Gianni Solla: Ystävyyden oppimäärä

Alkuteos: Il ladro di quaderni (2023)

Kääntäjä: Helinä Kangas

Lukija: Antti Virmavirta

Ilmestymisaika: 2024 (ko.painos)

Kustantaja: Otava

Kesto: 8h 6min

ISBN: 9789511479819

Muoto: e-äänikirja

Peukku: q^^

*Karun kaunis italialainen menestysromaani kolmesta ystävyksestä ja sanojen voimasta kovina aikoina.

1942, Tora e Piccillin kylä. Davide on sikafarmarin kampurajalkainen poika. Isä on vannoutunut fasisti, joka ei usko koulutukseen. Daviden ainoa ystävä Teresa on opettanut Davidelle kirjaimet ja muutamia numeroita.

Kun juutalaiset peltotyöläiset saapuvat kylään Mussolinin käskystä, asukkaat nousevat kapinaan. Davidekin pieksee joukon mukana nuoren Nicolasin. Myöhemmin he ystävystyvät aitaa maalatessaan, ja Nicolas alkaa isänsä kanssa vaivihkaa opettaa Davidea lukemaan. Kun Daviden isä kuulee tästä, hän tappaa kostoksi Daviden suosikkisian. Se on Davidelle viimeinen piste.*

Teos on jaettu pariin osaan. Niitä kaikkia yhdistää jonkinlainen ahdistunut tunnelma. Kuin elämä ottaisi reilusti enemmän kuin mitä se antaa.

Ensimmäinen osa kertoo Daviden, Nicolasin ja Teresan elämästä pienessä kylässä. Kaikki tuntevat toisensa ja uutta pelätään. Siksi Nicolaskin kohtaa ennakkoluuloja muukalaisena. Ja kampurajalkaista Davidea kohdellaan erilailla kuin muita. Tähän osaan mahtuu perus juttua lapsuudenystävistä, yksipuolisesta ihastuksesta ja pienen kylän karusta arjesta ja ennakkoluuloista.

Toisessa osassa Davide on lähtenyt kylästä ja päätynyt Napoliin ja alkanut näyttelijäksi. Hän on rehellinen ja saakin suosiota, mutta ei ystäviä. Karu lapsuus on tehnyt hänestä itsestään jotenkin "viallisen" ja muut alkavat ennemmin tai myöhemmin vieroksumaan häntä. Myös Teresa ja Nicolas ovat poistuneet kylästä ja elämä on kuljettanut kaikki erilleen. He eivät tapaa hyvin pitään aikaan. Kunnes sitten he sattumien kautta löytävät toisensa.

Kirja on ahdistava. Siinä on liikaa kliseitä. Kukaan henkilöhahmoista ei oikein kiinnosta. Davide on liian "minä sitä, minä tätä ja maailma kohtelee minua väärin". Nicolas liian "täydellinen ja kaunis ja hänet on luotu kärsimään". Ja Teresa sitten liikaa se "tyttö, jonka kaikki haluavat ja joka haluaa elää".

Ei minulle. Asiaa ei myöskään auttanut se, että Virmavirta luki jotenkin laiskasti.