Annastiina Storm: Kerro, kerro

 

Alkuteos: Kerro, kerro (2019)

Ilmestymisaika: 2019 (ko.painos)

Sivumäärä: 117

Kustantaja: Kustantamo S&S

ISBN: 9789515249005

Muoto: e-kirja (BookBeat)

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2022: 32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja (32/50)

Sopisi lukuhaasteeseen 2022 ainakin: 8, 11, 34 ja 43

*Aliisa lähtee selvittämään edesmenneen äitinsä Lumikin vaiettua menneisyyttä ja matkustaa tämän nuoruudenmaisemiin, erikoiseen Hukan kylään. Oppaanaan hänellä on äidin kertomukset, Hukan omintakeiset asukkaat ja oma mielikuvituksensa. Matka vie Aliisan kääpiöiden louhimaanluolaan ja kampaamaan virttynyttä kuningatarta, mutta myös kateuden ja mustasukkaisuuden pahaenteisesti väreileviin maisemiin.

Perheen menneisyyden kohtaaminen panee Aliisan vastakkain myös menettämisen pelkonsa kanssa. Hän koettaa hyväksyä faktoja kirjoittamalla historiansa uusiksi fiktion keinoin. Realismia ja absurdia yhdistelevä romaani äidistä ja tyttärestä kertoo rakkaudesta, peloista, irti päästämisen vaikeudesta – sekä kirjoittamisesta ja kertomisesta, oman tarinan rakentamisesta.

Annastiina Stormin tausta on teatterissa. Hänen esikoisromaaninsa Me täytytään valosta oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas 2017.*

Kerro, kerro on aikamoinen sillisalaatti. Se koostuu nykyhetken seurailusta, Aliisan lapsuuden muistoista, Aliisan kirjoitelmista sekä Aliisan äidin, Lumikin, (kenties kuvitellusta) menneisyydestä. Lisäksi mukana on vielä jotain määrittelemättömiä tekstejä, jonkun muun kirjoittamia(ko). Näistä palasista rakentuu tarina, joka on täynnä surua, mutta myös omanlaistaan välittämistä ja toivoa. Omanlaistaan asioiden hyväksymistä ja “tyytymistä” johonkin, joka on “ihan riittävän hyvä”.

Minun makuuni tämä kirja oli kenties aavistuksen liian kokeileva. Sillä on omat hyvät hetkensä ja oivalluksensa, mutta lopulta se jättää asioita liikaa lukijan mielikuvituksen varaan. Itse olisin ainakin kaivannut enemmän selvyyksiä ja kenties kunnollisemman ja kiinteämmän lopun. Nyt tarina tuntuu jäävän jotenkin kesken.

Sain silti kirjasta irti jotain. Nimittäin sen kielestä. Storm osaa kirjoittaa kauniisti ja joissain kohdin teksti soljuu todella kauniisti eteenpäin. Sitten äkkiä haahuillaankin jo miltei mielikuvituksen ja täysijärkisyyden rajamailla. Vaihtelua piisaa.

Jännä ja jollain lailla haikea.