Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

 

Alkuteos: Auringon pimeä puoli (2019)

Lukija: Liisa Pöntinen

Ilmestymisaika: 2019 (ko.painos)

Kesto: 12h 48min

Kustantaja: WSOY

ISBN: 9789510440605

Muoto: e-äänikirja (BookBeat)

Peukku: q^^

Lukulistalta: 128

*Suljen silmäni, jotta näkisin sinut vielä.

Yllätystentäyteinen mysteeriromaani nuoren naisen matkasta omaan historiaansa. Ajan rajat ylittävä jännityskertomus eristetystä kaivoskaupungista pitää lukijan otteessaan viimeiselle sivulle saakka.

Emilia asuu Kaivoksen kaupungin suljetussa yhteisössä isoisän kanssa. Pihan perällä oleva kesähuone on ollut lukittuna kuusitoista vuotta, siitä päivästä lähtien, kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli. Kun Emilia rikkoo lukon, hän löytää mökistä valokuvantarkan vanhan piirroksen - ja kuvassa on hän itse. Emilia tempaistaan pyörteeseen, joka vie hänet kaivoksen kammottavien salaisuuksien äärelle ja omaan menneisyyteensä. Hänen elämänsä vaihtuu toiseksi, kun hän sukeltaa kaivoksen mustaan veteen. Auringon pimeä puoli on ajan ja muistojen mysteeri, joka leikittelee scifillä ja suhteellisuusteorian arvoituksilla. Samaan aikaan se on huikea seikkailu ja jännitystarina.

Marisha Rasi-Koskinen (s. 1975) on kirjailija ja psykologi, joka on saanut kirjoistaan Tiiliskivi-palkinnon, kahdesti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon sekä ollut Runeberg-ehdokkaana. Auringon pimeä puoli on hänen ensimmäinen nuortenkirjansa.*

Minun oli hyvin vaikea päästä sisään tähän romaaniin. Emilia, joka kertoo tarinaa, on paikoitellen hyvin epäselvä. Mikä on kyllä täysin ymmärrettävää ja selittyy tarinan edetessä. Hän ei aina etene loogisesti. Välillä hän hyppii ja vihjaa ja välillä tuntuu keskittyvän täysin epäolennaisiin asioihin. Toisinaan hän taas tuntuu johtavan tahallaan “harhaan”.

Emilia ei ole kaikkein luotettavin kertoja, mutta silti hän on ainoa jonka saamme. Samalla hän kuvaa maailmaa omien kokemuksiensa ja tuntemuksiensa kautta. Hän myös tietää Kaivoksesta enemmän kuin me, eikä hän jaa helpolla tietojaan. Lukija/kuuntelija joutuu itse rakentamaan melkoisen osan maailmasta, sillä Emilia ei tarjoa helppoa tietä. Hänelle kaikki joko on selvää tai sitten ei. Paikoitellen jopa perustietojen saaminen oli hankalaa.

Kirjan henkilöhahmot ovat melko perusteinejä. Heillä on melko tavanomaiset ongelmat ja melko tavallinen elämä. Vai onko sittenkään? Heissä on jotain särmää, jotain haavoittuvaa. Mutta koska tarina nähdään Emilian näkökulmasta, jäävät kaikki muut hänen tuomitsevan katseensa alle ja siten jokseenkin etäisiksi.

Juoni oli erikoinen. Tavallisen pinnan alta alkaa paljastumaan yllätyksiä yllätyksien perään ja äkkiä sitä huomaa olevansa vähän kuin eksyksissä ja huijattu. “Varma” totuus ei ehkä sittenkään ollut niin varmaa… Minun makuuni tässä kikkailtiin ehkä turhankin paljon.