Alkuteos: Ragnarok. The End of Gods (2011)
Kääntäjä: Titia Schuurman
Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)
Sivumäärä: 163
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-3894-3
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Keltainen kirjasto #441
Peukku: q^^
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 16, 18, 27, 29 ja 36
Lukulistalta: 65
*Pieni tyttö evakuoidaan toisen maailmansodan aikana englantilaisen teräskaupungin rikinkatkusta maaseudun arkiseen paratiisiin. Kevätesikoiden, tuhatkaunojen ja koiranruusujen keskellä laiha lapsi kaipaa Pohjois-Afrikassa taistelevaa isäänsä ja saa luettavakseen skandinaavisia jumaltaruja. Myyttiset tarinat kertovat siitä, miten eräs maailma syntyi, täyttyi maagisista ja mahtavista olennoista ja kohtasi sitten loppunsa. Todellisen lopun. Kaiken lopun.
Samalla tavoin kuin tarinoiden sotaisat, ahneet ja typerät jumalat tietävät, että heidän päivänsä ovat luetut, laiha lapsi tietää, että hänen isänsä ei koskaan palaa. Liekehtivätukkainen isä mustassa lentokoneessaan kiitää taivaalla Odinin ajomiehenä niin kauan kuin maailman ympärille hitaasti kiertyvä Jörmungandr-käärme ei yllä puremaan häntäänsä. Vain siihen asti antaa odottaa itseään Ragnarök, jumalten tuho.
Booker-palkitun A. S. Byattin skandinaavisten myyttien uudelleentulkinta nivoo sodan, luonnon tuhoutumisen ja taistelevat jumalat huikeaksi kirjalliseksi elämykseksi. Riisutun runollinen kerronta ei selitä, saarnaa eikä tavoittele vertauskuvallisuutta. Se yksinkertaisesti osoittaa, miksi A. S. Byatt on aikamme suuria kertojia.*
Skandinaaviset jumaltarut ovat aina kiehtoneet minua. Siksi tämä kirja onkin aikoinaan päätynyt lukulistalleni. Nyt oli hyvä tilaisuus viimein lukea se. Ehkä omat odotukseni olivat hieman liian korkealla, sillä omakohtaisesti kirja jätti minut hieman vajaaksi.
Ragnarök kertoo kauniisti ja kiehtovasti skandinaavisen julmataruston peruspilarit. Mukana on myös joitain “nippelitiedoksi” laskettavissa olevia asioita, jotka eivät välttämättä ole kaikilla tiedossa. Se on siis mielenkiintoista luettavaa. Jotain kuitenkin jumaltaruista puuttuu… Olisin itse kaivannut niihin vielä jotain. Jotain synkkää ja mahtipontista kenties. Loppu nimittäin tuli aika äkkiä. Ehkä laihan lapsen kehyskertomus olisi saanut avartua vielä enemmän?
Byatt kirjoittaa oikein luettavasti. Hänen tekstinsä lentää eteenpäin ja sivut ahmii. Itse lukaisin tämän opuksen muutamassa tunnissa, joten uskoisin, että kirja sopii mainiosti myös vähemmän lukeville joita aihe kiinnostaa. Napakassa paketissa hyvin kirjoitettua tarua. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti