Stephen King: Callan sudet

Alkuteos: Wolves of the Calla. The Dark Tower V (2003)

Suomentaja: Kari Salminen

Kuvittaja: Bernie Wrightson

Ilmestymisaika: 2005 (ko.painos)

Sivumäärä: 823

Kustantaja: Tammi

ISBN: 951-31-3379-6

Muoto: Sid.

Sarjamerkintä: Musta torni #5

Peukku: ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 6, 7, 14, 16, 19, 22, 28, 33, 36 ja 40

Hyllynlämmittäjä: 45

Lukulistalta: 65

*Roland, Eddie, Susannah, Jake ja Oi saapuvat maanviljelijöiden asuttamalle rajaseudulle, joka vaikuttaa sivistyneeltä ja rauhalliselta. Rauhan yllä häälyy kuitenkin pelko Susien seuraavasta hyökkäyksestä. Sudet hyökkäävät kerran sukupolvessa Calla Bryn Sturgisiin, sieppaavat lapsia ja palauttavat heidät myöhemmin älyllisen kyvykkyytensä menettäneinä suurikokoisina rontteina. Sudet kaappaavat ainoastaan kaksosia, yhden kustakin parista. Mitä Sudet ovat ja mihin ne tarvitsevat nuoria kaksosia? Entä miksi lapset syntyvät Callassa lähes aina pareittain? Tällä kertaa kaupungin asukkaat alkavat suunnitella vastarintaa, mutta ilman revolverimiesten apua rauhalliset maanviljelijät eivät voi ryhtyä taisteluun.*

Päätin lukea sarjan ilmestymisjärjestyksessä, eli hyppäsin ylitse Tuulen avaimen, joka olisi sijoittunut tämän ja edellisen osan väliin. Kyseessä on kuitenkin minun ensimmäinen lukukertani, joten mennään sillä “alkuperäisellä” järjestyksellä.

Loistavaa tekstiä ja hyvä käännös. Osa käännetyistä sanoista on erilaisia kuin aikaisemmissa kirjoissa, mutta niistä tajuaa kyllä mitä tarkoitetaan. Ja koska tunnelma säilyy elävänä ja vetovoimaisena, ei pian sanojen vierautta edes huomaa.

Kirjan tapahtumissa on huomattavasti enemmän vauhtia kuin aikaisemmassa osassa. Ja mukana on monia mielenkiintoisia sivuhahmoja ja sivujuonia, jotka nappaavat mukaansa. Lukiessa pääsee jännittämään ja epäilemään. Kaikkiin takakannen esittämiin kysymyksiin lukija ei tosin ainakaan vielä saa vastauksia. Uusia kysymyksiä herää, mutta ehkäpä niihin vastataan myöhemmin. Kaiken kaikkiaan lukuinto sarjaa kohtaan palasi oikein ropisten!

Kuvitus tässä kirjassa on hieno ja elävöittää mukavasti tarinaa.

Stephen King: Cujo

Alkuteos: Cujo (1981)

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 277

Kustantaja: Viking Press

ISBN: 978-1-5011-4112-6

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: Elektroninen toteutus New York Scribner

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 19, 24, 40 ja 46

Lukulistalta: 64

*Once upon a time, not so long ago, a monster came to the small town of Castle Rock, Maine… He was not a werewolf, vampire, ghoul, or unnameable creature from the enchanted forest or snow wastes; he was only a cop…

Cujo is a huge Saint Bernard dog, the best friend Brett Camber has ever had. The one day Cujo chases a rabbit into a bolthole. Except it isn’t a rabbit warren any more. It is a cave inhabited by rabid bats.

