindle)
Sarjamerkintä: Skylords-trilogia #3
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja (2: 37/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 12, 18, 20, 31, 34, 39, 40, ja 47

*Shangri-La is a protected haven built by the enigmatic Eloi, (genetically-enhanced humans of indeterminate sex), and is now the Antarctic underwater prison of Jan Dorvin, once Sky Lord Captain, sometime dictator of the depleted Earth of the Gene Wars, and her maimed lover, Robin.

Far above them, the struggle against the mighty airships and their commanders continues, as Ashley, a rogue computer personality, once again joins forces with the Machiavellian trickster, Milo Haze, against the remaining rebellious survivors of humanity.

Meanwhile, on Belvedere, a religious commune set in deep space, contact is made with Earth for the first time in years and an unexpected counter is thrown into the game. Milo Haze, Mark Two, is about to enter the equation.*



Skylord-trilogian viimeinen osa esittelee jälleen joukon uusia ihmisiä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa maailman kohtaloon. Samalla se avartaa lukijan katseen myös ylös, kohti avaruutta ja osoittaa, ettei ihminen oikein sielläkään muutu sen kummemmaksi vaikka elinolot voivatkin olla toisenlaiset.

Jan ja Ryn (Robin), tutkivat maailmaa koska niin ovat Shangri Lan tietokoneohjelmat todenneet. Janilla on huonoja kokemuksia ohjelmista, kiitos Ashleyn, mutta eipä hän oikein muutakaan voi tehdä. Samaan aikaan joukko taivaslordeja kapinoi omaa Ashleytään vastaan ja päätyykin sitten ojasta allikkoon. Etenkin kun tässä allikossa ollaan oltu yhteyksissä vähän muualle... Loistavaa kerrontaa, upeita hahmoja ja jännittäviä tilanteita. Ja pahus mitä cliffhangereitä! Minulla ainakin oli vaikeuksia olla laskematta kirjaa käsistäni. Halusin vain lukea eteenpäin ja tietää mitä tapahtuu. Koko ajan.

Maailma, jossa he elävät: julma, karu, mutta silti ehkä pelastettavissa? Ei ehkä sellaisena kuitenkaan kuin me sen tunnemme. Vaiko sittenkin? Ihmisillä ja ohjelmilla on suunnitelma, mutta onko se aivan sellainen kuin me sen haluaisimme olevan? Upea ja koukuttava trilogia. Suosittelen erittäin lämpimästi.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Hannu Salama: Juhannustanssit

Alkuteos: Juhannustanssit (1964)
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 245
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-25841-4
Muoto: Nid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 3. Suomalainen klassikkokirja (2: 36/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 8, 17, 19, 34 ja 47

*Suuren salamasodan 1960-luvulla sytyttänyt romaani keskikesän juhlasta, nuorista käsäyön hullaannuttavina hämärähetkinä.

Vuonna 1964 ilmestynyt Juhannustanssit oli Hannu Salaman läpimurtoteos. Romaani ravisteli monia ajan tabuja ja nostatti heti ilmestyessään oloissamme ainutlaatuisen kohun. Kirjailija joutui jumalanpilkasta syytettynä oikeuden eteen ja teos osittain sensuroitavaksi. Tässä se on alkuperäisessä asussaan.*



Provokatiivisuus toimii yhä näin vuosien jälkeenkin. Ainakin minun kohdallani. Kirjan kieli ja tapahtumat olivat nimittäin sellaisia, että välillä teki todella mieli jättää lukeminen kesken. Tapahtumissa ihan liikaa haureutta, kiukuttelua ja kaikkea sitä ikävää menoa, mitä Juhannuksena voi ikävimmillään sattua kun menneitäkin aletaan kaivelemaan. Kielessä liikaa huonoa suomea ja puhekieltä, joka tosin kuvaa hyvin omaa aikaansa. Uskoisin, että tämä klassikko saattaisi tapahtumiensa puolesta sopia nykypolvenkin luettavaksi, jos kieli vain antaa myöten. Välillä perässä pysyminen ei näet ole helppoa.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle

Alkuteos: Rime sparse (n. 1356)
Suomentaja: Elina Vaara
Ilmestymisaika: 1966 (ko.painos)
Sivumäärä: 145
Kustantaja: WSOY
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Huom: myöhemmän renessanssin runoilijat uudelleen nimesivät 366 runon kokoelman jolloin siitä tuli Canzoniere
Lukuhaaste 2017: 35. Kirjan nimessä on erisnimi (2: 35/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 23, 32, 34, 39 ja 47








Nämä 366 runoa on kirjoitettu Petrarcan suurelle rakkaudelle, Lauralle. Mitään varmuutta siitä ei ole, että Laura olisi todellinen henkilö. Mutta eipä ole varmuutta siitäkään, etteikö hän olisi totta. Oli miten oli, runoelma on totta ja merkityksellinen runouden saralle sillä se synnytti sonetin.

Kaikkiaan nämä sonetit ovat melko raskaita. Ne ovat täynnä metaforia ja ilmauksia, joita voi olla hankala tulkita. Niistä kuitenkin henkii tunne ja välittäminen, ne ovat runon muotoon puettua elämää ja kaipausta. Ei ihme, että ne ovat innoittaneet runoilijoita kautta aikain.

maanantai 9. lokakuuta 2017

John Brosnan: The War of the Sky Lords

Alkuteos: The War of the Sky Lords (1989)
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 248
Kustantaja: Gollancz eBook
ISBN: 978-0-575-09527-4
Muoto: e-kirja
Sarjamerkintä: Skylords -trilogia #2
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 10. Kirjan kansi on mielestäni kaunis (2: 34/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 12, 18, 21, 28, 31, 34, 39, 46 ja 47


*Jan Dorvin, the Minervan, has overthrown the power of no less than five of the mighty airship colonies known as the Sky Lords that once terrorized the Earth and destroyed her people.


Now, under her rule, the Lord Montcalm, the Lord Matamoros, the Perfumed Breeze, the Lord Retribution, and the Lord Nimrod all unwillingly bow to the ancient yet superior and terrible technology that she has plucked from outer space.


But not every Sky Lord is under her control. Now her enemies are learning that as much as they hate each other, the only way to survive is to join together in a colossal show of strength that not even the laser beams of a Sky Angel, a sentient computer program, or an uppity Minervan can resist.*


Olen koukussa. Jotenkin olin odottanut, että tämän kirjan tapahtumat jatkuisivat suoraan siitä, mihin edellinen jäi, mutta näin ei ole. Aikaa on kulunut useampi vuosia ja monia tapahtumia sivuutetaan oikeastaan vain sivulauseessa. Se ei kuitenkaan haittaa. Nyt tapahtumat nimittäin pääsevät alkamaan suoraan uudesta alusta, joka ei ehkä olekaan niin uusi kuin mitä aluksi voisi luulla…


Tällä kertaa lukija pääsee seuraamaan tapahtumia laajemmalta kantilta. Janin lisäksi tutustutaan nimittäin useampaan uuteen hahmoon, joilla on varsin erilaiset taustat. Tämä suuren Geenisodan jälkeinen maailma alkaa aueta aivan uudella tavalla ja minusta on mukava nähdä miten erilaisia yhdyskuntia on noihin Taivaanvaltiaisiin (Skylordeihin) syntynyt. Lisäksi ihastuttava Ashley on oma kysymysmerkkinsä. Voiko tietokoneohjelmaksi muutettua persoonallisuutta kopioida loputtomasti?

Uskomaton maailma, hienoja henkilöitä ja vielä uskomattomampia petoja. Toivon todella, ettei Brosnanin luoman maailman kaltaiseen tulla ikinä päätymään… Fiktiona se on kaunis, kutkuttava ja kiehtova. Todellisuutena kaikkea muuta.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Tuska ja hurmio

Alkuteos: Tuska ja hurmio : eroottisia novelleja (2011)
Toimittaja: Juri Nummelin
Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 193
Kustantaja: Turbator
ISBN: 978-952-5666-69-4
Muoto: Nid.
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2017: 6. Kirjassa on monta kertojaa (2: 33/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 7, 15, 30 ja 47

*Sadomasokismi on vallan ja nautinnon teatteria, jossa toiselta ei kysytä, mistä tämä nauttii. Tuska ja hurmio porautuu niihin ehtoihin, joissa nautinto on vielä mahdollista. Mitkä ovat nautinnon rajat?

Tuska ja hurmio kokoaa yhteen yli 20 kivuliaan nautinnollista eroottista tarinaa, joissa seikkaillaan myös rikoksen, kauhun science fictionin ja historiallisen fiktion maisemissa. Mukana on myös laajat jälkisanat, joissa teoksen toimittanut Juri Nummelin käy läpi aiheen historiaa suomalaisessa kirjallisuudessa.

Kivun ja kiihkon tarinoita ovat kirjoittaneet muun muassa Essi Tammimaa, Rosa Liksom, Tendril, Harry Etelä, Jussi K. Niemelä ja Mikael X. Messi.*



Kaikkiaan tämä kokoelma oli pettymys. Siinä on useita novelleja ja ne ovat varsin eritasoisia. Osa on muutaman sivun mittaisia, osa pidempiä. Kaikkiaan kuva suomalaisesta eroottisesta novellikirjallisuudesta tulee laajaksi, muttei kyllä tyydytä kaikkien mieltä. Vain muutama novelleista oli mielenkiintoisia ja kutkuttavia, enimmän osan ollessa välistä jopa inhottavaa luettavaa. Ei ihme, että moni kirjailija piiloutuu edelleenkin tässä genressä nimimerkin taakse.