R. A. Salvatore: Puolituisen kivi

Alkuteos: The Halfling’s Gem (1990)
Suomentaja: Mika Renvall
Ilmestymisaika:  1997 (ko.painos)
Sivumäärä: 372
Kustantaja: Jalava
ISBN: 951-887-105-1
Muoto: Pokkari
Sarjamerkintä: Jäätuulen laakso trilogia #3 / Forgotten Realms -kirja
Huom: Kannattaa lukea ensin Musta haltia -trilogia

*Salamurhaaja Artemis Entreri raahaa sieppaamansa Regis puolituisen etelään Calimportista ja luovuttaa hänet kostonhimoiselle Pasha Pookille. Jos Pook pystyy taivuttamaan maagisen pantterin, Guenhwyvarin tahtoonsa, odottaa Regisiä todellinen kissa ja hiiri –leikki… ja varma kuolema.

Drizzt Do’Urden kätkee kasvonsa lumotun naamion taa ja kiiruhtaa barbaari Wulfgarin kanssa näppäräsormisen ystävänsä avuksi. Juuri kun Entrerin ansa laukeaa, saavat he yllättävän liittolaisen. Mutta selviääkö Regis hengissä?

Jäätuulen laakson kumppanukset taistelevat pahamaineisen Miekkarannikon merirosvoja vastaan, uhmaavat Calimshanin autiomaita ja taistelevat toisten maailmojen hirmuja vastaan pelastaakseen ystävänsä… ja itsensä.

Puolituisen kivi on R. A. Salvatoren kiehtova päätösosa Jäätuulen laakso –trilogiaan. Se perustuu FORGOTTEN REALMS –fantasiamaailmaan.*



Nyt voi ainakin hyvillä mielin todeta, että Salvatore todella puhkeaa vähitellen kukkaan kirjoittajana. Sarjan kolmannen osan kääntäjä nimittäin on sama kuin ensimmäisen osan. Tekstin kuvailevuudessa ja ilmeikkyydessä on selvästi havaittavat erot. Ja selvästi parempaan!

Kieli rikastuu koko ajan. Henkilöhahmot ja heidän välisensä suhteet syvenevät merkittävästi. Lukija jää pohtimaan, mitähän seuraavaksi. Tapahtumien kirjokin paranee. Enää ei pusketa niin mahdottoman monien eri tehtävien läpi, vaan tapahtumille annetaan aikaa ja normaalista matkalla olostakin päästään nauttimaan. Vasta aivan lopussa Salvatore kiiruhtaa joidenkin merkittävien tapahtumien läpi, mutta ne eivät enää oikeastaan varsinaisesti kuulu tähän tarinaan vaan niistä olisi vallan mainiosti saanut aikaiseksi ihan oman kirjansakin.

Oli ihana palata muutaman vuoden tauon jälkeen Salvatoren Forgotten Realms –maailmaan sijoittuvien kirjojen pariin. Ne ovat todella yksi syy siihen, miksi olen pitänyt ja rakastanut fantasia kirjoja. Niissä on taikaa, tuntua ja tunnelmaa.

R. A. Salvatore: Hopeavirrat

Alkuteos: Streams of Silver (1989)
Suomentaja: Petri Neuvonen
Ilmestymisaika: 1997(ko.painos)
Sivumäärä: 374
Kustantaja: Jalava
ISBN: 951-887-102-7
Muoto: Pokkari
Sarjamerkintä: Jäätuulen laakso –trilogia #2 / Forgotten Realms -kirja
Huom: Kannattaa lukea ensin Musta haltia -trilogia

*”Vielä sinun silmäsi loistavat kun näet miten hopea virtaa puroina Mithrilsaleissa!”

Kääpiö Bruenor, barbaari Wulfgar, Regin puolituinen ja musta haltia Drizzt saavat taistella hirviöitä ja taikuutta vastaan matkallaan Mithrilsaleihin, Bruenorin ja hänen esi-isiensä vanhaan kotiin.

Ennakkoluulojen ja asenteiden masentama Drizzt miettii palaisiko siihen valottomaan maanalaiseen kaupunkiin ja pahuuden syövyttämään elämään, jonka hän jo kerran hylkäsi. Wulfgar alkaa päästä inhostaan taikuutta kohtaan. Regis saa peräänsä salamurhaajan, joka yrittää surmata kumppanukset mustien velhojen avustuksella. Bruenorin unelmien toteutuminen ja hänen ystäviensä henki riippuu urhean nuoren naisen neuvokkuudesta.*



Mainitsinko jo, että olen Salvatore fani? Noh, ahmiahan tämä toinen osa piti ja aikaa siihen kului reilu vuorokausi… Että näin.

Jo tästä trilogian toisesta osasta on havaittavissa Salvatoren kehitys. Henkilöhahmot ja heidän välisensä suhteet alkavat syvenemään, vaikka osa asioista hypäytetäänkin aivan yhtäkkiä lukijan silmille. Jotenkin nuo tilanteet ja ajatukset siitä, missä välissä moiset asiat ehtivät kehittymään, eivät kuitenkaan haittaa kovinkaan paljoa.

Salvatoren käyttämä kieli on myös rikastunut melkoisesti. Kuvailua on tullut enemmän ja sanavarasto selvästikin kasvanut. Tosin ainahan suomennoksissa on otettava kääntäjän vaikutus mukaan. Tässä tapauksessa vieläkin enemmän, sillä kääntäjä on eri kuin sarjan ensimmäisessä osassa.

Juonellisesti kirja etenee ripeästi. Tapahtumat etenevät hyvää vauhtia eikä missään kohdin jäädä junnuttamaan paikallaan. Pitkän matkan kuvailuun ei juurikaan tuhlailla aikaa, vaan rasittavan yksitoikkoisen taivaltamisen kuvailu jätetään muille. Sen sijaan matkan kohokohtia – kuten taisteluita tai vaarallisia myrskyjä – kyllä otetaan esille, jotta saadaan kirjaan mukaan miellyttävä matkaelementti.

Taikuudella ja maagisilla esineillä on tässä kirjassa selvästi suurempi rooli kuin ensimmäisessä osassa. Sitä käytetään nopeuttamaan matkustusta kuin myös taisteluissa. Ja monia tietenkin ilahduttaa se, että Catti-brie mutta ennen kaikkea Artemis Entreri ovat molemmat mukana kuvioissa.

En voi muuta todeta kuin että on harmillista, että loma loppui jo, enkä siis voi istua koko päivää nenä kiinni trilogian viimeisessä osassa.

R. A. Salvatore: Kristallisauva

Alkuteos: The Crystal Shard (1988)
Suomentaja: Mika Renvall
Ilmestymisaika: 1997 (ko.painos)
Sivumäärä: 405
Kustantaja: Jalava
ISBN: 951-887-100-0
Muoto: Pokkari
Sarjamerkintä: Jäätuulen laakso –trilogia #1 / Forgotten Realms -kirja
Huom: Kannattaa lukea ensin Musta haltia -trilogia

*Akar Kessel, heikkotahtoinen velhon oppipoika, käynnistää tapahtumasarjan, joka johtaa lumotun kristallisauvan löytymiseen. Se on vain liikkumaton kappale lasia… mutta voiko se silti tuottaa tuhon Kymmenelle Kaupungille?

Vai koituvatko barbaarit kaupunkien tuhoksi? Heidän raivokas hyökkäyksensä Kymmenen Kaupungin kyliin kääntyy heidän omaksi tappiokseen. Nuori barbaari Wulfgar, jätetään yksin kuolemaan, mutta kääpiö Bruenor pelastaa hänet sillä ehdolla että hän palvelee tätä viisi vuotta… ja hyväksyy kääpiön ystäväkseen. Drizztin, mustan haltian, avustuksella Bruenor tekee Wulfgarista soturin, joka osaa käyttää paitsi miekkaa myös järkeään.

Mutta riittävätkö Wulfgarin kyvyt barbaariheimojen yhdistämiseen? Saavatko epätavallinen kääpiö ja maastaan karkotettu haltia Kymmenen Kaupungin keskenään riitelevän väen käymään yhteisvoimin kristallisauvan mahtia vastaan?*



Salvatoren esikoisteos. Ja sen kyllä huomaa. Tekstissä on lennokkuutta, taituruutta, joka myöhemmin pääsee paremmin oikeuksiinsa. Hahmot ovat mielenkiintoisia, joskin ne vielä tässä vaiheessa ovat jokseenkin pinnallisia. Heihin ei vielä kunnolla tunne pääsevänsä kiinni, eivätkä heidän persoonansa vielä ole muotoutuneet lopulliseen vahvaan muotoonsa, jossa ne myöhemmissä kirjoissa ovat. Myös tapahtumat rynnivät eteenpäin. Juuri ja juuri yli neljäänsataan sivuun on mahdutettu hirvittävän paljon asiaa, joista olisi saanut aikaiseksi kirjan tai pari lisää ilman kauheampaa vaivaa. Toisaalta tämä kiirehdintä pitää lukijan mielenkiintoa yllä, ei päästä irti otteesta. Vauhti kuitenkin jättää juuri henkilöhahmoihin keskittymisen vähäiselle tolalle.

Olen aikaisemmin lukenut melkoisen osan Salvatoren (ja muutamien muidenkin kirjailijoiden) kirjoittamia Forgotten Realms –pelin maailmaan sijoittuvia tarinoita. Nuorempana olin melkoinen Salvatore fanikin. Eikä tämä ole muuttunut ainakaan näiden kirjojen kohdalta. Nautin yhä Jäätuulen laakson sankareiden vaiheista. Oli pitkästä aikaa miellyttävää palata heidän pariinsa. Trilogian seuraava osa lähtee kyllä lukuun tästä tältä istumalta!

Ken Follett: Fall of Giants

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)
Sivumäärä: 920
Kustantaja: Signet
ISBN: 978-0-451-23258-8
Muoto: Pokkari
Sarjamerkintä: The Century trilogian 1. osa

*Ken Follett’s World Without End was a global phenomenon, beloved by millions of readers and acclaimed by critics. Now his magnificent new historical epic begins with Fall of Giants, as five interrelated families move through the momentous dramas of the First World War, the Russian Revolution, and the struggle for women’s suffrage.

A thirteen-year-old Welsh boy enters a man’s world in the mining pits… An American law student rejected in love finds a surprising new career in Woodrow Wilson’s White House… A housekeeper for the aristocratic Fitzherbert takes a fateful step above her station, while Lady Maud Fitzherbert herself crosses deep into forbidden territory when she falls in love with a German spy… And two orphaned Russian brothers embark on radically different paths when their plan to emigrate to America falls afoul of war, conscription, and revolution.

From the dirt and danger of a coal mine to the glittering chandeliers of a palace, from corridors of power to the bedrooms of the mighty, Fall of Giants takes us into the inextricably entangled fates of five families – and into a century that we thought we knew, but that now will never seem the same again…*



Olen aina pitänyt historiasta. Koulussa kävin kaikki mahdolliset historian kurssit ja uskoin tietäväni asiat melko hyvin. Nyt kuitenkin lukiessani kirjaa, huomasin, että monista asioista olin luullut tietäväni, mutten ollut käsittänyt koko totuutta. Lisäksi matkassa löytyi monia uusiakin asioita…

Follett sekoittaa taiturimaisesti faktaa ja fiktiota. Asiat ovat kohdillaan ja niihin on selvästi perehdytty. Mainio tapa oppia siis pieni ripaus historiaa! Tapahtumat etenevät miellyttävää tahtia, olennaisiin kohtiin keskitytään, mutta silti ei vain hypitä merkittävästä kohdasta toiseen. Lukijalle annetaan aikaa tutustua hahmoihin ja oppia joko rakastamaan heitä tai vihaamaan heitä. Molempia tyyppejä nimittäin tulee kirjan sivuilla vastaan. Joitain hahmoista rakastaa välittömästi, toisia taas inhoaa. Ja osaa kohtaan tunteet muuttuvat vuosien (=sivujen) kuluessa.

Kuvaukset tapahtumista ja paikoista ovat tarkkoja. Mielenkiinto pysyy yllä, eikä väliin voi olla ihmettelemättä ihmisten tyhmyyttä, itsekkyyttä tai sodan raadollisuutta. Monesti pohtii, entä jos joku olisikin sanonut tai tehnyt jotain toisin?

Vaikka kirja käsitteleekin oikeastaan vain ensimmäisen maailmansodan aikaisia vuosia, on se silti lähes järkyttävän paksu. Hyllyssä odotteleva seuraava osa on vielä paksumpi. Paksuuden ei kannata antaa pelästyttää itseään. Sitä ei lukiessa edes huomaa. Aika lentää tämän kirjan kanssa todella nopeaan.

Mika Waltari: Tanssi yli hautojen

Ilmestymisaika: 1969 (ko.painos)
Sivumäärä: 265
Kustantaja: Werner Söderström Oy
Muoto: Pokkari

*Historiallinen romaani Porvoon valtiopäivien ajoilta, keisari Aleksanteri 1:n ja kauniin suomalaisen aatelisneidon Ulla Möllersvärdin romanttinen rakkaustarina.

>> - kuin heleänvärinen, hienopiirteinen pastellimaalaus. Sen yllä on runollisen idyllin tenhoava hohde>>
(Huugo Jalkanen, US)*



Teoksen tyyli on tenhoavan mukaansatempaava. Teksti tuntuu imaisevan lukijan sisäänsä ja lumoaa seuraamaan tapahtumia mielenkiinnolla. Ihanaa luettavaa ja millä tunteella!

Kirjan nimi on aika metaforinen. Tarkoittavatko haudat niiden suomalaisten sotilaiden hautoja, jotka menettivät henkensä sodassa? Vai ovatko kyseessä toiset haudat kaukana Venäjän maalla, jossa usein tsaarin kruunu vaihtoi omistajaa ei-luonnollisen kuoleman syistä? Oli miten oli, tarina ottaa omakseen, vaikkei nyt mistään suuresta romanssista voidakaan puhua. Kertomus on silti kaunis ja koskettava, miltei herkkä. Nuorta Ullaa käytetään vertauskuvana Suomen synnylle – tai siis ajatuksen synnylle.

Taattua Waltaria ja loistavaa leikittelyä historialla.

Candace Bushnell: Sinkkuelämää

Alkuteos:  Sex and the City (1996)
Suomentaja: Arto Schroderus
Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)
Sivumäärä: 248
Kustantaja: Tammi
ISBN:  952-459-039-5
Muoto: Pokkari

*Tervetuloa Manhattanin julmanhauskalle planeetalle!

Candace Bushnell avaa meille oven kaupunkinsa kauniiden ja rohkeiden maailmaan ja elämäntapaan, jossa sinkut antavat ja saavat kyytiä.

Ally McBeal ja Bridget Jones –fanien ehdotonta luettavaa! Absolutely fabulous!*



Rakastin televisiosarjaa. Petyin kirjaan.

Kirjassa naiset eivät ole keskenään niin hyviä ystäviä. Tuttuja nimiä kyllä vilisee, mutta he ovat jotenkin erilaisia, paljon kylmempiä ja tylympiä. Persoonattomampia. Huomaa pettymyksekseen, että rakastetut hahmot onkin parsittu kokoon useampien hahmojen pohjalta ja eivät oikeastaan muistuta ollenkaan kirjassa esiintyviä esikuviaan.

Varsinkin kirjan alussa kirjailija kertoo omista kokemuksistaan osana tuota yhteisöä, mutta mitä lähemmäksi loppua mennään, sitä irrallisemmaksi hän itse joutuu tapahtumista. Lopulta tuntuu kuin kaikki pyörisi vain Carrien ympärillä. Carrien, joka aluksi oli vain mitätön sivuhahmo.

Kevyttä hömppää. Katsokaa mieluummin televisiosarja.

Robin Cook: Kromosomi 6

Alkuteos: Chromosome 6
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo
Ilmestymisaika: 1998 (ko.painos)
Sivumäärä: 438
Kustantaja: Gummerus
ISBN: 951-20-5412-4
Muoto: Kirja

 *Kun tunnettu mafioso Carlo Franconi ammutaan seulaksi, hänen lähimmät kilpailijansa joutuvat luonnollisesti epäillyiksi. Eikä epäilyjä ainakaan hälvennä se että Franconin ruumis katoaa ennen kuin se on ehditty tutkia – isokenkäisten suureksi harmiksi ja ruumishuoneen ykköskyynikon, oikeuspatologi Jack Stapletonin suureksi riemuksi.

Mutta kun muutamia päiviä myöhemmin Jackin työpöydälle päätyy joesta ongittu ja tunnistamattomaksi runneltu ruumis, myös Jack alkaa huolestua. Häntä ei niinkään jää vaivaamaan se että vainajalta ovat kateissa pää, kädet ja jalat – se on normaalia – vaan se että siltä on viety myös maksa. Kollegansa tohtori Laurie Montgomeryn avustamana Jack alkaa tutkia arvoitusta. Totuuden selvittäminen vie heidät lopulta päiväntasaajan Afrikan hiostavan kuumaan viidakkoon, missä lääketieteen etiikasta piittaamaton joukkio käy kauppaa kirurgisilla palveluilla.*



Vähän tieteisseikkailun oloinen teos. Pelottavinta on, että nykyisellä teknologialla kirjan suuren yllätyksen ja kaiken pohjimmaisen syyn, pitäisi olla ainakin teoriassa mahdollista. Ajatus siitä, että joku tutkija oikeasti alkaisi leikkimään moisin menetelmin Jumalaa, on aika pelottava. Etenkin, kun ottaa huomioon, miten kevein perustein he kirjassa käyttävät eläimiä hyödykseen ja uhraavat nämä tieteen alttarille…

Vaikka kirjan juoni on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen, ei se silti lopulta oikein napannut. Afrikassa seikkailevat naishahmot ovat jotenkin liian heroistisia ja heidän mieskumppaninsa taas kasvaa ujosta nyssykästä vähän turhan helposti toiminnanmieheksi. Amerikkalaiset taas ovat jotenkin vähän liikaa maailmanpelastajia. Heidän ja New Yorkissa toimivan mafian vanhoihin kaunoihin viittaillaan vähän turhan usein.

Ihan luettava kirja, mutta ei mielestäni mitenkään maata mullistava. Lähinnä jollain asteella hyvinkin pelottava. Antaa ihmisestä varsin epämiellyttävän kuvan. Olemme valmiit rahan takia todella epäeettisiin tekoihin. Olemmeko? Ehkä osa on osa ei. Harmittavinta on kuitenkin, että loppu tulee töksähtävän nopeasti ja koko vyyhtiä ei selvitetä lopullisesti. Monet palasista jäävät tavallaan auki.

Pirjo Hassinen: Isänpäivä

Ilmestymisaika: 2006
Sivumäärä: 320
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-952-459-760-9
Muoto: Pokkari

*Omaleimaisen prosaistin aistivoimainen teos käsittelee tunteista raadollisimpia.

”Kun kirjoissani tapettiin nainen, se oli puukotuksen tai kuristamisen tai ampumisen hetkellä aina Marja. Sillä hänestä minä olin riippuvainen taiteellisesti ja vähän muutenkin, vaikken ollut koskenut häneen sormellanikaan eropäätöksen jälkeen.”

Yö. Huoltoaseman baari. Vakiopöytä. Olli Pengerin kynästä kirpoavat murhat ja raiskaukset tuhruiselle servietille. Ex-vaimonsa Marjan avulla bestseller-dekkarikirjailija on onnistunut luomaan täydellisen päähenkilön, komisario Juhani Tähdön, jonka väkivaltainen ja kuolemantäyteinen maailma on alkanut vietellä Pengeriä. Kunnes se tapahtuu oikeasti.