And Cujo falls sick. Very sick. And the gentle giant who once protected the family becomes a vortex of horror inexorably drawing in all people around him…*

Totuttuun tapaan King alkaa rakentamaan tapahtumia hiljalleen. Hän esittelee kirjan keskushenkilöt, jotka yllättäen eivät tunnukaan olevan Camberien perhe, vaan Trentonit. Vic ja Donna Trentonilla on pieni poika, Tad, joka näkee painajaisia ja tietää, että hirviöitä on olemassa. Hänen vanhemmillaan on kuitenkin menossa omat kriisinsä: avioliitossa ja Vicillä myös töissä. Lapsen peloille jää siis varsin vähän aikaa. Samaan aikaan Camberin perhe elää omassa pienessä maailmassaan, jossa on köyhyyttä ja pelkoa… Ihmisten ongelmat kasautuvat, eikä kukaan tunnu huomaavan Cujossa hiljakseen tapahtuvaa muutosta. Ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Cujon tunnelma ja kauhu ovat jokseenkin arkisia. Kaikki rakentuu pienistä palasista ja kasautuu lumipalloksi ennen kuin tapahtumat alkavat purkautumaan vauhdilla. Lopussa selvitetään mukavasti, miten asiat alkavat hitaasti mutta varmasti jatkumaan ratkaisevien tapahtumien jälkeen. Vaikuttavampia ovat kohdat, joissa tapahtumia kuvaillaan Cujon itsensä kautta. Niissä on intensiivisyyttä.

E-kirjaversiota moitin. Se on jokseenkin kankea ja ainakin tästä versiosta tuntuu “katoavan” sivuja. Luin itse kirjan Helmet-kirjastojen käyttämän Libby-sovelluksen kautta. Muuten sovellus toimi hyvin, mutta joissain kohtaa sivut muuttuvat kokonaan mustiksi. Aivan kuin tekstiä ei olisi ollenkaan. Kun riittävän pitkään klikutteli esiin seuraavaa sivua, löytyi lopulta täysiä sivuja, jotka ilmeisesti jatkuivat siitä mihin olivat jääneet… Välissä kuitenkin useampia kymmeniä tyhjiä ruutuja. Meinasi hermo mennä.

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Alkuteos: Häräntappoase (1984)

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 243

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-25304-4

Muoto: e-kirja (EPUB)

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 22, 32, 34, 40, 43 ja 46

Lukulistalta: 63

* 16-vuotiaan Allun kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, kun äiti lähettää hänet sukulaisten luo heinätöihin. Hikiset peltotyöt ja tylsä maalaiskylä eivät paljon kaupunkilaispoikaa kiinnosta. Mutta kylällä Allua vastaan asteleekin Kerttu, sateesta märkänä, erilaisena, hellyttävänä. Alkaa hermosäikeitä hetkauttava rakkauden, kiihkon ja epävarmuuden kesä.

Anna-Leena Härkösen romaani Häräntappoase sai J. H. Erkon palkinnon vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena. Tämä raikas, anarkistisen huumorin sävyttämä kertomus “maalaiskylän Romeosta ja Juliasta” - on jo käsite ja tunnetaan myös palkittuna televisiosarjana.*

Olen jokseenkin kahden vaiheilla. Pitääkkö, vai eikö pitää. Alkuun olin jokseenkin järkyttynyt kirjan kielestä. Puhekieltä ja kiroilua, selvää 80-lukulaista anarkiaa ja kapinahenkeä. Sitten tapahtui jotain. Kieli ei enää tuntunutkaan oudolta ja töksähtelevältä. Allun suora kerronta jotenkin vain imaisi mukaansa.

Allu on persoonana kaksijakoinen. Toisaalta hyvä poika, toisaalta kapinallinen. Kukapa nuori ei olisi. Hän toilailee, mutta yrittää kuitenkin parhaansa. Häneen jotenkin kiintyy enemmän ja enemmän, mitä pitemmälle nuorukainen ehtii kertoa elämästään ja itsestään. Ja Allu opitaan kyllä tuntemaan melkoisen hyvin. Sivuja kun on ehtinyt kertyä jo satakunta ennen kuin Kerttu edes astelee mukaan tarinaan. Sitten tapahtumiin tuleekin vauhtia kun kaksikko alkaa keskinäisen leikkinsä maalaismaisemissa. Ja tässä leikissä sitten riittääkin draamaa ja nuoren elämän säätämistä.

Vauhdikas, ja yhä aikaan sopiva kuvaus nuorten elämästä. Vaikka muutamia vuosikymmeniä ollaankin menty eteenpäin, on Suomessa vieläkin paikkoja, jotka voisivat hyvin toimia tämän rakkaustarinan näyttämönä.

Evelyn Waugh: Kourallinen tomua

Alkuteos: A Handful of Dust (1934)

Suomentaja: Tuija Rovamo

Ilmestymisaika: 1989 (ko.painos)

Sivumäärä: 255

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-10633-3

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 14, 16, 19, 28 ja 40

Lukulistalta: 62

*Lady Brenda Last on kyllästynyt laimeaan maalaiselämään viktorianaikaisessa Hettonin kartanossa, joka on hänen aviomiehensä Tony Lastin suvun perhekalleus. Niin hän ajautuu suhteeseen pennittömän nuorenmiehen kanssa ja hankkii itselleen pienen asunnon Lontoosta voidakseen juosta juhlista juhliin. Koko Lastien ystäväpiiri tietää suhteesta, vain Tonylla ei ole siitä aavistustakaan. Ei ennen kuin asiat saavat odottamattomia käänteitä.*

Minuun tämä vanhemman puoleinen kirja ei oikein purrut. Äkkiseltään takakannen perusteella olisi voinut kuvitella, että tarjolla on vauhtia ja jännittäviä juonenkäänteitä mutta toisin kävi. Kirja on melko pitkälti ihmisten vuoropuhelua juhlissa tai juhlista. Tai jonkinlaisia kyläilyreissuja tuttujen tai tutuntuttujen luona. Minun makuuni liian pitkäpiimäistä ja hitaasti etenevää. Ja silti jotenkin niin peri brittiläistä. Kaikki pitää hoitaa tyylillä ja skandaaleja aiheuttamatta. Niin rakastajan ylläpito kuin vaikkapa avioerokin. Tunnustettava kuitenkin on, että kirjan loppu tuli täytenä yllätyksenä. En olisi ikinä osannut veikata moista edes villeimmissä unelmissanikaan.

Kirjan tapahtumat ovat melkoista seurapiirihuttua, ja ihmisten välisistä tuttavuussuhteista voi olla hankala pysyä perillä. Tätä hankaloittaa melkoisesti se, että joskus tapahtumat leikkautuvat kummallisesti kesken kaiken toisaalle ja taas takaisin. Lukija saa olla tarkkana siitä, että pysyy perillä tapahtumista ja siitä, kuka välillä onkaan äänessä.

Minulle erikoisempi lukukokemus, johon tuskin olisin tarttunut ellei kirja olisi sattunut olemaan yhdellä lukulistoistani. Näin jälkikäteen olen kuitenkin positiivisella mielellä siitä, että kirjailijaan tuli tutustuttua.

Aapeli: Pikku Pietarin piha

Alkuteos: Pikku Pietarin piha (1958)

Lukija: Kauko Helovirta

Ilmestymisaika: 2007 (ko.painos)

Kesto: 3 CD-levyä

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-32866-8

Muoto: äänikirja, CD-äänilevy

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 6, 11 ja 47

Lukulistalta: 61

*Äitinsä menettänyt torikauppias Jormalaisen poika Pietari saa äitipuolekseen Karoliinan, joka on “aika hyvä ihmiseksi”. Toimelias nainen järjestelee kesän aikana niin pojan ja isän kuin pihapiirin asioita kuntoon. Samalla Pietari seuraa kavereineen aikuisten elämää ja käy keskusteluja Jumalan kanssa. Pikkukaupungin tapahtumia koskettavalla lämmöllä ja huumorilla kuvaava Pikku Pietarin piha on Aapelin (pakinoitsija Simo Puupponen, 1915-1967) tunnetuin teos, joka tunnetaan myös teatteri-, televisio- ja elokuvasovituksina.*

Pihan tapahtumat ovat hyvää oman aikansa kuvausta. Asukkaiden elämässä näkyy kieltolaki ja kunkin menneisyys vaikuttaa elämään. Punikit kyllä tunnetaan. Ainakin aikuisten maailmassa. Lasten maailmaa sen sijaan täyttävät leikit ja lasten ongelmat. Niin ja jutteleehan Pietari Isän Taivaassa kanssa. Pirteä ja hupaisa teos, jonka kieli elää myös omaa aikaansa.

Lukijan ääni on miellyttävän vanha ja kulunut. Joskin se ei ehkä ole parhain elävöittämään pikkupojan ajatuksenjuoksua ja maailmaa. Kaikesta huolimatta sitä kuitenkin kuuntelee ihan mielellään. Haittapuolena se, että luvut ja ääniraidat eivät täsmää. Joskus oikean kohdan löytäminen on hankalaa.

Jules Verne: Veden päällä liikkuva kaupunki

Alkuteos: Une Ville flottante (1870)

Suomentaja: K. E. Holm

Ilmestymisaika: 2012 (ko.painos)

Sivumäärä: 104

Kustantaja: Elisa Kirja

ISBN: 978-952-282-517-9

Muoto: e-kirja, (EPUB)

Peukku: q^^

Huom: Elisa Kirjan ilmainen klassikko

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 4, 6, 11, 14 ja 23

Hyllynlämmittäjä: 44

Veden päällä liikkuva kaupunki on matkakertomus, jossa nimettömäksi jäävä mies matkustaa suurella valtamerihöyryllä Great Easternilla Englannista Amerikkaan. Kirja esittelee laivaa ja purjehdusta, kuvaa asioita välillä melko yksityiskohtaisesti. Paitsi laivaa, kuvaa kertomus myös miehen kanssamatkustajia, joista keskeiseen asemaan nousee muutamia. Tärkein heistä on miehen vanha tuttu, Fabian, jonka elämän huolia matkalla päästään purkamaan.

Suomennos on vanha ja sen huomaa. Osa sanoista on hassuja, mutta tunnistettavissa. Osa taas jää pienen arvailun varaan… Vernen kirjaksi tämä oli minun mielestäni melko huono. Poissa olivat vauhti ja iloisuus. Pitäisin tätä jopa jokseenkin tylsänä.

S. K. Tremayne: Ennen kuolemaani

Alkuteos: Just before I died (2018)

Suomentaja: Antti Autio

Ilmestymisaika: 2018 (ko.painos)

Sivumäärä: 431

Kustantaja: Otava

ISBN: 978-951-1-32101-9

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 6, 19, 28, 32, 33, 40 ja 49

Lukulistalta: 60

*Tuntematon uhka vainoaa Redwayn perhettä. Kehen voi luottaa, kun omat muistikuvatkin pettävät?

Kath oli menettää henkensä auto-onnettomuudessa. Hän ei muista mitään onnettomuutta edeltäneistä viikoista, mutta yrittää parhaansa mukaan palata arkeen syrjäisellä nummiseudulla.

Jokin on kuitenkin vialla. Hänen komea metsänvartijamiehensä vaikuttaa etäiseltä. Lyla-tytär käyttäytyy yhä oudommin ja puhuu salaperäisestä miehestä, joka liikuskelee nummilla.

Kun Kath alkaa vähitellen muistaa, kammottavat epäilykset täyttävät hänen mielensä. Hänen on selvitettävä totuus koko kauheudessaan.

Jääkaksosten ja Tulilapsen tekijän S. K. Tremaynen uusin psykologinen trilleri kuljettaa lukijan keskelle Dartmoorin hyytävää nummiseutua.*

Takakansi johtaa lukijaa harhaan. Kath ei muista mitään onnettomuutta edeltäneitä muutamalta päivältä. Kyse ei ole viikkojen mittaisesta muistinmenetyksestä. Vain muutamista ratkaisevista päivistä, kuten kirjassa koko ajan jaksetaan muistuttaa.

Tämä kirja on jotenkin alleviivaavampi kuin aikaisemmat. Kirjan kieli on edelleen hyvää ja se on kiinnostavasti kirjoitettu. Henkilöitä kuvataan totuttuun tyyliin niukkasanaisesti mutta he heräävät silti henkiin omina salaisuuksia täynnä olevina persooninaan, jotka kuoriutuvat vasta vähitellen auki. Ero aikaisempiin kirjoihin on siinä, että tällä kertaa Tremayne toistaa joitain faktoja todella usein. Näitä ovat esimerkiksi Lyla-tyttären erityiset piirteet ja ominaisuudet, sekä myös Kathin muistinmenetykseen liittyvät lääkärien sanomat asiat. Aivan kuin hänen tarvitsisi vakuuttaa paitsi lukija, myös itsensä siitä, että hänen kirjoittamansa asiat ovat faktoja. Ei kiinnostunut lukija 20 sivun aikana unohda sitä, mitä takautuva muistinmenetys tarkoittaa. Kiitoksia vain.

Kirjan tapahtumia on kuvailtu muutaman henkilön näkökulmista. Henkilökohtaisimman sykäyksen antaa tietysti Kath, jonka maailmaa ja muistamisia seurataan minä-kertojan kautta. Äänensä saavat myös aviomies Adam ja Kathin käly, Tessa. Heidän maailmaansa kuvaillaan ulkopuolisen kertojan kautta. Kuten Tremaynelle on tyypillistä, hahmot paljastavat asioita vähitellen. Esimerkiksi Adam ei paljasta heti tyytymättömyytensä syytä, vaan jahkaa ja venkoaa sen kanssa. Moinen asioiden “pihtaaminen” alkoi tässä kirjassa hivenen ärsyttämään. Jos olet yksin ja ajattelet, niin kyllä silloin ajattelet itsellesi kaiken puhtaaksi, etkä kierrä asiaa kuin kissa kuumaa puuroa. Säilyttäähän jahkailu tietysti jännityksen, mutta kuitenkin.

Kun tapahtumien vyyhti alkaa lopulta selvitä, ymmärtää lukija sen, miksi Tremayne on teroittanut ja muistuttanut joistain asioista alvariinsa. Muuten ei näitä yllättäviä juonenkäänteitä välttämättä uskoisi ollenkaan “tosiksi”. Menevät ne nytkin melkoisesti ylitse kaikesta tavallisesta. Juonen loppukäänteet ovat lähes kuin suoraan Kauniista ja rohkeista, niin villejä ja mielikuvituksellisia ne ovat.

Matti Laine: Pahojen miesten seura

Alkuteos: Pahojen miesten seura (2012)

Lukija: Jyrki Mänttäri

Ilmestymisaika: 2013 (ko.painos)

Kesto: 9h 30min

Kustantaja: Bazar

ISBN: 978-952-279504-5

Muoto: äänikirja, MP3

Sarjamerkintä: Vitikka #1

Peukku:  ^^b

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 6, 14, 17, 33, 34

Hyllynlämmittäjä: 43

*”Hän oli saanut eteensä uudet kortit. Jatkuvan passaamisen sijaan oli aika katsoa kuinka pitkälle niillä saattoi pelata.”

Entisen NHL-maalivahdin Elias Vitikan elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän ottaa Helsingin yössä taksinsa kyytiin joukon juhlatuulella olevia jääkiekkoilijoita. Eräs kyytiläisistä on hänen vanha tuttunsa pelivuisilta ja tämä palkkaa uransa jälkeen vuosikausia holtittomasti ajelehtineen Vitikan varjostamaan tulevaisuuden hyökkääjätähteä, jonka otteet kaukalossa ja sen ulkopuolella eivät miellytä pelaajan lähipiiriä.

Kyttäyskeikka vie Vitikan jääkiekon parista yhtäkkiä täysin toisenlaiseen seuraan, keskelle järjestäytyneen rikollisuuden välienselvittelyjä.

Pahojen miesten seura on kellon lailla jännitystä tikittävän Vitikka-sarjan avausosa. Se kuvaa raadollisesti kaiken menettäneen miehen toista mahdollisuutta kentällä, jolla tällä kertaa pelataan elämästä ja kuolemasta.

Matti Laine (s.1976) on helsinkiläinen näyttelijä, kirjailija ja käsikirjoittaja. Näyttelijänä Laine on esiintynyt niin televisiossa, elokuvissa kuin teatterissakin. Hän on ollut käsikirjoittamassa myös suosittua Sorjonen-poliisisarjaa.*

Vitikka-sarjan ensimmäinen osa starttaa rauhallisesti. Tämä antaa hyvän tilaisuuden tutustua sarjan tärkeisiin henkilöihin. Elias, tämän sisko Irene ja myös Eliaksen pitkäaikainen rakkaus Sonja saavat kaikki hyvin aikaa. Heistä piirtyy lukijalle heti jonkinlainen kuva. Heidän taustojaan avataan ja valotetaan lukijalle vähitellen koko kirjan ajan. Koska henkilöhahmojen esittelylle käytetään paljon aikaa, alkavat itse tapahtumat verkkaisesti. Kun tapahtumat käynnistyvät, tulevat ne pienissä aalloissa. Kaikki ei siis tapahdu yhdellä rytinällä, vaan asiat saavat kehittyä ja kasvaa. Ja ihmisillä on aikaa muuttua. Sarjan ensimmäisen osan tarkoitus onkin selvästi nostaa Elias Vitikka divarista takaisin liigaan.

Kirjan kieli on värikästä ja rentoa. Kiroillaan ja ollaan luonnollisia. Hahmot käyttävät puhekieltä, mikä tässä tapauksessa toimii loistavasti. Olisi jotenkin hassua kuulla jengiläisen puhuvan puhdasta kirjakieltä. Eikä puhekielisyys tuntunut haittaavan näin kuunneltuna läheskään niin paljoa kuin luettuna. Johtuneeko siitä, että sitä on tottunut kuulemaan.

Mänttäri on lukijana persoonallinen. Hänen äänensä on kuunneltava ja hän on saanut hyvin eroavaisuuksia ja luonnetta hahmojen ääniin. Naishahmojenkin äänet erottaa toisistaan ja ne tunnistaa heti naisen puheeksi. Peukkuja hänelle.

Lauri Viita: Moreeni

Alkuteos: Moreeni (1950)

Ilmestymisaika: 2016 (ko.painos)

Sivumäärä: 415

Kustantaja: WSOY

ISBN: 978-951-0-42036-2

Muoto: Sid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 17, 19, 24, 32, 33, 34, 46

Lukulistalta: 59

*Uusintapainos vuonna 1950 julkaistusta Moreenista Lauri Viidan 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Moreeni on kuvaus teollisuuskaupungin laidalle syntyneestä yhdyskunnasta, joka joutuu kokemaan kansalaissodan järkytykset. Kertomuksen keskipisteenä on sekatyömies Iisakki Niemisen perhe. Tämä perhe on sitä moreenia, Pispalan kultamäen perussoraa, jonka varaan rakentuu koko kaupunki, sen koneet, tehtaat, asuinrakennukset ja työväentalot. Moreeni on mestarillinen teos kehittyvästä yhteiskunnasta ja suomalaisesta työläisperheestä.*

Moreeni kertoo Niemisen perheen elämästä jokseenkin sekavasti. Ainakin minun oli vaikea pysyä välillä kärryillä tapahtumista. Välillä kerrottiin menneitä aikoja ja esiteltiin henkilöitä, välillä elettiin nykyisyyttä ja joskus jopa viitattiin tuleviinkin tapahtumiin. Erinäisiä tapahtumia ja sattumuksia sitten riittikin. Milloin rakennettiin omaa mökkiä ja jouduttiin toisten huijaamiksi, milloin käsiteltiin lasten koulunkäyntiä ja heidän kasvamiseensa liittyviä ongelmia. Sitten ollaankin jo kansalaissodan pyörteissä ja pian sen jälkeisessä ajassa. Ja kohta tuleekin sitten ensimmäinen sähkövalo... Kaiken kaikkiaan tavallisen työläisperheen elämä ja sen monenmuotoiset kuviot tulevat kirjassa melkoisen hyvin läpikäydyksi usean vuosikymmenen ajalta. Kirjas alussa syntyvä pikkuinen kun ehtii jo miehen ikään.

Kielellisesti Moreeni on jokseenkin raskasta luettavaa. Kuten jo aikaisemmin totesin, se näyttäisi olleen enemmän sääntö kuin poikkeus näissä suomalaisissa klassikoissa. Viidan erikoisuutena tuntuu olevan runsas luettelointi. Yhtä asiaa kuvaamaan hän on käyttänyt välillä sanoja runsain määrin, jopa niinkin paljon, että lukija alkaa hengästymään. Kuvailuun ja tunnelman luomiseen tämä toimii hyvin. Mutta pitkät “listat” tekevät kirjasta raskaan lukea. Osittain ja paikoitellen ne myös saavat tekstin vaikuttamaan vaikeaselkoisemmalta kuin mitä se lopulta onkaan.

