Alkuteos: The Girl on the Train (2015)
Suomentaja: Oona Timonen
Ilmestymisaika: 2015 (ko.painos)
Sivumäärä: 382
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-29163-3
Muoto: Sid.
Peukku: q^^
*Rachel matkustaa päivästä toiseen samalla paikallisjunalla. Junan ikkunasta hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa, jolle kuvittelee mielessään täydellisen onnellisen elämän.
Sitten eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä muuttaa kaiken, ja pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa. Rachel haluaa auttaa ja kertoo tietonsa poliisille, mutta tulee kietoutuneeksi yhä kohtalokkaammalla tavalla vieraiden ihmisten elämään.*
Nainen junassa on herättänyt paljon keskustelua ystäväpiirissäni ja se on jo pidemmän aikaa ollut aikalailla varattuna kirjastosta. Kaikeksi onneksi sattui käteeni bestseller-kappale ja sain kirjan itselleni lukuun. Oli pakko ottaa selville, mistä oikein on kyse. Varsinkin, kun kirjaan pohjautuva elokuvakin on juuri ilmestynyt.
Ymmärrän, miksi monet pitävät kirjasta. Hawkins kirjoittaa vauhdikkaasti ja persoonallisesti. Hän kuvailee sopivasti, muttei liian tarkkaan. Hän antaa lukijalle tilaa ajatella ja pohtia asioita. Hän ei anna kaikkea valmiiksi vaan ennemminkin vihjailee ja johdattelee. Äkkiä lukija huomaa olevansa koukussa ja kirjaa on hankala laskea käsistään. Olkoonkin, että suomennoksessa oli käytetty joitain sanoja ja ilmauksia, jotka tuntuivat minusta hassuilta tai oudoilta. Ne eivät oikein sopineet kirjan tunnelmaan…
Nainen junassa vaatii lukijalta jonkin verran keskittymistä. Tämä johtuu siitä, että päivämäärät ovat tärkeitä juonen rakentumisen kannalta. Suurin osa tarinasta kerrotaan Rachelin kannalta. Eikä Rachelilla mene kovinkaan hyvin, kuten vähitellen alkaa paljastumaan. Myös kaksi muuta kertojaa pääsee ääneen ja heidän kauttaa koko tapahtuma sarja alkaa saamaan aivan uudenlaisia piirteitä. Osa näistä tapahtumista sijoittuu samoihin aikoihin Rachelin kertomusten kanssa, osa taas on tapahtunut jo aiemmin. Siksi päivämäärät ovat tärkeitä. Niitä on kuitenkin paljon. Itse en ainakaan jaksanut alkaa pitämään kirjaa siitä, mitä tapahtui minäkin päivänä…
Ideana kirja on mainio. Eihän kukaan voi tietää kaikkea ja aina kun paljastuu jotain uutta, saattaa koko tapahtuma saadakin aivan uuden merkityksen. Se mitä näemme ja kuvittelemme, ei aina todellakaan ole koko totuus. Ei välttämättä edes lähellä sitä. Psykologiselta kannalta Nainen junassa on todella mielenkiintoinen.
Mutta. Henkilöhahmot. En saa itseäni pitämään heistä kenestäkään. Heissä kaikissa on jotain, mikä työntää minua etäämmäksi heistä. Minulle tuli koko ajan lukiessa tunne, ettei kukaan tunnu osaavan päättää, millainen lopulta on. Hahmojen kaksijakoisuus sopii kyllä kirjaan, ja totuushan on, ettei kukaan meistä ole mustavalkoinen vaan meissä on sävyjä. Nyt tämä sävytys vain tuntuu menneen vähäsen metsään. Esimerkiksi Rachel on omaan surkeuteensa alistunut nainen, joka koettaa epätoivoisesti räpiköidä eteenpäin ja tulee sitten toimineeksi sillä “ei ehkä niin kaikkein fiksuimmalla tavalla”. Ensin hän vaikuttaa fiksulta ja järkevältä, sitten paljastuu asioita, jotka eivät ole hänelle niin kovin edullisia. Nainen alkaa vaikuttamaan miltei pahimman luokan stalkerilta ja toisten asioihin sekaantujalta ja yllättäen, lähellä loppua hän tuntuukin saavan ongelmistaan kunnon niskaotteen. Muihin hahmoihin en edes ala tässä puuttumaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti