Alkuteos: センセイの鞄 [Sensei no kaban] (2001)
Kääntäjä: Raisa Porrasmaa
Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)
Sivumäärä: 111
Kustantaja: S&S
ISBN: 9789515244499
Muoto: e-kirja (BookBeat)
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2020: 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva (29/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 29 ja 41
Lukulistalta: 70
*Tsukiko on 38-vuotias, hän työskentelee toimistossa Tokion keskustassa, asuu yksin, töiden jälkeen käy baarissa yksin. Sitten eräänä iltana kantapaikassa on hänen entinen opettajansa. Sensei on ainakin 30 vuotta vanhempi, eläkkeellä, varmaan jo leski. Tuon ensimmäisen illan jälkeen he tapaavat uudelleen, ja taas uudelleen. He jakavat annoksen edamamea, kimvhiä, sashimia, mustekalaa. He juovat kannuittain sakea ja olutta, kirjoittavat haikuja, keräävät metsäsieniä kukkuloilla. Hyvin hitaasti ja empien suhde kasvaa rakkaudeksi, jotka kuitenkin varjostaa se minkä molemmat tietävät mutteivät voi sanoa. Sensein aika täällä on paljon lyhyempi kuin Tsukikon. Sensein salkku on suloisen surumielinen, oikullinen rakkaustarina, joka sijoittuu 2000-luvun Tokioon.*
Tsukiko kertoo tarinansa rehellisen oloisesti, turhia kainostelematta tai tunteilematta. Kertomus on kaunis muisto senseille, kunnianosoitus näiden kahden yhteiselle ajalle. Se on kertomus kahden eri sukupolven japanilaisen väliselle yhteenkuuluvuudelle ja heidän välisilleen eroille ja yhtäläisyyksille. Samalla se avaa miellyttävällä tavalla japanilaista kulttuuria erityisesti “kapakkakäyttäytymisen” suhteen. Minua itseäni miellytti hyvin paljon se, miten erilaisia sesonkiruokia mainittiin osana kertomusta.
Leppoinen ja melko maanläheinen sekä hieman surumielinen rakkauskertomus, joka koettaa sanoa, että vaikka eroa on, kannattaa silti ottaa kiinni hetkestä ja elää siinä kuin vain odottaa ja pitää kaikkea mahdottomana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti