Agatha Christie: Seikkaileva jälkiruoka

Alkuteos: The Adventure of the Christmas Pudding (1960)

Kääntäjät: Kouvolan kääntäjäkoulutuslaitoksen 2. Vuosikurssin työryhmä 1982-83

Ilmestymisaika: 1984 (ko.painos)

Sivumäärä: 281

Kustantaja: WSOY

ISBN: 951-0-12185-1

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot -novellikokoelma / SAPO #284

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 12, 18 ja 35

Hyllynlämmittäjä: 11

Lukulistalta: 8

*Viisi ennen suomentamatonta jännityskertomusta. Nimikertomuksessa Seikkaileva jälkiruoka Hercule Poirot selvittää historiallisesti arvokkaan rubiinin katoamisen. Hercule Poirot on pääosassa myös tarinoissa Rakkina toisten jaloissa, Uni ja Espanjalaisen kirstun arvoitus, jossa hän omasta mielestään on parhaimmillaan. Neiti Marplea puolestaan on miellyttänyt aina hänen oma tarkkanäköisyytensä tarinassa Greenshawin hassahdus, jossa ovelasti suunnitellun murhan uhriksi joutuu merkillisen talokummajaisen erakkomainen omistajatar.

Agatha Christie itse on tehnyt kirjan esipuheen.*

Seikkaileva jälkiruoka on nimikertomuksena hupaisa ja viihdyttävä. Se osoittaa, että joskus pienillä sattumuksillakin on vaikutusta siihen, miten tapauksia syntyy tai ratkaistaan. Poirot itse ei kyllä koskaan myöntäisi, että onni voi vaikuttaa tapauksiin…

Espanjalaisen kirstun arvoitus on mielenkiintoinen tapaus, jossa Poirot todellakin loistaa. Hienoja yksityiskohtia ja päättelyä. Kiintoisa tarina, jossa ihmisluonnolla on oma osansa.

Rakkina toisten jaloissa on Poirot-jutuksi kiero. Etsivä nimittäin hyödyntää tässä ihmisten epäluuloisuutta ja pelkoja eikä pelkkää kylmää logiikkaa ja päättelyä. Psykologiset seikat nousevatkin tässä tarinassa merkittävään osaan.

Uni on varsin lyhyt novelli, jossa Poirot ratkaisee tapauksen lähestulkoon vain kävelemällä näyttämölle. Se on myös mainio esimerkki siitä, miten kieroja ja julmia suunnitelmia ihminen voi punoa toisen päänmenoksi.

Greenshawin hassahdus on kokoelman poikkeus. Se on miss Marple novelli, josta havaitsin taas kerran sen, miksen pidä Marplesta. Täti on niin hassahtanut itse, puhuu niin höperöjä ja ajattelee kummallisesti (vaikkakin toimivasti). Erikoinen murha, erikoinen mysteeri. Jonka Marple ratkaisee käymättä itse kertaakaan paikalla tai tapaamatta tapaukseen osallistuneita henkilöitä. Hän vain kuuntelee toisten juttuja ja tekee oman elämänkokemuksensa perusteella johtopäätöksiä.

Kokonaisuutena Seikkaileva jälkiruoka -novellikokoelma on viihdyttävä ja monipuolinen. Tapaukset ovat erilaisia ja jännittäviä. Ne tarjoavat hyvää viihdettä ja sopivasti purtavaa harmaille soluille. Taattua Christietä lyhyemmässä muodossa.

Tuomas Myllylä: Pakanat

Alkuteos: Pakanat (2018)

Kuvittaja: Tuomas Myllylä

Teksti: Tuomas Myllylä

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 306 (numeroimaton)

Kustantaja: Musta Ritari

ISBN: 978-952-6630-16-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Pakanat #1-4

Peukku: ^^b

Huom: sisältää yksissä kansissa aiemmin julkaistut 2 Pakanat-tarinaa ja 2 ennen julkaisematonta

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 5, 15, 16, 18 ja 27

*Kostolla on aina hintansa.

Nuoren Ari Halikon koko elämä mullistuu talvisena yönä vuonna 916, kun kahden suvun välinen verikosto huipentuu talonpolttoon ja Halikon koko suvun veriseen tuhoon. Tästä alkaa Arin koko elämän läpi käyvä kostotie, joka vie hänet loputtoman idäntien läpi, orjasta soturiksi ja soturista päälliköksi, takaisin riitaisten suursukujen hallitsemaan Suomeen.

Vanhan Väinämöisen, suomenheimon kuninkaan, ylläpitämä hatara rauha järkkyy pian pahan kerran kostonhimoisen sotapäällikön saapuessa sotureineen rakentamaan sukunsa kotia uudelleen ja maksamaan vanhoja verisiä velkoja.

Voiko kerran miekkaan tarttunut Ari enää välttyä kostonsa seurauksilta, kun ruotsalaiset, suomalaiset ja hämäläiset kaikki imeytyvät mukaan sodan kurimukseen ja metsäiset rannat peittyvät savuun ja ruumisröykkiöihin?*

Pakanat on voimakas tarina, jota sen vahva kuvitus tukee. Tarina ammentaa voimansa Kalevalasta ja muista muinaisista suomalaisista uskomuksista ja taruista. Se on väkevä kertomus armottomista miehistä ja naisista, jotka taistelevat ja elävät armottomassa maassa. Maassa, jossa veri on vettä sakeampaa ja vanhoja valoja arvostetaan. Tai ainakin osa arvostaa.

Ari Halikko on mielenkiintoinen hahmo. Hän on soturi henkeen ja vereen, kunnian mies. Hänen kostomatkaansa on mielenkiintoista seurata. Hänen elämänsä on veren punaama ja raaka. Se pitää lukijan otteessaan. Tämä kostotarina ei sovi lapsille, eikä heikkohermoisille.

Ei varsinkaan kun katsoo kuvitusta. Se on mustavalkoinen ja voimakas. Tumma viiva ja synkkyys henkivät jokaisesta ruudusta. Myllylä ei ole pehmitellyt asioita. Päät lentelevät ja ihmiset juoksentelevat synnyinasussaan. Herkimmille katselijoille kuvitus voi olla turhan raju. Minulle se oli väkevän kaunis. Pidän siitä kovasti.

Hieno sarjakuva. Suosittelen.

Goscinny & Uderzo: Asterix lyö vetoa

Alkuteos: Le Tour de Gaule d’Astérix (1965)

Kääntäjä: Outi Walli

Kuvittaja: Albert Uderzo

Teksti: René Goscinny

Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)

Sivumäärä: 48

Kustantaja: Egmont kustannus

ISBN: 978-952-233-868-6

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Asterixin seikkailut #16

Peukku: ^^b

Huom: oikeasti 5. julkaistu Asterix-seikkailu

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 2, 16, 18, 35, 39 ja 47









Tämä on ehkäpä yksi lemppareistani Asterix-sarjakuvien joukossa. Siihen on yksi syy: Idefix ja hänen ensi esiintymisensä!

Voittamattomien gallialaisten kotikylä aidataan ja Asterix lyö vetoa, että hänen onnistuu kiertää koko gallia ja tuoda todisteena herkkuruokia kustakin kaupungista. Heti ensimmäisestä kaupungista mukaan tarttuu pieni pörröinen koira, joka seuraa kaksikkoa koko matkan. Huumoria, pari tyrmää ja lukuisia kaltoin kohdeltuja roomalaisia. Hienoa gallialaisten yhteishenkeä.

J. K. Rowling: Fantastic Beasts & Where to Find Them

Alkuteos: Fantastic Beasts & Where to Find Them (2001)

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 42

Kustantaja: Bloomsnury Publishing Plc

ISBN: 0-7475-5466-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Potter universumi

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2019: 47. Kirjassa on alle 100 sivua (25/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 12, 16 ja 18

Hyllynlämmittäjä: 10

*A copy of Fantastic Beast and Where to Find Them resides in almost every wizarding householf in the county. Now, for a limited period only, Muggles too have the chance to discover where the Quintaped lives, what the Puffskein eats and why it is best not to leave milk out for a Knarl.

Proceeds from the sale of this book will go to Comic Relief, which means that the pounds and Galleons you exchange for it will do magic beyond the powers of any wizard. If you feel that this is insufficient reason to part with your money, I can only hope that passing wizards feel more charitable if they ever see you being attacked by a Manticore.

Albus Dumbledore*

Pottereiden maailmaan sijoittuva teos, oppikirja oikeastaan. Nopeasti luettava ja helppoa englantia. Joskin ehkä olentojen nimet voivat tuottaa pientä päänvaivaa. Onneksi suurin osa on tuttuja petoja, joten siitäkin selviää. Kaikkiaan opettavainen teos, joka kuitenkin voi olla hieman kuivahko. Tätä eivät pelasta edes muutamat hupaisat huomautukset, joita kirjan sivuille on lisäilty. Potter-fanit varmasti tykkäävät.

Päivi Marita Alatalo: Pelko

Alkuteos: Vion tarinat I: Pelko (2018)

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 407

Kustantaja: mediapinta

ISBN: 978-952-81-0208-3

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Vion tarinat #1

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2019: 4. Kirjailijan ainoa teos (24/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 11, 15, 16, 18 ja 29

*”Tämäkö on huominen? Kannamme yhä myrkkyjä sisällämme ja uskomme, että voitimme.”

“Sky jähmettyi kauhusta nähdessään paremmin. Valokeila osui ensimmäiseksi likaiseen pieneen ihmiskäteen. Käsi oli lapsen.”

“Kaikki oli johtanut tähän. Jokainen hengenveto oli kuljettanut heitä elämän polulla sinne, mihin heidät oli tarkoitettu.”

Lähes tuhoutuneella Vio-planeetalla vuosia kestäneen oliosodan jälkeen, kokenut ja viisas kenraali Grimmson kutsuu luokseen joukon ansioituneita veteraaneja. Kenraalilla on uudelle ryhmälle tehtävä, jonka kaikkia seurauksia tuskin kukaan voi aavistaa.

Vion Tarinoiden ensimmäinen osa vie lukijan matkalle kuivalta aavikolta lumisille vuorille, kuljettaen tarinan hahmot kohtaamaan menneisyyden sisälleen viiltämät pelot ja painajaiset. Toivo on hiipumassa Violla: väestö on sukupuuton partaalla, eikä lapsia enää synny.

Tummista sävyistään huolimatta “Pelko” on myös ennen kaikkea omanlaisensa rakkaustarina, joka vie tarinan sankarit matkalle, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.

Hollantilaisen taiteilijan, Wietze Fopman, kuvitus tuo Vion oliot eteemme todellisina ja elävinä.

Romantiikkaa ja jännitystä. Uusi maailma. Vio.*

Esikoiskirjailija, ensimmäinen julkaistu tarina. Odotin jotain jännittävää ja suurta. Kokonaista maailmaa ja sarjaa seikkailuja. Sain jotain ihan muuta.

Ensinnäkin mainittu kuvitus… Kirjassa on kannen lisäksi peräti 3 kuvaa. Hienoja ne ovat, mutta eivät nyt kyllä kovin elävinä tuo mieleeni olioita. Olisin kaivannut kuvia roimasti lisää. Ehkä niitä löytyy netistä, mutta lukiessa en kyllä jaksa alkaa niitä erikseen etsimään.

Maailma, Vio. Sanoisin, että se vaikuttaa hienosti rakennetulta ja mielenkiintoiselta. Olkoonkin, että aika paljon on vain yhdistelty perusasioita ja keksitty niille uusia nimiä tai ilmaisutapoja. Historiasta on kerrottu mukavasti ja kirjan lopussa on hyvä tiivistelmä tärkeimmistä asioista. Se olisi ehkä hyvä lukea ennen kuin lukee itse kirjan. Vaarana tosin se, että lopussa on myös aikajana, joka paljastaa paitsi menneitä tapahtumia, myös kirjan tapahtumia ja tulevaisuutta. Eli ainakin aikajanan kanssa kannattaa olla tarkkana ettei paljasta itselleen loppuratkaisuja.

Henkilöt. Heitä on paljon, joskin muutamat nousevat selvästi tärkeämpään rooliin kuin toiset. Heille kaikille on kuitenkin pyritty antamaan luonnetta ja persoonallisuutta. Heistä on koetettu tehdä erilaisia. Toki nämä tärkeimmät hahmot on koottu kokonaisemmiksi ja paremmin. He ovat kauniita, kiinnostavia, lahjakkaita… Jopa hieman marysuemaisia, liian täydellisiä. Jopa ärsyttävyyteen asti. Muutamasta en silti voinut olla pitämättä kovasti. Vaikka he olivatkin niin läpinäkyvästi rakennettuja. Ikävä, että osasta hahmoista pystyi varsin nopeasti päättelemään sen, että heille tulee käymään ohraisesti ennemmin tai myöhemmin.

Tarina. Kiinnostava ja jännittävä. Tässä olisi ollut ainesta useampaankin kirjaan eikä vain yhteen! Miksi koko homma piti pistää yksiin kansiin? Nyt kaikki tapahtui kovin nopeasti ja räjähti käsiin. Etenkin lopun ja taistelujen jälkeiset osat lähes pika kelattiin läpi ja yksi osa Vion historiaa pistettiin purkkiin. Moinen jätti minulle hieman turhautuneen olon. Olisin kaivannut enemmän, lisää tietoa ja tapahtumia. Pelkkä lista asioista ei riitä. Etenkin kun kirjassa käsiteltiin moisia asioita.

Kiinnostava, jännittävä ja aivan varmasti ajatuksia herättävä. Näin ainakin omalla kohdallani.

Jos et halua paljastuksia, älä lue tätä pidemmälle! Luvassa pientä avautumista ja turhautumisen purkamista.

OK. Sky. Päähenkilö ja uskomaton nainen, johon lähes kaikki miehet tuntuvat rakastuvan ja ihastuvan ja joka on niiiiiiiin lahjakas ja älykäs ja viisas ja… Nainen repii hermojani. Miksi hän on niin pahuksen täydellinen? Mikä hänestä tekee sellaisen? Hänen elämänsä on paskaa. No, vaikeista oloista, raiskauksista, lähes kuolemasta jne. Huolimatta nainen on upea, menestyksekäs ja vapautuu yllättäen rakastamaan peräti kolmea miestä yhtä aikaa. Ja tietysti nämä miehet antavat naisen pyörittää heitä miten mielii ja se kaikki on enimmäkseen heille OK. No, jos naisia kerta on muutenkin maailmassa vähän, niin kai se vaikuttaa asiaan. Mutta kuitenkin. Eikö uskollisuus enää merkitse mitään? Luottamus? Tiedän, että ihminen voi rakastaa useampaa kerralla, mutta pitääkö silti pelehtiä ihan kaikkien kanssa? Etenkin keskellä vaarallista sotilastehtävää? Jotain vastuuntuntoa edes.

Ja sitten vielä tämä mystisyys evoluution tasolla… Voi luoja… “Hei, kaikki pelehtiminen on OK, sillä samalla onnistuitte kehittämään vasta-aineen!” En ole kovin hyvin perillä geeniteknologiasta tai geeniperimästä, mutta… että 4 eri ihmisen DNA-yhdistyisi yhden ihmisen kehossa vasta-aineeksi ja hedelmättömyys peruuntuisi? Ja että kaikki tämä tapahtuisi sopivasti muutamassa kuukaudessa? Menee hieman ylitse jopa minulta…

Kirja vaatii minulta vielä jonkin verran sulattelua. Katsotaan mitä seuraava kirja tuo tullessaan.

Reino Mäkelä: Kynä

Alkuteos: Kynä (2011)

Kuvittaja: Reino Mäkelä

Teksti: Reino Mäkelä

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 58

Kustantaja: Lempo kustannus

ISBN: 978-952-5938-07-4

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Kynä #1?

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 16, 18, 37, 39 ja 47

*Kynä on tarina oikeamielisistä lainsuojattomista, Kynästä ja Valotähdestä sekä heidän ystävistään. Tarina alkaa Luuvuoren saluunassa, jossa Kynä ja Valotähti ottavat yhteen Kapteeni Kolminapin moraalittomien alaisten kanssa.

Kynä on tamperelaisen Reino Mäkelän (s. 1941) esikoisalbumi. Mäkelä aloitti tarinan piirtämisen 70-luvun puolivälissä. Nyt, 35 vuotta myöhemmin albumi on valmis.*

Tämä lännenseikkailu ei oikeastaan ole lännenseikkailu. Sen maailmassa on kyllä paljon villin lännen vaikutteita ja tunnelmaa, mutta yhteiskunta on jokseenkin erilainen. Isoja sortajia kyllä piisaa, samoin pahoja sotilaita.

Vaikka sarjakuvassa selitetään paljon, jäi ainakin minulle maailma epämääräiseksi. Se on korruptoitunut ja halutaan parantaa köyhien oloja. Mutta miksi sankarit ovat valinneet tämän polun? Miten he ovat päätyneet yhteen? Miksi ja miten heidän legendansa ovat syntyneet? Monet kysymykset jäävät vastaamatta ja se turhauttaa.

Pitkien puheiden lisäksi sarjakuvan piirtojälki ja tyyli tekevät selväksi, että kyseessä on aikuisten sarjakuva. Tappelut ja ilkosillaan hyppivät hahmot eivät ole kaikille sopivia. Etenkin kun hahmot pääsevät myös pyöriskelemään keskenään muutenkin kuin tanssilattialla...

Minun makuuni epäselvä tarina ja jokseenkin ruma piirtojälki. Käsitykseni mukaan teos on yhä tekijänsä ainoa.

Stephen King: Kuoleman käytävä

Alkuteos: The Green Mile (1996 jatkokertomuksena)

Kääntäjä: Heikki Kaskimies

Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)

Sivumäärä: 446

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-31-1897-5

Muoto: Sid.

Peukku:  ^^b

Huom: yhtenä kirjana ilmestyi ensimmäisen kerran 1999

Lukuhaaste 2019: 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan (23/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 15, 16 ja 39

Hyllynlämmittäjä: 9

Lukulistalta: 7

*Kuoleman käytävä eli Vihreä taival kulkee Cold Mountainin vankilan kuolemansellien välissä. Sen varrella tapaamme ikimuistettavia henkilöitä:

ylivartija Paul Edgecombe - johdoissa vikaa, kokee ihmeen

Vanha Kipinä - sähkötuoli, paistaa kypsäksi kuin kalkkunakukko

John Coffey - tuomittu petomaisesta murhasta, mutta…

Eduard Delacroix - pikkuinen fransmanni, kärventää ja kärventyy

herra Kulkunen - Delacroixin suojelusenkeli, hiiri

vartija Percy Wetmore - “tapahtumistaan odottava onnettomuus”

Villi-Bill Wharton - lievästi sanottuna “hullu kakara”

Melinda Moores - kärsii kovista kivuista, puhuu hävyttömiä*

Siitä on vuosia kun olen nähnyt Vihreän mailin. En siis oikeastaan muistanut juonesta kuin pääpiirteet. Ja koska elokuvaversiot yleensä poikkeavat ainakin jonkin verran kirjoista, odotin jännittyneenä millainen kirja olisi.

Kuoleman käytävä on minusta vakavamielisempää Kingiä. Se ei pelottele, ei riehu. Se keskittyy tarinaan, muistoihin. Se on kauniisti ja liikuttavasti kerrottu tarina, joka kuvaa omaa aikaansa ja sen ihmisiä. Rotusorto, ihmisten pelot, lama… ja tietysti kuolemanrangaistus. Vakavia aiheita kaikki. Kuoleman käytävässä ne yhdistyvät kertomukseksi jossa on mukana myös toivoa, ystävyyttä ja rakkautta.

Nyt luettuani kirjan, totean, että ehkäpä pitää katsoa elokuva piakkoin uudestaan. Jos oikein muistan, niin se on varsin hieno toteutus tästä teoksesta, jonka onnistuin saamaan käsiini yhtenä niteenä 6 kappaleen version sijaan. En usko, että pätkissä lukeminenkaan olisi ollut ongelmallista sillä King selvittää aina kunkin osan alussa kaiken tarpeellisen lukijalle. Minun kohdallani ongelma olisi tullut lähinnä siitä, jos en olisi heti päässyt jatkamaan seuraavaan osaan. Minut Kuoleman käytävä koukutti sen verran pahasti.