sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Peter Høeg: Lumen taju

Alkuteos: Frøken Smillas fornemmelse for sne (1992)
Kääntäjä: Pirkko Talvio-Jaatinen
Ilmestymisaika: 2019 (ko.painos)
Sivumäärä: 539
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978952041242
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Keltainen kirjasto
Peukku: q^^
Lukulistalta: 115

*Lumen tajun tapahtumat lähtevät vyöryen liikkeelle kun kuusivuotias Esajas putoaa kerrostalon katolta. Esajaksen naapuri Smilla Jespersen näkee pojan jalanjäljet lumessa ja vaistoaa, ettei kyseessä ollut onnettomuus - Smillalla on lumen taju. Hän päättää selvittää, kuka on murhannut pojan ja miksi. Tutkimukset laajenevat Kööpenhaminasta hyiselle valtamerelle ja lopulta Grönlannin jäälakeuksille, mysteerin ytimeen.*



Lumen taju on erikoinen ja omalla tavallaan hyvin koukuttava kirja. Sen kerronta on kaunista ja paikoitellen miltei runollista. Kerronta elää omaa elämäänsä, välillä ollaan menneessä ja muistoissa, välillä taas tiukasti nykyhetkessä. Kokonaisuutena kaikki kietoutuu yhteen tarinaksi, jota on paikoitellen vaikea uskoa todeksi.

Smilla tutkii hienosti pienen ystävänsä traagista kuolemaa. Hän osaa olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Mutta toisaalta myös väärässä… Hänellä on paitsi lumen taju, myös kosolti onnea. Hänen kertomanaan tarina herää jännittävänä henkiin ja tilanteissa pääsee yllättymään ja säikkymään. Pidän paljon siitä, miten Smilla kertoo omasta elämästään ja yhdistää lapsuutensa asioita nykyhetkeen. Hänen tutkimuksensa ovat melkoisen jännittävää luettavaa.

Se mistä annan pientä miinusta on kirjan loppu. Se tulee tutkimuksien pituuteen nähden todella lyhyellä varoitusajalla ja aivan kaikki ei tunnu sitten kuitenkaan lopulta selviävän. Lopussa lukijalle jää suuri valta. Tästäkin huolimatta suosittelen tätä hieman erikoisempaa jännäriä. Lumen taju on sympaattisesti ja kauniisti erilainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti