Alkuteos: All the Light We Cannot See (2014)
Kääntäjä: Hanna Tarkka
Lukija: Jukka Pitkänen
Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)
Kesto: 16h 35min
Kustantaja: WSOY
ISBN: 9789510429785
Muoto: e-äänikirja (BookBeat)
Peukku: q^^
Lukulistalta: 86
*Jännittävä. Koskettava. Ahmittava.
Suuri lukuromaani sodasta, rakkaudesta ja radioaalloista sekä mittaamattoman arvokkaasta jalokivestä, joka määrää kahden erikoisen lapsen kohtalon.
Saksalainen Werner asuu orpokodissa ja kuuntelee öisin ranskankielisiä radiolähetyksiä. Sokea Marie-Laure elää isänsä, Pariisin luonnontieteellisen museon lukkosepän, kanssa. Sota syttyy. Werner sijoitetaan radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, ja Marie-Laure pakenee Bretagneen, Saint-Malon kaupunkiin. Mukanaan hänellä on salaperäinen, mahdollisesti kirottu, jalokivi. Vuosi vuodelta Wernerin ja Marie-Lauren polut lähenevät toisiaan. Mitä tapahtuu kun heidän tiensä viimein risteävät?
Anthony Doerr (s.1973) on palkittu amerikkalainen kirjailija. Kaikki se valo jota emme näe on hänen läpimurtoteoksensa. Lukijoiden ihastus on tehnyt kirjasta huikean myyntimenestyksen, ja siitä on tullut yksi verkkokirjakauppa Amazonin kaikkien aikojen kehutuimmista romaaneista. Lukijoiden lisäksi Doerrin romaanin ovat ottaneet omakseen kriitikot. Kevät 2015 toi Doerrille myös Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon.*
Minulla oli suuret odotukset tämän kirjan suhteen. Sitä on kehuttu niin paljon. Ehkä odotukseni olivat liian suuret, sillä pääsin pettymään.
Kirja on kyllä kuunneltava/luettava. Siinä on hieno tarina, joka kulkee läpi vuosien ja vuosikymmenten. Se kuvaa hienosti elämää. Useiden erilaisten ihmisten elämää. Mutta. Minusta se oli paikoitellen jopa puuduttavan tylsä. Välillä se etenee tuskastuttavan hitaasti. Ehkä en päässyt henkilöhahmoihin kunnolla sisään koska kuuntelin kirjan. Ehkä olisin kaivannut läheisempää kontaktia, joka syntyy lukemalla itse. Nyt kävi kuitenkin niin, että vaikka kirjan tapahtumat ovat sinällään mielenkiintoisia ja jännittäviäkin, en syttynyt. En edes pahemmin lämmennyt sen paremmin Wernerille kuin Marie-Laurelle. Sinällään sääli. Ehkä minun kohdallani kannattaisi lukuromaanit lukea eikä kuunnella…
Suosittelen kyllä ehdottomasti tätä kirjaa historiasta kiinnostuneille. Radioaallot lisänä tarinassa on oiva juttu. Itse timanttia en kyllä pahemmin ymmärtänyt…
Lukijana Pitkänen on kuunneltava. Ei ole ollenkaan hänen vikansa ettei kirja iskenyt minuun. Hän lukee varmasti ja kuunneltavasti. Ehkä kuitenkin aavistuksen persoonattomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti