Alkuteos: Katedraalimurhat (2019)
Ilmestymisaika: 2019 (ko.painos)
Sivumäärä: 380
Kustantaja: Myllylahti
ISBN: 978-952-356-018-5
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
*Erikoinen kaksoismurha punoutuu ortodoksisen kirkon symboleihin ja tapoihin. Sompin asiantuntevasti taustoitettu kerronta imaisee mukaansa paitsi vaativan rikostutkinnan syövereihin myös poliisi-isän pelkoon teini-ikäisen tyttären uudesta nettituttavuudesta.
Kesäisen Helsingin idylli järkkyy, kun Uspenskin katedraalista löytyy kaksi ristiinnaulittua miestä, joiden luo murhaaja on jättänyt uskonnollisilta vaikuttavia vihjeitä. Keitä uhrit ovat ja miksi he ovat päätyneet ristille Kristuksen vierelle? Mitä miesten rintaan verellä kirjoitetut symbolit kertovat? Rikospoliisit Mikko Vuori ja Ari Manner sekä väkivaltarikosyksikkö saavat eteensä poikkeuksellisen veriteon, jonka tutkinta saa pohtimaan paitsi motiiveja myös niiden oikeutusta.
Mikon ajatukset pyrkivät karkailemaan kotiasioihin, kun 13-vuotiaan Jenna-tyttären nettituttavuus aiheuttaa huolta. Miten säilyttää murrosikäisen luottamus poliisi-isään?
Tero Somppi (s. 1972) on helsinkiläinen kirjailija, joka päätyökseen toimii turvallisuustehtävissä puolustusvoimissa. Katedraalimurhat on hänen kahdestoista jännitysromaaninsa.*
On tunnustettava, etten ole täysin varma siitä, kuinka monessa romaanissa nämä poliisit seikkailevat ennen tätä. Kaikki nimittäin viittaa, että tapauksia on useampia. Mutta selvää luetteloa sarjan kirjoista ei löytynyt…
Katedraalimurhat on mukava lukukokemus. Tekstiä ja tapahtumia on helppo seurata. Asiat etenevät loogisesti ja poliisin työtä kuvataan uskottavan oloisesti. Se on perus pakertamista, jossa viikonloputkin voivat helposti mennä työnteoksi. Eikä kaikki selviä niin helposti kuin mitä joissain sarjoissa annetaan ymmärtää. Tähän päälle nakataan ihan siedettävät ja kiinnostavat henkilöhahmot, niin ollaan jo pitkällä.
Pidin siitä, miten kirjaan on laitettu mukaan paljon tietoa ortodoksisuudesta. Mielenkiintoinen lukukokemus siinä mielessä. Myös motiivi ja muut ovat kiinnostavat ja jännittävät. Sen sijaan tuo “poliisi-isän pelko teini-ikäisen tyttären nettituttavuudesta” jää melko vähäiselle huomiolle. Se tuppautuu mukaan vasta puolen välin jälkeen ja silloinkin jokseenkin väkinäisenä. Tuli sellainen pakkopullainen olo…
Perushyvä dekkari, joka sopii varmasti kesäpäiviä viihdyttämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti