Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Alkuteos: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 268

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-6071-5

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 7, 16, 22, 27, 32, 34, 36 ja 43

Lukulistalta: 57

*Nuori valokuvaaja Mikael löytää kotinsa takapihalta jotakin, mitä hän ei ole eläissään nähnyt, mutta minkä hän tietää haluavansa omakseen. Hän ottaa hoiviinsa öisen metsänpeikon, kansantaruista tutun salaperäisen olennon.

Mikaelin ja peikon välille solmiutuu maagisen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi.

Yhdistellen ikivanhaa mytologiaa ja uusinta luonnontiedettä Johanna Sinisalo maalaa hurjan vaihtoehtohistorian, joka jää kihelmöimään lukijan mieleen. Ihmisen ja eläimen, kulttuurin ja luonnon, modernin maailman ja tarunhohtoisten muinaisaikojen rajat liikkuvat tavalla, joka pelottaa ja kutkuttaa - pakottaa meidät katsomaan uusin silmin itseämme ja ympäröivää todellisuutta.

Ennen päivänlaskua ei voi on voittanut Finlandia palkinnon (2000) ja saanut Yhdysvalloissa arvostetun James Tiptree Jr. Awardin (2004). Romaani on käännetty yli kymmenelle kielelle.*

Ennen päivänlaskua ei voi on kirjana erilainen lukukokemus. Se saattaa vaikuttaa hajanaiselta, jopa rikkonaiselta. Tämä johtuu siitä, että kirja koostuu muutamasta osasta, jotka on nimetty kauniisti Yön ihanan Päivänsäde ja menninkäinen -biisin sanoituksen mukaan. Nämä osat taas koostuvat “luvuista”, jotka ovat välillä todella lyhyitä. Niiden pituus vaihtelee muutamasta sanasta muutamaan sivuun. Osa luvuista on kerrottu kirjan henkilöiden näkökulmasta ja osa taas on lainauksia ja sitaatteja erilaisista “lähdeteoksista”. Lyhyys ja tekstien vaihtelevuus tekevät kirjasta dynaamista luettavaa.

Kirjan ideana on ollut sotkea totta taruun ja tarua totuuteen. Peikkoja onkin olemassa ja ne ovat vain onnistuneet piilottelemaan meiltä. Tämän voin helposti uskoa ja Sinisalo on käyttänyt hienosti hyväkseen taruja ja luonut universumin, joka aivan helposti voisi olla totta.

Totuudesta taas päästään käsiksi kirjan henkilöhahmoihin. Suurimpaan osaan heistä ärsyynnyin. En pidä siitä, miten heille on annettu lempinimiä ja vieläpä minusta typeriä sellaisia. Ne ovat kliseisiä ja kuluneita ja saivat minut ärtymään. Lisäksi osa näistä henkilöhahmoista on vieläpä käytökseltään niin ärsyttäviä ja kliseisiä, että ärryin vielä lisää. Miesten - ja muidenkin - väliset juonikuviot on osittain varmasti tarkoituksellisesti suunniteltu ärsyttämään ja provosoimaan lukijaa, herättämään huomiota. Silti se pistää pahoittamaan mieltään. Onko homojen seuraelämä oikeasti kuvatunlaista? Käyttävätkö heterot hyväkseen toisten ihastuksia kylmästi? Olemmeko oikeasti noin pinnallisia?

Erilainen, ärsyttävä, omalla tavallaan koukuttava ja edelleenkin massasta erottuva. Ennen päivänlaskua ei voi on kirja, johon kannattaa laittaa muutama tunti elämästä ja lukaista se lävitse.

Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli

Alkuteos: Själens nattsida - Om Mary Shelley och hennes Frankenstein (2014)

Suomentaja: Raija Rintamäki

Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)

Sivumäärä: 244

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-7792-8

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 14, 16, 20, 23, 24, 33 ja 34

*Mikä sai nuoren Mary Shelleyn luomaan esikoisromaaninsa kammottavan hirviön? Miksi Frankenstein on yhä ajankohtainen? Mikä tekee hirviöistä tärkeitä?

Merete Mazzarella kuvaa koskettavasti ja kiehtovasti Shelleyn värikkäitä elämänvaiheita ja avaa lukijalle näkymän Frankenstein-romaanin henkilöihin ja keskeisiin teemoihin. Hirviöhahmo tarjoaa välineen rajankäyntiin meidän ja muiden, tunteen ja järjen, elämän ja kuoleman välillä. Kumpi on lopulta hirviö ja kumpi ihminen, tohtori Frankenstein vai hänen luomuksensa?*

Luin Frankensteinin joskus muutamia vuosia sitten. Olisi ehkä pitänyt kerrata kirja tässä vaiheessa ennen kuin tartuin tähän teokseen. Nyt joissain paikoissa jouduin nimittäin muistelemaan aikalailla ja pohtimaan, oliko asia tosiaan niin. Ei sillä, että epäilisin Mazzarellan sanoja. Omaa muistiani ja mielikuviani minä epäilen.

Sielun pimeä puoli on kirjoitettu hyvin. Se pysyy asiassa ja esittelee tasapainoisessa suhteessa Mary Shelleyn elämää ja sitä, miten sen tapahtumat ovat sijoittuneet Frankensteinin syntymään ja ehkä vaikuttaneet siihen. Se paljastaa mielenkiintoisen naisen mielenkiintoisen kirjan taustalla. Vaikka Mary on henkilönä mielenkiintoinen ja hänen kirjansa hyvä, jäi tämä kuvaus siitä ja sen synnystä minulle hieman etäiseksi. En aivan päässyt sisälle maailmaan ja kaikkiin Mazzarellan tarjoilemiin ajatuksiin. Ehkä hän meni minun makuuni jo liian syvälle? Vähän erilainen elämäkerta. Sellaiseksi oikein luettava.

A. A. Milne: Nalle Puh

Alkuteos: Winnie The Pooh (1926)

Suomentaja: Kersti Juva

Lukija: Veikko Honkanen

Ilmestymisaika: (ko.painos)

Kesto: 3h 25min (3 CD-äänilevyä)

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-29540-3

Muoto: äänikirja, CD

Sarjamerkintä: Nalle Puh #1

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 3, 6, 7, 11 ja 28

Lukulistalta: 56

*CD1 Ensimmäinen luku jossa tutustumme Nalle Puhiin ja Mehiläisiin ja kertomukset alkavat. Toinen luku jossa Puh käy kylässä ja joutuu ahtaalle. Kolmas luku jossa Puh ja Nasu menevät metsälle ja melkein pyydystävät Tärpän. Neljäs luku jossa Ihaa kadottaa ja Puh löytää hännän.

CD2 Viides luku jossa Nasu tapaa Möhköfantin. Kuudes luku jossa Ihaa viettää syntymäpäivää ja saa kaksi lahjaa. Seitsemäs luku jossa Kengu ja Pikku Ruu saapuvat metsään ja Nasu joutuu kylpyyn.

CD3 Kahdeksas luku jossa Risto Reipas varustaa Raparetken Pohjoisnavalle. Yhdeksäs luku jossa Nasu on aivan veden armoilla. Kymmenes luku jossa Risto Reipas järjestää Puh-juhlat ja me heitämme hyvästit.*

Nämä ensimmäiset Puh-nallen seikkailut lienevät monille tuttuja. Ne nimittäin on kaikki koottu ainakin johonkin piirrettyyn, jonka muistan omasta lapsuudestani. Osaa tarinoista on tietenkin hieman muokattu alkuperäisistä. Esimerkiksi kirjan kertojaa ei muistaakseni piirretyssä mainita ollenkaan. Minulle ainakin tuli yllätyksenä se, että Nalle Puhin seikkailut kertoo Ristolle joku setä-tyyppi. Ja että Nalle Puh on oikeasti Knalle Puh...

Mukava, höpsöjä satuja sisältävä äänikirja. Sadut ovat sopivan mittaisia vaikkapa iltasaduiksi tai autoon päiväkoti- tai työmatkalle. Niihin ei ehdi kyllästyä ja kukin satu omana ääniraitanaan helpottaa oikean kohdan etsimistä.

Lukijana Veikko Honkanen on kuunneltava. Hänen ääneensä ei ehdi kyllästyä ja hän saa personoitua hahmot mukavasti.

Stephen King: Velho

Alkuteos: Wizard and Glass. The Dark Tower IV (1997)

Suomentaja: Kari Salminen

Ilmestymisaika: 1998 (ko.painos)

Sivumäärä: 867

Kustantaja: book studio

ISBN: 951-611-900-X

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Musta torni IV

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 7, 40 ja 46

Hyllynlämmittäjä: 42

Lukulistalta: 55

*Stephen King palaa Mustan tornin maailmaan sarjan neljännellä osalla.

Roland ja häntä seuraava joukko ovat täpärästi pelastuneet yhdestä maailmasta ja pujahtaneet toiseen. Täällä Roland kertoo heille muinaisen tarinan rakkaudesta ja seikkailuista, johon liittyy kaunis ja salaperäinen nainen nimeltä Susan Delgado. Järisyttävä juoni ja mestarillinen kerronta tekevät Velhosta sen kirjan, jota lukijat ovat kauan janonneet…

Ja Musta torni on yhä lähempänä…*

Velho on kirjana melkoinen järkäle. Eikä ihme. Sen sivuille mahtuu kokonainen rakkaustarina. Ikävä kyllä, itse en oikein lämmennyt tälle rakkaustarinalle. Pienessä mielessäni olenkin vahvasti sitä mieltä, että Kingin olisi kannattanut kirjoittaa tämä aikoja sitten tai pysyä itselleen varmemmilla vesillä. Jälkikirjoituksessaan King itsekin epäilee taitoaan kirjoittaa rakkaustarinaa, joten ehkä moitteeni ei ole täysin tuulesta temmattu.

Mustan tornin neljäs osa ei juuri edistä Rolandin ja kumppaneiden matkaa kohti Mustaa tornia. Se on eräänlainen välinäytös tapahtumien välillä. Se pyrkii myös selvittämään menneitä tapahtumia ja auttaa lukijaa ymmärtämään Rolandia ja tämän persoonaa. Rolandin nuoruudesta on mielenkiintoista oppia lisää, sillä sieltä paljastuu vaikka mitä jännittävää. Sen sijaan hänen rakkaustarinansa Susanin kanssa on melko… tylsä. Omalla kohdallani lukeminen ainakin takkusi ja eteni hitaasti. Aina kun Susan ilmestyi mukaan kuvioon, lukeminen tuntui tyssäävän. Ja aina kun hän poistui, vauhti kiihtyi. Kaunis ja hyväsydäminen tyttörukka ei saanut minua lämpenemään itselleen. Sääli, sillä toisaalta olisin halunnut pitää hänestä.

Koska sarjan edellisen osan ja Velhon välillä on kulunut useita vuosia, on Kingin tyyli kirjoittaa muuttunut. Samoin kirjan sivuille ovat päätyneet vilahtelemaan myös vihjeet ja viittaukset toisiin hänen kirjoihinsa. Nyt oikeastaan tajuan vasta eron myös aikaisemmin lukemaani uudistettuun Revolverimiehen laitokseen. Pidän edelleen siitä, että King yhdistelee kirjojaan ja niiden maailmoja. Vai ovatko maailmat sittenkin vain samaa maailmaa? Vai kuten Jake totesi, “että on olemassa muitakin maailmoja kuin nämä”? Entä jos ne kaikki ovat sittenkin yhteydessä toisiinsa?

Toivottavasti sarjan seuraava osa on hieman vauhdikkaampi ja vie sankareita lähemmäksi Mustaa tornia.

Agatha Christie: Viisi pientä possua

Alkuteos: Five Little Pigs (1943)

Suomentaja: Anna-Liisa Laine

Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)

Sivumäärä: 225

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-952-23-068-4

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Hercule Poirot #22

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 16 ja 36

Hyllynlämmittäjä: 41

Lukulistalta: 54

*Tämä pieni possu meni ostamaan ruokaa

Tämä pieni possu kotonansa huokaa…

Amyas Cralen maalaus viimeisestä rakastajattarestaan oli valmistunut juuri ennen kuin hänen vaimonsa tiputti tappavaa myrkkyä taiteilijan olutlasiin. Mutta oliko Caroline Crale sittenkään syypää rikokseen, josta hänet tuomittiin?

Pariskunnan tytär Carla Lemarchant on ainoa joka yhä uskoo äitinsä syyttömyyteen. Koska juttuun liittyi aikoinaan läheisesti viisi muutakin henkilöä, järkähtämätön neito palkkaa älykkyydestään (ja mahtavista viiksistään) tunnetun belgialaisetsivän selvittämään kulissien takaista totuutta.

Murha on aina murha - eikä se vanhene koskaan. Kuudentoista vuoden takainen Alderburyn mustasukkaisuusdraama herättää Hercule Poirot’ssa halun ymmärtää skandaalinkäryisen murhenäytelmän osapuolten aivoituksia.*

Verkkainen ja todellakin päättelyyn perustuva Poirot-dekkari. Tällä kertaa lukijan on todella kiinnitettävä huomiota siihen, mitä ja miten ihmiset kertovat asiat. Tai miten he niistä kirjoittavat. Poirot nimittäin kyselee 16 vuotta sitten tapahtuneen murhan perään ja saa kuulla asiaan liittyviltä henkilöiltä melkoisen värikkäät tarinat. Ja lukea heidän selostuksensa tapahtumista. Kaikeksi onneksi Poirot on tarkka ja osaa kiinnittää huomionsa olennaiseen. Lukijana itse en ehkä ollut aivan yhtä tarkka, sillä osa sanamuodoista jäi minulta huomaamatta tai en kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Muuten nautin kyllä rauhallisen leppoisasta tunnelmasta ja vanhanaikaisesta idyllistä.

Camilla Läckberg: Majakanvartija

Alkuteos: Fyrvaktaren (2009)

Suomentaja: Outi Menna

Lukija: Outi Vuoriranta

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Kesto: 14h 58min

Kustantaja: Gummerus

ISBN: 978-951-209477-6

Muoto: äänikirja, MP3

Sarjamerkintä: Fjällbacka #8

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 14, 17, 19, 23, 24, 33, 40 ja 46

Hyllynlämmittäjä: 40

*On valoisa alkukesän ilta. Nainen hyppää autoonsa ja puristaa rattia verisin käsin. Pikkuinen poika takapenkillä hän pakenee ainoaan turvalliseen paikkaan jonka tietää: Gråskärin saarelle Fjällbackan liepeillä.

Patrik Hedström on juuri palannut pitkältä sairauslomalta poliisin työhön. Hän on yrittänyt levätä ja pitää huolta vaimostaan Erica Falckista ja heidän keskosina syntyneistä kaksosistaan. Mutta Patrik ehtii hädin tuskin astua toimiston ovesta, kun hänet heitetään uuden tutkinnan kimppuun.

Mats Sverin, lapsuutensa Fjällbackaan vuosien jälkeen palannut talousjohtaja, on löydetty murhattuna asunnostaan. Kenelläkään ei ole ystävällisestä ja pidetystä miehestä pahaa sanaa sanottavana, mutta kun poliisin tutkimuksissa pintaan nousee enemmän salaisuuksia kuin kukaan olisi voinut arvata.

Vaikuttaa siltä, että Sverin vieraili Gråskärillä ennen kuin kuoli. Kansan suussa saarta kutsutaan Gastholmeniksi, aavesaareksi, ja sitä ovat aina ympäröineet pahaenteiset huhut. Sanotaan, etteivät kuolleet koskaan jätä saarta ja että heillä on eläville jotain kerrottavaa…

Camilla Läckberg (s. 1974) on Euroopan tämän hetken luetuimpia jännityskirjailijoita. Hänen Fjällbacka-romaanejaan on myyty yli 12 miljoonaa kappaletta ja niistä on tehty myös elokuva- ja tv-sovituksia. Sarjan kirjat on luettavissa myös itsenäisinä teoksina.*

Tähän kirjaan tartuin lähinnä sen takia, että se sattui löytymään minulta äänikirjana, jonka olin jostain aikoinaan saanut. Hieman minua jännitti, sillä sarjan 8 osa tuntuu aika hurjalta. Miten pääsisin hahmoihin kiinni?

Pelkoni osoittautui aikalailla turhaksi. Tarina pujottelee miellyttävästi menneen ja nykyisyyden välillä ja hahmot esitetään kiinnostavalla tavalla. Päähahmojen menneisyyteen ja sen sattumuksiin viittaillaan, mutta ainakaan tässä kirjassa ei oletettu että kaikki olisi pitänyt tietää ennakkoon tai muistaa ulkoa. Hahmojen maailmaan pääsi sukeltamaan mukavasti, eivätkä he jääneet tuntumaan etäisiltä. Tietystikään kaikkea ei heistä kerrottu tai kerrattu, joten jos todella haluaa päästä syviin vesiin kannattaa lukea aikaisemmatkin osat. Mikä ei äkkiseltään tunnu mahdottomalta ajatukselta. Sen verran sympaattisilta pikkuisen ruotsalaiskaupungin poliisit tuntuvat.

Kirjan juoni on monitahoinen. Siinä sotketaan toisiinsa useampiakin rikoksia ja henkilöitä, joiden ei ihan heti uskoisi kuuluvan samaan tarinaan. Mysteeri mysteerin perään, voisi miltei sanoa. Vähitellen yhteydet alkavat kuitenkin paljastumaan, eivätkä niistä kaikki ole todellakaan kauneimmasta päästä. Alkujaan yksinkertaisesta asiasta tuleekin äkkiä jotain paljon suurempaa ja järkyttävämpää. Osa pisti ainakin itselläni niin vihaksi että. Mukana on myös viittauksia menneisyyteen, ilmeisesti tapahtumapaikan paikallishistoriaan. Sinällään mielenkiintoinen lisä, mutta jokseenkin minusta turha. Itse en ainakaan oikein lämmennyt tälle 1800-luvun Emmelinelle ja hänen naiiviudelleen… Muuten juoni on hyvin rakennettu ja se pysyy kiinnostavasti koossa ja pitää lukijan tai kuuntelijan hereillä.

Kuuntelukokemuksena Majakanvartija oli positiivinen yllätys. Jännitin hieman, sillä kyseessä oli jälleen naislukija. Vuoriranta osoittautui minulle positiiviseksi kokemukseksi. Hän lukee hyvin ja ääni on miellyttävä. Voin rehellisesti sanoa, että hän on tielleni osuneista naislukijoista tähän asti paras.

August Strindberg: Neiti Julie

Alkuteos: Fröken Julie. Ett naturalistiskt sorgespel (1984)

Suomentaja: Helena Anhava

Ilmestymisaika: 1988 (ko.painos)

Sivumäärä: 126

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-10118-8

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Delfiinikirjat

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 17 ja 24

Lukulistalta: 53

*Neiti Julie on yhä eurooppalaisen näyttämötaiteen mestariteoksia. Se on kuvaus juhannusyön tapahtumista ruotsalaisessa maaseutukartanossa, jännitteestä joka syntyy kartanon perijättären neiti Julien ja palkollisiin kuuluvan Jeanin välille. Se on myös kuvaus kahden yhteiskuntaluokan erilaisuudesta; perinteiden, ajattelun ja kunniakäsitysten väistämättömästä yhteentörmäyksestä, joka johtaa tuhoon.

Neiti Julie täyttää tänä vuonna sata vuotta. Viime aikoihin saakka Neiti Julie on esitetty ja julkaistu alkuperäiskustantajan ‘normalisoimassa’ ja sensuroimattomassakin muodossa - niin alkukielellä kuin käännöksinä. Kustantaja Seligmann teki Neiti Julien käsikirjoitukseen yli kolmesataa muutosta. Vasta vuonna 1984 ilmestyneessä National-upplagan laitoksessa Strindbergin teksti on palautettu alkuperäiseen asuunsa.

Helena Anhavan suomennos perustuu tähän alkuperäisversioon, joten nyt suomalaisella lukijakunnalla on mahdollisuus lukea näytelmä siinä muodossa johon Strindberg sen kirjoitti.

Käsillä oleva nide sisältää myös Strindbergin esipuheen, jossa kirjailija tekee selkoa aikalaisia hätkähdyttäneistä draamateorioistaan. Teoksen lopussa selvitetään muun muassa vieraskielisiä sanoja ja käsitteitä, tärkeimpiä tekstimuutoksia sekä näytelmän kokemia jännittäviä kulttuurihistoriallisia vaiheita.*

Tässä näytelmässä on oikeastaan kolme hahmoa ja joukko nimettömiä avustajia, jotka toimisivat kuorona ja tanssisivat ja niin edelleen. Kolmelle henkilölle riittää repliikkejä. Ja kolme on minusta aivan riittävän lähellä kahta. Etenkin kun kaksi näistä on enemmän äänessä ja kolmas kuin luomassa jännitteitä.

Neiti Julie on juhannusyön kertomus, joka laittaa ajattelemaan miten nopeasti ihmiset ja asetelmat voivat muuttua. Alkajaisiksi Julie on keimaileva ja leikkisä, kohta jo surullisempi ja onneton. Jean taas on alkuunsa rehdin ja reiman oloinen, mutta käyttää lopulta tilaisuutta hyväkseen. Statistiksi tuntuu jäävän Kristin, Jeanin morsiameksikin mainittu keittäjätär. Juhannusyöhön mahtuu sanailua, muistelua, pakosuunnitelmia ja tietysti muutamia lasillisia, jotka eivät ainakaan lievitä tunnelmaa.

Strindbergin näytelmä on tunnelmaltaan voimakas ja erilainen. Tosin tässä kohtaa täytyy tunnustaa, että olen lukenut näytelminä lähestulkoon vain Shakespearea ja joitain muutamia suomalaisia näytelmiä. Näihin verrattuna tämä on melkoisen yllättävä ja sanailu vauhdikasta. Mukavan pirteä ja tunteikas jokseenkin synkästä aiheestaan huolimatta.