Alkuteos: 人間失格 [Ningen Shikkaku] (1937)
Suomentaja: Aapo Junkola
Ilmestymisaika: 1969 (ko.painos)
Sivumäärä: 170
Kustantaja: Weilin+Göös
ISBN: 951-35-2379-9
Muoto: Nid.
Sarjamerkintä: Weilin+Göösin kirjasto #18
Peukku: q^^
Huom: Suomennos tehty prof. Donald Keenen englanninnoksen No Longer Human mukaan
*Osamu Dazai (1909-1948) ehti kirjoittaa vain muutamia novellikokoelmia sekä romaanit Ei enää ihminen (1937) ja Laskeva aurinko (1947), mutta nämä teokset kuuluvat vuosisatamme japanilaisen kirjallisuuden merkkisaavutuksiin. Laskevassa auringossa Dazai kuvaa maansa aristokratian murenemista sodanjälkeisessä uudistuvassa Japanissa, ja niin kuin Naoji, yksi kirjan päähenkilöistä, Dazai ajautui itsemurhaan.
Sivullisuuden ja heittele joutumisen ongelmaa hän käsittelee myös teoksessaan Ei enää ihminen, tällä kertaa 30-luvun Japanin yhteiskunnallisia ja intellektuaalisia virtauksia vasten. Teos rakentuu kolmesta muistikirjasta, joissa Yozo, koillisjapanilaisen ylimysperheen poika, hahmottaa henkiseen tyhjiöön päätyvän kehityskulkunsa selvänäköisesti ja läpeensä aidosti. Yozossa Dazai on kuvannut herkkää ja tietoista, itsetuhoon asti rehellistä ihmistä, jolle ihmisenä oleminen näyttäytyy vähitellen ylivoimaiseksi tehtäväksi. Myös yksilön ja yhteiskunnan välisten suhteiden erittelynä Ei enää ihminen on kaikessa ajattomuudessaan varsin ajankohtainen teos.*
Yozon tarina on julmaa luettavaa. Hän ei ole lapsena onnellinen. Muutto opiskelun perässä Tokioon ei auta, hän vain luisuu kohti suurempaa onnettomuutta. Hän tuntuu olevan koko ajan surullinen pyrkiessään vastaamaan toisten odotuksiin, pelätessään ihmisiä ja oikeastaan koko elämää. Tuntuu, kuin hän ei uskaltaisi ollenkaan elää. Murheensa hän tukahduttaa sitten juomisiin ja huvituksiin, mikä on kovin taiteilijamaista.
Dazai kirjoittaa suoraan ja kiertelemättä, japanilaisen rehellisesti. Näin ollen hänen rehellisyytensä ei ole täysin verrannollista länsimaiseen rehellisyyteen. Se on vivahteikasta, mutta japanilaiselle suoraa. Varmaan ilmestymisaikanaan todella hätkähdyttävää luettavaa, sillä vielä nykyäänkin teksti on paikoitellen rujoa elämänkuvausta rappiosta, johon ihminen voi pahimmillaan joutua. Kaunista ja herkkää luettavaa Ei enää ihminen ei missään tapauksessa ole. Joissain kohdissa tulee miltei tarve laskea kirja käsistään ja mennä etsimään jotain iloisempaa luettavaa.
Karuudestaan huolimatta Ei enää ihminen on todella ajatuksia herättävä teos. Se kertoo nuoren miehen rappiosta ja yksinäisyydestä, siitä, miten joskus ihminen voidaan täysin lakaista sivuun jos tämä ei vastaa toisten odotuksia. Vaikka tapahtumat sijoittuvat toisenlaiseen aikaan, on teoksen aihe silti yhä pelottavan ajankohtainen. Se ei ole keveimmästä päästä, eikä helppotajuisin. Lukijalle, joka kaipaa haastetta ja ajateltavaa.
Hyvä kirjoitus
VastaaPoista