Minna Lindgren: Aina on toivoa

 

Alkuteos: Aina on toivoa (2020)

Ilmestymisaika: 2020 (ko.painos)

Sivumäärä: 323

Kustantaja: Teos

ISBN: 9789523630369

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

*Marja Vehmarvarsi on 62-vuotias nollatuntiopettaja. Suomen kurssimuotoista peruskoulua yksityistetään vinhaa vauhtia, ja täistä saadakseen Marja joutuu jaksosta toiseen kehittämään uusia pelillisiä ilmiöoppimiskursseja, joilla myydä itseään. Sunnuntaisin kolme sukupolvea Vehmarvarsia kokoontuu yhdessä syömään, ja silloin puhutaan koulumaailmasta, sillä he kaikki ovat opettajia. Käsitykset koulusta vaihtelevat: yksi haikailee mennyttä aikaa, toinen uskoo jatkuvaan muutokseen, kolmas vannoo valinnanvapauden nimiin.

Aina ja Toivo ovat lähes 100-vuotiaita tubettajia, joiden tavoite ei ole enempää eikä vähempää kuin pelastaa Suomen peruskoulu. Heidän videokanavansa ja sen suosio kantautuvat myös Marjan korviin, sillä nuoriso fanittaa vanhuksia, joiden puheessa vilisee mystisiä ilmauksia, kuten pulpetti, luunappi ja karttakeppi. Vanhukset näyttävät olevan tosissaan - ja valmiita kuolemaan aatteen puolesta.*

Aina on toivoa on pitkästä, pitkästä aikaa sellainen kirja, joka minun olisi tehnyt mieli jättää kesken. Kirja on kirjoitettu “kepeään” otteeseen. Se pilailee Suomen koululaitoksen kustannuksella. Kaupallistaa sen ja kaventaa oppiaineiden määrää. Tuntuu, kuin kaikesta mahdollisesta olisi pitänyt koittaa vääntää vitsiä. Väkisin. Ainakaan minusta monet sen esittämät ajatukset eivät ole ollenkaan hauskoja. Eivät sitten yhtään.

Kirjassa seurataan Marjaa, joka sekoilee siellä täällä opettajana ja sijaisena. Välillä hänellä menee putkeen, useimmiten ei. Lisäksi päästään nauttimaan perheen sunnuntailounaista, joissa Marjan vanhemmat tuovat ruokailuun mukaan menneen peruskoulun henkeä ja Marjan tytär miehineen taas vegaanin ja nykymenoon tottuneiden ajatuksia. Mutta… Sitten alkaakin selvitä, että vanhukset ovat pistäneet tuulemaan ja ovatkin äkkiä suosittuja. Ja sitten he haluavatkin pistää asioille pisteen. Lopullisesti.

Kirja pomppii ja hyppii. Henkilöhahmot jäävät aika pinnallisiksi ja hölmöilevät koko ajan. Ei hauskuttanut. Ei sitten yhtään. En oikein edes tajunnut koko kirjan pointtia.