Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Alkuteos: Nokkosvallankumous (2013)

Lukija: Antti L.J. Pääkkönen

Ilmestymisaika: 2021 (ko.painos)

Kustantaja: WSOY

Kesto: 15h 10min

ISBN: 9789510471951

Muoto: e-äänikirja

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2026: 18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen (45/50)

Sopisi lukuhaasteeseen 2026 ainakin: 10, 16, 24 ja 30

*Nokkosvallankumous on kahden pojan kaunis ja ahdistava rakkaustarina, joka on samalla fantasiasatu, realistinen tulevaisuudenkuva ja dystopiahelvetti.

Nokkosvallankumous (2013) oli ilmestyessään Topelius- ja Kuvastaja-palkintoehdokkaana ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Dharan on aina ollut se, jonka harteille kaikki lankeaa ja se, joka johdattaa maailman vallankumoukseen. Vayu ei ole koskaan ollut kukaan. He kohtaavat todellisuudessa, jossa aurinko ei ole paistanut enää vuosiin ja resuiset Nokkoslapset kytevät kapinaansa vallatussa huvipuistossa.

Kun Vayun ja Dharanin polut yhtyvät, puhtaana virtaavat vedet ja hyväilevä aurinko eivät enää ole pelkkiä piinaavia muistoja menneisyydestä. Mutta onko vallankumous mahdollinen rikkinäisessä maailmassa?

Siiri Enoranta on tamperelainen kirjailija, jonka teokset ovat olleet poikkeuksellisen palkittuja. Enoranta on saanut romaaneistaan mm. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- ja Topelius- palkinnot, sekä useasti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Lisäksi Enorannan teokset ovat olleet Runeberg-, Tulenkantaja- sekä Kuvastaja-palkintoehdokkaina.*

Odotukseni tämän kirjan suhteen olivat korkealla. Olen lukenut Enorantaa aikaisemmin ja pitänyt hänen kirjoistaan. Lisäksi useampi tuttuni/ystäväni/kollegani on kehunut tätä. Harmikseni joudun toteamaan, että tämä ei ollut minulle.

Maailmankuva on kerrottu minun makuuni liian suppeasti. Kaikki on mennyt päin peetä ja maailma on saastunut ja eletään aika räjähdysherkässä tilassa. Lähinnä lapset ja nuoret ovat selvinneet ja useat eri ryhmittymät kilpailevat elintilasta ja niukoista resursseista. On olemassa isompi dominoiva ja muita terrorisoiva ryhmittymä jota vastaan muut haluavat kapinoida. On ennustus "messiaasta", valitusta jonka pitäisi auttaa kapinalliset voittoon. Sitten ovat vielä harmaan veren omaavat kiviveriset, muinaisten kivijumalien jälkeläiset...

Minä en päässyt käsiksi henkilöihinkään. Sen paremmin Dharan kuin Vayukaan eivät kiinnostaneet. Vayu esiintyi minulle vain nössönä valittavana poikana, joka lumoutuu toisesta niin, ettei voi kuin totella tätä. Hällä väliä muusta. Lisäksi hän on myös joko niin tyhmä tai onnekas, ettei ole koskaan saanut minkäänlaista verenvuotoa... Dharan taas on itseään täynnä oleva "rikas poika", joka on tottunut muiden sankarin palvontaan ja siihen, että saa petiinsä kenet vain haluaa. Muista viis. Kaksikko siis tuntuu sopivan toisilleen aika hyvin. Sivuhenkilöt sitten ovat oma lukunsa. Kasa kumman nimen omaavia tyyppejä, joista joillain on vähän erikoistaitoja ja suurin osa kuitenkin vain tykinruokaa ja luomassa menetyksen tunnetta.

Tarina kyllä etenee hyvää tahtia ja siinä on vaihtelua. Se on monipuolinen ja useasti jopa jännittäväkin. Ymmärrän hyvin miksi monet ovat tykänneet. Enoranta osaa kyllä kirjoittaa. Jokin vain ei nyt osunut minuun. Ehkä käytetty kahden minä-kertojan vuorottelu on se syy. En ole ikinä ollut kauheasti tämän kerrontatavan fani.

Pääkkönen onneksi lukee hyvin ja sujuvasti. Jaksoi tämänkin kuunnella läpi.