Alkuteos: Дневник лишнего человека [Dnevnik lišnego tšeloveka] (1849)
Suomentaja: Eila Salminen
Ilmestymisaika: 1980 (ko.painos)
Sivumäärä: 98
Kustantaja: Arvi A. Karisto osakeyhtymä
ISBN: 951-23-1681-1
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Venäläisen kirjallisuuden helmiä
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 17, 24, 35, 42 ja 50
Lukulistalta: 81
*Turgenev vakiinnutti venäläiseen kirjallisuuteen käsitteen “tarpeeton ihminen”. Tämä on hyvää tarkoittava, usein kaunopuheinen mutta saamaton hahmo, joka ei löydä paikkaansa muiden ihmisten joukossa.
“Ihmiset voivat olla pahoja, hyviä, viisaita, tyhmiä, miellyttäviä ja epämiellyttäviä, mutta eivät tarpeettomia… Toisin sanoen, koettakaa ymmärtää minua, maailma tulisi luonnollisesti toimeen ilman noita ihmisiä, mutta hyödyttömyys ei ole heidän pääominaisuutensa, se ei ole heidän huomattavin tuntomerkkinsä, eikä sana “tarpeeton” tule ensimmäisenä kielellenne, kun puhutte heistä. Mutta minä… minusta ei voi sanoa mitään muuta: tarpeeton - se riittää. Ylimääräinen ihminen - siinä kaikki.”
Tarpeettoman ihmisen päiväkirja on ironian sävyttämä, surumielinen kertomus sankarin, kirjoittajan, onnettomasta rakkaudesta ja epäonnistumaan tuomituista yrityksistä voittaa palvomansa neito puolelleen. Kuolinvuoteellaan, kaikkien hylkäämänä, ainoana seuranaan vanha höperö ‘njanja’ hän luo päiväkirjan muodossa katsauksen omaan elämäänsä eikä voi muuta kuin todeta sen valuneen hukkaan.
Ivan Turgenev (1818-1883) tunnetaan etupäässä kuuden romaaninsa ja “Metsämiehen muistelmien” perusteella. Monet hänen lyhyistä kertomuksistaan kuuluvat kuitenkin venäläisen kirjallisuuden helmiin. Tällainen on Tarpeettoman ihmisen päiväkirja (1849).*
Venäläistä melankoliaa ja surumielistä ironiaa. Niitä tässä päiväkirjassa piisaa. Tämä tarpeeton ihminen on omasta mielestään tarpeeton. Ja ehkä hän sitä onkin. Hän oli kuitenkin sen verran merkityksellinen, että sai aikaan päiväkirjan, kertomuksen, jossa hän kuvaa ehkäpä yhtä elämänsä tärkeimmistä tapahtumista. Tämä epäonnistumaan tuomittu rakastuminen nuoreen neitoon on jokseenkin kulunut aiheeltaan. Tapahtumien kulun voi aavistaa jo ennakolta mikä vain lisää asioiden surullisuutta.
Lyhyt ja helppolukuinen venäläinen klassikko, jossa on vakava aihe. Tätä aihetta on kuitenkin onnistuttu lähestymään tavalla, joka pitää mielenkiinnon yllä. Ehkä apua on tekstin päiväkirjamaisesta ulkoasusta ja kirjoitustyylistä.