Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Alkuteos: El juego del ángel (2008)

Suomentajat: Tarja Härkönen ja Anu Partanen

Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)

Sivumäärä: 607

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-24649-7

Muoto: Nid.

Peukku: ^^b

Huom: Kirjailijan teoksen Tuulen varjo “sisarpuoli”, itsenäinen “jatko” tai pikemminkin “alku”

Lukuhaaste 2016: 19. Päähenkilö on unelmatyössäni (13/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 25, 41 ja 44

*Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David Martínin nimi. Salaperäinen pariisilaiskustantaja toistaa kirjeessään vuosi sitten esittämänsä tarjouksen. Hän lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään tarjouksen - mutta hinta on kovin mahdollinen.

Lumoava kirjallinen mysteeri, ylistyslaulu Barcelonalle, rakkaustarina ja kauhukertomus - tätä kaikkea on Enkelipeli, Tuulen varjon paha sisarpuoli. Rakastetun espanjalaiskirjailijan menestysromaani on valloittanut myös suomalaiset lukijat.*

Enkelipeli on eräänlainen avaus kirjailijan aikaisemmalle teokselle Tuulen varjolle. Tässä kirjassa tapaamme nuoren intohimoisen kirjailijan David Martínin ja hänen kauttaan pääsemme tutustumaan nuoreen herra Sempereen ja hänen isäänsä. Sekä moneen muuhun kiintoisaan ja mystiseen hahmoon joista osa on tuttuja jo Tuulen varjon sivuilta. Kokonaisuudessaan kirja siis kertoo meille tarinan, johon vain viittailtiin aikaisemmilla sivuilla. Nyt pääsemme elämään sen kokonaan. Ja tietenkin pääsemme vierailemaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalla.

Kirjan hahmot ovat vahvoja ja niissä on yllättävyyttä ja syvyyttä, joka nousee esiin kiehtovalla tavalla. Hahmojen kohtalot punoutuvat yhteen osaksi suurta kudelmaa, joka onnistuu yllättämään ja pitää lukijaa otteessaan. Kohtaloista välittää ja heitä haluaa ymmärtää. Sitä toivoo, mutta tietyllä tapaa joutuu myös pettymään.

Kiehtovia hahmoja kauniissa kaupungissa kuljetetaan eteenpäin lumoavalla tyylillä kertoa asioita. Aivan samoin kuin Tuulen varjo aikanaan vangitsi minut kauniilla kielellään, lumosi myös Enkelipeli. Lumoavaa, kaunista, runollista. Vaikka kyseessä on eräänlainen kauhukertomuksen ja onnettoman rakkaustarinan sekoitus, on kieli uskomatonta. Se ei ole liikaa kumpaakaan, vaan se tuntuu kuorivan kermoja päältä. Tässä kirjassa on erilaista jännitystä ja lumoa.

Suosittelen tätä lukijoille, jotka pitävät jännityksestä ja mystiikasta. Lukijalle, joita ei häiritse se, että todellisuudessakin sattuu pieniä ihmeitä. Lukijalle, joka kaipaa jotain poikkeuksellista. Uskon, että teos aukeaa hyvin ensimmäisenä kosketuksenakin kirjailijaan, mutta syvemmälle sen maailmaan pääsee jos lukee ensin Tuulen varjon.

William Shakespeare: Antonius ja Cleopatra

Alkuteos: Antony and Cleopatra (1607?)

Suomentaja: Paavo Cajander
Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 71

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-063-1

Muoto: E-kirja (E-PUB)

Peukku: q^^

Huom: Saatavana ilmaiseksi Elisa Kirja -palvelusta

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 12, 17, 44 ja 48

*Historiallinen näytelmä roomalaisesata Marcus Antoniuksesta ja Egyptin kuningattaresta Kleopatrasta perustuu pitkälti Sir Thomas Northin käännökseen Plutarkhoksen elämäkerroista. Lasketaan kuuluvaksi Shakespearen suuriin tragedioihin. Kleopatran rooli on yksi hänen monimuotoisimpia naiskuviaan. Paavo Cajanderin suomennos.*

Tämä näytelmä oli mielestäni aika sekava. Perusjuonen varmaan jokainen tietää: Antonius ja Cleopatra ovat rakastuneet, mutta sota ja Ceasarin oikut vaikeuttavat heidän onneaan. Lopulta kumpainenkin päätyy surmaamaan itsensä. Itse näytelmässä tämä juoni on kuvattu monilla hyppäyksillä paikasta toiseen ja enemmän tai vähemmän sekavilla vuoropuheluilla joissa epäillään ja syytellään milloin ketäkin. Myös henkilöhahmoja on melkoinen määrä ja osan asema ja merkitys jäävät vähintäänkin hämäriksi.

Tämä klassikko tarjoaa lennokasta ja tunteikasta kieltä ja hämmennyksen hetkiä. Ei keveintä, eikä parhainta Shakespearea. Sanoisin vähän hankalaksi tapaukseksi.

Neil Gaiman: Kuolema : Elämisen kallis hinta

Alkuteos: Death: the High Cost of Living 1-3, Death Talks About Life, a Death Gallery 1, The Sandman: a Gallery of Dreams 1, the Endless Gallery 1, Death: the Time of Your Life 1-3, Vertigo: Winter’s Edge 2, 9-11: the World’s Finest Comic Book Writers & Artists Tell Stories to Remember (2012)

Suomentaja: Petri Silas

Kuvittajat: Chris Bachalo, Mark Buckingham, Mark Pennington, Dave McKean ja Jeffrey Jones

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Sivumäärä: 240

Kustantaja: Egmont Kustannus

ISBN: 978-952-233-704-7

Muoto: Sid.

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 11

*Palkitun Neil Gaimanin kenties suosituin luomus, itse Kuolema, esiintyi ensi kerran massiivisen Sandman-sarjan sivuilla, mutta pirteä ja omintakeinen hahmo päätyi pian päähenkilöksi omiin tarinoihinsa. Tämä kirja kokoaa yksiin kansiin kaksi Gaimanin kirjoittamaa pidempää Kuolema-sarjakuvaa sekä lyhyempiä sarjakuvia. Suurin osa tarinoista ilmestyy nyt suomeksi ensimmäistä kertaa.

Ensimmäinen tarina “Elämisen kallis hinta” kertoo, kuinka kerran sadassa vuodessa Kuolema kulkee Maan päällä kuin kuka tahansa kuolevainen oppiakseen paremmin ymmärtämään ihmisiä, joiden viimeinen vieras hän tulee lopulta olemaan. Nuorena DIdi-nimisenä tyttönä Kuolema ystävystyy teinipojan kanssa ja auttaa 250-vuotiasta koditonta naista löytämään sydämensä.

Toisessa tarinassa “Elämä on parasta aikaa” suosion aallon harjalla ratsastava rock-tähti joutuu pohtimaan vaarantaako hän uransa tulemalla ulos kaapista, ja samaan aikaan hänen tyttöystävänsä ajautuu Kuoleman valtakuntaan.

Sarjakuvien kuvituksesta vastaavat Chris Bachalo, Mark Buckingham, Mark Pennington, Jeff Jones ja Dave McKean. Lisäksi kirjasta löytyy eri taiteilijoiden tulkintoja Kuoleman hahmosta.*

Kuolema oli yksi lempihahmoistani the Sandman-sarjakuvissa. Siksipä palasin näihin muistoihin kun satuin tämän albumin huomaamaan. Ja se kannatti. Kokoelman tarinat ovat kauniita ja kiinnostavia ja kuvitus sekä väritys upeita. Näissä sivuissa silmä lepää ja mielenkiinto säilyy yllä alusta loppuun. Etenkin kun sivuilla vilisee myös muutamia muita vanhoja tuttuja. Ja ainakin minusta on mielenkiintoista oppia lisää Kuolemasta.

Pienen miinuksen annan viimeisen lyhyttarinan piirtojäljestä, sillä se on karkea. Tosin ei sen aihekaan ole sieltä iloisimmasta päästä, joten ehkä ne tukevat toisiaan. Tämän miinuksen sitäpaitsi kumoaa loppuun koottu hieno kuvagalleria Kuolemasta eri taiteilijoiden visioina. Upeata. Jokaisen the Sandman -fanin ehdotonta luettavaa! Uskoisin myös, että tämän voi huoletta lueksia myös ennen sarjan lukemista, sillä mitään liian isoja viittauksia sarjaan ei lopulta ole. Se, muistatko parit hahmot sarjan sivuilta ei nimittäin ole olennaista näiden sivujen ymmärtämisen kannalta.

Kaunista sarjakuvaa hyvällä tarinalla ja kiintoisilla hahmoilla. Suosittelen.

George R.R. Martin: A Feast for Crows

Alkuteos: A Feast for Crows (2005)

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 849

Kustantaja: HarperVoyager

ISBN: 978-0-00-648612-1

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: A Song of Ice and Fire #4

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 9, 17, 25, 32, 41 ja 44

*The Lannisters are in power on the Iron Throne.

The war in the Seven Kingdoms has burned itself out, but in its bitter aftermath new conflicts spark to life. The Martells of Dorne and the Starks of Winterfell seek vengeance for their dead. Euron Crow’s Eye, as black a pirate as ever raised a sail, returns from the smoking ruins of Valyria to claim the Iron Isles.

From the icy north, where Others threaten the Wall, apprentice Maester Samwell Tarly brings a mysterious babe in arms to the Citadel. As plots, intrigue and battle threaten to engulf Westeros, victory will go to the men and women possessed of the coldest steel and the coldest hearts.*

Sarjan neljäs kirja tuo tärkeämpien näkökulmahahmojen joukkoon kuningatar Cersein ja soturineito Briennen. Jaime käy omia taisteluitaan vannomiensa valojen ja sisarensa juonittelujen varjossa, Samwell Tarly matkustaa muurilta Oldtowniin ja Citadeliin, Sansa elää vale-elämäänsä Alaynenä ja Arya yrittää opetella olemaan ei kukaan. Pääsemme seuraamaan tapahtumia myös muutamien muiden hahmojen seurassa, joten tapahtumia on luvassa King’s Landingin ja lähialueiden lisäksi myös Dornesta ja Iron Islandseilta.

Joihinkin vanhoihin tuttuihin ei tässä kirjassa törmätä ollenkaan, sillä heidän tarinansa samoilta ajoilta kerrotaan sarjan viidennessä osassa. Päätös on hyvä ja selkeyttää asioita. Ainakin tähän asti se on toiminut. Saa nähdä mitenkä käy sitten viidettä kirjaa lukiessa. Mutta tässä vaiheessa tuntuu siltä, että lukijan on helpompi keskittyä ja muistaa tapahtumia kun ei tarvitse pitää liian monia lankoja käsissä yhtä aikaa. Olkoonkin, että samaan aikaan taustalla kutittelee odotus ja jännitys sen suhteen, mitä muualla oikein tapahtuu. Nyt kuitenkin ymmärrän sen, miten tapahtumia on saatu riittämään kaikkiin kirjoihin.

A Feast for Crows sisältää jo aika paljon sellaista, mitä ei televisiosarjassa ole näytetty. Vähän itseä inhottaa tällainen vertailu sarjan ja kirjojen välillä, mutta... Yksi suurista eroista on esimerkiksi Samwell Tarlyn matka. Sen sijaan Aryan seikkailut pysyvät aikalailla linjassaan. Sansan tarina taas poikkeaa melkoisesti siitä mitä olemme saaneet katsella. Myös Cersein vaiheet ovat erilaisia ja hänestä saamme oppia melkoisesti kaikkea uutta ja jännittävää. Jaimen seikkailuja ei muistaakseni sarjassa olla nähty näin pitkälle ja Briennekin pääsee pitemmälle ja vähän erilaisia polkuja pitkin… Neljäs osa siis todellakin tarjoaa paljon uutta ja ihmeellistä lukijoille!

Nautin aina vain enemmän ja enemmän Martinin tyylistä kirjoittaa. On todella hyvä, ettei hän ole antautunut paineelle ja hosunut kirjojensa suhteen. Hahmot ovat mielenkiintoisia, yllättäviä ja jännittäviä tapahtumia riittää, maailmaa kuvaillaan upeasti ja lukija pääsee kunnolla uppoamaan Westerosiin. Kieli on kaunista ja hurmaa. Aivan loistavaa kerrontaa ja kuvailua! Kirjat tarjoavat niin paljon uutta ja ihmeellistä tietoa, että innostukseni on valtava. Sitä alkaa kuin huomaamattaan jännittää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan ja alkaa esittämään omia spekulaatioitaan.

Martin on kyllä yksi fantasian tämän hetken kovimmista nimistä. En voi kuin suositella.

George R.R. Martin: A Storm of Swords

Alkuteos: A Storm of Swords (2000)

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 1177 + extrat

Kustantaja: Bantam Books

ISBN: 978-0-553-57342-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: A Song of Ice and Fire #3

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 9, 17, 25, 41 ja 44

*Here is the third volume in George R.R. Martin’s magnificent cycle of novels that includes A Game of Thrones and A Clash of Kings. Together, this series comprises a genuine masterpiece of modern fantasy, destined to stand as one of the great achievements of imaginative fiction.

Of the five contenders for power, one is dead, another in disfavor, and still the wars rage, as alliances are made and broken. Joffrey sits on the Iron Throne, the uneasy ruler of the Seven Kingdoms. His most bitter rival, Lord Stannis, stands defeated and disgraced, victim of the sorceress who holds him in her thrall. Young Robb still rules the North from the fortress of Riverrun. Meanwhile, making her way across a blood-drenched continent is the exiled queen, Daenerys, mistress of the only three dragons left in the world. And as opposing forces maneuver for the final showdown, an army of barbaric wildlings arrives from the outermost limits of civilization, accompanied by a horde of mythical Others - a supernatural army of the living dead whose animated corpses are unstoppable. As the future of the land hangs in the balance, no one will rest until the Seven Kingdoms have exploded in a veritable storm of swords…*

Tällä hetkellä Westeros lohikäärmeineen ja ritareineen on todella vallannut sydämeni. Jopa siinä määrin, että tunnun keskittyvän tapojeni vastaisesti vain yhteen kirjaan kerrallaan. Se on nimittäin myönnettävä, että Martin osaa maalata lukijan eteen maailman joka on uskottava ja realistinen ja kuitenkin samalla mystinen ja maaginen. Tavat ja kulttuuri tulevat aina vain paremmin esiin, mitä pitemmälle sarjaa lukee. Eri kansojen keskuudessa alkaa havaita eroja paremmin ja sitä väkiselläänkin tuntee itsensä enemmän osaksi jotain tiettyä sukua tai kansaa. Sitä huomaa rakastuvansa ja vihastuvansa hahmoihin ja joissain paikoissa joutuu myöntämään myös olleensa väärässä ja tuominneensa liian hätäisesti… Kirjassa elää mukana. Jokaisessa juhlassa, jokaisessa taistelussa. Tarina ja hahmot ottavat omakseen.

Pidän kovasti Martinin tyylistä kirjoittaa. Jokainen näkökulmahahmo on omanlaisensa ja valottaa tapahtumia erilailla. Heihin pääsee huomattavasti paremmin sisälle kirjan kuin sarjan kautta. Ja mitä pitemmälle lukee, sitä enemmän jo tutuistakin näkökulmahahmoista oppii. He paljastavat itsestään uusia puolia tai kasvavat ja muuttuvat ihmisinä tapahtumien myötä. Martin on osannut valita hyvät hahmot kertomusten keskiöön ja lisää aikaisempien joukkoon tässä kolmannessa kirjassa Ser Jaime Lannisterin ja Samwell Tarlyn Night’s Watchista. Hänellä on taito myös tasapainottaa hahmot varsin hyvin. Lukija pääsee sopivassa suhteessa seikkailemaan Aryan kanssa ympäri maita ja mantuja, juonittelemaan King’s Landingiin tai paleltumaan kauas pohjoiseen.

Sarjan kolmas kirja on pitkä. Ja siinä on hyvin paljon tapahtumia. Jopa siinä määrin, että itse aloin kummaksumaan, mitä tapahtumia on sisällytetty sarjan kahteen seuraavaan kirjaan, kun suurin osa televisiosarjan merkittävistä tapahtumista tuntuu sattuneen jo. Näin ei kuitenkaan ole. Monia kiintoisia tapahtumia jäi vielä kirjan ulkopuolelle. Nyt ovat kuitenkin alkamassa vaikeat ajat lukijalle, joka on katsonut televisiosarjan! Vaikka muutokset on toteutettu hyvin ja kiinnostavasti, niitä kuitenkin on ja ne ovat selvemmin havaittavissa. Osa tapahtumista sattuu nopeammin ja ehkä hieman eri aikajärjestyksessä. Osaa tapahtumista on muutettu enemmän, osaa vähemmän ja kirjassa alkaa olla tapahtumia, mitkä on jätetty sarjasta pois tai ne ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tai kenties ne eivät ole vielä tapahtuneet? Mistäs sen tietää… Suurella jännityksellä odotan, mitä seuraava kirja tuo tullessaan, sillä tässä kolmannessa osassa oli minulle sarjan katsoneena aikalailla uutta ja jännittävää. Ja ainakin pari sellaista yllätystä, mitä en olisi osannut odottaa. Ainakin loppu sai suuni loksahtamaan auki ja kiroamaan.

Loistavaa ja upeasti kirjoitettua fantasiaa. Ihastuttavia ja vihastuttavia hahmoja ja roimasti yllätyksiä. Siinä on Martinin tarjoilu. Suosittelen!

Boris Pasternak: Tohtori Živago

Alkuteos: Доктор Живаго

Doktor Živago (1957)

Suomentaja: Juhani Konkka

Ilmestymisaika: 1986 (ko.painos)

Sivumäärä: 552

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-30-6452-2

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Huom: Runot suomentaneet Helvi Juvonen (3, 8-18 ja 20-25) ja Arvo Turtiainen (1-2, 4-7 ja 19)

Lukuhaaste 2016: 34. Keskustelua herättänyt kirja (12/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 17, 25, 32, 38, 39, 41, 42 ja 44

*Kun arvostettu neuvostoliittolainen lyyrikko ja klassisen kirjallisuuden kääntäjä Boris Pasternak julkaisi vuonna 1957 romaaninsa Tohtori Živago, se tuomittiin hänen kotimaassaan yltiöyksilöllisenä ja vastavallankumouksellisena teoksena. Länsimaissa se taas otettiin vastaan >>aikansa suurimpiin kuuluvana romaanina>> ja tekijälle myönnettiin sen johdosta Nobelin kirjallisuuspalkinto 1058.*

Tuntuisi siltä, että olen venäläisten kirjailijoiden kanssa eräänlaisessa viha-rakkaus-suhteessa. Toisaalta rakastan heidän tyyliään kirjoittaa. Siinä on jotain tenhoavaa, joka ainakin minut pitää otteessaan. Heillä on jotenkin erityinen tyyli esittää asiat ja kuvata maailmaa. Näin siis näiden muutaman vanhan klassikon kanssa joihin olen ehtinyt tutustumaan. Tähän vastapainoksi sitten asetetaan se, että kertomukset laajenevat ja harvoin keskittyvät ja pitäytyvät itse asiassa. Enkä tietenkään voi unohtaa sitä, miten vaikea kaikista hahmoista on pysyä kärryillä…

Kuten yltä voi päätellä, nappasi kirja minut mukaansa ja lumosi. Mutta kuten aikaisemmin Anna Kareninan kanssa, ei tämäkään kirja ole tarina pelkästään kirjan nimihenkilöstä. Tohtori Živagossa tarinaan liittyvät olennaisesti ihmiset hänen ympärillään ja maailman kuohuvat vaiheet, jotka heijastuvat suoraan tai joissain tapauksissa epäsuoremmin tohtorin elämään. Välillä tuntuukin siltä, että kirjan päähenkilöitä ovat poliittinen ilmapiiri ja laajan maan kansa, eikä arvon tohtorimme.

Värikkäästä ja moni nimisestä henkilö joukosta auttaa ylläpitämään selvyyttä kirjassa oleva nimiluettelo. Ilman sitä olisin itse ainakin ollut sekaisin kaikista puhuttelu- ja lempinimistä. Tosin kyllä taisin olla sekaisin vähän nyttenkin…

Kiinnostava kirja, joka herättää ajatuksia vielä nykyäänkin. Se on aikansa ja elämän kuvaus, joka tosin saattaa tuntua raskaalta luettavalta. Tähän kirjaan kannattaa keskittyä ja syventyä.

T. S. Eliot: Murha katedraalissa

Alkuteos: Murder in the Cathedral (1935)

Suomentaja: Pertti Nieminen

Ilmestymisaika: 1985 (ko.painos)

Sivumäärä: 75

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-08320-1

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Lukuhaaste 2016: 12. Näytelmä (11/50)

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 39, 42, 44 ja 48

*Thomas Stearns Eliot, 1888-1965, toteutti Englannissa kauan odotetun runouden uudistuksen 1900-luvun alussa. Hän oli syntynyt Yhdysvalloissa, mutta suuntautui jo varhain Eurooppaan, sai tohtorin arvon Harvardissa ja asettui pysyvästi asumaan Englantiin, missä hän toimi kirjailijanuransa ohella muun muassa opettajana, pankkivirkailijana, toimittajana ja kustannusliikkeen johtajana. Vuonna 1948 hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuudenpalkinto.

Runous oli T.S. Eliotille läheisin keino tulkita sisäisiä tapahtumia ja ympäröivää maailmaa. Autio maa, 1922, merkitsi englantilaiselle lyriikalle romantiikan loppua ja avasi tien modernille runoudelle.

Eliotin tuotannossa ei voida erottaa toisistaan runoa ja näytelmää: hänen säkeensä on vapaa, lähellä puhekieltä, ja monet hänen runonsa ovat dramaattisia, suorastaan teatraalisia. Vuonna 1935 kirjoitettu Murha katedraalissa oli vasta hänen kolmas näytelmänsä, mutta se mullisti käsityksiä teatterista. Aihe on historiallinen, osittain antiikista. Näytelmä tapahtuu arkkipiispa Tuomas Becketin talossa ja tuomiokirkossa joulukuussa 1170. Se tuo loistavasti esiin Eliotin kyvyn esittää ajatuksiaan käyttämällä samaan aikaan sekä ajankohtaisia, arkipäiväisiä että ikuisia aiheita. Vaikka Eliotin runonäytelmät eivät aina saavuttaneet kritiikin tai yleisön suosiota, ne osoittivat, että jälkittelemättä Shakespearea on täysin mahdollista luoda teatteria, joka perinteisen proosan asemasta saa voimansa runon hengestä.*

Runonäytelmä on minusta oiva sana kuvaamaan Eliotin tyyliä tässä näytelmässä. Tekstissä on nimittäin samaa vapaata pontta kuin mitä on hänen runoissaan ja teksti ei ole siksi niin suoraan helposti ymmärrettävissä kuin mitä näytelmissä ehkä yleensä on. Tämän näytelmän tekstiin pitää paneutua vähän enemmän, jotta ymmärtää sen hienoudesta edes osan.

Minun suosikki osiani näytelmässä ovat kuoron osuudet. Niissä on hienosti kerrottu elämästä, kuolemasta ja ihmisten ajatuksista ylipäätään. Ne kuljettavat tapahtumia eteenpäin ja maalaavat katsojalle/lukijalle näytelmän sielun. Tuomaan, pappien, kiusaajien ja ritareiden puheet taas ovat enemmänkin runomuotoon puettua politiikkaa ja taktikointia ja siksikin vähän vaikeatajuisempia. Hienoa kieltä kaikesta huolimatta luvassa. Joskin itse näytelmässä ei juuri tunnu tapahtuvan mitään sen mielenkiintoisempaa.

Kielellisen fiilistelyn ystäville, ei niille, jotka oikeasti odottavat murhaa ja muuta jännittävää. Etenkin kun näytelmän nimeen päässyt murhakin tapahtuu vasta aivan lopussa.