Alkuteos: White teeth (2000)
Kääntäjä: Irmeli Ruuska
Lukija: Antti Virmavirta
Ilmestymisaika: 2021 (ko.painos)
Kustantaja: WSOY
Kesto: 22h 43min
ISBN: 9789510460764
Muoto: e-äänikirja (Nextory)
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2023: 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs (13/50)
Sopisi lukuhaasteeseen 2023 ainakin: 2, 10, 18, 20, 40 ja 46
*Rikas kuvasarja brittiläisen yhteiskunnan murroksesta, maahanmuuttajan arjesta, sukupolvien suhteista ja juurettomuuden kokemuksesta.
Valkoiset hampaat on sukellus Pohjois-Lontoossa sijaitsevan Willesdenin lähiön arkeen. Kolme hyvin erilaista perhettä - ja yksi geenimanipuloitu hiiri - muodostavat keskuksen, jonka kautta Smithin eri suuntiin rönsyilevä kerronta kulkee. Lontoosta siirrytään kiemuraisia sukupuita ja historiallisia sattumaketjuja seuraamalla milloin toisen maailmansodan lopun Bulgariaan, milloin 1800-luvun Intiaan. Ennen kaikkea Valkoiset hampaat on kuitenkin pienten ja outojen tarinoiden juhlaa. Ensi sivuilta lähtien Smith todistaa olevansa loistava tarinaniskijä, joka osaa taitavasti kuvata niin elämän traagisia kuin koomisiakin puolia.
Zadie Smith (s.1975) on brittikirjailija, joka tunnetaan Lontoon NW-alueelle sijoittuvista urbaaneista monikulttuurisista ja sosiaalisesti tarkkanäköisistä romaaneistaan. Zadie Smith debytoi kypsällä ja herkkävaistoisella romaanillaan Valkoiset hampaat (suom. 2001). Sen jälkeen häneltä on suomennettu romaanit Nimikirjoitus (suom. 2004), Kauneudesta (suom. 2006), Risteymiä (suom. 2013) ja Swing Time (suom. 2017). Smith perheineen asuu New Yorkissa.*
Tämä kirja todella rönsyilee. Suuntaan ja toiseen. Minulle itselleni jäi tunne, etten oikein tavoittanut sitä "punaista lankaa". Paitsi jos se on varsin erilaisten perheiden väliset suhteet ja heidän elämänsä muuttuvassa ja vielä varsin ennakkoluuloisessa maailmassa. Yksi perheistä kun on selvästi maahanmuuttajataustainen ja toinen taas "seka-avioliittoinen". Ja tietysti näiden perheiden lapset kohtaavat sitten omat ongelmansa...
Minä en henkilökohtaisesti pidä siitä, miten tarina on kerrottu. Se hyppii ja poukkoilee. Kertoo välillä lapsista ja välillä vanhemmista ja välillä herra ties mistä. Puhekielisyys eksyy ihmisten puheisiin ja heidän mielenkiintonsa kohteet ovat varsin, öh, kiintoisia. Kaikesta pomppimisesta johtuu kenties se, etten tahtonut saada kiinni oikein kenestäkään. Samaistumispinta jäi puuttumaan.
Minulle tämän kirjan suurin arvo lienee siinä miten se kuvaa omaa aikaansa ja ihmisten elämää.
Virmavirta lukee tasaisesti mutta ehkä hivenen tylsästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti