Alkuteos: The Weight of Water (1997)
Suomentaja: Anja Meripirtti
Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)
Sivumäärä: 298
Kustantaja: WSOY
ISBN: 951-0-24410-4
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 14, 16, 23, 36 ja 40
Hyllynlämmittäjä: 59
*Vuonna 1873 pienellä Smuttynosen saarella tapahtuu raakalaismainen verityö. Kaksi naista tapetaan, kolmas, Maren Hontvedt, säilyy hengissä piiloutumalla rantaluolaan.
Yli sata vuotta myöhemmin lehtikuvaaja Jean saapuu saarelle tekemään juttua kuuluisasta rikoksesta. Hän löytää arkistoista Maren Hontvedtille kuuluneita papereita, joista piirtyy esiin liikuttava ihmiskohtalo, mutta niistä paljastuu myös viitteitä murhaajasta.
Menneiden tapahtumien lomassa Jean joutuu tarkastelemaan omaa elämäänsäkin uusin silmin. Hänen mukanaan veneessä ovat hänen viisivuotias tyttärensä, runoilijamiehensä Thomas ja tämän veli Rich tyttöystävänsä Adalinen kanssa. Nelikon suhteet kiristyvät väistämättä, sillä Thomas on iskenyt silmänsä Adalineen eikä Jean voi olla vertailematta veljeksiä keskenään, Thomasin tappioksi.
Karun saaren julma historia ja aikojenkin yli elävät syvät tunteet limittyvät Vyöryvissä vesissä mieliinpainuvaksi murhamysteerioksi. Kokeneena journalistina Shreve osaa pitää jännitystä yllä ja palkittuna kaunokirjailijana hän pystyy tunkeutumaan ihmissuhteiden ytimeen.*
Tämä kirja herättää minussa kaksijakoisia ajatuksia. Sen kerrontatyyli on erikoinen. “Luvut” ovat pitkiä. Tämän hetken tapahtumat on kirjoitettu sikin sokin historiallisten asioiden kanssa, eikä niitä juuri ole erotettu toisistaan. Teksti saattaa esimerkiksi kertoa mitä syödään aamiaiseksi ja seuraavassa lauseessa puhutaan jo murhan todistajanlausunnosta. Eivätkä Marenin kirjeet juuri ole poikkeuksia. Nainen hyppii kertomuksessaan ja pitkittää tarinaa minkä kerkeää. Jean ei ole yhtään sen parempi kertojana. Hän keskittyy epäolennaisuuksiin. Eivätkä muutkaan henkilöhahmot oikein innosta. Loppu tulee hitaan alun ja keskikohdan jälkeen nopeasti, joskaan ei välttämättä kovin yllättävänä.
Kaikesta sekavuudestaan ja vehtailustaan huolimatta kirjan kerronta oli minusta jotenkin vangitseva. Vaikka joissain paikoissa tapahtumat olivat tylsiä ja teki mieli alkaa hyppimään, en voinut tehdä sitä. Shreve osaa pitää lukijan mukana tekstissään. Sanoisin, että lukukokemuksena ihan OK tapaus, joka sopii vauhdikkaampien ja tiiviimpien jännäreiden väliin ja jos kaipaa pientä (tai vähän suurempaa) ihmissuhdedraamaa mutta ei halua sen olevan se pääasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti