Alkuteos: Patria (2016)
Kääntäjä: Sari Selander
Lukija: Ville Tiihonen
Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)
Kustantaja: WSOY
Kesto: 24h 49min
ISBN: 9789510449981
Muoto: e-äänikirja
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2025: 9. Kirjassa on konflikti (9/50)
Sopisi lukuhaasteeseen 2025 ainakin: 17, 22, 24, 30, 42, 44 ja 45
*Elämää suurempi tarina ystävyksistä, jotka väkivallan vuodet erottavat.
Kiehtova historiallinen lukuromaani, suurten tunteiden sukutarina Baskimaan vihan ja rakkauden vuosista.
Poliittinen konflikti repii Baskimaan pientä kyläyhteisöä. Kahden perheen ystävyys vaihtuu katkeraan vihanpitoon, kun toisen perheen poika liittyy ETA:n aseelliseen taisteluun ja toisen isä taas joutuu ETA:n uhriksi. Syvältä kouraiseva sukusaaga seuraa tarkkanäköisesti perheiden arkisia tragedioita ja mustaa surua, mutta myös horjumatonta vakaumusta ja iloa.
Äidinmaa kertoo unohtamisen mahdottomuudesta ja anteeksiannon välttämättömyydestä. Koskettava kuvaus kansasta, jonka on opittava elämään väkivaltaisen menneisyytensä varjossa.
Fernando Aramburu (s. 1959) on aikamme merkittävimpiä espanjalaiskirjailijoita. Hän syntyi Baskimaassa ja asuu nykyään Saksassa. Aramburulle on myönnetty lukuisia merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, mutta vasta Äidinmaa (Patria) osoittautui huikeaksi menestykseksi sekä lukijoiden että kriitikoiden keskuudessa ja nosti hänet kirjailijaksi, joka on jättänyt jälkensä aikaamme. Oikeudet Äidinmaahan on myyty yli 20 maahan.*
Yksiin kansiin mahtuu vuosikymmenien mittainen tarina kahdesta perheestä ja niiden jäsenistä. Tarina kerrotaan minun mielestäni sekavasti, sillä aikatasot vaihtuvat ja limittyvät toisiinsa. Yksi kerros on lähellä "nykyaikaa" ja sekin etenee omaa tahtiaan eteenpäin. Muut tasot palaavat menneisyyteen ja kertovat lyhyissä pätkissä kuinka välirikko sattui ja kuinka perheiden jäsenet ovat eläneet elämäänsä. Välillä äänessä on toisen perheen matriarkka, välillä toisen ja välillä taas loikataan perheiden lasten matkaan. Kukin kertoo asioita vähän omalla tavallaan niin, että jossain vaiheessa selviää toisen vähän muunnelleen totuutta. Tämä tyyli ei ollut oikein minun mieleeni. Oli joskus pihalla siitä, mitä on tapahtunut ja kenelle.
Kirja käynnistyy todella hitaasti ja hyppiminen vaikuttaa siihen, ettei henkilöhahmoihin oikein tahdo päästä käsiksi. Vasta vähitellen kunkin saatua enemmän ääntään esiin, alkaa joistain heistä välittämään. Joitain ei ymmärrä ollenkaan ja joitain saattaa jopa inhota. Eniten kuitenkin kammottaa ihmisten asenne, joka on joskus hyvinkin vihamielinen ja ilkeä. Ei sillä pitäisi olla väliä onko joku baski vai espanjalainen. Yhtä lailla he asuvat samassa maassa ja yhtä lailla heillä pitäisi olla oikeus elää.
Äidinmaa on raskasta tekstiä. Siinä on joitain humoristisia osia, mutta enimmäkseen se on surullinen ja masentava. Toisinaan vilahtelee vähän toivoa ja jotkut henkilöistä ovat kovia taistelemaan ja haluavat hyvää ja parempaa. Kaltoinkohdellusta maasta nousee toivo, joka ei suostu kuolemaan.
Tiihonen lukee hyvin ja varmasti. Hänen äänensä pelasti tämän kirjan minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti