Alkuteos: The Remains of the Day (1989)
Kääntäjä: Helene Bützow
Lukija: Jukka Pitkänen
Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)
Kesto: 8h 41min
Kustantaja: Tammi
ISBN: 9789520400873
Muoto: e-äänikirja (BookBeat)
Sarjamerkintä: Keltainen kirjasto
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2020: 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja (43/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 12, 25, 31, 38 ja 43
Lukulistalta: 85
*Leikkisä ja surumielinen mestarinäyte vuoden 2017 Nobel-voittajalta - kokovartalokuva perienglantilaisesta hovimestarista, arvokkuuden ja velvollisuudentunnon ruumiillistumasta.
On kesä 1956. Ikääntyvä hovimestari Stevens on lähtenyt pienelle lomamatkalle Länsi-Englantiin. Matkallaan hän uppoaa muistoihin ja mietteisiin: takana on kunniakas ura lordi Darlingtonin palveluksessa, mutta nyt kun Darlington Hallia isännöi amerikkalainen liikemies, kaikki on toisin. Stevensin mieltä askarruttaa myös ystävyys talon entiseen taloudenhoitajaan, neiti Kentoniin, jota hän aikoo käydä tervehtimässä.
Stevensin muistoista rakentuu tarkka kuvaus englantilaisen yläluokan elämäntavasta sotienvälisenä aikana ja hovimestarin moninaisista velvollisuuksista, joihin sisältyi huolehtiminen lordin tärkeistä ulkomaisista vieraista, kuten Saksan ulkoministeristä von Ribbentropista, sekä “elämän tosiasioiden” opettaminen isännän 23-vuotiaalle kummipojalle. Silloisten ihanteiden ja perinteiden vaalijana Stevens tuntee nyt elävänsä kuin väärällä aikakaudella.
Ishiguron romaani sisältää haikean rakkaustarinan, kuvauksen ihanteiden traagisesta luhistumisesta ja oivaltavaa pohdintaa nykyihmisen velvollisuuksista muuttuvassa maailmassa. Booker-palkitusta Pitkän päivän illasta on tehty myös kiitelty elokuva, jossa pääosia esittävät Anthony Hopkins ja Emma Thompson.*
Hidastempoinen ja jokseenkin pohdiskeleva romaani, joka panostaa paljon tietynlaiseen tunnelmaan. Ishiguro on hienosti onnistunut ilmaisemaan englantilaista maisemaa, mentaliteettia ja palveluskunnan kunniaa. Minusta ainakin Stevens on loistava malliesimerkki siitä, millainen kunnon perienglantilainen hovimestari oikein on. Viileä, tyyni, täsmällinen, tarkka… Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hän on sellainen jopa siinä määrin, että minua alkoi riepomaan hänen “tunnekylmyytensä”, vaikka sellainenhan hän ei todellisuudessa ole.
Kirja on omalla tavallaan ilmeikäs ja tunteikas, vaikka se paljastaakin joistain asioista pelottavan vähän. Ja toisista taas liikaa. Jännittävä yhdistelmä.
Iskiguron tyyli kirjoittaa tässä kirjassa oli rauhallinen ja verkkainen. Minun makuuni ehkä liiankin tasapaksu. Kerronta ja tarina eivät oikein napanneet, vaikka kuvasivatkin hyvin oman aikansa elämänmenoa. Ehkä pitänee antaa kirjailijalle toinen mahdollisuus jossain välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti