keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Helmet lukuhaaste 2017 - toinen kierros

Sain lukuhaasteen suoritettua sen verran hyvissä ajoin, että päätin kokeilla onnistuisiko toinen kierros ja onnistuihan se näköjään. Tällä kertaa helpotin kuitenkin omaa “urakkaani” sallimalla samalta kirjailijalta mukaan useamman teoksen ja laskin mukaan myös e- ja äänikirjat. Valintaperusteekseni asetin sen, että kirjan täytyi löytyä joltakin omista lukemattomista lukemattomien kirjojen lukulistoistani. Etsimättä ja arpomatta löytyi näillä ehdoilla moniin kohtiin kirjoja useampiakin, jotkut kohdat taas olivat huomattavasti hankalampia. Tunnustan, että kaikesta huolimatta parissa kohdassa tulkintani saattaa olla laveahko… Mutta näillä mennään ja sain ainakin lyhennettyä muutamaa listaa vähäsen :D



Toinen kierros: 50/50
1. Kirjan nimi on mielestäni kaunis =  Stuart MacBride: Kuoleman sävel
2. Kirjablogissa kehuttu kirja = Aldous Huxley: Uljas uusi maailma
3. Suomalainen klassikkokirja = Hannu Salama: Juhannustanssit
4. Kirja lisää hyvinvointiani = Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk : Merirosvon oppipoika
5. Kirjassa liikutaan luonnossa = Marianne Curley: Muinainen taika
6. Kirjassa on monta kertojaa = Tuska ja hurmio
7. Salanimellä/taiteilijanimellä kirjoitettu kirja = S. K. Tremayne: Tulilapsi
8. Suomen historiasta kertova kirja = Tytti Issakainen, Kaisa Häkkinen & Maisa Tonteri: A sanoi Agricola
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja = Keith R. A. DeCandido: Nevermore
10. Kirjan kansi on mielestäni kaunis = John Brosnan: The War of the Sky Lords
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun kirjoittama kirja = Jari Ehrnrooth: Intiaaninunta
12. Politiikasta tai poliitikoista kertova kirja = William Shakespeare: Kuningas Juhana
13. Kirja "kertoo minusta" = Helena Waris: Vuori
14. Takakannen perusteella valittu kirja = John Brosnan: Taivaan valtiaat
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen = Stuart MacBride: Noitajahti
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja = Andy Weir: Yksin Marsissa
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista = William Shakespeare: Kuningas Richard Kolmas
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa = Agatha Christie: Rouva McGinty on kuollut
19. Yhdenpäivänromaani = Joel Lehtonen: Putkinotko
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö = Stuart MacBride: Cold Granite
21. Sankaritarina = Robert Louis Stevenson: Aarresaari
23. Käännöskirja = R. A. Salvatore: Miekkojen meri
24. Kirjassa selvitetään rikos = Sue Grafton: L niin kuin laiton
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole = Karin Slaughter: Kultakutri, sinisilmä
26. Sukutarina = Anne Leinonen: Metsän äiti
27. Kotipaikkakuntaani liittyvä kirja = Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni
28. Kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan = Pekka Matilainen: Kupoli
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluan oppia = Erika Vik: Seleesian näkijä
30. Kirjan nimessä on tunne = Saul Black: Rakkaudesta murhaan
31. Fantasiakirja =  R. A. Salvatore: Äänetön veitsi
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta = Jonathan Swift: Gulliverin matkat
33. Kirja kertoo Intiasta = Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä
34. Kirja kertoo ajasta, jota en ole elänyt = Dmitry Glukhovsky: Metro 2035
35. Kirjan nimessä on erisnimi = Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle
36. Elämäkerta tai muistelmateos = Eva Wein: Puolimaailman nainen
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta = Roald Dahl: Kuka pelkää noitia
38. Kirjassa mennään naimisiin =  R. A. Salvatore: Maailmanselkä
39. Ikääntymisestä kertova kirja = Sue Grafton: J niin kuin johtolanka
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin minä = Sofokles: Antigone
41. Kirjan kannessa on eläin = Stephen King: Doctor Sleep
42. Esikoisteos = Donna Leon: Kuolema oopperassa
43. Kirja, jonka lukemista olen suunnitellut pidempään = Fred Hoyle: Musta pilvi
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta = Sheri S. Tepper: Portti naisten maahan
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja = Tiina Raevaara: Laukaisu
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja = John Brosnan: The Fall of the Sky Lords
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit = Rogues
48. Kirja aiheesta, josta tiedän hyvin vähän = Risto Toivanen: Viha
49. Vuoden 2017 uutuuskirja = J. R. R. Tolkien: Beren and Lúthien
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja = Stuart MacBride: Pahan postia

tiistai 28. marraskuuta 2017

Stephen King: Doctor Sleep

Alkuteos: Doctor Sleep (2013)
Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)
Sivumäärä: 499
Kustantaja: Hodder
ISBN: 978-1-444-78324-7
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Jatko-osa Hohdolle
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 41. Kirjan kannessa on eläin (2: 50/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 9, 16, 20, 21, 26, 31, 37, 39 ja 47

*Following a childhood haunted by terrifying events at the Overlook hotel, Danny Torrance has been drifting for decades.

Finally, he settles into a job at a nursing home where he draws on his remnant ‘shining’ power to help people pass on.

Then he meets Abra Stone, a young girl with the brightest ‘shining’ ever seen. But her gift is attracting a tribe of paranormals. They may look harmless, old and devoted to their Recreational Vehicles, but The True Knot live off the ‘steam’ that children like Abra produce.

Now Dan must confront his old demons as he battles for Abra’s soul and survival…*



Aivan loistavaa Kingiä. Kirjan tunnelma on tiivis ja jännittävä. Vaikka tapahtumat ja tarina elävät ja kestävät vuosia, lukija ei todellakaan pitkästy. On mielenkiintoista seurata miten Dannystä on tullut Dan ja miten hänen elämänsä on kulkenut ja heitellyt häntä. Ja samalla saada aavistuksia uhasta, joka vähitellen kasvaa ja kasvaa. Samalla on kuitenkin toivoa, joka myös varttuu vanhemmaksi.

Kirja on täynnä kiintoisia henkilöhahmoja, niin pahoja kuin hyviä. Heihin kaikkiin tavallaan ehtii kiintyä, sillä heidän vaiheitaan seurataan yli kymmenen vuoden ajan. Toki osa saa enemmän sivuja kuin osa, mutta niinhän se vain menee. Tapahtumien hidas tempo kuitenkin saa lukijan elämään heidän mukanaan ja tekee heidät tutuiksi. Kohtalot alkavat kiinnostamaan.

Pidin siitä, miten King on jatkanut Hohdon tunnelmissa vaikka tekstistä näkeekin kirjoitettujen vuosien eron. Tämä teksti soljuu sulavasti eteenpäin, ei töki. Teksti käsittelee vakavia aiheita, kuten alkoholismia ja kuolemaa. Se menee iholle, koskettaa. Samalla se kuitenkin onnistuu viihdyttämään ja olemaan paikoitellen jopa kepeä. King leikittelee lukijalla, mikä on vain hyvä asia.

Oli hienoa päästä seuraamaan maailmaa Overlook-hotellin jälkeen. Kuulla, mitä tapahtui jälkeenpäin. Onneksi jotkut haamut eivät jätä meitä rauhaan. Onneksi osa niistä on hyväntahtoisia.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Alexander Pushkin: Aatelisrosvo Dubrovskij

Alkuteos: Дубровский [Dubrovsky] (1841)
Suomentaja: Sassi
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)
Sivumäärä: 56
Kustantaja: Elisa Kirja
ISBN: 978-952-282-148-5
Muoto: e-kirja (EBUP)
Peukku: q^^
Huom: saatavana ilmaiseksi Elisa Kirjasta
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 12, 21, 23, 26, 34, 35, 38 ja 47

*Pushkinin kesken jäänyt romaani nuoresta aatelisesta, joka menettää maansa ahneelle aristokraatille ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Hän kokoaa rosvojoukon ja alkaa varastaa rikkailta ja antaa köyhille.Siinä sivussa Dubrovskij myös rakastuu aristokraatin tyttäreen.*



Tästä huomaa kyllä, että romaani on jäänyt kesken. Osa luvuista vaikuttaa hyvältä, niitä on työstetty enemmän ja ne ovat ehtineet pidemmälle kehityksessään. Osa taas tuntuu vielä varsin keskeneräiseltä, ruin rungolta, jonka ympärille tarinaa tullaan rakentamaan vielä enemmän. Nyt romaanista tuntuu olevan kasassa oikeastaan vain sen päätapahtumat. Itselleni tuli sellainen olo, kuin olisin katsonut elokuvaa pikakelauksella. Tämä on ikävää, sillä juoni vaikuttaa varsin kiintoisalta. Harmi, että teos jäi kesken.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Andy Weir: Yksin Marsissa

Alkuteos: The Martian (2015)
Suomentaja: Kaj Lipponen
Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)
Sivumäärä: 387
Kustantaja: Into
ISBN: 978-925-264-567-8
Muoto: e-kirja (EPUB)
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut (2: 49/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 5, 6, 15, 21, 23, 25, 32, 35, 39, 42, 47 ja 50

*Kuusi päivää aiemmin astronautti Mark Watneyn oli tarkoitus olla yksi ensimmäisistä ihmisistä Marsissa.

Nyt hän on varmasti ensimmäinen ihminen, joka kuolee siellä.

Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn. Evakuoinnin aikana Markin avaruuspuku vaurioituu, ja muut luulevat hänen kuolleen. Mark jää yksin karulle planeetalle.

Miten hän saa ilmoitettua Maahan olevansa elossa? Vaikka hän saisikin viestin läpi, hänen ruokansa loppuu kauan ennen pelastusjoukkojen saapumista. Todennäköisesti Mark ei ehdi edes nääntyä nälkään. Pienikin inhimillinen virhe tai tekninen vika voi johtaa kuolemaan ennen sitä.

Mark turvautuu keksiliäisyyteen, insinööritaitoihin ja hirtehishuumoriin. Mutta riittävätkö ne voittamaan kosmiset esteet?

Yksin Marsissa pohjautuu alusta loppuun nykytieteeseen ja yllättää lukijansa yhä uudestaan. Se on herkeämätön scifi-trilleri, jota lukee kuin tosielämän selviytymiskertomusta.*



Yksin Marsissa on humoristinen, vauhdikas ja kiintoisa teos, joten ei ihme, että se on voittanut Japanin Seiun-palkinnon. Seiun-palkinto on maan vanhin tieteiskirjallisuuden palkinto ja vastaa suurinpiirtein Hugo-palkintoa. Että semmoinen tietoisku.

Todella. Hauska ja kiinnostava kirja. Wathey on humoristinen persoona, joka onnistuu hyvin kuvaamaan elämäänsä ja ajatuksiaan punaisen planeetan pinnalla. Hänen soleissaan elää mukana ja tunteella. Päiväkirjamaisuuden vastapainona on tietysti myös tapahtumien kuvausta Maasta, jossa tehdään paljon, jotta Marsiin jäänyt astronautti saataisiin pelastettua. Plussana mukana on muutamia kohtia, joissa joitain tapahtumia selvitetään lukijalle. Watneyn lokien aukkopaikat täytetään kiitettävästi ja niin, että myös maallikko ne ymmärtää.

Jos lukija on herkkä kielenkäytön suhteen, niin tätä teosta kannattaa harkita. Watneyn viljelemä huumori voi olla välillä mustaa ja kielenkäyttökin välillä “likaisempaan” päin. Tosin, ehkä moinen auttaa selviytymään tilanteesta, jossa enteet ovat sen puolella, että tulet kuolemaan. Muille voin suositella erittäin lämpimästi. Itse naureskelin useampaankin otteeseen lukiessani. Mahtava idea, joka on vielä toteutettu upeasti. Kiistatta yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Varmaan pitää tuo elokuvakin jossain välissä katsoa.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Sue Grafton: N niin kuin nuuskija

Alkuteos: N is for Noose (1998)
Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom
Ilmestymisaika: 1998 (ko.painos)
Sivumäärä: 276
Kustantaja: Book Studio
ISBN: 951-611-938-7
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Kinsey Millhone, Aakkosmurhat #14
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 18, 23, 24, 34, 37, 39 ja 47

*Tom Newquist on ollut Nota Laken poliisin palveluksessa miltei koko ikänsä. Kun hän 65-vuotiaana kuoli, kaikki pikkukaupungin asukkaat olivat vilpittömän suruissaan mutteivät ihmeissään: Tom eli kuin sydäntautiliiton kauhuesimerkki. Hän teki liikaa töitä, poltti liian paljon, söi liikaa roskaruokaa eikä harrastanut liikuntaa lainkaan.

Leski ei epäillyt hetkeäkään etteikö Tomin kuolema ollut luonnollinen. Yhteen kysymykseen hän kuitenkin halusi vastauksen. Mikä oli painanut Tomin mieltä kuukausikaupalla ennen kuolemaa?

Siinä kysymys jota Kinsey Millhone yrittää ratkaista. Mitä enemmän hän saa selville Tomin elämästä, sitä vihamielisemmin kaupunkilaiset alkavat häneen suhtautua, mukaanlukien myös hänen oma toimeksiantajansa. Lopulta Kinseyn oma henkikultakin on uhattuna.

Sue Graftonin 14. Aakkosdekkari kalifornialaisesta naisyksityisetsivästä. Ja meno sen kuin paranee.*



Mielenkiintoinen juoni, paljon erilaisia hahmoja ja pienen yhteisön mukanaan tuomat jännitteet. Niistä rakentuu luettava ja jännittävä soppa, jonka selvittäminen pistää Kinseyn aivonystyrät koetukselle. Kaikki kun ei todellakaan ole niin yksinkertaista ja selvää kuin miltä se on aluksi vaikuttanut. Yllätyksiä ja salaisuuksia alkaa paljastumaan ja menneetkin vaikuttavat…

Sarjan edetessä huomaa myös kirjailijan tyylin hivenen muuttuneen. Nyt Kinsey puhelee ja kertoilee rohkeammin ja suoremmin omista asioistaan lukijalle. Hänen persoonansa alkaa saamaan enemmän ja enemmän tilaa. Mikä on tietenkin hyvä juttu sarjaa lukeneiden kannalta.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Joel Lehtonen: Putkinotko

Alkuteos: Putkinotko : Kuvaus laiskasta viinarokarista ja tuhmasta herrasta (1919-1920)
Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)
Sivumäärä: 336
Kustantaja: Elisa Kirja
ISBN: 978-952-282-946-7
Muoto: e-kirja (EPUB)
Peukku: q^^
Huom: Saatavana ilmaiseksi Elisa Kirja -palvelusta
Lukuhaaste 2017: 19. Yhdenpäivänromaani (2: 48/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 5, 6, 8, 19, 34, 35, 39, 45 ja 47


*Putkinotko on Joel Lehtosen tunnetuin teos, joka ilmestyi kahdessa osassa vuosien 1919-1920 aikana. Romaani käsittelee yhtä kesäistä päivää, jolloin vuokraviljelijä ja viinatrokari Juutas Käkriäisen vaimo lähtee käymään Savonlinnassa ja Käkriäisten tilan omistaja saapuu tarkastamaan maitaan.

Putkinotkon vahvuuksia ovat elävä luontokuvaus ja tavallisen kansan elämän hahmottaminen, ja teosta pidetään kirjallisuushistoriallisesti suomalaisen realismin taidonnäytteenä.*



Pitkä, hitaasti etenevä ja minusta aika päämäärätön teos. Yhden päivän aikana kuljetaan jos minkälaisen henkilön matkassa ja seurataan Käkriäisen perheen elämää ja pyristelyä hengissä pysymisen suhteen. Koko perhe kun tuntuu olevan aika ongelmainen, eivätkä perheenjäsenten välitkään ole täysin mutkattomat…

Hienoa ajankuvausta kirja kyllä on. Ja persoonallisella tyylillä kirjoitettu. Minulla itselläni vain takkusi lukeminen pahasti. Hahmot eivät kiinnostaneet, lähinnä jopa ärsyttivät ja inhottivat. Ja jotenkin käytetty kieli kaihersi. Ei sen pienoinen vanhahtavuus, vaan se, miten sitä käytettiin. Kuinka ihmisten puheet olivat sekavia ja hämääviä ja joka välissä piti alkaa hihittelemään ja laittamaan vakavaa asiaa leikiksi.

Sanoisin, että Putkinotko on varsin omanlaisensa klassikko, josta joko pitää tai ei pidä. Realismia rehellisimmillään.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Agatha Christie: Rouva McGinty on kuollut

Alkuteos: Mrs McGintys’s Dead (1951)
Suomentaja: Eva Siikarla
Ilmestymisaika: 1988 (ko.painos)
Sivumäärä: 223
Kustantaja: WSOY
ISBN: 951-0-00926-1
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Hercule Poirot #25 / Sapo
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2017: 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (2: 47/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 15, 20, 23, 24, 32, 34, 35, 37, 39 ja 47

*Iäkäs siivoojarouva McGinty on surmattu ja hänen vuokralaisensa odottaa vankilassa hirttotuomionsa täytäntöönpanoa. Rikostarkastaja Spence ei ole kuitenkaan vakuuttunut James Bentleyn syyllisyydestä vaikka virkansa puolesta keräsikin todisteet miesparkaa vastaan. Hän kutsuu apuun vanhan ystävänsä Hercule Poirotin. Jos ihminen ei ole tehnyt murhaa, häntä ei pidä hirttää, Poirot tuumaa ja ryhtyy miettimään asiaa alusta. Miten rouva McGinty kuoli? Miksi hän kuoli? Vastaus ei löydy tutkimalla rouva McGintyn elämää. Vastaus löytyy murhaajan persoonallisuudesta. Joku joka halusi - mitä? Tuhota rouva McGintyn? Vai tuhota James Bentleyn?*



Olipas ihana palata Poirotin maailmaan pitkästä aikaa. Olen todella kaivannu häntä ja hänen viiksiään ja itserakkauttaan. Dame Christien tyyli kirjoittaa tästä belgialaisesta on ihastuttava ja nautinnollinen. Tekstiä lukee ja siihen uppoaa. Tarinaan on helppo päästä mukaan ja juoni on kutkuttava. Sitä alkaa epäilemään miltei kaikkia osaamatta osoittaa sormellaan lopulta varmasti ketään. Sen verran yllätyksellinen on tämän tapauksen juoni. Lukija johdetaan todella harhateille yhdessä poliisin ja jopa etsivämme kanssa! Kaikeksi onneksi pienet harmaat aivosolut toimivat ja Poirot onnistuu kuin onnistuukin näkemään kiintoisan kuvion taakse ja paljastamaan syyllisen.

Taattua ja laadukasta Christietä!