Pengerin pojan Raulin osallisuus henkirikokseen pakottaa kirjailijaisän katsomaan kuolemaa uudesta näkökulmasta. Äkkiä kuoleman sattumanvaraisuus – ja viihdyttävyys – onkin kohtuutonta. Kriisin syvyys yllättää kaikki, ja muuttaa kaiken.*



Takakansi vaikuttaa lupaavalta. Itse kirja ei vastaa näitä lupauksen nostattamia odotuksia. Koko ajan lukiessa tuntuu siltä, että tässä vasta pohjustetaan itse tarinaa, selitetään kuinka komisario Tähtö on syntynyt ja että kohta, ihan kohta päästään itse asiaan. Ennen kuin sinne asti päästään loppuvat kuitenkin sivut ja takakansi tulee vastaan. Kirjan tarina ei ikinä kunnolla lähde liikkeelle. Se jumittaa. Mikä vielä pahempaa, henkilöhahmot poissaolevaa Tähtöä lukuun ottamatta eivät jaksa kiinnostaa. Marja ja muut naishahmot ovat yhdentekeviä, pinnallisia. Mieshahmot samoin. Kertojaminä Penger itse on mitäänsanomaton ja hänen poikansa Raul voisi aivan yhtä hyvin painua hiiteen. He eivät kiinnosta.

Lukeminen oli tämän kirjan kohdalla hieman pakonomaista. En sitten tiedä johtuiko se hahmojen tyhjyydestä vai kirjan tyylistä. Tunnustan avoimesti, ettei Hassisen tyyli oikein napannut. Välillä se jopa inhotti.

En voi suositella tätä kirjaa. Jos mahdollista, jättäkää se hyllyyn ja ottakaa ennemmin joku toinen.

J. R. Ward: Ikuinen rakastaja

Alkuteos: Lover Eternal (2006)
Suomentaja: Marke Ahonen
Ilmestymisaika: 2010(ko.painos)
Sivumäärä: 447
Kustantaja: Basam Books
ISBN: 978-952-5734-68-3
Muoto: Pokkari
Sarjamerkintä: Mustan tikarin veljeskunta –sarja

*Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Rhage, Jonka sisällä raivoaa hurja peto, on Mustan tikarin veljeskunnan jäsenistä vaarallisin. Hän on paras taistelija ja aina kärkäs toimimaan hetken mielijohteesta, sillä hänen sisällään palaa Kirjurineitsyen langettama ankara kirous.
Mary Luce on kokenut elämässään kovia. Hän joutuu tahtomattaan vampyyrien maailmaan ja tarvitsee Rhagem suojelua. Maryllä on oma hengenvaarallinen kirouksensa, eikä hän etsi rakkautta. Hän on menettänyt uskonsa ihmeisiin jo vuosia sitten. Pian Rhage kuitenkin tietää, että hänen on saatava Mary omakseen. Vihollisen uhatessa Mary taistelee vimmaisesti voittaakseen elämän yhdessä rakastettunsa kanssa.
Suuren suosion saavuttaneesta Mustan tikarin veljeskunta –sarjasta on aiemmin suomennettu teos Pimeyden rakastaja.*



Twilight ja Fifty Shades yhdistettynä. Ihmiset rakastuvat vampyyreihin, jotka ovat rikkaita ja uskomattoman komeita ja ah, niin vaarallisen mystisiä. Vampyyrit tosin heilastelevat myös keskenään ja luvassa on paljon draamaa ja tunteita lähes Harlequin maiseen tyyliin. Aivan kuin yksikään rakkaustarina ei voisia alkaa onnellisesti tai olla onnellinen. Miksi kaikkien pitää ehdottomasti kieltää tunteensa ja väittää olevansa arvottomia?

Vaikka en suuremmin pidäkään siitä, miten suuri osa seksillä ja tuolla ylitsepursuavalla draamalla on kirjassa, on minun myönnettävä, että Wardin näkemys vampyyreistä on virkistävä. Hänen käyttämänsä näkemys vampyyreistä lajina, joka syö normaalia ruokaa, mutta tarvitsee silti elääkseen verta on kiinnostava. Kun tähän vielä lisää arkuuden päivänvalolle ja muut vampyyrien mystiset ominaisuudet, ollaan jo edes vähän matkalla kohti perinteisempää vampyyri-kirjallisuutta kuin mitä Twilight pitää sisällään. Ehkäpä juuri siksikin, pystyn pitämään Wardin maailmasta enemmän. Hänen vampyyrinsä ja heidän kulttuurinsa on paljon mielenkiintoisempi.

Alkuun taisin vähän kammota tekstiä. Vähitellen kuitenkin veljet voittivat minut puolelleen, joskin heidän vihollisistaan kertovat pätkät lukaisin läpi melko huolimattomasti. He eivät minua juuri kiinnosta, mikä saattaa osoittautua virheeksi myöhemmässä vaiheessa.

Mitä tulee kirjan pääpariin, Maryyn ja Rhageen, en ole kovin ihastunut. Mary on mukava miellyttävä ihminen, jolla on vähän liiankin dramaattinen elämä. Ja tietenkin Rhage on sitten mitä täydellisin uros. Vähän liikaa Bellaa ja Edwardia minun makuuni.

Paulo Coelho: Piedrajoen rannalla istuin ja itkin

Alkuteos: Na margem do rio Piedra eu sentei e chorei (1994)
Suomentaja: Jarna Piippo
Ilmestymisaika: 2007 (ko.painos)
Sivumäärä: 200
Kustantaja: Bazar Kustannus Oy
ISBN: 978-952-5635-20-1
Muoto: Pokkari

*Mitä tapahtuu, kun nuoruuden rakastavaiset kohtaavat yhdentoista vuoden jälkeen? Piedrajoen rannalla istuin ja itkin on lumoava tarina rakastavaisista, jotka kamppailevat löytääkseen elämän tarkoituksen. Naisesta on kasvanut itsenäinen ja vahva, ja miehestä on tullut hengellinen johtaja. Yhdessä he lähtevät matkalle, joka ravistelee molempien tunteita ja suhdetta elämään. Syytökset ja kauna nousevat vuosien jälkeen pintaan. Mutta Piedrajoen rannalla, Ranskan Pyreneiden pienessä kylässä, he tarkastelevat uudelleen erikoista suhdettaan ja pohtivat elämän tärkeitä kysymyksiä.*



Paulo Coelhon tyyli kirjoittaa on suora ja rehellinen. Hänen lauseissaan piilee yksinkertainen kauneus, joka aina onnistuu lumoamaan minut. Hänen tapansa ilmasta asiat ja tulkita maailmaa saa minut hymyilemään ja oivaltamaan uusia asioita. Tai ymmärtämään jotain, jonka olen salaisesti tiennyt.

Piedrajoen rannalla istuin ja itkin on kaunis ja koskettava tarina siitä, miten ihmiset, vaikka rakastavatkin toisiaan, eivät aina osaa puhua toisilleen ja siten tietämättään ja tahtomattaan aiheuttavat toisille surua. Lukiessa ymmärtää, että aina ei pitäisi pitää asioita sisällään, vaan ne pitäisi jakaa. Eivät muut voi ymmärtää meitä, jos pidämme kaiken sisällämme ja salassa. Rakkaus ja elämä on tarkoitettu jaettaviksi. Siinä on kirjan perimmäinen sanoma yhdessä Coelholle niin tyypillisen Äidin, Jumalan naisellisen puolen lisäksi.

Minusta Coelhon näkemys siitä, että Jumala on sekä Isä että Äiti on kaunis ja tosi. Meidäthän on luotu Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi. Miksei siis jumaluus voisi olla myös naisellinen?

Donna Leon: Drawing Conclusions

Ilmestymisaika: 2011
Sivumäärä: 260
Kustantaja: William Heinemann
ISBN: 978-0-4340-2144-4
Muoto: Pokkari
Sarjamerkintä: Guido Brunetti –sarja

*When a young woman returns from holiday to find her elderly neighbour dead, she immediately alerts the police. Commissario Brunetti is called to the scene but, though there are signs of a struggle, it seems the woman has simply suffered a fatal heart attack. Vice-Questore Patta is eager to dismiss the case as a death from natural causes, but Brunetti believes there is more to it than that. His suspicions are further aroused when the medical examiner finds faint bruising around the victim’s neck and shoulders, indicating that someone might have grabbed and shaken her. Could this have caused her heart attack? Was someone threatening her?

Conversations with the woman’s son, her upstairs neighbor, and the nun in charge of the old-age home where she volunteered do little to satisfy Brunetti’s nagging curiosity. With the help of Inspector Vianello and the ever-resourceful Signorina Elettra, Brunetti is determined to get to the truth and find some measure of justice.

Insightful and emotionally powerful, Drawing Conclusions reaffirms Donna Leon’s status as one of the masters of literary crime fiction.*



Ensimmäinen englanniksi luettu Brunetti-kirjani. Leon toimii mainiosti sekä suomeksi että englanniksi. Miellyttävä lukukokemus.

Minusta on ihana lukea Brunetti-kirjoja niiden kiireettömyyden takia. Kaikki tuntuu tapahtuvan verkkaisesti, jollain tietyllä venetsialaisella tavalla. Ihmiset kävelevät kiiruhtamisen sijaan eikä kenestäkään ole väärin käydä lounaalla kotonaan tai nauttia pari lasillista viiniä ruuan kanssa vaikka kesken työpäivän. Brunettin moraali on miellyttävää ja pitää sisällään pienen ripauksen italialaista epärehellisyyttä vaikka poliisimiehestä onkin kyse. Sivuhahmot ovat myös mielenkiintoisia ja heidän kanssaan viettäisi mainiosti tovin taikka pari enemmänkin.

Jotenkin lukiessa tulee mieleen, että vaikka kyse onkin rikoksen selvittelystä, onkin se elämä siinä taustalla kuitenkin se tärkeämpi asia. Ei sillä, että juoni olisi huono, pikemminkin päinvastoin. Juoni on mielenkiintoinen ja omaperäinenkin jopa. Ainakaan itse en ole aiemmin vastaavaan törmännyt.

Suosittelen lämpimästi rikoskirjoista pitäville, jotka vielä päälle nauttivat rikoksen selvittelystä tyylillä!

Karin Slaughter: Unseen

Ilmestymisaika: 2013
Sivumäärä: 382
Kustantaja: Century
ISBN: 978-1-8460-5997-1
Muoto: Kirja
Sarjamerkintä: Will Trent –sarja

*Special Agent Will Trent has something to hide.

Something he doesn’t want to Dr Sara Linton – the woman he loves – to find out.

He’s gone undercover in Macon, Georgia and put his life at risk. And he knows Sara will never forgive him if she discovers the truth.

But when a young patrolman is shot and left for dead, Sara is forced to confront the past and a woman she hoped never to see again. And without even knowing it, she becomes involved in the same case Will is working on.

Soon both of their lives are in danger.*



Taattua Slaughteria! Pidän todella kovasti hänen tyylistään kirjoittaa. Juoni virtaa sujuvasti eteenpäin ja henkilöhahmot säilyttävät ihanat ja vähemmän ihanat persoonansa kirjasta kirjaan. Yllättävää kyllä, myös hahmot, joista aikaisemmin ei ole niin kauheasti pitänyt, avautuvat vähän enemmän tämän kirjan myötä.

Unseen avaa aika paljonkin Lena Adamsia, joka on aikaisemminkin vilahdellut mukana. Hänestä saa nyt paremman otteen ja häntä alkaa ymmärtää enemmän. Enää en niin kauheasti inhoa häntä, vaikkei hän vieläkään ole suosikkejani.

Amanda on mukana yllättävän vähän, mutta ehkä se on pientä kompromissia aikaisemman kirjan takia, jossa seurailtiin hänen menneisyyttään tarkemmin. Unseenissa nimittäin hyödynnetään myös palaumia menneisiin tapahtumiin, vaikka ne ovatkin tässä vain muutaman päivän takaisia kun taas aikaisemmin kyseessä oli vuosikymmenien ero.

Will on oma ihana itsensä ja hänen suhteensa Saraan samanlaista säätöä puolin ja toisin kuin ennenkin. Tosin ehkä tällä kertaa saatiin aikaan jotain ratkaisevaa muutosta?

Suosittelen ehdottomasti kaikille hyvän kirjan ystäville. Tosin luonnollisestikin kannattaa ehkä aloittaa tutustuminen aikaisemmista teoksista, vaikka kirja kyllä minusta toimii ihan hyvin itsenäisestikin luettuna. Aikaisempiin tapahtumiin viitattaessa niistä kerrotaan sen verran, että lukija pysyy kyllä kärryillä.