Alkuteos: Taivaslaulu (2013)
Lukija: Vuokko Hovatta
Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)
Kesto: 8h 51min
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 9789512410972
Muoto: e-äänikirja (BookBeat)
Peukku: q^^
Lukuhaaste 2022: 17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua (17/50)
Sopisi lukuhaasteeseen 2022 ainakin: 1, 5, 8, 11, 22, 27, 32, 43, 45 ja 50
*Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, Vilja ja Aleksi näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat setsemänkymmentä varvasta.
9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti.
Taivaslaulussa konkreettiset yksityiskohdat avaavat lukijalle näkymän lestadiolaisyhteisön elämään. Suviseurat ovat hakkeentuoksua, keinuvia lautapenkkejä, pitsaa, punaista jaffaa ja Jumalan sanaa. Runollinen kieli kohottaa Taivaslaulun toiselle tasolle, yksityiskohdista rakentuu poikkeuksellisen kaunis kaunokirjallinen teos. Kuvat ihmisen sisimmälle löytyvät luonnosta: Väsyneen äidin nokasta kohoaa huuto, siipisulat kohisevat selässä, on avattava turvavyö, jotta ne mahtuvat kasvamaan.
Taivaslaulu on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat nykykirjallisuuden valtavirrasta. Teoksella on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella.*
Taivaslaulu on kirja, joka koskettaa ja laittaa ajattelemaan. Sen kieli on kaunista ja elävää, henkilöhahmot aidon tuntuisia ja tapahtumat jotain sellaista, jota minun itseni on henkilökohtaisesti hankala sisäistää.
Kirja kuvaa hienosti perheen elämää ja Viljan ja Aleksin tunteita ja ajatuksia. Paikoitellen osa tapahtumista ja ajatuksista ovat ahdistavia ja painostavia, toisinaan taas täynnä toivoa ja rakkautta. Rauhala on osannut hienosti tasapainotella tekstin tyylin välillä. Viljan kertomat osuudet menevät syvälle väsymässä olevan naisen tunteisiin ja ajatuksiin. Aleksi taas avaa huolissaan olevan rakastavan aviomiehen ja isän tuntoja. Mukana on myös parin kirjeitä sekä anonyymin henkilön kirjoittamia blogitekstejä, joissa on hyviä faktoja ja ajatuksia. Parin nykyisyyden lisäksi kerrotaan myös heidän nuoruudestaan, ajasta, jolloin he olivat vielä täynnä unelmia.
Kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Elämän todellisuus iskee vastaan viimeistään lasten nukkeleikeissä, jotka ilmentävät vanhempien elämää.
Hovatta lukee teoksen hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti