sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Martin Widmark & Ola Skogäng: Ruusun salaisuus

Alkuteos: I rosens mitt (2017)
Kääntäjä: Outi Menna
Kuvittaja: Ola Skogäng
Teksti: Martin Widmark
Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)
Sivumäärä: 128
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-952-04-0119-1
Muoto: Sid.
Peukku: ^^b
Lukuhaaste 2019: 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja (4/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 2, 18 ja 30

*On vuosi 1918, ja Stefan ja hänen isänsä viettävät joulua ensimmäistä kertaa kahden kesken. Äidin poismeno on jättänyt auki monia kysymyksiä, joihin Stefanin on löydettävä vastaus. Hän lukee salaa kirjeen, jonka äiti on kirjoittanut isälle juuri ennen kuolemaansa. Äiti kuulostaa siinä pelokkaalta. Kirjeen lopussa on kuva ruususta, jonka terälehdillä kiemurtelee pienen pieniä kirjaimia. Arvoituksellinen viesti johdattaa Stefanin ulos talvisen Tukholman kaduille etsimään uusia vihjeitä. Pian hän tajuaa, että joku seuraa häntä…*


Hyvä tarina, joka pitää aikuisenkin mielenkiinnon yllä. Stefan on samaistuttava hahmo, joka kiinnostaa. Hänen kanssaan lähtee helposti selvittämään salaisuutta, joka kätkeytyy ruusuun. Kirjan kieli on luettavaa ja minusta melko aikuismaista vaikka lastenkirjasta onkin kyse. Lukijaa ei aliarvioida ja tarinaa tukee hieno sarjakuvamainen kuvitus. Värit ja piirtojälki ovat upeaa katsottavaa. Toivottavasti näitä tulee lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti