Ivan Turgenev: Tarpeettoman ihmisen päiväkirja

Alkuteos: Дневник лишнего человека [Dnevnik lišnego tšeloveka] (1849)

Suomentaja: Eila Salminen

Ilmestymisaika: 1980 (ko.painos)

Sivumäärä: 98

Kustantaja: Arvi A. Karisto osakeyhtymä

ISBN: 951-23-1681-1

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Venäläisen kirjallisuuden helmiä

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 17, 24, 35, 42 ja 50

Lukulistalta: 81

*Turgenev vakiinnutti venäläiseen kirjallisuuteen käsitteen “tarpeeton ihminen”. Tämä on hyvää tarkoittava, usein kaunopuheinen mutta saamaton hahmo, joka ei löydä paikkaansa muiden ihmisten joukossa.

“Ihmiset voivat olla pahoja, hyviä, viisaita, tyhmiä, miellyttäviä ja epämiellyttäviä, mutta eivät tarpeettomia… Toisin sanoen, koettakaa ymmärtää minua, maailma tulisi luonnollisesti toimeen ilman noita ihmisiä, mutta hyödyttömyys ei ole heidän pääominaisuutensa, se ei ole heidän huomattavin tuntomerkkinsä, eikä sana “tarpeeton” tule ensimmäisenä kielellenne, kun puhutte heistä. Mutta minä… minusta ei voi sanoa mitään muuta: tarpeeton - se riittää. Ylimääräinen ihminen - siinä kaikki.”

Tarpeettoman ihmisen päiväkirja on ironian sävyttämä, surumielinen kertomus sankarin, kirjoittajan, onnettomasta rakkaudesta ja epäonnistumaan tuomituista yrityksistä voittaa palvomansa neito puolelleen. Kuolinvuoteellaan, kaikkien hylkäämänä, ainoana seuranaan vanha höperö ‘njanja’ hän luo päiväkirjan muodossa katsauksen omaan elämäänsä eikä voi muuta kuin todeta sen valuneen hukkaan.

Ivan Turgenev (1818-1883) tunnetaan etupäässä kuuden romaaninsa ja “Metsämiehen muistelmien” perusteella. Monet hänen lyhyistä kertomuksistaan kuuluvat kuitenkin venäläisen kirjallisuuden helmiin. Tällainen on Tarpeettoman ihmisen päiväkirja (1849).*

Venäläistä melankoliaa ja surumielistä ironiaa. Niitä tässä päiväkirjassa piisaa. Tämä tarpeeton ihminen on omasta mielestään tarpeeton. Ja ehkä hän sitä onkin. Hän oli kuitenkin sen verran merkityksellinen, että sai aikaan päiväkirjan, kertomuksen, jossa hän kuvaa ehkäpä yhtä elämänsä tärkeimmistä tapahtumista. Tämä epäonnistumaan tuomittu rakastuminen nuoreen neitoon on jokseenkin kulunut aiheeltaan. Tapahtumien kulun voi aavistaa jo ennakolta mikä vain lisää asioiden surullisuutta.

Lyhyt ja helppolukuinen venäläinen klassikko, jossa on vakava aihe. Tätä aihetta on kuitenkin onnistuttu lähestymään tavalla, joka pitää mielenkiinnon yllä. Ehkä apua on tekstin päiväkirjamaisesta ulkoasusta ja kirjoitustyylistä.

Agatha Christie: Mykkä todistaja

Alkuteos: Dumb Witness (1937)

Suomentaja: Kari Ahonen

Ilmestymisaika: 1990 (ko.painos)

Sivumäärä: 331

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-12952-6

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot #15

Peukku:  ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 28, 40 ja 42

Lukulistalta: 80

*Miss Arundellin, rikkaan ikäneidon kuolema ei yllättänyt ketään hiljaisen pikkukaupungin asukkaista. Yllätyksen teki hänen testamenttinsa, josta Miss Arundell oli visusti vaiennut. Kirje, jonka hän ennen kuolemaansa oli lähettänyt Hercule Poirot’lle, antaa vauhtia tapahtumille. Avainasemassa on koira, mykkä todistaja, joka johdattaa Poirot’n ratkaisun jäljille.*

Ihastuttava Poirot, jossa Hastings pääsee kertomaan suurimman osan tapahtumista. Kirjan alussa on kyllä osio, jossa tapahtumia seurataan toistenkin henkilöhahmojen kautta. Itse tutkimuksista Hastings pääsee kuitenkin esittämään omat näkemyksensä, jotka tuttuun tapaan voivat johtaa lukijaa harhaan. Leppoista, rauhaisaa ja ah niin ihanan tunnelmallista aivotyötä! Näissä vanhoissa dekkareissa pääsee todella nauttimaan kiireettömästä tunnelmasta.

Ryan Gattis: Ei menetettävää

Alkuteos: Safe (2017)

Suomentaja: Elina Koskelin

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 347

Kustantaja: Like

ISBN: 978-952-01-1730-6

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 17, 22, 24, 28, 33 ja 49

*Strategia. Valehtelu. Fiksuus. Nyt kaikkia lahjojani, jotka tekivät minusta helvetin hyvän narkkarin, on käytettävä hyvään. Vaikka minun sitten pitäisikin tehdä ensin vähän pahaa.

Entinen narkkari Ricky “Aave” Mendoza on kassakaappimurtaja huumeviraston palveluksessa. Auttaakseen rakkaitaan hän päättää pitää gangsterien rahat tällä kertaa itsellään.

Rudy “Rillipää” Reyesillä on pomona LA:n pahamaineisin huumekauppias. Rillipään tehtävänä on löytää Aave ja anastetut rahat.

Hengästyttävässä ajojahdissa kaksi elämän kolhimaa mutta hyväsydämistä konnaa ajautuu törmäyskurssille. Kun menetettävää ei ole, on kaikki voitettavissa.*

Pidin kovasti Gattisin aikaisemmasta kirjasta ja siksipä odotukseni tämän suhteen olivat melkoiset. Ei menetettävää on tyyliltään kaukana edellisestä, mutta aivan yhtä lailla se koukuttaa ja yllättää.

Kirjassa tapahtumia seuraillaan vuorotellen Aaveen ja Rillipään vinkkelistä. Tapahtumat limittyvät toisiinsa ja vähitellen paljastuu aina vain uusia asioita. Maailma on todellinen ja julma. Jengejä ja heidän maailmaansa Gattis ei ole jättänyt. Hän osaa kuvata sitä elämää, puhaltaa sen henkiin. Ainakin minut lukijana hän sai välittämään henkilöistä ja siitä, mitä heille tapahtuu.

Kirjan juoni on hyvin punottu. Siinä on mukavia yllätyksiä, joista osa hymyilyttää, osa taas ei. Mutta niinhän hyvässä kirjassa kuuluukin käydä. Sen pitääkin saada tuntemaan ja toivomaan sekä myös itkemään.

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän

Alkuteos: Anna minun rakastaa enemmän (2005)

Lukija: Ville-Veikko Niemelä

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Kesto: 15h 53min (13 CD)

Kustantaja: BTJ Finland / Teos

ISBN: 978-951-692-966-1

Muoto: äänikirja, CD

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 14, 19, 20, 22 ja 34

Lukulistalta: 79

*Leena Vaahtera ja Antti Salokoski, Suomen suurimman rock-tähden, Summer Maplen, ristimänimeltään Suvi Vaahtera, äiti ja entinen poikaystävä. Molemmilla heillä on - tahtoivat tai eivät - osansa Summer Maplen yhä mielikuvituksellisemmaksi kääntyvässä tarinassa. Sivuosa tarinassa, jotka kumpikaan ei pysty hallitsemaan. Pystyykö kukaan?

Summer Maple itse on nimittäin kadonnut Afrikan matkallaan kuin tuhka tuuleen. Leena ja Antti kerivät auki elämäänsä, suhdettaan rakastamaansa ihmiseen, joka muuttui joksikin toiseksi. Mutta miten kohdata se, minkä olemus juuri on olla haaveita ja kuvitelmaa, kuulua kaikille eikä kenellekään?

Juha Itkosen toinen romaani on kiihkeä tarina kahden sukupolven toteutuneista ja toteutumattomista unelmista ja näiden unelmien hinnasta. Romaani musiikista. Romaani rakkaudesta. Romaani musiikista rakkautena.*

Nainen katoaa Afrikassa. Kohti tätä hetkeä kulkee kirja, jossa eletään takautumissa ja muistoissa. Antti ja Leena kertovat vuorotellen elämästä, siitä miten Suvista tuli Summer ja miten elämä on häntä ja heitä kuljettanut. Kumpaisellakin kertojalla on oma tapansa lähestyä muistoja, mennyttä…

Minun kohdallani osa kirjan viehätyksestä meni ehkä hukkaan. Ihmiskohtalot ovat mielenkiintoisia, mutta koko kirja pyörii omaan makuuni liikaa musiikin ja sen tekemisen ympärillä. Kuuntelen kyllä musiikkia ja pidän siitä, mutta se ei ole minulle niin sanotusti sydämen asia. Tässä kirjassa se on. Välillä tuntuu, että musiikki on se kaikkein tärkein.

Hyvin kirjoitettua tekstiä. Yllättäviä sattumia. Toisinaan kiinnostavia henkilöhahmoja. Ja yllättävä käänne. Siinä on paljon yhdelle kirjalle. Etenkin kun mukaan otetaan kaikki populaarikulttuurin viittaukset, joita oli ihan hauska seurailla. Varmasti uppoaa useammallekin lukijalle, jos ei ota asioita liian tosissaan ja vakavasti.

Lukijana Niemelä on kuunneltava. Hänen äänensä kestää kuuntelua, mutta ei ole lopulta kovinkaan mieleenjäävä. Hän lukee tekstin, ei juurikaan eläydy siihen. Onneksi Antti ja Leena vaihtelevat luvuittain kertojaa, näin kuuntelijakin pysyy kärryillä.

Agatha Christie: Lentävä kuolema

Alkuteos: Death in the Clouds (1935)

Suomentaja: Kirsti Kattelus

Ilmestymisaika: 1982 (ko.painos)

Sivumäärä: 239

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-11281-X

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot #10

Peukku:  ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 11, 14, 16, 34 ja 38

Lukulistalta: 78

*Vetävä Poirot-seikkailu, jossa mestarisalapoliisi selvittää lentomatkalla tapahtuneen salaperäisen myrkytysmurhan. Vanha nainen, rahanlainaaja ja koronkiskuri, löydetään kuolleena paikaltaan. Hänen kaulassaan on juuri ja juuri havaittavissa oleva pieni reikä. Paikalla olleen lääkärin suorittama alkututkimus osoittaa, että naista on ammuttu intiaanien tapaan, myrkkynuolella puhallusputken läpi.

Sekä nuoli että putki löytyvät koneesta, mutta kukaan matkustajista ei ole nähnyt eikä kuullut mitään. Kuitenkin yksi heistä, yhdeksästätoista, on murhaaja. Kuka, sen selvittää Hercule Poirot tunnetuilla taidoillaan.*

Näppärästi punottu juoni, jossa on monta käännettä ja yllätystä. Pienet harmaat aivosolut pääsevät todella töihin, eikä tällä kertaa voi ohittaa aivan täysin myöskään sattuman osuutta asioissa…

Kerronta vetää hyvin eteenpäin ja ainakin minusta oli mukava lukea tapahtumia useamman eri ihmisen vinkkelistä. Tietysti aina näin jää pienen virheen, erehdyksen ja väärän tulkinnan mahdollisuus, mutta niinhän se aina on herra Poirotin kanssa. Mukava, miten vanha herra järjestelee työnsä ohessa nuorten rakkausasioitakin. Näihin rauhallisiin ja tunnelmallisiin dekkareihin on aina mukava palata.

Anita Shreve: Vyöryvät vedet

Alkuteos: The Weight of Water (1997)

Suomentaja: Anja Meripirtti

Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)

Sivumäärä: 298

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-24410-4

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 14, 16, 23, 36 ja 40

Hyllynlämmittäjä: 59

*Vuonna 1873 pienellä Smuttynosen saarella tapahtuu raakalaismainen verityö. Kaksi naista tapetaan, kolmas, Maren Hontvedt, säilyy hengissä piiloutumalla rantaluolaan.

Yli sata vuotta myöhemmin lehtikuvaaja Jean saapuu saarelle tekemään juttua kuuluisasta rikoksesta. Hän löytää arkistoista Maren Hontvedtille kuuluneita papereita, joista piirtyy esiin liikuttava ihmiskohtalo, mutta niistä paljastuu myös viitteitä murhaajasta.

Menneiden tapahtumien lomassa Jean joutuu tarkastelemaan omaa elämäänsäkin uusin silmin. Hänen mukanaan veneessä ovat hänen viisivuotias tyttärensä, runoilijamiehensä Thomas ja tämän veli Rich tyttöystävänsä Adalinen kanssa. Nelikon suhteet kiristyvät väistämättä, sillä Thomas on iskenyt silmänsä Adalineen eikä Jean voi olla vertailematta veljeksiä keskenään, Thomasin tappioksi.

Karun saaren julma historia ja aikojenkin yli elävät syvät tunteet limittyvät Vyöryvissä vesissä mieliinpainuvaksi murhamysteerioksi. Kokeneena journalistina Shreve osaa pitää jännitystä yllä ja palkittuna kaunokirjailijana hän pystyy tunkeutumaan ihmissuhteiden ytimeen.*

Tämä kirja herättää minussa kaksijakoisia ajatuksia. Sen kerrontatyyli on erikoinen. “Luvut” ovat pitkiä. Tämän hetken tapahtumat on kirjoitettu sikin sokin historiallisten asioiden kanssa, eikä niitä juuri ole erotettu toisistaan. Teksti saattaa esimerkiksi kertoa mitä syödään aamiaiseksi ja seuraavassa lauseessa puhutaan jo murhan todistajanlausunnosta. Eivätkä Marenin kirjeet juuri ole poikkeuksia. Nainen hyppii kertomuksessaan ja pitkittää tarinaa minkä kerkeää. Jean ei ole yhtään sen parempi kertojana. Hän keskittyy epäolennaisuuksiin. Eivätkä muutkaan henkilöhahmot oikein innosta. Loppu tulee hitaan alun ja keskikohdan jälkeen nopeasti, joskaan ei välttämättä kovin yllättävänä.

Kaikesta sekavuudestaan ja vehtailustaan huolimatta kirjan kerronta oli minusta jotenkin vangitseva. Vaikka joissain paikoissa tapahtumat olivat tylsiä ja teki mieli alkaa hyppimään, en voinut tehdä sitä. Shreve osaa pitää lukijan mukana tekstissään. Sanoisin, että lukukokemuksena ihan OK tapaus, joka sopii vauhdikkaampien ja tiiviimpien jännäreiden väliin ja jos kaipaa pientä (tai vähän suurempaa) ihmissuhdedraamaa mutta ei halua sen olevan se pääasia.

Sir Walter Scott: Qventin Durward

Alkuteos: Quentin Durward (1823)

Suomentaja: Suonio

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 464

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-450-9

Muoto: e-kirja (EPUB)

Sarjamerkintä: Waverley #10

Peukku: q^^

Huom: Elisa Kirjan ilmainen klassikko

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1 ja 6

Hyllynlämmittäjä: 58

*1400-luvulle sijoittuva historiallinen romaani kertoo Ranskan kuninkaan Louis XI:n palveluksessa olevasta skotlantilaisesta jousimiehestä. Waverley-sarjan kymmenes romaani.*

Ritariromantiikkaa ja seikkailuja menneessä. Kohteliaisuuksia ja “huimia” vaaratilanteita. Aateluuden mukanaan tuomia velvoitteita ja taustalla vehkeilyä kruunusta. Klassista ja omalla tavallaan kiehtovaa. En itse vain ymmärrä sitä, miten ja miksi osa näistä kuninkaista on ansainnut alamaistensa ja palkollistensa uskollisuuden. He ovat monesti nimittäin itseään täynnä ja melko kärkkäitä uhraamaan kaikki muut...

Käännös on luettava vaikka onkin vanha. Scott osaa kyllä viihdyttää yleisöään jos lukija antaa hänelle mahdollisuuden.

J. S. Monroe: Löydä minut

Alkuteos: Find me (2017)

Suomentaja: Arto Schroderus

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 431

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-92099

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 16, 23, 24, 28, 33, 34, 40 ja 49

Lukulistalta: 77

*Kun kaikki on mahdollista, kehen voi luottaa?

Yön pimeydessä nuori nainen syöksyy aaltoihin ja katoaa. Rosan itsemurha järkyttää kaikkia mutta tavallaan se on ymmärrettävä, onhan hänen isänsä juuri kuollut ja opiskelu Cambridgessa luo kovia paineita. Mutta onko tässä koko totuus?

Viisi vuotta myöhemmin läheiset ovat hyväksyneet Rosan kuoleman - kaikki paitsi Rosan poikaystävä Jar. Kuin riivattu Jar etsii Rosaa ja näkee hänen kasvonsa joka puolella. Psykologin mukaan kyse on vain hallusinaatioista. Sitten Jar saa käsiinsä viestin: Löydä minut.

J. S. Monroen psykologinen trilleri on kuin vainoharhainen uni, joka kieputtaa lukijaa viimeiselle sivulle saakka.*

Tämä monitasoinen psykologinen trilleri tarjoaa melkoisen vyyhdin lukijalle. Kirjan tapahtumat kerrotaan päiväkirjamerkinnöin, reaaliaikaisin tapahtumin ja osittain myös ajatuksin. Ja kertojia on useampia. Kuka heistä on rehellisin? Kuka huijaa eniten? Kuka on vainoharhaisin? Ja onko totuus sittenkään totta?

Tapahtumat niin nykyisyydessä kuin menneisyydessäkin punoutuvat toisiinsa ja luovat kudelman, jossa lukijakin alkaa helposti pohtimaan sitä, mikä on totta ja mikä ei. Kaikki nimittäin aivan hyvin voi olla sekä valhetta että totta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Mitä pitemmälle lukija pääsee, sitä syvemmälle hän uppoaa kirjailijan rakentamaan verkkoon. Eikä tämä verkko paljastu ollenkaan mukavaksi. En lähtisikään suosittelemaan kirjaa herkkänahkaisille lukijoille. Tässä tullaan esittämään ajatuksia ja tapahtumia, jotka ovat kaukana sieltä mukavimmasta päästä. Jos taas uskoo kestävänsä rumuutta, kannattaa tähän kirjaan tarttua. Se pyörittää lukijaa ja tämän mielikuvitusta hyvin. Ja on kirjoitettu kiinnostavasti.

Laura Lindstedt: Oneiron

Alkuteos: Oneiron : fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista (2015)

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 439

Kustantaja: Teos

ISBN: 978-951-851-544-2

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 7, 14, 17, 19, 24 ja 46

Hyllynlämmittäjä: 57

Lukulistalta: 76

*Seitsemän naista, kukin kotoisin eri maasta. Kuolemanjälkeisessä välitilassa, josta ei voi paeta - paitsi sanojen, kertomusten avulla.

Newyorkilainen performanssitaitelija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopolitas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta.

Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi.

Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?*

Oneiron oli minulle taistelukenttä. Sen lukeminen kesti ja takkusi. Tunnustan, että osan kirjasta luin silmäillen, sillä yksikään kirjan naisista ei oikeastaan kiinnostanut minua tippaakaan.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on unenomaista, fantasiaa. Se on jotain käsittämätöntä, jossa naiset hakevat itseään, tutkailevat toisiaan ja valehtelevat toisilleen. He luovat kuvia, joita ei ole tarkoitettu kestämään. Toinen osa on rehellinen, se on totuus, se on loppu.

Kirjan toisesta osasta voisin sanoa pitäneeni ainakin hiukkasen. Kun naiset lopulta riisuvat naamionsa ja ovat alastomina vain itsensä, voi heistäkin pitää ja heitä voi ymmärtää. Olkoon, että myös tämän osan kirjoitustapa ei ollut mieleeni. Liikaa lauseita, joista ei aina osaa päätellä kuka sanoi ja mitäkin. Vai onko kirjailija olettanut, että ensimmäisen osan luettuaan voisi naiset erottaa pelkästään sanoista?

Haastava teos, joka on puhuttanut lukijoita ja varmasti tulee puhuttamaan. Osa ymmärtää kirjan kauneuden ja osalta ajatus menee ohitse. Näkisin, että kaikesta huolimatta kuulun itse jälkimmäiseen joukkoon...

Charles Dickens: Sanoma mereltä

Alkuteos: A Message from the Sea (1860)

Suomentaja: Hanna Favorin

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Sivumäärä: 114

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-588-9

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: Elisa Kirjan ilmainen klassikko

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 4, 6, 14, 23, 28, 33 ja 34

Hyllynlämmittäjä: 56

*Sanoma mereltä on Charles Dickensin ja Wilkie Collinsin kirjoittama novelli. Julkaistu All the Year Round -lehden joulunumerossa.*

Luettavasti kirjoitettu ja ihan mukava vanha suomennos. Tarina, joka pitää sisällään useita pienempiä tarinoita. Nämä tarinat luonnollisesti liittyvät toisiinsa ja paljastavat asioista uusia käänteitä. Osa pienistä tarinoista on melko yllättäviä, osa jopa jännittäviä. Sanoisin, että tämä on novelliksi melkoisen pitkä ja valmiiksi rakennettu.

Jules Verne: Salaperäinen saari

Alkuteos: L’lle mystérieuse (1874)

Suomentaja: Samuli S.

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 169

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-493-6

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: Elisa Kirjan ilmainen klassikko

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 4, 6, 14, 23, 33, 34, 40 ja 42

Hyllynlämmittäjä: 55

*Romaani viidestä haaksirikkoutuvasta ilmapallopurjehtijasta ja heidän elämästään autiolla saarella. Jatkoa teoksille Kapteeni Grantin lapset ja Sukelluslaivalla maapallon ympäri.*

Vaikka teoksen sanotaan olevan jatkoa kirjoille Kapteeni Grantin lapset (Elisa Kirjasta saatavana jaettuna 3 osaan) ja Sukelluslaivalla maapallon ympäri, ei se ole täysin suoraa jatkoa. Kirjan aikajana on nimittäin osittain jälkimmäisen teoksen kanssa risteävä. Kirjailijan vapaudella tämän kirjan sankarit kuitenkin tietävät kapteeni Nemon tarinan entuudestaan. Tämän ei kannata antaa haitata lukemista.

Tässä kirjassa on paljon yksityiskohtaistakin kuvailua siitä, miten autiolla saarella voi selviytyä. Miesten toimet, askaret ja suunnitelmat kerrotaan tarkasti. Perusluonnontieteillä ja taidoilla pärjää näköjään melkoisen pitkälle ja jos tuuria on, löytyy saarelta monia asioita, joista on hyötyä. Tosin tässä tapauksessa haaksirikkoiset saavat hieman apuja…

Jännitystäkin kirjassa on tarjolla sen nälkäisille. Ei kaikki mene aina aivan suunnitelmien ja toiveiden mukaan. Itse myös kummastelen ihmisten käsitystä oikeudenmukaisuudesta ja siitä, mikä nähdään “rangaistuksen kärsimisenä”. Tosin, samaa asiaa kummastelen myös nyky-yhteiskunnassa. Joissain tapauksissa vankilarangaistukset ovat ihan naurettavia...