Sue Grafton: R is for Ricochet

Alkuteos: R is for Ricochet (2004)

Ilmestymisaika: 2005 (ko.painos)

Sivumäärä: 413

Kustantaja: Pan Books

ISBN: 0-330-48834-1

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Kinsey Millhone Aakkosmurhat #18

Peukku: ^^b

Huom: suomennettu nimellä R niin kuin raha

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 10, 24, 29, 34, 37, 39 ja 47

*Kinsey Millhone, employed by Nord Lafferty to drive his daughter home from her incarceration at the California institute for women, marvels at the simplicity of the task. But Reba Lafferty emerges feisty and rebellious, and Kinsey is soon fighting to prevent her charge from breaking the conditions of her parole.

As she finds herself befriending the ex-gambler, ex-alcoholic and ex-con, Kinsey discovers that Reba had taken the fall for her boss, also her lover, when he conducted a highly crafted money-laundering scam. Alan Beckwith has so far escaped the clutches of the FBI; now they believe he is laundering money for a Colombian drug cartel - they just need the proof.

When Kinsey is asked to persuade Reba to unveil crucial evidence guaranteed to put Beckwith behind bars, she doesn’t expect cooperation. But when Reba hears shocking new information about her lover, she is suddenly all too eager to do everything she can to ruin him…*

Tämä lukuprojektini on edennyt viimeaikoina paremmin kuin hyvin. Olin jo suunnitellut pitäväni pientä taukoa, mutta sitten huomasin tämän kirjaston vaihtokirjahyllystä ja siinä sitten oltiin… Eikä kaduta. Pääsin nimittäin todella hyvin Kinseyn maailmaan näin englanniksi. Teksti on sujuvaa ja hahmojen persoonat pääsevät hyvin esiin. Olisiko mahdollista, että osa kirjojen viehätyksestä on hävinnyt käännöksissä?

Tällä kertaa Kinseyn ei tarvitse etsiä kadonneita (ainakaan koko aikaa) tai selvittää murhaa. Nyt hän on “lapsenvahtina”. Ja sitä kautta tietenkin pulassa. Mikä ei lukijaa haittaa ollenkaan. Tarina on viihdyttävä, sivuhahmot persoonallisia ja raikkaita ja juoni etenee kiinnostavasti. Lisäksi lukija pääsee taas askelen lähemmäksi Kinseytä, joka saa uusia inhimillisiä piirteitä. Pakko sanoa, että hahmon kehitystä on ollut hieno seurata. Välillä on ollut huonompia hetkiä, mutta tässä osutaan taas hyvin nappiin ja viihtyvyys on taattu.

Sue Grafton: P niin kuin petos

Alkuteos: P is for Peril (2001)

Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom

Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)

Sivumäärä: 388

Kustantaja: Book Studio

ISBN: 951-20-5922-3

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Kinsey Millhone Aakkosmurhat # 16

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 23, 24, 34, 20 ja 47

*Eläkkeelle siirtynyt arvostettu tohtori Dowan Purcell ei malta jättää työelämää kokonaan. Hän toimii yksityisen hoitokodin hallintojohtajana; ihmisten auttaminen ja heidän parissaan työskentely on hallitseva osa hänen elämäänsä.

Elämä on siis kaikin puolin kunnossa, kunnes julkisivu särkyy. Yksityisetsivä Kinsey Millhonen ovelle ilmestyy Dowanin entinen vaimo: mies on kadonnut kuin savuna ilmaan…

Kinsey ryhtyy etsimään kadonnutta, vastahakoisesti tosin, sillä jutun lähtökohta on hänen mielestään kummallinen: miksi hänen puoleensa kääntyy ex-vaimo eikä nykyinen, stripparina ennen elantonsa hankkinut nuori blondi. Lisää kysymysmerkkejä ilmaantuu kun hoitokodin tileistä löytyy epäselvyyksiä, ja jopa suoranaisia kavalluksia epäillään…

Kinsey on kiperän jutun edessä, niin kiperän että on menettää henkikultansa totuutta etsiessään.*

Hieman erilainen Aakkosmurha, mutta siitä huolimatta taattua ja tuttua tavaraa. Ehkä jopa hieman liiankin tuttua. Hankalaa ja epämääräistä tutkimusta, joka sitten aivan yllättäen alkaa keriytymään auki ja kohti ratkaisua. Eikä tietenkään saa unohtaa sitä pakottavaa ja uhkaavaa vaaratilannetta, johon Kinsey jossain vaiheessa joutuu. Alkaako peruskaavassa olla jo liikaakin toistoa? Tosin, yllättääkö se ketään kun sarja on jo näin pitkällä? Ainakin lukija tietää saavansa jotain mistä pitää, mutta ehkä se lopullinen lukunautinto jää silti puuttumaan...

William Shakespeare: Timon Ateenalainen

Alkuteos: Timon of Athens [The Life of Tymon of Athens] (1605-1606?)

Suomentaja: Paavo Cajander

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Sivumäärä: 59

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-561-2

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: saatavana ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 12, 23, 32, 34, 35, 37 ja 47

*Tragediaa Timonista, jonka ystävien kaksinaamaisuus ajaa misantroopiksi, pidetään vaikeana ja outona; sitä onkin esitetty vain harvakseltaan. Katkeran näytelmän vahva temaattinen rakenne prässää monet henkilöhahmot kaksiulotteiseksi, mutta se sisältää myös nerokasta satiiria ja tarjoaa vahvan roolin nimikko-osan esittäjälle.*

Yhdyn edellämainittuun. Tämä näytelmä on outo ja sekava. Tähän joutuu keskittymään ajatuksen kanssa, eikä siltikään välttämättä tunnu pääsevän perille synnyistä syvistä. Hienoa kieltä on tarjolla, monia kiintoisia kohtauksia, mutta minulle itselleni jäi silti tunne, että se punainen lanka katoili aina välillä. Olkoonkin, että vahvana teemana on se, että tosiystäviä on harvassa.

Charles Dickens: Suuria odotuksia II

Alkuteos: Great Expectations (1860-1891)

Suomentaja: Alpo Kupiainen

Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)

Sivumäärä: 263 ja 264

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-925-2

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: saatavana ilmaiseksi Elisa Kirjasta. Koko teos jaettu kahteen osaan.

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 17, 20, 23, 32, 34, 39 ja 47

*Charles Dickensin kaksiosainen satiirinen romaani Suuria odotuksia kertoo köyhän orpopoika Pipin kasvutarinan. Kirja on julkaistu aikaisemmin myös nimellä Loistava tulevaisuus.*

Kirjan toinen osa käsittelee Pipin elämää hänen saatuaan tietää suurista odotuksistaan. Se on nuoren, melko vaatimattomiin oloihin tottuneen miehen matka rikkauksiin. Pip käyttää rahojaan miten mielii, saa ystäviä ja kilpailijoita ja kuluttaa aikaansa varsinaisesti tekemättä mitään. Tärkeämpään rooliin kuitenkin nousevat Pipin ongelmat sitten, kun hänelle selviää hänen tuntemattoman hyväntekijän henkilöllisyys, joka romuttaa Pipin haaveet tomuksi. Tämän jälkeen kirja on selvitystä siitä, miten vältellä onnettomuuksia ja koettaa pelastaa toivottomalta vaikuttava tilanne. Pip jopa alkaa vähitellen kasvattamaan selkärankaa ja saamaan ryhtiä itseensä. Joten jotakin positiivista kirjassa tapahtuu.

En osaa sanoa, vaikuttaako vanha suomennos lukukokemukseen kuinka paljon. Itselleni se oli hidasta luettavaa, mutta uskon tähän vaikuttaneen sen, etten juurikaan pitänyt Pipistä tai muista kirjan henkilöistä. Pip jätti heidät aikalailla mielenkiinnottomiksi, mikä on sääli. Monessa heistä olisi ollut potentiaalia enempään.

Kaikkiaan Suuria odotuksia on hitaasti etenevä ja melko tylsä kirja, jossa ei oikein tunnu tapahtuvan mitään.

Charles Dickens: Suuria odotuksia I

Alkuteos: Great Expectations (1860-1861)

Suomentaja: Alpo Kupiainen

Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos)

Sivumäärä: 263 ja 264

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-924-5

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: saatavana ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 17, 20, 23, 32, 34, 39 ja 47

*Charles Dickensin kaksiosainen satiirinen romaani Suuria odotuksia kertoo köyhän orpopoika Pipin kasvutarinan. Kirja on julkaistu aikaisemmin myös nimellä Loistava tulevaisuus.*

Ensimmäinen osa keskittyy Pipin lapsuuteen ja varhaiseen nuoruuteen. Se esittelee orvon, sisarensa ja tämän miehen kasvattaman pojan, josta on määrä tulla seppä. Se kertoo, kuinka poika törmää sattumien kautta tylyyn ja ylpeään Estellaan, jonka on kasvattanut kaltoin kohdeltu neiti Havisham. Se kertoo, kuinka kohtalo tuokin Pipin elämään suuria odotuksia tulevan rikkauden muodossa, vaikkakin tämän odottamattoman onnen ehdot ovat oudot.

Dickens on taitava tarinankertoja. Hän osaa pitää lukijan mielenkiintoa yllä pitkissäkin kertomuksissaan, joissa asiat etenevät todella verkkaista tahtia. Tälläkin kertaa Pip ja hänen elämänsä etenevät hyvin hitaasti, vailla minkäänlaista kiirettä mihinkään. Nyt vain en saa itseäni pitämään kirjasta. En sen paremmin henkilöistä kuin vielä ainakaan juonestakaan.

Kirjan henkilöhahmot tuntuvat nimittäin kaikki pöljiltä. Ehkä tämä johtuu siitä, että kertojana Pip itse on melko… itsekeskeinen ja kyvytön näkemään, että vika voisikin olla hänessä eikä muissa. Hän olettaa ja haaveilee vaikka mitä ilman kummempia perusteita ja kohtelee toisia välillä tylysti ilman syytä. Pitäisin häntä hyvin epämiellyttävänä nuorena miehenä jos häneen törmäisin. Eivätkä hänen suuret odotuksensa ainakaan hänen luonnettaan parantaneet…

Juoni taas… Kirja alkaa jännittävästi. Pieni poika törmää suolla karanneeseen vankiin. Kiintoisa avaus, mutta sitten tapahtuu varsin karu paluu arkeen. Vangit jäävät kiinni ja Pipin ja muiden elämä osoittautuu aika yksitoikkoiseksi. Ellei oteta huomioon omalaatuista neiti Havishamia, joka syystä tai toisesta haluaa Pipin luokseen leikkimään ja saa yhdessä kasvattityttärensä Estellan kanssa Pipin haaveilemaan paremmasta elämästä. Loppu tätä ensimmäistä osaa onkin sitten kertomusta siitä, kuinka Pip ensin päätyy Joen oppipojaksi ja kuinka hän on tyytymätön tähän osaansa. Ja kuinka onni sitten potkaiseekin ja Pipistä aletaan kasvattaa tuntemattoman hyväntekijän rahoituksella herrasmiestä.

Toivon todella, että toinen osa on mielenkiintoisempi ja Pip osoittaisi edes jonkinlaista järkeä.

Sue Grafton: O niin kuin oikeus

Alkuteos: O is For Outlaw (1999)

Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom

Ilmestymisaika: 2000 (ko.painos)

Sivumäärä: 362

Kustantaja: Book Studio

ISBN: 951-611-992-1

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Kinsey Millhone Aakkosmurhat #15

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 18, 23, 24, 34, 37, 39 ja 47

*Amerikan kuuluisin - ja luetuin - yksityisetsivä Kinsey Millhone on ollut naimisissa, niin kuin hänen vannoutuneet ystävänsä tietävät. Tähän asti ex-aviomiehen henkilöllisyys ja taustat on pidetty visusti salassa - mutta 15. “aakkosdekkari” nostaa esiripun. Kinseyn entinen siippa on myös entinen poliisi - ja makaa tällä hetkellä sairaalassa koomassa. Hänet on piesty pahasti eikä toipumisesta anneta toivoa. Kinsey haluaa saada syyllisen selville - jos ei muuten niin entisten aikojen takia. Taustalta paljastuu Vietnamin sodan aikaisia veritekoja, uskottomuutta, poliittista kähmintää… ja uskomaton mutta silti uskottavalta vaikuttava lavastus… miltei täydellinen.*

Tässä vaiheessa sarjaa oli jo korkea aika tuoda esiin Kinseyn ensimmäinen aviomies, josta ei aikaisemin olla pukahdettukaan. Nyt kaikki sitten tuleekin oikeana kunnon ryöppynä esiin nostaen pintaan monia tunteita ja ajatuksia. Lisäksi lukija oppii Kinseystä ja tämän luonteesta lisää. Enkä ole aivan varma, onko se kaikki pelkästään hyvää.

Toinen seikka, joka nyt iskee mieleen enemmän on kirjan kieli. Joissain aikaisemmissa osissa teksti sai minut hermostumaan, kun Kinsey “läskitteli” ihmisiä. Nyt huomaan kerronnan kielen muuttuneen muutenkin. Teksti on ottanut uusia piirteitä, siitä on tullut jopa raadollisempaa. Kinseyn maailmaan ovat tulleet kirosanat ja toisinaan rivot puheet. Eikö kiintoisa juoni enää riittänyt, vaan oliko kieltäkin uudistettava lukijoiden takaamiseksi?

Tapahtuneista muutoksista huolimatta ovat tutut peruselementit kasassa. Löytyy Quader Powdereita ja valkoviiniä, Henryn viisauksia ja niin edelleen. Sekä tietenkin juoni, joka on vaikeaselkoinen ja jopa miltei mahdoton arvata ennen kuin aivan lopussa kaikki kortit isketään pöytään. Tästäkin huolimatta kyseessä on edelleen luettavaa, leppoisaa ja perinteistä salapoliisityötä. Hyvä, että Kinsey on todella jymähtänyt aikaan ennen nopeita nettiyhteyksiä ja kännyköitä.

R. A. Salvatore: Kaksi miekkaa

Alkuteos: The Two Swords (2004)

Suomentaja: Mika Renvall

Ilmestymisaika: 2005 (ko.painos)

Sivumäärä: 392

Kustantaja: Jalava

ISBN: 951-887-336-4

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Metsästäjän miekat -trilogia #3 / Forgotten Realms

Peukku: q^^

Huom: Lue Pimeyden polut -trilogian jälkeen

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 12, 20, 21, 23, 31, 32, 37, 39 ja 47

*Drow hiipii varjoissa. Peikot kontrolloivat soita. Örkit hallitsevat vuoria. Ja aika on kulumassa loppuun.

Mithralsalia piiritetään, Nesmé on valloitettu ja jopa voimakas Hopeakuu liittyy sotaan mukaan. Drizzt taistelee yksin, ja sota lähestyy loppuaan.

Mustan haltian on löydettävä uusia liittolaisia tai tuhouduttava muiden sivistyneiden rotujen mukana.*

Argh. Tämä trilogia alkoi lupaavasti, mutta päätyi sitten johonkin aivan muuhun. Odotin, että tutut hahmot olisivat saaneet enemmän syvyyttä ja lihaa luittensa päälle, mutta ei. Tämä kirja, kuten trilogian aikaisempikin osa, oli lähestulkoon pelkkää taistelusta toiseen ryntäilyä ja säntäilyä. Moni loukkaantui ja kuoli ja jopa sankarijoukkokin päätyi kohtaamaan vakavampia vammoja. Myös siellä henkisellä puolella… Totean jo tässä: jos et pidä sotatilanteen kuvauksista, skippaa tämä ja lähes koko trilogia suoraan. Itselläni ainakin alkoi tulemaan jo takkuamista.

Salvatore kyllä osaa taisteluiden kuvaamisen ja hän keksii mielenkiintoisia juonikuvioita niihin liittyen. Miksei hän voi hyödyntää tätä taitoaan myös muiden juonikuvioiden suhteen? Tässä kirjassa (kuten koko trilogiassa) pohditaan elämää ja elämien pituuksien mukanaan tuomia vaikeuksia. Turhaan vatvotaan ja vetvotaan Catti-Brien ja Drizztin välejä ja mukaan tungetaan väkisin vanhaa ajatusta myös Wulfgarista. Se jos mikä alkoi ärsyttämään. Etenkin kun lähes koko kirjan ajan kaikki luulevat Dizztin olevan menetetty ja tämä taas kaikkien muiden olevan kuolleita. Ja tänä aikana, tietäessään että Mithralsalin elossa olevat kääpiöt ovat pulassa, drow vain ravaa ympäriinsä auttamassa vasta tapaamaansa haltiaa, johon mahdollisesti saattaa olla ihastumassa. Oikeasti... Ehkä oikeasti Drizzt olisi toiminut toisin, mutta tähän piti vain saada lisää jännitystä. Toivon niin.

Vakuuttavaa ja massiivista fantasiaa. Ihan liikaa taistelua ja turhia kommervenkkejä. Onneksi edes Pikel tuo mukaan huumoria. Ei parasta Salvatorea.

R. A. Salvatore: Yksinäinen drow

Alkuteos: The Lone Drow (2003)

Suomentaja: Mika Renvall

Ilmestymisaika: 2004 (ko.painos)

Sivumäärä: 427

Kustantaja: Jalava

ISBN: 951-887-314-3

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Metsästäjän miekat -trilogia #2 / Forgotten Realms

Peukku: q^^

Huom: Lue Pimeyden polut -trilogian jälkeen

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 12, 21, 23, 30, 31, 32, 37, 39 ja 47

*Yksin taistelukentällä. Kuolleiden ympäröimänä. Vihollisten saartamana. Valmiina kuolemaan.

Drizzt Do’Urdenista on tullut örkkien pahin painajainen: yksinäinen drow, jolla ei ole mitään hävittävää eikä paikkaa minne paeta.

Kun Pohjola syöksyy kaaokseen ja sotaan musta haltia on päätynyt ottamaan asian henkilökohtaisesti ja tarvitaan kokonainen armeija pysäyttämään hänet.

Metsästäjien miekat on vedetty esiin ja Drizzt ei ole enää koskaan entisensä.*

Voi Salvatore, Salvatore. Miksi vetvot samoja asioita uudelleen ja uudelleen? Mikset anna hahmojen kehittyä? Drizzt luulee ystäviensä kuolleen ja nämä taas luulevat hänenkin kuolleen tai ainakin olevan pahassa pulassa. Kukaan ei vaivaudu selvittämään faktoja. Tähän tosin ehkä vaikuttaa se, että kaikilla on kiire tapella. Örkit kun piirittävät Mithralsalia ja Drizzt taas velloo itsesäälissä, josta pari maanpinnanhaltiaa lopulta pystyy vähitellen auttamaan häntä ylöspäin.

Kääpiöt ovat sitkeää väkeä, ja kunniallisia. Silti ihmettelen sitä, miten hyvin ja paljon he pystyvät antamaan tässä tukalassa tilanteessa apua ihmisille, jotka kerta toisensa jälkeen osoittautuvat hankaliksi tapauksiksi. Vaikka antaahan Salvatore muutamalle ihmiselle mahdollisuuden korjata tekemänsä virheet, joskin kalliilla hinnalla. Itselleni ainakin tuli tunne, että koska oikeastaan ketään “kunnon” sankaria ei saa tappaa (vielä ja oikeasti), niin tehdään sitten muutama kiinnostava ja katuva sankari, jotka voi mainiosti teilata. Tämä onkin yksi Salvatoren “huonoja puolia”. Hän pelkää oikeasti satuttaa sankareitaan lopullisesti.

Hienoa taistelukuvausta tarjolla. Politikointia ja hemmetisti teilattavia örkkejä. Sitä on tässä kirjassa ja ilmeisesti koko trilogiassa tarjolla. Sekä kosolti väärinkäsityksiä ja tyhmiä olettamuksia.

R. A. Salvatore: Tuhat örkkiä

Alkuteos: The Thousand Orcs (2002)

Suomentaja: Mika Renvall

Ilmestymisaika: 2004 (ko.painos)

Sivumäärä: 405

Kustantaja: Jalava

ISBN: 951-887-292-9

Muoto: Nid.

Sarjamerkintä: Metsästäjän miekat -trilogia #1 / Forgotten Realms

Peukku: q^^

Huom: Lue Pimeyden polut -trilogian jälkeen

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 5, 6, 12, 20, 21, 23, 31, 32, 37, 39 ja 47

*Yksi musta haltia. Tuhat örkkiä.

Drizzt Do’Urden ei ole taistellut yksin pitkään aikaan. Samaan aikaan kun hänen ystävänsä ovat verenhimoisten örkkien saartamina on Drizzt omillaan jääjättiläisten kynsissä. Heidän kaikkien kohtalo on veitsen terällä.

Uusi trilogia, Metsästäjän miekat, alkaa.*

Uuden trilogian ensimmäinen kirja vaikuttaa lupaavalta. Siinä on upeita taistelukohtauksia sellaisten faneille, mutta se myös menee syvemmälle hahmoihin ja avaa maailmaa enemmän. Drizzt ystävineen joutuu nimittäin kohtaamaan monia kysymyksiä, jotka ovat jo pitkään pohdituttaneet ainakin minua lukijana. Tästä hyvänä esimerkkinä sankarijoukon rotujen väliset eliniänodotukset. Kuolema ja sen mahdollisuus kun liippaavat todella, todella läheltä tällä kertaa… Kukin sankareista pääsee pohtimaan asioita omalta kantiltaan, eikä se ole mitenkään helppoa tai selvää kenellekään heistä.

Taisteluiden ja pohdintojen takana maailma ympärillä jatkaa menoaan ja on kasaamassa varsin isoja ongelmia yhteen. Örkit ja jääjättiläiset suunnittelevat omiaan, mutta samaan aikaan Mihtrilsalin naapurustossakin on kuohuntaa. Kilpaileva Mirabar on kovasti sitä mieltä, että heitä on kohdeltu väärin ja sekös saa sen väestön väliset sisäiset ristiriidat nousemaan pintaan. Politiikkaa, joka epäilemättä vielä tuo monia jännitteitä esille myöhemmin, on siis luvassa.

Ja jottei kaikki menisi turhan vakavaksi, ovat mukana pitkästä aikaa ihanat kääpiöveljekset Ivan ja Pikel. Jääräpäinen Ivan ja tämän duiduli-veli Pikel ovat minusta ihastuttava kaksikko, joiden seikkailuja ja toilailuja on mahtava seurata.

Tarina liikkuu siis todella monella tasolla, mutta siitä huolimatta tasapaino niiden suhteen on onnistuttu säilyttämään melkoisen hyvin. Pitkästymään ei pääse, ja tapahtumat etenevät. Ehkä lopussa kaikki tuntuvat kuitenkin tekevän turhan hätäisiä johtopäätöksiä, mikä hieman laskee kirjan tasoa.

Alexandre Dumas: Musta tulpaani

Alkuteos: La Tulipe noire (1850)

Suomentaja: Hilja Walldén

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 171

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-432-5

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: Saatavana ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 12, 15, 23, 24, 34, 37, 38, 44 ja 47

*Historiallinen romaani. 1600-luvun Hollannissa kukoistavat kilpaa kasvatettavien tulppaanien lisäksi rakkaus ja pakkomielteet.*

Hienoa vanhaa kieltä ja elämänmenon kuvausta. Ei kylläkään samaan tasoon yltävää, kuin mitä Muskettisotureissa. Ehkä aihe, vangitun tulppaanin kasvattajan ja vanginvartijan tyttären rakkaustarina, ei oikein iskenyt minuun. Liikaa puhetta tulppaaneista ja liikaa käsien vääntelyä ja ylidramaattista epätoivoa, jota tämän tyyppinen kirjallisuus saattaa sisältää. Ei vauhdikkaan toiminnan ystäville, mutta leppoisaa kerrontaa ja juonitteluja kaipaaville.

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen

Alkuteos:  国境の南、太陽の西 [Kokkyō no minami, taiyō no nishi] (1992)

Suomentaja: Juha Mylläri

Ilmestymisaika: 2017 (ko.painos)

Sivumäärä: 230

Kustantaja: Tammi

ISBN: 978-951-31-9623-3

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Keltainen kirjasto #484

Peukku:  ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 18, 20, 23, 38, 39, 40 ja 47

*Hajime on saavuttanut keski-ikään mennessä paljon - perheen, kaksi omaa ravintolaa, huvilan - ja kaikki on tavallaan hyvin. Silti oudon falskiuden tunteen riivaamana hän kaipaa elämäänsä merkitystä ja eritoten Shimamotoa, lapsuusvuosiensa sielunkumppania, jonka kanssa kuunneltiin Nat King Colea vinyyliltä. Kun Shimamoto yllättäen palaa kuvioihin, Hajimen on valittava elääkö menneessä vai nykyhetken ehdoilla.

Vangitsevaan tyyliinsä Haruki Murakami loihtii romaaniin mystisen tunnelman kertoessaan rakkaudesta, tunteiden voimasta ja elämästä illuusioiden tuolla puolen.*

Rakastan Murakamin tyyliä kirjoittaa. Se on lumoava ja kaunis. Siinä on yksinkertaista koruttomuutta ja vaikka se on suoraa, onnistuu se silti aikaansaamaan jotenkin taianomaisen tunnelman. Kuin sanojen takana olisi jotain enemmän, jotain suurempaa. Kielellä luodaan ihana tunnelma, joka kuvastaa hyvin japanilaista kulttuuria ja tapaa katsella maailmaa. Samalla se kuitenkin onnistuu tuomaan sen lähelle niin, että myös länsimaisen kasvatuksen saanut voi siitä nauttia ja sitä ymmärtää.

Tällä kertaa Murakami rakentaa lukijan eteen maailman joka koostuu muistoista ja nykyisyydestä. Tunteista ja ihmisen yhteenkuuluvuudesta. Siitä, miten osa meistä tyytyy siihen mitä saamme, osa taas haluaa tavoitella enemmän. Hajime on kertojana rento ja lähestyttävä. Häntä ymmärtää ja uskon, että myös naispuoliset lukijat pystyvät häntä ymmärtämään ja jopa samaistumaan häneen. Itse ainakin koen Hajimen kaikesta huolimatta rehellisenä persoonana ja osittain ymmärrän hänen valintojaan ja ratkaisujaan. Vaikken niitä kaikkia hyväksykään ja joitakin kummeksun.

Hajime kertoo elämänsä kauniisti ja koruttomasti. Ja asioiden taustalta löytyy syitä ja seurauksia lukijan tarkasteltavaksi. Maailma peilautuu uskottavana ja kiintoisana Hajimen silmien kautta, joskin herää kysymys siitä, kuinka todentuntuisesti ja rehellisesti itsekeskeinen ja hemmoteltu mies sen kuvaa. Onko kaikki sittenkään täysin rehellistä?

Itse ärsyynnyin Shimamotosta ja hänen salailustaan. Ymmärrän, että joitain asioita ei voi kertoa ja selvittää heti. Mutta minua tämä tietämättömyys jäi ja jää kaihertamaan. Toisaalta se tuo kirjaan mielenkiintoisen jännitteen. Mutta jättäisikö todellinen henkilö todella asiat selvittämättä? Riittäisivätkö pelkät sanat ja lupaukset? Voisiko moiselle todella rakentaa elämän?

Toisaalta on hyvä, että Shimamoto jää arvoitukseksi. Näin ollen hän ikään kuin vertautuu keski-ikäisen miehen unelmaksi, siksi salaisuudeksi ja unelmaksi joka jokaisella varmasti jossain vaiheessa on. Hän on se, mitä ei voi saavuttaa vaikka kuinka haluaisi. Sillä jos jotkut unelmat saavuttaa, niihin voi hukkua kokonaan ja menettää sen kaiken, mikä oikeasti ja todella on tärkeää.

Lumoavaa ja kaunista kerrontaa. Elävä ja todentuntuinen tarina. Suosittelen lämpimästi. Tässä on taikaa, jota ei malttaisi laskea käsistään!