Hitaasti luettavaksi ja mielellään jonkun kevyemmän ja kepeämmän kanssa.

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira

Alkuteos: Дядя Фёдор, пёс и кот [Djadja Fjodor, pjos i kot] (1974)

Suomentaja: Martti Anhava

Lukija: Antti Virmavirta

Ilmestymisaika: 2004 (ko.painos)

Kesto: 3 CD-levyä, 2h 50min

Kustantaja: Otava

ISBN: 951-1-19702-9

Muoto: äänikirja, CD

Sarjamerkintä: Fedja-setä #1

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 1, 3, 6, 11, 34, 35, 40 ja 47

Lukulistalta: 58

*Unohtumaton kertomus lastenkirjallisuuden suosikkihahmon Fedja-sedän touhuista.

Isällä ja äidillä oli poika. Vaikka hän oli vasta kuusivuotias, häntä sanottiin Fedja-sedäksi, sillä hän oli aina ollut hyvin totinen lapsi. Hän oppi lukemaan nelivuotiaana ja jo kuusivuotiaana hän keitti itselleen keittoa.

Kaikki olisi ollut hyvin, mutta äiti ei pitänyt pojan eläimistä. Ja niin Fedja-setä muutti pois kotoa Matroskin-kissan ja Musti-koiran kanssa. He asettuivat Prostokvashino-nimiseen maalaiskylään asumaan ja hankkivat Mirri-lehmän sekä iloisen traktorin, joka toimii ruoalla.*

Olin todella pihalla siitä, millainen tämä kirja olisi sisällöltään. Nimen perusteella ajattelin tietenkin, että kyseessä on ukko, siis setä. Mielessäni ei käynyt ollenkaan, että kirjan setä olisikin pieni poika. Ja vieläpä alle kouluikäinen… Tämä käy mainiosti järkeen kun ajatellaan, että kyseessä on lasten satukirja. Minulle sen sijaan taas juoni alkoi menemään jokseenkin epäuskottavaksi. Puhuvan kissa ja koiran olisin vielä ehkä hyväksynyt, mutta että noin 6-vuotias poika tuosta noin vain ottaa ja lähtee maalle asumaan eläinten kanssa. Se alkoi olemaan jo hieman liikaa. Ei kukaan NYKY 6-vuotiaista lähde maalle missä ei ole telkkaria ja muita kaupungin mukavuuksia.

Fedja-setä on mukavan oloinen satu, jossa eläimet puhuvat ja pikkupoika voi hyvin olla setä ja kirjoitella haluavansa traktorin, joka kuluttaa tavallista vähemmän, mutta menee kovempaa. Se on miellyttävä ja hupaisa, jos siis jaksaa kissan ja koiran alituista piirileikkiä. Pienessä talossa sattuu ja tapahtuu vaikka mitä. Lukija tai kuuntelija pääsee yllättymään ja huvittumaan. Monet tarinoista ovat nimittäin oikein hupaisia ja oivaltavia.

Lukijana Virmavirta on OK. Hän on  mukavan kuuloinen ja eläytyy hyvin. Puheista tunnistaa kuka on kukin ja äänet jotenkin tuntuvat sopivan hahmoilleen. Olkoonkin, että Mustin (koiran) ääni ärsyttää minua. No, niin ärsyttää Musti hahmonakin, joten se ei haittaa.

Vaikka Fedja-sedässä suurin juoni on siinä, että pikkupoika lähtee kotoa elämään maalla ilman vanhempia, ei se täytä koko kirjaa. Suurin osa tarinoista on lyhyitä, mukavia sattumuksia Fedja-sedän elämästä kissan ja koiran kanssa. Nämä tarinat kuuntelee helposti pienissä pätkissä. Mukava kun luvut on laitettu aina yksi ääniraitaansa kohti ja luvun numero vielä sanottu alussa. Kestää paremmin perillä.